Tämä ei ole kaipausviesti kenellekään tietylle ihmiselle, vaikka sellaisiakin olen tänne kirjoitellut. Luin vain yhtä kirjaa jonka pohjalta juohtui mieleeni, että onkohan täälläkin paljon sellaisia ihmisiä, joiden sosiaalinen elämä on oikeasti aika kuivaa, parisuhteita on ollut vähän, ja elämä muutenkin on rajoittunutta, yksinäistä ja omasta mielestä "noloa". Sitä sitten koittaa peitellä eri tavoin ja esittää olevansa menevä tyyppi, jolla on koko ajan joku mielenkiintoinen juttu menossa. Varmaan suurin osa kaikesta sosiaalisesta aktiviteetista on nykyään sellaisia, että ollaan "kavereita" ja pidetään yllä keinotekoisia ystävyyssuhteuta, jotta edes jokin kulissi pysyisi pystyssä. Eikö naisilla ole aika paljon tällaista? Voi olla miehilläkin, mutta vähemmän. Niin, ja häpeäisitkö, jos ikäväsi kohde saisi tietää, miten yksinäinen olet ja miten pahoja hylätyksi tulemisen tunteita olet joutunut kestämään?
Meillä miehillä on taipumusta siihen, että yritämme jo lapsesta saakka olla miehekkäänpiä, kovempia ja "vahvempia" kuin olemmekaan. Fyysisen vaikuttavuuden tavoittelu kuuluu tähän kuvioon, eli lihasten kasvattaminen jne, mikäli geenit suovat siihen mahdollisuuden. Naiset nimittäin ihastuvat alfauroksiin, minkä käytäntö osoittaa todeksi. Siksi mies häpeää pieniäkin puutteita maskuliinisuudessaan ja pyrkii peittämään ne keinolla millä hyvänsä. Tämä pätee siis miehiin, joilla ylipäätään on mitään potentiaalia miehekkyyteen. Siis edes pieni ripaus. Runopojat vetävät sitten omaa rooliaan, johon saattaa kuulua naisellisia sosiaalisia pelejä, ja draamakuninkaana oloa. Jos mies paljastuu heikoksi jollain tavalla, niin se on aina kasvojen menetys ja suuri onnettomuus ja häpeä. Miten on naisilla? Onko yksinäisyys vähän samanlainen ongelma?
Meillä miehillä on taipumusta siihen, että yritämme jo lapsesta saakka olla miehekkäänpiä, kovempia ja "vahvempia" kuin olemmekaan. Fyysisen vaikuttavuuden tavoittelu kuuluu tähän kuvioon, eli lihasten kasvattaminen jne, mikäli geenit suovat siihen mahdollisuuden. Naiset nimittäin ihastuvat alfauroksiin, minkä käytäntö osoittaa todeksi. Siksi mies häpeää pieniäkin puutteita maskuliinisuudessaan ja pyrkii peittämään ne keinolla millä hyvänsä. Tämä pätee siis miehiin, joilla ylipäätään on mitään potentiaalia miehekkyyteen. Siis edes pieni ripaus. Runopojat vetävät sitten omaa rooliaan, johon saattaa kuulua naisellisia sosiaalisia pelejä, ja draamakuninkaana oloa. Jos mies paljastuu heikoksi jollain tavalla, niin se on aina kasvojen menetys ja suuri onnettomuus ja häpeä. Miten on naisilla? Onko yksinäisyys vähän samanlainen ongelma?
Vastaukset 70
Vanhimmat
En esitä, olen ihan liian vanha sellaisiin leikkeihin.
Miehetkin saavat olla minun mielestäni jo heikkoja ja inhimillisiä, toista se oli nuorena kun oltiin niin cool.
Onhan niitä vahvoja miehiä, ja vahvoja naisia, minä en ole erityisen vahva.
Kuinka vanha sitten olet? Miten vanhana sillä ei enää ole väliä?
Se loppui oikeastaan siihen kun väsyin totaalisesti, lapsi sairasti, olin yksin lasten kanssa ja pyöritin taloutta, kävin töissä, elämä oli aina samaa mitä se oikeastaan oli ollut jo yli 20 v, töitä ja lisää töitä.
Sitä paitsi rakastuin vielä aika dramaattisesti, minulla oli varmaan vähän liian vaikeaa että olisin jaksanut pelailla vielä pelejä, kunhan hengissä selvisin.
Analyysissasi olla toinen puoli tottakin. itse en varsinaisesti ole kovin yksinäinen, mutta tällä hetkellä elämän pakottamista syistä, TODELLA ikävöin lapsiani. Niin, että fyysisesti tuntuu kipuna. Huomenna leikkaukseen ja sitten toivottavasti alkaa asiat rullaamaan.
Toivottavasti ei ole henki vaarassa siinä leikkauksessa.
Mihin leikkaukseen menet? Minuakin jännittää hitosti tuleva suonikohjuleikkaukseni. Toivottavasti menee kuitenkin hyvin. :) Onko kellään kokemuksia jaettavana?
Viitsi tässä alkaa repostelemaan henkilökohtaisilla asioillaan.
Ei kai sitä muuta vaaraa ole kuin , jos ei nukutuksesta herää?
Ai suonikohjuleikkaus, sitten on nätit sääret, sen jälkeen.
Enää lähete puuttuu. :(
En esitä. persoonallisuus muotoutuu koko ihmisen elin ajan. Mutta ihminen voi myös itse vaikuttaa siihen mihin suuntaa antaa itsensä kehitttyä. Yksinäisyys on vaikea asia. En osaa hirveasti ottaa siihen kantaa, koska en ole kokenut sitä. En osaa kuvitella mitä kaikenlaisia tunteita se aiheuttaa. Uskon että hyvin monenlaisia. Hunommuuden tunnetta yms. valitettavasti taitaa olla niin että. Parhaimmat neuvot saa aina niiltä jotka ei ole itse kokeneet kyseistä asiaa. Itse aika useasti kaipaan rauhaa ja yksin oloa kun elämässä liikaa hässäkkää. Häpeästä. Asioita voi hävetä mutta mielestäni niitä ei kannata sen takia jättää kertomatta. Ainakaan sen jälkeen kun luottamussuhde on syntynyt. Ihminen itse päättää minkä verran haluaa avautua vieraammalle ja minkä verran ystävälle.
Pääasia kuitenki on, oli ihminen sitten millainen hyvänsä, että hän suurimmaksi osaksi pystyisi hyväksymään itsensä ja toiset.
Samat kommentit ed. kanssa.
Jossain mielessä se on juuri noin. Mun ei ainakaan tee ihan kauheasti mieli tunnustaa tuota asiaa miehelle, vaikka en ketään muuta sellaisesta mitenkään tuomitsisi mitenkään.
Mun kohdalla se on sillä tavalla, että oon ihan pienestä asti kai oppinut luottamaan lähinnä itseeni enkä ystäviin (ystävien kanssa oli lapsena vaikeita kokemuksia), niin mun on vaikea päästää ystäviä tosi läheisiksi. Tunnen paljon erilaisia ja mielenkiintoisia ihmisiä arkipiireistäni, jotka kyllä kohtelevat mua sillä tavalla, että haluavat todella olla kavereitani, mutta olen itse ehkä ihan lievästi flegmaattinen ja aloitteeton, joten ne ystävyydet pysyy aika pinnallisella tasolla. Eli ne ei kosketa vapaa-aikaa juurikaan enkä jaa itsestäni paljoakaan (joka muuten johtaa aina mahdollisen tilanteen tullen siihen että joudun kuulusteluun kun kaikki haluavat tietää kaiken lähtien siitä, mitä vanhempani tekevät työkseen yms. Joten kai ne tykkäisi olla läheisempiä tai sitten haluavat vaan saada mut johonkin lokeroon, en tiedä.). Vapaa-ajan vietän siis lähinnä yksinäni. Mutta koska asia on niin, olen tosi hyvä keksimään menoa ja puuhailemista. Olen aina jossain määrin täyttänyt sillä sitä yksinäisyyttä, jotta en tuntisi oloani yksinäiseksi, vaikka pidän ihmiset etäällä. Sitten taas poikaystävän uskallan ja uskaltaisin ajan kanssa päästää ihan lähelle ja läheiseksi ystäväksi, se ei jostain syystä samalla tavalla aiheuta sitä ystävyyspelkoa. Varmaan jossain määrin luonnekysymyskin, että jos on vähän spontaani ja keksii paljon tekemistä, niin on pärjännyt ihan siedettävästi yksinäänkin. Vanhemmiten olen huomannut hieman kaipaavani sellaista, että tulisi vieraita kylään ja saisi järjestellä juhlia, mutta selviää sitä ilmankin. Tällä hetkellä mulla on yksi tyttökaveri, joka on tosi kiva ja on niin aloitteellinen ja hassu ettei mun aloitekyvyttömyys oo sitä haitannut ja se pyytää mua johonkin piknikille tai vastaavalle aina välillä, muttei tietenkään kovin usein. Sillä on itsellään paljon kavereita ja se on eri kaupungissa aika usein. Se on tosi mukava kuitenkin. Ollaan oltu kunnolla kavereita jostakin viime vuoden lopusta vasta eikä kuitenkaan käydä toistemme luona kylässä eikä hän sillä tavalla tiedä elämästäni tai toisinpäin, mutta pyytää seuraksi aina jonnekin joskus, kyselee kuulumisia ja normaaleissa arkikuvioissa nähdään aina ja vietetään aikaa yhdessä. Sen läheisempää se ei kuitenkaan ole.
Seurustelusuhteen kautta tulleita kavereita tai edes moikkaamistuttuja on tasan 0.
Mulla ei niinkään ole kiinni siitä että olisi vaikea löytää kavereita. Itseasiassa niitä ihmisiä on tosi paljon ja uusia tulee jatkuvasti jotka selkeästi tykkäisivät olla kavereita, mutta itsellä on vähän huonoja kokemuksia ja olen hieman varauksellinen enkä aloitteellinen. Tiedän 3 tyttöä, jotka ovat aivan mahtavia ihmisiä (se tyttö mukaanlukien, joka pyytelee piknikille) ja jotka ovat minua kohtaan kaverillisia ja jotka haluaisin pitää elämässäni, koska he ovat tosi kivoja tyyppejä, mutta niiden kahden muun osalta se on sellaisella moikkaustuttu-asteella, koska oon vähän sellainen hidas niissä asioissa, vaikka aina kun nähdään niin juttelevat jotain. Niitä moikkaustuttuja on muitakin, jotka tervehtivät, kun vahingossa törmätään kaupungilla ja jotain peruskohteliasta jäävät juttelemaan.
Mutta joo. Varmaankin niin etten ole se ihminen, jonka kanssa voi viettää mun kavereiden kanssa aikaa tai tulee kauheasti vieraita kylään, koska ne on suurilta osin moikkaustuttuja, jotka kyllä on tosi kohteliaita ja ystävällisiä mua kohtaan, mutta joille en ole sen kummemmin jakanut mitään elämästäni enkä siksi ole heidän kanssaan läheinen tai kauheasti tekemisissä.
Musta myös on tuntunut siltä, että poikaystävä riittää siksi todellatodellatodella läheiseksi ihmiseksi, jolle voi avata sisimmän ja kaikki muut voi olla vähän enemmän etäällä. Osaksi siitä syystä varmaan en mitään tosi läheistä ystävyyttä olekaan kokenut niin tarpeelliseksi. Ja toisaalta pidän aika paljon asioita sisälläni.
Mutta menevyys on kumminkin ehkä ihan suht. olemassa siksi, että on tottunut täyttämään itse sitä yksinäisyyttä kun kukaan ei tule sanomaan, että tehdään jotain. Siitä syystä tarvitsen itselleni niitä mielenkiintoisia juttuja, mutta kyllä varmasti itsestä tuntuu siltä, että oma elämä on vähän kuivaa. Yksinäistäkin varmasti. Enkä ihan kauheasti tykkäisi jos ikävän kohde sen tietäisi. Tietenkin hän saisi sen rehellisyyden vuoksi tietää, mutta ei se minusta ihan kauhean kivalta tuntuisi. Toisaalta en stereotyyppikään ole, se pitää muistaa.
Ehkä et ole samalla aaltopituudella "ystäviesi" kanssa.
Voi olla niin. Yksi ihminen on, mutta hän ei ole irl-ystävä, jonka kanssa on niin helppo jutella ja ihan erilaista kuin kenenkään toisen kanssa. Voi tietty olla että siinä vähän helpottaa se, että ne tunteet häntä kohtaan ovat syvempiä kuin pelkkää ystävyyttä, mutta hän myös koskettaa ja tuntuu ymmärtävän asioita juuri sillä tavalla, jolla oon pelännyt ettei kukaan ymmärrä ja jonka vuoksi oon aiemmin suhtautunut ystävyyksiin ylipäänsä aika varauksellisesti. Se on tosi harvinaista, että löytää jonkun, joka on samalla aaltopituudella. Harva on, se on totta.
Näinhän se on kyllä. Netissä keskusteleminen on eräänlainen moderni versio kirjeenvaihdosta, ja varmaan netissä on niinkin, että se samalla tavalla asiat näkevä ihminen seuloutuu helpommin sieltä viestimerestä, kuin mitä irl seuloutuu. Netissä vaihtoehtoja on enemmän.
Ihan totta. Tuo kirjeenvaihtovertaus on hyvä, koska sitähän se on modernina versiona. Se on jollain tapaa tosi ihana lähtökohta ja pohja, koska siinä saa jutella toisen kanssa juuri niissä syvyyksissä, joissa harvoin sellaisessa pinnalla tapahtuvassa maailmassa jutellaan ja tietää ihan tarkkaan sen, että toisen persoona ulottuu niihin syviin maailmoihin ja se ymmärtää. Se on oikeasti harvinaista, että löytää sellaisen ihmisen.
Se tuntuu jotenkin lähtökohtaisesti jo paremmalta kuin mikään, koska yleensä se on se, mikä ihmisistä aina puuttuu ja tutustumiset etenevät sillä tavalla, että harvoin kasvotusten heti ensimmäisenä jutellaan syviä asioita, joten ei tiedä onko ihminen samalla aaltopituudella vai ei.
On sellainen paineeton olo, koska tietää toisen olevan juuri sellainen kuin hän on ja se on ihanaa. Pystyy jotenkin niin paljon helpommin suhtautumaankin siihen ystävyyteen, kun ei ole sitä sellaista tunnetta, että pitäisi olla jotenkin kuori, vaan tietää että kaikki syvät asiat voi tuoda esiin ja toinen elää samoissa syvyyksissä. Ja vaikka se on eräänlaista kirjeenvaihtoa, niin se on juuri sitä, mikä voisi hiljalleen ja ajallaan olla vaikka sitä, että toisen kanssa voi maata vierekkäin ja jutella vaikka koko yön, aamuun asti. Jos siltä tuntuisi. Ja myös olla juttelematta ja osata tuntea syviä hetkiä ja samoja tunnelmia toista silmiin katsomalla jonain tunnelmallisena hetkenä. Sitä samaa aaltopituutta juuri.
Mutta miten ne ennen löysi ne kirjeystävänsä? :) Tiedän niitä tapauksia, että ovat olleet uskomattoman tärkeitä ja läheisiä ja se kirjeystävyys on saattanut kestää eliniän etäisyyksistä huolimatta ja kirjeet olleet pitkiä ja lämpiä, ymmärtäviä. Ehkä sen ihmisen jotenkin sydän aina tunnistaa, joka on samalla aaltopituudella ja juttelu avaa sen kaiken silmille nähtäväksi ja ymmärrettäväksi. Ja silleen kiva tää netti, että on vähän nopeampi kuin se kyyhkysten kuljettama kirje, vaikka niissä ja postinkin kuljettamissa on jokin ihan oma ja ihana viehätyksensä. Arvokkaita.
Kyllä, mutta toisaalta tässä netissä on se ruma puoli, että anonyymius mahdollistaa sellaisen avoimuuden, mikä haavoittaa. Ja toisaalta anonyymius mahdollistaa sen aseistariisuvan rehellisyyden, joka voi kuormittaa myös. Tietty kieroutunut vivahde tässä netissä on, joka itseäni hävettää. Kun olen netissä, mulla on aina sellainen fiilis, että olen tekemässä kolttosia, niin kuin by the way usein olenkin.
Mulle tulee tuosta jotenkin sellainen olo, että siinä rehellisyydessä ei niinkään ole vikaa, vaan siinä toisessa maailmassa, kun siellä ei voi paljastaa itsestään kaikkea, mutta se on se vallitsevampi maailma, niin sitten susta tuntuu että teet kolttosia, kun olet täällä netissä ja jotenkin avoimemmin se oma itsesi ja käsittelet tunteitasi. Rehellisyys ei ole kolttosia, vaikka se tuntuisi asetelman vuoksi siltä. Se on mun mielestä surullista jos ei saa tai uskalla olla ihan sellainen oma itsensä kuin on ja paljastaa sitä kaikkea. Tiedän, että se on vaikeaa, mutta jokainen ansaitsee hyväksyntää, vaikka ne asiat olisi mitä.
Ehkä sun on helpompi kertoa mulle, koska me ollaan tavallaan samassa veneessä. Mutta mä haluan uskoa sellaiseen maailmaan ja rakkauteen, että jos tilanne olisi toisinpäin, niin voisit silloinkin kertoa mulle ja halaisin sua ehkä kyyneleet silmissä, mutta sanoisin vahvasti, että mikä vain sut tekee onnelliseksi. Sulla on yksi elämä ja sun onni on mun onni, koska sinä jos kuka sen iloisuuden ansaitset. Et ole paha etkä tehnyt mitään pahaa. Tunteissa ei ole pahaa.
Ne syvältä asti toista rakastavat tunteet on mun sisällä sellaisia. Et koskaan voisi olla mitään pahaa, koska se rakkaus sua kohtaan yltää ihan jokaiseen sopukkaan sua ja sun onni on tärkein.
Mä ajattelen itse niin omien kokemusteni myötä, että rehellisyys, on se sitten haavoittavaa tai kuormittavaa, niin se on mulle niin tärkeä itselleni että otan silti mieluiten sen rehellisyyden. Ymmärrän kyllä jos muut ei koe samoin ja mun itseni pitäisi ehkä opetella huomioimaan toisten erilaiset tavat paremmin ja muistaa vähän varjella siltä kuormittamiselta, jotta asiat menee tasaisesti ja toisen on ne helpompi kestää ja saa aikaa.
Netissä tulee sanottua asioita, joita ei pitäisi sanoa. Irl osaa luonnostaan olla hiljaa silloin kuin pitää olla hiljaa. Toisaalta netissä on usein asiat valheellisia. Täällä sitä roolia vasta vedetäänkin. Jotkut on rehellisiä ja jotkut huijaa koko ajan. Riippuu tietysti, millä foorumeilla seikkailee.
Irl ei mun mielestä pidäkään aina käyttäytyä täysin avoimesti. Tilanteessa pitää mennä tilanteen vaatiman roolin mukaisesti.
En ole samaa mieltä. Sä et oo sanonut mitään mitä ei olisi pitänyt. Asiat tulee aina sanottua jostain syystä eikä sanat aiheuta mitään pahaa. Joskus ne sattuu, mutta asiat voi aina käsitellä, eikä mitään peruuttamatonta tapahdu. Sillä tavalla oppii ettei niitä satuttavia juttuja ole omastakaan mielestä kiva sanoa ja sitten kaikki on paljon paremmin, kun ei välttämättä tarvitse edes purra hammasta ettei sanoisi. Kaikki negatiivisetkin asiat opettaa jotain hyvää eikä ne sanat aiheuta mitään peruuttamatonta, koska kaikesta voi avoimesti jutella. Itsellä ainakin on käynyt niin etten edes halua sanoa enää mitään pahaa ja se on hyvä tunne, koska se on niin voimakas tunne.
Mulle saa aina sanoa ihan kaiken mitä tekee mieli sanoa ja otan sen hyvällä ja autan jos on paha mieli. Uskon siihen, että aina saa puhua.
Miksi kellään olisi tarvetta huijata koko ajan, etenkään netissä, kun tää on kanava jota pitkin voi yrittää uskaltaa olla oma itsensä? Tietenkin voi pelottaa se omana itsenään oleminen, mutta se helpottuu kyllä.
Ihmistä kuormittaa se, jos aina pitää vetää roolia. Jokainen ansaitsee sen tunteen, että häntä rakastetaan avoimena ja paljaana itsenään. Koska rakastetaankin. Ei kukaan läheinen joka koko sydämestään rakastaa halua susta jotakin roolia, vaan sen avoimen sinut siellä roolin alla, oikean ihmisen. Juuri sellaisena kuin olet, ihmisenä. Sinua on vain yksi. Roolit on jotakin, mitä jokatoinen ihminen vetää. Ne on yliarvostettuja ja tylsiä. Helppoja joissain tilanteissa, mutta ei niiden kaikkein läheisimpien kanssa tarpeellisia.
No itse asiassa kyllä mä olen oma itseni useimmiten myös irl. Muutan tosin käytöstä aika paljon tilanteen mukaan, mutta se on mun aitoa käytöstä. Niin ja en mä koskaan pääse kasvuympäristöni antamista vaikutteista eroon, enkä haluakaan päästä. Joku toinen olis teennäinen, jos käyttäytyis niin kuin minä, mutta mä oon todella aika pitkälti se, miten käyttäydyn irl.
Mä ymmärrän tuon, että se käytöksen muuttaminen tilanteen mukaan on omaa aitoa käytöstä ja itseään. Oot ihan oikeassa siinä. Nykyelämästä on sanotukin, että ihmisen identiteetti on yhdistelmä eri tilanteiden rooleja, koska niitä erilaisia tilanteita on nykyään niin paljon. Joten tuolla tavalla se varmasti on.
Se on tosi tärkeää, että läheisten ihmisten kanssa voi sanoa asioita ja tietää olevansa rakastettu jokaista ajatusta ja solua myöten.
Luulen, että se sun kasvuympäristö vaikuttaa suhun edelleen siten, että sä pelkäät joskus puhumista. Kun oot joskus kokenut niin käsittämättömän ylimitoitettuja ja jopa raakoja seurauksia sanoista, joista ei ikinä normaalissa maailmassa tulisi mitään seurauksia. Niin varmasti se vaikuttaa, se on ymmärrettävää. Mun maailmassa sanat ei kuitenkaan muuta mitään, ne on sellaisia rauhallisia asioita ja niiden kanssa vaan pyöritellään tilanteita ja ajatuksia. Teot on tärkeämpiä tavallaan. Sanat on vaan. Sanoilla voi ilostuttaa, kertoa välittämisestä, purkaa turvallisesti pahaa oloa, saada tukea ja ylläpitää läheisyyttä. Ne ei aiheuta mitään katastrofaalista. Ne ei oo koskaan olleet ne sun omat sanat, jotka on saaneet sut lapsena kärsimään, vaan sen sua satuttaneen aikuisen ihmisen persoona ja ongelmat. Sun sanoissa ei koskaan ole ollut se syy eikä mitään pahaa. Sun sanat on aina olleet ihan normaaleja eikä mitään mistä olisi pitänyt rangaista.
No oikeastaan joskus on niin, että on vaan mukauduttava ja mentävä enemmistön tahdon mukaan, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Ei mulla ole mitään vaikeuksia sen kanssa. Jos homma toimii, niin mitä mä turhaan lähden hämmentämään sitä käytökselläni. Olen aika käytännöllinen myös usein, eli laskelmoin että mikä liike oikeasti kannattaa yhteisen hyvän kannalta. Mun mielestä se on oikea toimintamalli. Jos joku toinen ihminen on vastuussa, niin silloin se toinen ihminen päättää. Se nyt vaan on niin. :)
Netissähän ei tarvii sillä lailla laskelmoida, eli täällä voi hullutella rauhassa. Mutta irl jos sä oot vaikka vähemmistössä, niin sit sä oot vähemmistössä. Ethän sä ala koko ajan avautumaan jostain. Sä toimit vaatimusten mukaisesti.
Mä en oo koskaan ajatellut noin, koska jonkun on pakko sanoa, jos vaikka enemmistö kiusaa vähemmistöä. Tai jos kaikki ihmiset joukkoutuu yhtä vastaan. Oma tilanteensa kaikelle eikä jokaisesta asiasta kannata sanoa, mutta mun on pakko aina sanoa jos eläimiä kiusattiin, ihan lapsesta asti ollut niin koska en vaan oo kertakaikkiaan voinut katsella sellaista. Ei vaan voi. Ja kiusatun puolelle on ainakin ollut helppo asettua oikein vakaasti, vaikkei aina osannut sanoa mitään ja ehkä vähän pelotti. Mutta teoilla, vaikka sanat meni lukkoon joskus. Mun mielestä se on paras niin, että tekee omat päätöksensä, koska en ole kenenkään muun tahdon jatke vaan oma erillinen ihminen.
Mun mielestä sulla on kaikki oikeus maailmassa tehdä juuri niin kuin susta parhaalta tuntuu ja olla hämmentämättä tilannetta. Täysin hyvä niin. Itse tiedät mikä toimii sulle ja teet juuri siten kuin parhaalta tuntuu. Ei se käytännöllinen ratkaisukaan varmastikaan huono ole ja hyvä niin :) Se on varmasti yhteistä hyvää myös siten, että teet juuri sillä itsestä parhailta tuntuvalla tavalla ja jos se on hämmentämättä jättäminen, niin oon onnellinen sun puolesta ja toivotan mitä mukavinta illan jatkoa :) Se on aina hyvä niin kuin se susta hyvältä tuntuu. Toivon, että voit hyvin ja sulla on kaunis lauantai-ilta :) Nyt menen tästä itsekin sitä viettämään, moimoi vaan :)
Sä oot aika ihanteellinen muija ja mä vähän luulen, ettet sä ole kovin usein ollut se vähemmistö. Jännä juttu, miten heikosti meidän maailmat kohtaa tässä asiassa. No, ei se mitään. Sen kanssa voi elää kyllä.
Ja hyvää iltaa vaan sinne. :)
Mä en oo yksinäinen. Mä oon ehkä duunin suosituin nainen ja pomon lellikki. Hän laittelee meilejä ja vaatii mulle kaikkea. Oon tullut tosi sosiaaliseksi ja kiitos erityisesti pomolleni joka ruokkii tätä piirrettä! Hän aina ensimmäiseksi ajattelee mitä mä tarviin ja sitten toimii sen mukaan =)
Se on hienoa jos sulla on sellainen pomo joka haluaa sun parasta ja saa siitä hyvän mielen, kaikilla ei sellaista ole. Taitaa pomosi olla hieman ihastunut=) Eikä ihan vähää
Millainenhan työpaikka on kyseessä? Meillä ei pomoa edes juuri näy. Saati mitään meilejä laittaisi. Hän on kylläkin nainen ja hyvä työssään. pitää narut käsissään.
Miksi et mee pomon kanssa treffeille?
Minä olen aina ja kaikkialla juuri sellainen kuin olen. En osaa, enkä edes halua esittää mitään. Tietystikään en joka paikassa voi kaikkea sanoa mitä ajattelen, ja joskus menen toisten huumoriin hetkellisesti mukaan, mutta minä olen mikä olen. En tosissaan osaa olla muunlainen, vaikka varmasti olisin paljon suositumpi, jos "näyttelisin" olevani sellainen kuin muut.
Minä olen oikeasti hyvin yksinäinen nainen, enkä sitä edes salaile. Tietysti olisi vähän noloa siitä kertoa kaipaamalleni, mutta minkäs tosiasialle voi. Uskon hänen oikeastaan ymmärtävänkin minua. Tuntuu, että hän tietää minun olevan "hieman" erikoinen ja siksi tämä yksinäisyyskään ei varmasti täysin yllättäisi. Tosin hän näyttää luulevan, että olen suosittu, mutta se on vain harhaa. Ei kukaan vapaa-ajalla halua olla minun kanssani....ei edes Hän.
Mut toi ei oo laitonta.
Ei ole ei ;D
Mitä välii mitä tuollainen mies susta ajattelee joka ei edes halua jutella kanssasi. Anna mennä menojaan ja nautti nöyryyttämisestäsi siitähän on kysymys. Tuskin pystyisit olemaan onnellinen tuollaisen miehen kuvotuksen kanssa
rajoilla on. Ehdollista voi napsahtaa.
yksinäisyyttä ei tartte todistaa koska sen perusteella ei saa duunista lomaa
Tuli mieleeni, että joskus minä olin oikeastikin melko suosittu. Silloin se herätti jossakin kaverissa kateutta ja hän kysyikin "miksi kaikki haluavat olla sun kanssa?" ....niinpä, siitä se mustamaalaus ilmeisesti alkoi ja tuli aika, kun kukaan ei enää halunnut olla minun kanssa. Paitsi tietysti silloin, kun tarvittiin rohkeaa ihmistä mukaan johonkin, mihin ei itse uskallettu..;) no, tällaista tämä on....mieluummin sitten yksinäinen kuin petollisten "ystävien" seurassa.
Ja tuo "mies" on kaikkein petollisin, tai voiko edes mieheksi sanoa
Entä harrastuksia? entä suku? Toisilla kuten minulla on tiivis suku, siitä olen kiitollinen. Ja luojan kiitos ystäviäkin on. Mistä tiedät, että hän ei halua olla sinun kanssasi? oletko kysynyt?
Miten niin erikoinen? et vaikuta mitenkään erikoiselta ainakaan kirjoituksesi perusteella. Paremminkin analyyttiseltä.
Minusta kyseinen mies kuulostaa kaikin puolin typerältä, pienellä itsetunnolla varustellulta. Älä uhraa häneen aikaa.
Petollinen ja "petollinen". Tiettyjä asioita hän ei voi minulta salata. Niin se vain on. Aikaa ei tietysti tarvitse kanssani viettää vasten tahtoisesti ;)
"luen" liian hyvin ihmisiä ja siitä tämä yksinäisyyskin osin johtuu..
Suurin osa ihmisistä on oikeasti sun kaltaisia. Netti osaltaan tekee sen.
Onko se lukeminen kriittistä havaitsemista? Itellä ainakin taipumusta huomata ihmisistä nopeasti huonot tai ahistavat puolet...
eli: liika analyyttisyys ei tee onnelliseksi.
höpsis
Sä kasvoit neito kaunoinen jne.
Ilmeisesti. En koskaan olisi uskonut, että meen tykästymään varattuun, saati itkemään sitä tänne/ ystäville. Tai sitä, että pystyisin olemaan niin avoin ja rehellinen tunteista. Hajottaa itseni palasiksi.
Menoja on kyllä ja ystäviä. Viihdyn kotona parhaiten.
Esitän aikuista, vaikka oikeasti olen helvetin lapsellinen kakara ja juttuni ovat myös sitä luokkaa.
Mä en ainakaan esitä, mä oon aina yrittänyt pitää itteni hiirenä..hihhih! ja hyvällä menestyksellä.Gimmat ainakin tykkää meistä herkistä, älyllisistä runopojista. Mä ainakin oon oma herkkä ja haavoittuvainen itteni. Tai sit mulla on vaan hyvä itsetunto, emmä tiiä..joskus itkettääkin, mut onks siin jotain pahaa jos mies itkee. Mun mielest se on herkkää ja kaunista.
ei ole menettäny minussa mitään. Siis en esitä, mä oon mikä oon.
mäkään ala näyttelemään edes tunnetiloja. Musta näkyy kilometrin päähän millä mielellä olen, mutta räyhäämään en sentäs ala. :)
Ei se ole, kun ei kaipaa yhtään uutta ns ystävää tähän selvittämään mitään. Kaikille avoin riittää :D
Mä olen niin avoin, kaikkeine tapahtumineen kuin vain voin olla. Silti se ei ole vienyt minulta mitään. Jos joku niin haluaa, niin se ei ole minulta pois, ihan sama. Mulle riittää ne asialliset ja järkevät kontaktit työssä. Se vain valitettavasti menee niin. Ihan totta. Eikä muulla ole mitään merkitystä! Taidan herättää enemmän mielenkiintoa kuin ihmetystä :D Joten jokainen saa osansa, kiitos mielenkiinnosta!
Näin se vaan tässä työssä menee, kiitos ja anteeksi ja ja älä yritä yhtään. Sun heikko lenkki on tunnistettu jo aikoja sitten ja jos perusduuniin ei tee mieli palata, sinä poistut osastolta keräämään faktaa alalta! Työnkierrossa. Selviä!
"Sun heikko lenkki on tunnistettu jo aikoja sitten ja jos perusduuniin ei tee mieli palata, sinä poistut osastolta keräämään faktaa alalta! Työnkierrossa. Selviä!" kommenttiisi jotain selvennystä. Oletko joku pomo työssäsi, vai mikä ihme tuo voi olla? Antamassa potkut jollekkin, vai nostatko vaan tuolla kommentillasi itsesi jollekkin ylemmälle tasolle?
Ei, mä haluan vain antaa jokaiselle mahdollisuuden kehittyä työssään ja avartamaan silmiä että mikä se on se perustehtävä, joista JOKAINEN selonteko ja strategia meille syöttää! Ihmisen ego on vaan joskus niin riippuvainen toisesta tai on vain niin saatanan suuri, että silmät ovat sulkeuteuneet jo aikoja sitten! Mun egoa on täällä haukuttu, mutta avot sitä hetkeä kun se ottaa vallan vailla mitään ymmärrystä ihmisellä joilla ei ole ympäröivästä yhteiskunnasta mitään käsitystä!
Minä tykkään niistä pomoista, jotka eivät toimi äitinä aikuisille ihmisille !!!!! JA jotka tajuaa puhetta! PERUSTEHTÄVÄ! Se on asia, jonka pitäisi olla kaikille tuttu, ja ilman sitä pomotusta! Tässä on se ongelma!
Jokaisella on mahdollisuus kehittyä sietämään työnsä epäkohtia jotta ne eivät kasvaisi liian suuriksi, JOS vain työmotivaatiota riittää!
Teillä on oikeus työnohjaukseen. Jos te ette ymmärrä mitä se tarkoittaa, selvittäkää asia. Vaatkaa parempaa! Näyttäkää tunne työssä oikein!
Mutta tehkää se OIKEIN!
pitäs selvittää siellä duunissa, eikä täällä? Väärä paikka purkaa työpaineita, ja vielä jos joku tunnistaa sinut ja kertoo duunissa että täällä olet ruotimassa niitä asioita joita ei saa vuotaa ulkopuolisille. Voi käydä että se oletkin sinä joka joutuu vaihdokiksi toiselle osastolle, tai peräti toista paikka hakemaan.
Nämä pomot todella osaavat ja kuulevat. Maistelkaa edes sanaa perustehtävä! Katsokaa, kuinka se on kussakin ammattiryhmässä määritelty! Ja tuntekaa itsenne. Mitään muuta ei tarvitse.
Jotakin sivistystä edes siihen vellovaan laumaan joka tuolla suuriäänisesti vaikeuttaa työntekoa!
Kuule, ihan sama. Jos näin tapahtuu, minä tiedän kuinka jatkaa elämää. Minun elämä ei ole kiinni työkavereista. Sori. Ja minä osaa työni. Ja tiedätkö, paska pitää joskus räjäyttää kunnolla. Joten, jos tästä jotakin syntyy, olen vain hyvilläni! Ja nämä ovat ajatuksia, joista on vain hyötyä koko yhteiskunnalle!
Mistään vuodosta ei voi puhua! Tämä ei ole mitään salaista tähtitiedettä vaan tässä on kyse tunteista! Rajoitteista ja ihmisenä kasvamisesta! Tämä on se lukko, jonka hienosti oivalsit salaiseksi tabuksi vastauksessasi! Minä menen eteenpäin, tapahtui mitä tapahtui. Olen saanut niin paljon paskaa niskaani vain tabuista, että minä paljastan ne. Yksitellen. Ja samoin kollegani, jotka ovat olleet osallisena siihen, valetta ja kaikkea kuulemaani juorua!
Ja sinä nimierkillä "eikö tuo kaikki"
Nyt, mene kuule tutkimaan omia pelkojasi! Stana me missään venäjällä olla josissa vaikeneminen on kultaa! Voi ei sä olet niin naurettavan naiivi kommenteissasi, mutta toisaalta ymmärän pelkosi.
Jos siis minulle näin tapahtuisi, mitä tapahtuisi sinulle? Vieläkin suurempi hyss -sormi huulten eteen! Muille juoruaminen ja asian dramatisointi. näin se menee. Ja tulos on odotettu!
Älä sä kanna minusta huolta! Minä tiedän mitä olen tekemässä! Että tiedoksi vaan. Minä kannan KAIKEN asiaan liityvän ja tiedän mitä kannan!
Täällä taas yksinpuhelua. Provoja mitä provoja
Mitä väliä? Eikä ole provoa, vaan vaadetta! Kele!
Ole sinä homo hiljaa! Hän nimenomaaan haukkui epätoivoisesti homot viimeiseksi kun näin hänet. Homo sitä ja homo tätä. Vittu itse on niin umpilesbo - ja niin epätoivoisien kaapissa että! No epätoivo saa tekemään vaikka mitä!
kehuskella täällä työpaikallanne. Tahallanne yritätte loukata kirjoittelullanne työttömiä lukijoita. :(
sä jätkän oma kulta.
Mulle tuli välittömästi sellainen tunne, että laitoit koko aloituksen itsestäsi...? Eikä siinä mitään pahaa ole, ellet sitten itse koe sitä jotenkin muuten.
No ei oikeastaan, koska en mielestäni vedä sellaista roolia. En toisaalta osaa sanoa, miten joku toinen käytökseni näkee. Luonteeseeni kuuluu tietty kevytmielisyys ja "sosiaalisuus", mikäli tilanne ei ole liian tukkoinen henkisesti (jos on, vetäydyn kuoreeni), enkä välitä siitä, onko sosiaalinen statukseni mikä. Kai sitä voisi röyhkeydeksikin sanoa. Mulla on nää mun ympyrät sillä lailla aika tiiviit, että ei täällä varsinaisesti yksinäinen olo tule.
Mutta aloituksen loppuosa toki koski itseäni enemmän, myönnän sen täysin.
Huh, joo. Varmaankin ihan hyvä, että en tutustuisi sinunkaltaiseen ihmiseen, koska olet liian negatiivinen ihminen. Käyttäydyt liian ristiriitaisesti. Minua rasittaa sellainen. Minä puolestani kaipaan yhtä lailla mutkatonta ja avointa ihmistä kuin itsekin olen ja se joskus kyllä aiheuttaa yksinäisyyden tunnetta. Tällä pallolla vain ei ole kovin montaa meikäläisen kaltaista, jolle on esim. tällainen "tehtävä" annettu riesaksi, jos näin voi sanoa. Jos vähänkään poikkean valitsemaltani polulta, niin sitten menee metsään ja pahasti. Olen oppinut elämässäni tekemään niitä asioita, joista oikeasti nautin, olemaan tasan juuri niiden ihmisten kanssa, joiden seurasta nautin. En yhtään enempää, enkä vähempää. Kutsuttakoon sitä itsekkyydeksi vai miksi, mutta miessuhteitakin on yli kymmenen ja se on mulle ihan tarpeeksi. Kun se oikea löytyy, niin ei tartte munkaan aidan yli kurkistella.
Miten ristiriitaisesti? Mistä sinä tiedät, miten käyttäydyn? Mutkattomuus ja avoimuus liiallisuuksiin menevänä käyttäytymisenä on hyväuskoisuutta. Mä käyttäydyn niin kuin parhaaksi näen, en niin kuin sinusta olisi kivointa ja ihquu. Kyllä mä tiedän mitä mä teen. Mä käyttäydyn omista lähtökohdistani käsin. Annan sinulle luvan rasiintua käytöksestäni. Tunnetaanko me irl?
Totta kai sä valitset itse seurasi ja ei mun mielestä sun miesasiat mulle kuulu, joten ei sun niistä tarvii mulle tiliä tehdä. Mikä tässä siis on ongelma? Niin ja siitä negatiivisuudesta, että olen just niin negatiivinen tai positiivinen kun satun olemaan. Jos se ei sua miellytä, niin se on voi voi.
Mutkattomuus ja avoimuus ovat ominaisuuksia silloin, kun sydän on täysin auki. Vain sellainen ihminen, jolla on sydän auki, voi olla oikeasti onnellinen. Hän osaa olla myös ulospäin juuri sitä mitä hän oikeasti on. Ihminen, jonka täytyy salailla asioita, vetää puoleensa pimeyttä. Näin se vain on ja niin oli jo Atlantiksen aikoinakin.
Sanoisin että voi olla yksinäisyys samanlainen ongelma, riippu ihan siitä miten siihen suhtautuu. Mä viihdyn itseni kanssa enkä koe sitä häpeäksi että sosiaaliset piirit on tosi suppeat tällä hetkellä. En välitä siitä mitä muut musta ajattelee.
Voin kertoa, että olen lauantai-iltana yksin. Johtuu siitä että olen surumielinen erään henkilön takia ja siksi todella huonoa seuraa tällä hetkellä.
Miksi heikkoudet on sulle niin kova pala, miksi keskityt niihin? Koska olet mies? Rakasta itseäsi, koska jokaisessa on joku heikkous, mutta tosi usein jossain toisessa asiassa on vahvuuksia ja se kompensoi. Tällaisen asian olen huomannut ihmisistä.
Mä luulen että kyseinen henkilö on narsku joka keskittyy ihmisen heikoimpaan kohtaan. Tiedän erään miehen joka tällaista tekee vain minulle. Kaikki ystäväni vei, ja nautti siitä.Tosin sillä kustannuksella ettei häntä pidetä miehenä, vaan katkerana naisena, jolla on mielikuvitusperhe
En esitä mitään ei ole tarvetta. Seuraelämää kyllä on, mutta välillä tietysti hiljaisempaa. En kerro menemisistäni ja tekemisistäni mitään muutenkaan, sillä en ole tilivelvollinen kenellekään. En ole vakituisessa suhteessa enkä rakastunut. Aika lapsellista esittäminen aikuiselta ihmiseltä, lapset ja lapsentasoiset miehet jätän suosiolla muille.
Nai insinööri, niin tulet hyvin toimeen tuolla luonteella sellaisen kanssa. Minä ajattelin ottaa sellaisen lapsentasoisen autokauppiaan, joka ei ole tilivelvollinen yhdenkään koslan ajokelpuudesta kenellekään ostajalle...