Hei,
Olen 19 vuotias nuori nainen Uudeltamaalta.
Yksinäisyys on minulle kuin piikki lihassa, se sattuu todella paljon. Se tuo minulle päivä päivältä tuskaa, joka ei lopu. Jokaisena aamuna kun herään, alan melkein itkemään sillä kukaan ei ole vieressäni, pidä minusta kiinni, kerro minulle että kaikki on hyvin. En ole onneksi täysin yksin, minulla on ystäviä, harvassa kylläkin, mutta he ovat minulle rakkaita. Silti heillä on omat elämänsä, kumppaninsa ja harrastuksensa, jonka takia usein itse jään heidän elämästään paitsi, mutta vaalin niitä hetkiä, joita heidän kanssaan olen kokenut. Olen koko elämäni ajan joutunut olemaan yksin, jo ala-asteelta lähtien. Minua on syrjitty, kiusattu, minut on unohdettu... Se tunne kun valitaan joukkuepeleissä aina viimeiseksi, se tunne kun sinua katsotaan nenän vartta pitkin kun kävelet ohi. Mutta ajattelin itsekseni, että minä pärjään myös omillani. Keskityin kouluun, ja keskityin niihin ihmisiin jotka loppujen lopuksi halusivat olla kanssani.
Seurustelusuhteet ovat kaikki olleet täysin katastrofeja, ja jossain vaiheessa harrastin yhden illan juttuja, joista sain lohtua, mutta myös lisää murhetta että pettymyksen tunnetta itseäni kohtaan. Olen langennut niin monen miehen ansaan, että tunnen itseni täydeksi idiootiksi. Useat sanoo että kyllä sieltä sammakoiden seasta löytyy se prinssi, mutta minusta taas tuntuu että minun sammakkomereni on kuin avaruus, täysin loppumaton.
Haluaisin löytää sellaisen kumppanin itselleni, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Osaan olla hieman hullu välillä ja hiukan pöhkö, mutta minä välitän ja rakastan. Vaikka olenkin ollut yksinäinen ja syrjitty/kiusattu, silti osaan olla huumorintajuinen ja yritän löytää joka ikisestä asiasta sen valoisan puolen. Autan ja kuuntelen, teen mitä vaan rakkaiden ihmisten puolesta. Siltikin, välillä tunnen että minun pitäisi miettiä, mitä minä haluan elämältä? Mitä minä tarvitsen?
Totuus on, että haluaisin seurustella, todella tahtoisin. Tahtoisin jakaa salaisuuteni, haaveeni, suunnitelmani jonkun kanssa, joka minua rakastaisi, ja tahdon antaa sitä samaa rakkautta takaisin, mitä minä saisin. Olen ollut yksin aivan liian kauan, että alkaa ideat olla todella vähissä. Yksinäisyyden takia jopa päivärytmini on mennyt aivan sekaisin, herranjumala kirjoitan tätä kuuden aikaan aamulla, ollenkaan nukkumatta!
En tullut tänne valittaakseni elämääni enkä hakemaan sääliä, halusin vain kirjoittaa tämän ja toivon että saan järkevää palautetta. Kiitos, kun jaksoit lukea loppuun asti, kuka ikinä oletkin, kiitos :)
P.S. Ja toivon että monet muutkin kirjoittavat omia tarinoitaan tänne, olisi todella mielenkiintoista lukea muidenkin kertomuksia itsestään :)
Minun tarinani
15
860
Vastaukset
- vanha ja katkera
Onneksesi olet vielä niin nuori että voit helposti muuttaa elämäsi suunnan paremmaksi.
- ätmi
Ei käytetystä tavarasta tosin uutta enää saa. Aloittajatyttelin kannattaisikin varautua myös tulevaisuudessa siihen että on joko yksin tai jonkun kertapanona.
Kuulostat ihan fiksulta ihmiseltä:)
Vaikkakin raaka tosiasia on se että kun on ollut kauan yksinäinen ei ole tarinoita joiden kautta muihin tutustuisi vaan jää hiljaiseksi itse sen olen huomannut liian usein- yksin onnellinen
Ykisinäisyys on monen osa elämässä: ei ole ketään sitä kaikkien läheistä. Ei minullkaan ole, eikä ole ollut pitkään aikaan. Olen sopeutunut. Usko Jumalaan on kantanut ja tavallinen jokapäiväinen elämä.
Ajattelen, että jokaisella jostain kohti,elämä ontuu. Voi olla kumppani, mutta ei löydy yhteyttä tai se on kadonnut. Minulla on muuten elämä hyvin: on ruokaa, katto pään päällä, on ystäviäkin, mielekästä tekemistä ja ole terve.
Kun on perusturvallisuus kunnossa niin sopeutuu elämään yksinkin. Onhan niitä erakkojakin. Ei tidä, osaisinko edes enää elää parisuhteessa. - -----------------
Naisessa, joka ei löydä pysyvää kumppania, on oltava jotain vialla. Aloittajallakin on sänkyseuraa naisten tapaan riittänyt vaikka muille jakaa, mutta yksikään niistä ei ole pysyväksi kumppaniksi päätynyt. Miksei?
Miehellä josta naiset ei kiinnostu, ei ole mitään mahdollisuutta toimia samoin. Jää täysin yksin ja sen tosiasian kanssa täytyy vaan elää. Tai eihän sekään pakko ole.
Aloittajan tausta lienee ainakin kiusaamisen ja hyljeksityksi tulemisen osalta samankaltainen kuin yksinäisillä miehillä. Paitsi ettei aloittaja siitä huolimatta, ollessaan nainen, jää osattomaksi seurustelujen ja seksielämän saralla.
Varmasti jos aloittaja edes vähän muuttaisi suhtautumistaan muihin, löytäisi varmasti itselleen pysyvän kumppanin. Ilmeisesti aloittajalle on kuitenkin ylivoimaista hyväksyä muiden virheitä. Aina täytyy yrittää saada muut sopeutumaan omaan "hulluuteen", mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. - ruma sammakko
Kyllä sinä vielä löydät rakakuden. Olet nuori ja koet vielä paljon hyviä ihania asioita.
Itse olen paljon sinua vanhempi ja olen kans yksinäinen ja olen kai jo tottunut tähän olotilaan. Mun kokemukseni mukaan naiset ei halua tutustua yksinäisii eikä lähteä treffeille joten en tiedä mitä voin tehdä enään. Olen niin monta kertaa yrittänyt että enään en jaksa. Koukku vaan veteen niin joku siihen nappaa ja löydät onnellisuuden.- NainenIlmanVarjoa
Kiitos todella paljon vastauksestasi! Toivon mukaan sinäkin löydät jonkun upean naisen jonka jalat viet mennessään ja uskon että löydät kunhan vaan et lakkaa yrittämästä, kysyjä ei tieltä eksy ^^
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja kiitos vastauksestasi vielä!
- adagio2
No, onhan se hyvä, että sinulla on edes niitä harvoja ystäviä, ja sekin on hyvä, että sinulla on seurustelukokemusta. Minulle se ainakin kertoo sen, että sinulla on ollut lähinnä huono tuuri siinä, ettei "sitä oikeaa" ole kohdalle osunut, mutta olet vielä nuori, ja sanoisin, että se on vain ajan kysymys.
Yhdenillan ilot taas, no, ne ovat aika tylsiä loppupeleissä, eikä se ilo kestä kuin vähän aikaa, kuten olet jo huomannutkin. Siksi niitä kannattaa minun mielestäni välttää, niin miehen kuin naisenkin. - jones9
Et ole yksin. Minäkin tiedän miten kipeälle yksinäisyys tuntuu. Voinko ottaa sinuun yhteyttä jos vaikka keskusteltaisiin?
- NainenIlmanVarjoa
Laitoin sähköpostiosoitteeni kommentteihin :)
- lauri20
Moi aloittajalle, ja tsemppiä!
Voin oman tarinani kertoa jos haluat. Ilmoittele ihmeessä palstalle, voidaan vaikka vaihtaa sähköposteja esim.
Kokemuksesta voin sanoa, että rakkaistaan ja lähimmäisistään kannattaa välittää ja pitää kiinni jos vain suinkin pystyy. Itse masennuksen ja yksinäisyyden keskellä en välittänyt itsestäni, mutta perhettäni rakastin. Ja kuinka suuri tuki he ovatkaan.
Olen nyt mahdottoman väsynyt, mutta jokaisella tulisi olla ainakin yksi ihminen kenen kanssa jakaa huolensa, johon voi luottaa. Toivon että sinulla on sellainen. Yksin moni asia on turhan raskas kantaa.
Toivon sinulle vilpittömästi onnea. Ilmoittele jos haluat jutella. Kerron mielelläni omistakin kokemuksista.
Jaksamisia!- NainenIlmanVarjoa
Kiitos paljon, jaksamisia myös sinne! Voisin mielelläni vaihtaa sähköpostiosotteita, laitan omani tuonne ylös että jos haluaa laittaa sähköpostia, kuuntelen tarinoita mielelläni :)
Se on täysin totta, että ikinä ei saisi olla huolien kanssa yksin, on minulla kuuntelijoita, mutta enemmänkin minut on leimattu kuuntelijan rooliin, koska haluan auttaa muita ja olla tukena, niin välillä omat huolet unohtuu :)
- heipä hei!
Minä puolestani toivotan tsemppiä vain rehellisille, eli en esimerkiksi niille netin törkyturville, jotka laittomasti rekisteröimiensä nimimerkkien kirjoituksissaan nimimerkkirjoituksissa käyttävät suojattuja tunnuksia tai vääriä nimiä tai naamoja tahallaan, viittaamatta tässä keneenkään tai mihinkään tietenkään erityisesti, kun en voi tietää, ketkä tai mitkä tahallaan vainoaa ihmisiä tässä Suomi24:a.
Voi voi. Aika pieni huoli ihmisellä, jos joukkuepeleissä viimeisenä joukkueeseen valitseminen romahduttaa itsetunnon, todella.:) Taidat olla aika nuori? Minusta nää ei ole mitään teinien keskustelupalstoja, nää Suomi24:t... Jos sut valitaan viimeisenä joukkuepelijoukkueeseen, nosta vaan nenäsi ylpeänä ylös ja sano, että sä et tykkää joukkuepeleistä. Ei minuakaan kakarana valittu koskaan ensimmäisenä liikuntatunneilla koulun pesäpallojoukkueeseen, koska olen vasenkätinen ja arvon liikunnanmaikka ei ymmärtänyt, että siihen palloon on pikkusen paha osua oikein, jos pitää leikkiä oikeakätistä. Mutta mä juoksin lujaa ja voitin tai sijoítuin useimmiten palkinnoille esimerkiksi kaikissa koulun hiihtokisoissa, pikkukakarana. Kaikki ei tykkää joukkuelajeista ja liikunnan jos minkä, pitää olla omaehtoista. Edes liikunnasta ei tartte pitää. Ja jos sua katsotaan kieroon, katso takaisin. Yleensä jos ihminen itse on ystävällinen, ei kukaan kertakaikkiaan _kehtaa_ sellaista ihmistä kovin pitkään kiusata. Näin siis reaalimaailmassa, tää netti on tietysti eri asia, kun tässä netissä vaarana on hörhöt ja typerykset, jotka luulee kaiken lukemansa todeksi, mutta on netissäkin täysjärkisiä ja eettisiä, jotka ei ketään halua kiusata. Hyvän itsetunnon omaavia taviksia.
Seurusteluasioihin en jaksa sanoa. Mulle ei koskaan ole ollut mikään "statusmittari" sellainen asia, että seurusteleeko vaiko ei. Yks viihtyy yksin, toinen kaksin ja kolmas suuressa porukassa. Jokaisella oma käsityksensä sosiaalisuudesta. Luulis, että sosiaaliselle netissä sosiaalisuus olisi vielä helpompaa, mutta kun epäsosiaaliset on enemmistönä netissä, asia on sitten niinkuin on. Internet muuten on kehitettykin epäsosiaalisille. Ajatellaan vaikkapa jotakin Facebookia: jos sellaisen keksijä ei olisi ollut epäsosiaalinen nörtti, jolla kenties oli suuriakin vaikeuksia reaalimaailman ihmiskontakteissa, ei sitäkään tympeää amerkikkalaisformaattia olisi tehty sellaiseksi, että siellä epäsosiaaliset voivat leikkiä virtuaalileikkiä "suosituimmuuudesta".
Tsemii vaan, kaikille sosiaalisuudessaan ihmisten tasolla oleville taviksille!- No huhhuh
... Kukas sun aamumuroihin on paskonut tänä aamuna? :D Jessus soikoon!
- asian hyvä puoli
Avaruus ei ole loputon.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33080141 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672230- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421127