Itsemurha

Kirjoitan tän siksi että opettakaa
hyvät vanhemmat lapsillenne liikenne
säännöt.
Eli eilen pyöräilin konalassa töistä kotiin
niin meille pyräilijöille ja jalankulkijoille
syttyi punanen ja autoja oli risteyksessä
odottamassa vihreitä.
Hetken siinä olin minäkin jo ollut pysähtynyt,
Kun vastakkaiselta puolelta pyöräili arviolta
10v tyttö pyörällä yli vaikka varmaan näki
minunkin jo pysähtyneen punaisiin.
Minusta tuntui että tyttö oletti että autojen
pitää päästää hänet ensin.
Eli ei tiennyt punaisista valoista ollenkaan.
Kiitos autoilijoden tarkaavaisuuden ettei
tyttö jäänyt auton alle.
3510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moni aikuinenkin kuvittelee suojatien antavan pyöräilijälle etuajo oikeuden.

Äänestä

Keskeinen ongelma on se, että vanhemmat ovat niin tyhmiä, etteivät itsekään tajua mitään sääntöjä.

Miten ne lapset sitten?

Äänestä

polkupyörällä ajaa aivan miten huvittaa ja aina
on oikeassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pyöräilijä kirjoitti:

Kirjoitan tän siksi että opettakaa
hyvät vanhemmat lapsillenne liikenne
säännöt.
Eli eilen pyöräilin konalassa töistä kotiin
niin meille pyräilijöille ja jalankulkijoille
syttyi punanen ja autoja oli risteyksessä
odottamassa vihreitä.
Hetken siinä olin minäkin jo ollut pysähtynyt,
Kun vastakkaiselta puolelta pyöräili arviolta
10v tyttö pyörällä yli vaikka varmaan näki
minunkin jo pysähtyneen punaisiin.
Minusta tuntui että tyttö oletti että autojen
pitää päästää hänet ensin.
Eli ei tiennyt punaisista valoista ollenkaan.
Kiitos autoilijoden tarkaavaisuuden ettei
tyttö jäänyt auton alle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu