Epäilen, että minulla on masennus. Se tunne on jatkunut jo yli vuoden. En näe elämällä mitään tarkoitusta, ja minusta tuntuu että katoan. Myös mielenkiintoni muihin ihmisiin on heikentynyt, ja minun on vaikea muistaa asioita joita tein eilen. Ajantajuni on hukassa ja vain makaan sängyssä ilman että saan unta.
Tiedän että olen tarpeeton ja merkityksetön pikku paska, jonka kuolema ei liikuttaisi ketään. Tuhansia minun kaltaisiani kuolee päivittäin, eikä kukaan välitä. He unohtavat niin kuin minäkin, enkä ole enää varma olenko olemassa.
Ja kun katson peiliin, en tunnista niitä kasvoja jotka sieltä minua katsovat. Minä myös ajattelen, että kun mikään ei merkkaa mitään, kaikki voisivat vaan kuolla ja koko maailma räjähtää, mutta silti kaikki pysyisi muuttumattomana, maailmankaikkeus olisi vielä siellä, järkähtämättömänä. Se tekee arkielämän hankalaksi, kun opiskelu, syöminen ja kaikki muu tuntuu niin turhalta. Tuntuu että aika vain kiitää ohitseni, enkä minä pysy kyydissä. Saatan lukea kirjaa, ja sitten joku tulee sanomaan että on aamu, vaikka äsken oli ilta. Ja aina kun rupeaa ahdistamaan, alan lukemaan hallitsemattomasti. Ajantaju häviää ja kadotan itseni,eläydyn vain tarinaan. Ne ovatkin ainoita hetkiä jolloin pystyn nauramaan. Muuten kaikki on niin turhaa, pientä ja merkityksetöntä. Kaikki tulisivat hyvin toimeen ilman minua, ja silloin tunnen itseni typeräksi kun olen olemassa, ja silloin myös tulee se katoamisen tunne.
En usko mihinkään enää, ja vain kuolema tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta tähän tilanteeseen. Tekisin vain palveluksen kaikille kun poistaisin olemassaoloni. Anteeksi sekava teksti, on vaikea keskittyä....
Tiedän että olen tarpeeton ja merkityksetön pikku paska, jonka kuolema ei liikuttaisi ketään. Tuhansia minun kaltaisiani kuolee päivittäin, eikä kukaan välitä. He unohtavat niin kuin minäkin, enkä ole enää varma olenko olemassa.
Ja kun katson peiliin, en tunnista niitä kasvoja jotka sieltä minua katsovat. Minä myös ajattelen, että kun mikään ei merkkaa mitään, kaikki voisivat vaan kuolla ja koko maailma räjähtää, mutta silti kaikki pysyisi muuttumattomana, maailmankaikkeus olisi vielä siellä, järkähtämättömänä. Se tekee arkielämän hankalaksi, kun opiskelu, syöminen ja kaikki muu tuntuu niin turhalta. Tuntuu että aika vain kiitää ohitseni, enkä minä pysy kyydissä. Saatan lukea kirjaa, ja sitten joku tulee sanomaan että on aamu, vaikka äsken oli ilta. Ja aina kun rupeaa ahdistamaan, alan lukemaan hallitsemattomasti. Ajantaju häviää ja kadotan itseni,eläydyn vain tarinaan. Ne ovatkin ainoita hetkiä jolloin pystyn nauramaan. Muuten kaikki on niin turhaa, pientä ja merkityksetöntä. Kaikki tulisivat hyvin toimeen ilman minua, ja silloin tunnen itseni typeräksi kun olen olemassa, ja silloin myös tulee se katoamisen tunne.
En usko mihinkään enää, ja vain kuolema tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta tähän tilanteeseen. Tekisin vain palveluksen kaikille kun poistaisin olemassaoloni. Anteeksi sekava teksti, on vaikea keskittyä....
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinulla on lumeninen pako tässä - ja nyt hetkestä. Kyllä jokaisella ihmiselämällä on tärkeä osa maailmaikaikkeudessa. Olemssaolomme täällä ajassa on myös koulua ja osa iankaikkista suunnitelmaa.
Oireeesi viittaavat todella masennukseen. Juuri silloin kokee noin. Sinun kannattaa nyt pyristellä kohtia apua. Hyvä avaus kirjoituksesi täällä. Yrtiä saada henkilö, jonka kanssa keskutella.