Uskotko kohtaloon

Sattumaan, en kohtaloon.

Meillä ainakin on kaikki mahdolliset esteet. Aina joku menee vit*ralleen. Silloin kun meinaan solmuja aukaista on toinen etäinen. Sitten taas toistepäin. Romantikko sisälläni kuitenkin uskoo todelliseen rakkauteen.

Uskon satumaiseen kohtaloon. Silti on vaikea uskoa, että ne on ollut sattumia...sä stalkkaat mua.

En usko, että kohtalo johdattaa kahta ihmistä yhteen näiden kahden ihmisen itse tekemättä mitään.

Kohtalo on ihmisten omissa käsissä.

Stalkkaa ketään. Se on joku toinen.

Uskon että kohtalo sanoo, että me kuulutaan yhteen, mutta se riippuu meistä astutaanko me yhdessä sille vähän kivikkoiselle polulle ja päätetään pitää toistemme käsistä kiinni vaikka tapahtuisi mitä.

Luulen, että se kivikko on edessä seuraavassa elämässä, jos ei tässä. Ehkä vähän helpompana, mutta jotenkin olemassa kuitenkin. Melkein kuin esteenä joka todistaa, että ansaitaanko me se syvä rakkaus, ollaanko niin vahvoja, että ylitetään se ja saadaan olla yhdessä. Ja miten se ylitettäisiin tavalla, joka tuntuisi oikealta.

Ehkä viimeistään vanhainkodissa, jos me nyt pidetään toisistamme lujasti kiinni :)

Minä uskon vahvasti kohtaloon. En täällä olisi enää aikoihin palstaillut, jos en uskoisi meidän kuuluvan yhteen. Enkä olisi itseäni sillä tavalla useasti "nolannut" toistuvasti irl, jos en uskoisi näihin tuntemuksiin. En oikeasti ole ollenkaan itsevarma itsestäni tässä fyysisessä tilanteessa missä olen ( sitä et tiedä). Silti olen kumman luottavainen tässä meidän tarinassamme. Minä uskon siihen kaksoisliekki -ajatelmaan. Minä tiedän, että en tule kohtaamaan ketään muuta. Kukaan muu ei voi minun sisintäni koskettaa samalla tavalla kuin sinä/hän. Ei ole koskaan voinut, eikä voi.

Kyllä uskon. Ja niitä pieniä merkkejä on paljon enemmän kuin tiedätkään. En vaan ole kertonut sulle, koska ajattelen ettet piittaa sellaisesta.

Ja taas meni Palomestarin hommiksi!

jo pikkuhiljaa hiipumaan...
Hiljaista ollut niiden merkkien taholla.
Uskotko sinä?

uskon kohtaloon ja siihen että kaikella (ei välttämättä tällä palstailulla) on tarkoituksensa. Myös tällä nykyisellä elämäntilanteellani.

Minä uskon siihen, ettäkö lumeen kusee niin siihen tulee reikä.

uskonut, mutta tämä kokemus mullisti maailmani kai lopullisesti. Kyllä minä ne merkit huomaan, huomasin ihan alusta saakka. Jaa, että yhdessä...siihen en voi mitään sanoa, oisko se liian kohtalollista :D?

Ehkä huuhaata mutta lähinnä ihmetyttää tämä rakkaus mitä häntä kohtaan tunnen. Toki on joitain asioita mitkä sitä selittää.
Ja kerran, ja ehkä useamminkin on ollut kaikenlaista erikoista, osa järjellä selitettävissä, mut yksi asia ainakaan ei, se oli joku kuudes aisti mikä oli mukana.
Mut kohtalo.. Haluaisin uskoa mutta olen kuitenkin aika rationaalinen.