Annalan lapset heitteillä?

onko Annalassa moisia kun 22 jälkeenkin n 10v lapset liikkuu ilman vanhempien seuraa.

Lastensuojelutapaus?
11201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä ja monia.
Tee lastensuojeluilmoitus.

Äänestä

Ei yli klo 22 liikkuminen ole kiellettyä. Ennenvanhaan oltiin pitkään ulkona lomalla myös jopa 23-24. Se EI ole lastensuojeluilmoituksen paikka. Ainoastaan jos on muuta ongelmaa perheessä kuten väkivaltaa, alkoholismia, vakavia mt ongelmia tai ei ole ruokaa.
Lapsilla ei ole hätää jos tuntevat seudun hyvin ja kotiin ei ole pitkä matka. Heinäkuussa sattuu vaan olemaan pimeämpää kuin kesäkuussa, ja siksi se näyttää oudolta. Nykyään on kännykät ja varmaan on ohjeistettu ettei mene setien luokse. Myös aikuisia voi olla ulkona katsomassa perään joskus. Happihyppelyllä. Koiraulkoiluttajia on varmasti liikkeellä.

Jos lapset huutavat. Niin aikuiset voivat puuttua meteliin. Jos alueella on epämääräisiä pedoja tai rikollisuutta, silloin on syytä olla tarkkana. Luulen että mitään hätää ei ole.

Äänestä

Ei mitään hätää,jos lapsilauma on kesälomallaan myöhempään ulkona kotikulmillaan.Valoisat yöt ja vanhemmat hereillä.Ei kaikki ole lastensuojeluasioita.Lopettakaa turha hössötys.Näitä turhia ilmoituksia tulee päivittäin.

Äänestä

´´Valoisat yöt ´´

pimeämpään suuntaan ollaan kokoajan menossa, vaikkakin olen kyllä samaa mieltä että antaa lapsen touhuta ulkona kesällä vähän myöhempään. tosin minulla oli lapsena ehdoton takaraja että oli kesä tai talvi niin viimestään klo 23 oli oltava himassa. näin siihen asti kunnes täytin 18 vuotta.

Äänestä
  • Kyllähän ne kesäyöt ovat valoisat.Kai nyt jokainen ymmärtää ,että elokuuhun mentäessä yötkin pimenee.Klo 23 on vielä valoisaa.Olet myös saanut olla klo 23:een ulkona.Niin minäkin,eikä siinä lastensuojelua tarvittu.Menee jotenkin yli ymmärryksen tuo lastensuojeluvouhotus.Oma ajattelekyky on pahasti hukassa.

    Äänestä

  • paperipino kasvaa kirjoitti:

    Kyllähän ne kesäyöt ovat valoisat.Kai nyt jokainen ymmärtää ,että elokuuhun mentäessä yötkin pimenee.Klo 23 on vielä valoisaa.Olet myös saanut olla klo 23:een ulkona.Niin minäkin,eikä siinä lastensuojelua tarvittu.Menee jotenkin yli ymmärryksen tuo lastensuojeluvouhotus.Oma ajattelekyky on pahasti hukassa.

    Käyhän katsomassa paljonko niitä narkkareiden piikkejä löytyy lastesi ulkoilualueilta!
    Sattuneeta syytä muutimme pois ja niin näyttävät naapuritkin tekevän.

    Annala- Kaukajärvi ovat huumekaupan keskittymiä, jopa tilastojen valossakin.

    Äänestä

  • Heipä hei kirjoitti:

    Käyhän katsomassa paljonko niitä narkkareiden piikkejä löytyy lastesi ulkoilualueilta!
    Sattuneeta syytä muutimme pois ja niin näyttävät naapuritkin tekevän.

    Annala- Kaukajärvi ovat huumekaupan keskittymiä, jopa tilastojen valossakin.

    Mihin sä veit perheesi?Missä on täysin narkkarivapaa paikkakunta?

    Äänestä

  • kerrohan kirjoitti:

    Mihin sä veit perheesi?Missä on täysin narkkarivapaa paikkakunta?

    Kovasti parani ympäristö kun muuttivat pois perheineen, nämä, jotka omia pedofiilisia ym. yllykkeitään peitelläkseen, vainoavat naapurustoaan...heh. Todella epämääräistä väkeä. Kaappijuoppoja, koulukiusaajia, kyynärpäätaktiikan tolkuntienaajia, you name it! Glad to see the back o'them.

    Äänestä

  • Heipä hei kirjoitti:

    Käyhän katsomassa paljonko niitä narkkareiden piikkejä löytyy lastesi ulkoilualueilta!
    Sattuneeta syytä muutimme pois ja niin näyttävät naapuritkin tekevän.

    Annala- Kaukajärvi ovat huumekaupan keskittymiä, jopa tilastojen valossakin.

    Onko niitä narkkareiden piikkejä vain klo 22 jälkeen? Silloinko siellä pistellään? Olen melko varma, että narkit liikkuvat 24/7, eivätkä he varmasti sekaannu muiden ihmisten asioihin. Niillä on vain kama mielessä. Ketään eivät raiskaa, kun siihen ei pysty kamapäissään. Jonkun siwan saattaa joku yrittää ryöstää, mutta lapsiin ne ei koske.

    Äänestä

Vai narkkariseutukuntaa :D Voi elämä :D Olen täällä nyt 1,5 vuotta asunu ja yhtään narkkaria en oo nähny, en neulaa enkä juuri mitään muutakaan. Pari tuurijuoppoa täällä pyörii mut nekin on ihan harmittomia :D

Äänestä

Entäs Keskustorilla McDonaldsin kulmilla? Eiköhän niiden lasten ole parempi siellä lähiössä ja luonnon keskellä, kuin jossain Keskustorilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mmm987644 kirjoitti:

onko Annalassa moisia kun 22 jälkeenkin n 10v lapset liikkuu ilman vanhempien seuraa.

Lastensuojelutapaus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu