Nyt on tunne että olen tehnyt kaken täällä maan päällä, ei mua enää tarvita.
Lapset on isoja, olen yksin, en kykene parisuhteeseen koska olen katkera elämälle. En pidä itsestäni, vaikka kuinka yritän. En myöskään huomaa että minusta pidetään...oikeasti. Jos johonkin tutustun, kohta huomaan että en voi luottaa erinnäisitä syistä.
Äiti ja sisko kuolleet, isä myös, ei ole ketään, ei ketään läheistä joka kuuntelisi ja välittäisi oikeasti. Olen jutellut psykologin kanssa, ei sekään auta jos jätetään yksin. Kaipaan ihmistä, joka välittää oikeasti, ei sellaista tulekaan, niin uskon. Voi tulla uusi ihmissuhde mutta sekin...tiedän että sekin taas epäonnistuu. Tiedän sen ja siksi se juuri epäonnistuu. En pääse tästä kierteestä.
Yritän ajatella tilannettani kaikelta kannalta ja aina päädyn siihen että haluan lähteä täältä. Olen alkanut uskomaan kuolemanjälkeiseen elämään, haluan siskoni luokse. Haluan että minulla olisi joku.
Kuitenkin minut pitää täällä vaan lapset, pelkään miten se heidän elämään sitten vaikuttaisi, koska tiedän kokemuksesta miten se voi vaikuttaa kun läheinen lähtee oman käden kautta pois.
Tuntuu että elämässäni on tapahtunut vain huonoja asioita ja että olen tehnyt huonoja valintoja, eikä mikään enää muutu, miksi olisin täällä enään.
Olen yrittänyt myös päästä näistä ajatuksista eroon enkä vaan pääse.
Toisaalta pelottaa ja toisaalta se ajatus rauhoittaa.
En saa rauhaa vaikka olen yrittänyt. olen tiennyt sen aina että kukaan ei voi auttaa. Jos olisi niin joku olisi pystynyt jo auttamaan, olen sen ikäinen jo.
Lapset on isoja, olen yksin, en kykene parisuhteeseen koska olen katkera elämälle. En pidä itsestäni, vaikka kuinka yritän. En myöskään huomaa että minusta pidetään...oikeasti. Jos johonkin tutustun, kohta huomaan että en voi luottaa erinnäisitä syistä.
Äiti ja sisko kuolleet, isä myös, ei ole ketään, ei ketään läheistä joka kuuntelisi ja välittäisi oikeasti. Olen jutellut psykologin kanssa, ei sekään auta jos jätetään yksin. Kaipaan ihmistä, joka välittää oikeasti, ei sellaista tulekaan, niin uskon. Voi tulla uusi ihmissuhde mutta sekin...tiedän että sekin taas epäonnistuu. Tiedän sen ja siksi se juuri epäonnistuu. En pääse tästä kierteestä.
Yritän ajatella tilannettani kaikelta kannalta ja aina päädyn siihen että haluan lähteä täältä. Olen alkanut uskomaan kuolemanjälkeiseen elämään, haluan siskoni luokse. Haluan että minulla olisi joku.
Kuitenkin minut pitää täällä vaan lapset, pelkään miten se heidän elämään sitten vaikuttaisi, koska tiedän kokemuksesta miten se voi vaikuttaa kun läheinen lähtee oman käden kautta pois.
Tuntuu että elämässäni on tapahtunut vain huonoja asioita ja että olen tehnyt huonoja valintoja, eikä mikään enää muutu, miksi olisin täällä enään.
Olen yrittänyt myös päästä näistä ajatuksista eroon enkä vaan pääse.
Toisaalta pelottaa ja toisaalta se ajatus rauhoittaa.
En saa rauhaa vaikka olen yrittänyt. olen tiennyt sen aina että kukaan ei voi auttaa. Jos olisi niin joku olisi pystynyt jo auttamaan, olen sen ikäinen jo.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hanki itsellesi lemmikki jonka kanssa touhuta, vaikka koira =)
jos ei kiinnosta lenkkeily koiran kanssa(mikä piristää kyllä) niin osta kissa.
Jos olet allerginen eläimille, osta kaupasta öljyvärit,tärpättiä,pensseleitä,taulupohjia ja ala maalaamaan.
Jos ei maalaaminen kiinnosta, lähde luontoon liikkumaan kameran kanssa ja ota valokuvia eri näkövinkkeleistä,
Jos se tuntuu tylsältä, koita valokuvien muokkausta Photoshop-ohjelmalla.
Jos ei tietokone jutut kiinnosta, etsi tietoa vapaaehtoistöistä/ -puuhailuista...
On paljon vaihtoehtoja miten saat ihan ensiksi itsesi hieman piristymään, ja sitä kautta taas tunnet itsesi tärkeäksi. =)
Ymmärrettävää tuntemuksesi. Minulla on myös vähän biologisia sukulaisia: kaksi siskoa ja mutuutama iäkäs täti. Omia lapsia ei ole. Siskojenkin kanssa aika vähän yhteyksiä, koska heillä on omat menonsa ja elämä.
Sinulla on kuitenkin lapsia, ja se on heille kova paikka jos jätät heidät tuolla tavoin. Huono kannustin heillekin tulevaisuutta ajatellen.
Kyllä elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Ei ole myös Jumalan tahto, että ihminen lähtee ajasta ennen aikojaan. Oikeastaan elämän pitäisi itsessään olla antoisaa, ei vian että elämme jonkun rakkauden kautta.
Jospa alat itse hakeutua auttamaan ja tekemään vapaaehtoistyötä, ym. Ja kyllähän sinulla on annettavaa lastenlapsiakin ajatellen.
Itse nyt eläkeiän kynnyksellä olen ajatellut kerätä ja tallentaa tietoja lapsuudestani ja esivanhemmistani sisarteni lapsille. Nyt ei heitä kiinnosta, mutta sitten iäkkäämpänä saattaa kiinnostaakkin.
Tuo katkeruus on myrkky. Siitä sinun kannataisi päästä eroon. Se on jo hyvä alku kun tunnistat piirteen itsessäsi. Onko sinua elämä kohdellut huonosti? Toivon sinulle että pääset tuosta masenentavasta aallonpohjastasi. Ei tämä olemassaolo aina kenelläkään herkkua ole, mutta kun olemme jo ikäihmisiä niin jaksetaan me lopuun asti.
Kiitos teille välittämisestä...
Minulla on kyllä koira joka on todella rakas, olen tehnyt jonkin verran sukututkimusta, sekin jäi kesken, kudon myös esim. koiran vaatteita kodittomille koirille ( tavoitteeni ), nekin on kesken.
Elämä on koetellut liikaakin yhdelle ihmiselle, eikäi tämä lopu, elämä tulee
koettelemaan aina ja vielä loppuun asti, minä en vain sitä ehkä enään jaksa.
Ehdotit Keissa vapaaehtoistyötä, se olisin lähellä sydäntäni...nyt en vain jaksa mitään.
Olen tehnyt paljon omasta mielestäni että oloni ja elämäni parantuisi, mutta tuntuu että turhaan, se tulee aina takaisin. Tuntuu pahalta ja raskaalta tietää että kannan taakkaa koko lopun ikääni.
Kerroit että haluat ihmisen joka välittää. Minustakin se on tärkeä ja yksi merkittävimmistä asioista, joka on saanut juuri nuo sinun tuntemasti ikävät ajatukset itseltä kaikkoamaan. Mutta älä vaadi siltä suhteelta liikaa. Älä odota että se olisi pysyvää. Ja pyri eroon suhteen loppumisesta. Mitä väliä jos niitä on useita. Nauti toisesta ihmsestä juuri tällä hetkellä yrittämättä sitoa itseesi ketään. Kuin ihmeen kaupalla sellainen suhde vain jatkuu. Soitellaan ja sovitaan tapaamisia, eikä kumpikaan mieti loppuelämää vaan juuri vain ensi viikon pyöräretkeä. Mitään suurta rakkautta ei enää tule, siihen on ihan liian järkevä "tässä iässä".
Tietenkin kaikki nuo yllä olevat viestit harrastusehdotuksineen ovat hyviä. Ihminen vain tarvitsee toisen ihmisen ja kaikkein paras on se toinen sukupuoli (en mitenkään tuomitse saman suokupuolen suhteita), mutta itse heterona puhun miehen ja naisen välisestä suhteesta. Jonkinlainen seksikin on mukavaa, vaikka toki halut ja kyvyt heikkenevät iän myötä. Jos ei jaksa itse rakastelua, niin jonkinlaista käpäilyä ja silitystä kumminkin.
Sinulla on nyt tuollainen masisvaihe: haluaisi tehdä jotain, hyödyllistä, ja itsekkin saada vastapainoksi jotain. Joillekin on nin ehdottoman taärkeä parisuhde, mutta itselleni ei kyllä ole. Olen jo 16 vuotta elänyt ilman seksisuhdetta enkä osaa sitä enää kaivata. Koira tai lemmikki olisi kiva, mutta sinkkuna senkin pito on sitovaa ja varsinkin koira vaatii säännöllistä ulkoiluttamista monta kertaa päivässä ja entäpäs jos lähtee matkoille?
Älä hyvä ihminen asennoidu tuohon että ei mitää hyvää voi enää olla edessä. Jostain luin että kun lakkaa tavoittelemasta ja odottamsta onnea niin kohta huomaakin että tässähän ollaan ihan onnellisia.
Jospa sinunkin kohdalla elämän lehti kääntyy vielä.
Keissa, Tuolla käpäilemisellä tarkoitinkin sitä ettei seksi ole välttämätöntä. Läheisyys kyllä ainakin minulle. Ei kai kaikilla sekään. Juuri tuota tarkoitin että liika tavoittelminen on kuluttavaa. Ei pidä yrittää mitään pysyvää enää vanhoilla päivillä. Nuorempana todella oli pakko ajatella tulevaisuutta, lasten ja omaa. Nyt tarvitsee vain ajatella että saisi tästä päivästä hyvän. Ei edes yritä mitään pysyvää.