Minulle oma vaimo on rakas. Hän on ainut nainen, jonka kanssa olen ollut
läheisemmässä yhteydessä.
läheisemmässä yhteydessä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
...Eikä sitä osaa erota vaikka parisuhde ei enää niin ruusuilla tanssimista olisikaan, Yhdessä siinä on koettu tyynet ja tuule, krempat ja hienot elinvoimaiset vuodet. En voi vaimoani jättää omaan onnensa nojaan.
Et tietenkään, mutta kuinka et kerro tästä noille 60 kirjoittajille.
Voisin kirjoittaakin, vaikka olenkin 70 . En vaan halua kirjoitella eri ikäsaiteilla. Aikani ei riitä tähän. Vaim'ihminen maksaa laskunsakin suoraveloitusasiakkaana.
Veljeni toinen pässi; ja sitä tietokonerakkinetta en ikinä osta.
Mut tämän yhteen kumppaniin sitoutumiseen vielä. En ole oikein ikinä sulattanut miehiä, jotka lähtevät suhteesta nuoremman naisen mukaan. Pottuilenkin heille tästä. Tekis varmaan hyvää sinullekin.
Vaidetaanhan autokin uudempaan, kun sen käyttömahdollisuudet vähenevät.
Rakkautta ei vuosimallit muuta.
Kun alkujaan on saanut onnen, ei sitä tuhlaa uusiin vuosimalleihin.
Syytä itseäsi, jos et osannut oikeaa omistaa.
Rakkautta on ottaa rakkaansa kädestä kiinni, laittaa hänelle sukat jalkoihin, olla samalla aaltopituudella, nauraa samoissa asioissa.
Tuhlausta on jättää tosi rakkaus taakseen, jonkin hekuman hetken houkuttelemana,
ja tyhjäksi jättämänä.
Kuin ilmapallo.
Kyllä niin sen koen, että pitkällä yhteisellä elämähistorialla varjoinensa ja valoinensa on vuosien karttuessa aina vaan yhä enemmän merkitystä rikkautena ja kantavana voimana.
Miksipä sitä muuttaakaan, jos kerran yhteiselämän perusta, nimittäin parisuhde ja yhteiselon intiimi puoli, toimivat hyvin edelleen.
Jos ne eivät toimi, ei yhteiselämässä ole aitoa rakkauttakaan. Se on pelkkää yhdessä elämistä, ei muuta.
Käytännön asiat, henkinen harmonia ja intiimielämä. Jos joku noista ontuu niin sovittelemista on.
Joskus kun oli ajanjakso jolloin kahdessa ensin mainitussa oli häiriötä niin eipä tuo kolmaskaan toiminut.
Häitö noista kolmesta viimemaitussa aiheuttaa väistämättä häiriöitä myös noissa ensimmäisissä.
heh, intiimi jutut on sivu seikka yli seitenkympisillä, niillä ei seiso vaika tikun työntäs reikää että pysyisi pystyssä,
eikä nainen halua vanhana enään seksi välttämättä ollenkaa,
parasta vanhojen parisuhteessa on hyvä kaveruus ja lämpimät tunteet toisiaan kohtaan,
halailut ja hyväilyt riittää
Ei pitäisi yleistää, hormoonitoimminasta siinä on kyse, mikä ihmisillä on erilainen.
Onnellinen hän, jolla on samaan tyytyvä kumppani, eikähän ajoittaisesta kaipauksesta huolimatta, puolisonsa menettänyt, siinäkään pitkään viitsi riutua.