ja muillekin kiinnostuneille.
Kekkosesta tuli taas noi 900 sivus uutta luettavaa, kun Jukka Seppinen kirjoitti tiiliskivensä. Seppisen kirjoitustyyliä olen pitänyt kovin raskassoutuisena, joten kova urakka on tiedossa, kun tuonkin taas kahlaa sanasta sanaan. Taidan jättää joululukemistoksi. Jos sinä K.K.K ehdit saen lukea pikapuoliin, niin kommentoipa vähän täälläkin, jos ei muuta niiden näiden kiusaksi.
Kekkosesta tuli taas noi 900 sivus uutta luettavaa, kun Jukka Seppinen kirjoitti tiiliskivensä. Seppisen kirjoitustyyliä olen pitänyt kovin raskassoutuisena, joten kova urakka on tiedossa, kun tuonkin taas kahlaa sanasta sanaan. Taidan jättää joululukemistoksi. Jos sinä K.K.K ehdit saen lukea pikapuoliin, niin kommentoipa vähän täälläkin, jos ei muuta niiden näiden kiusaksi.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tämän päivän Hesarissa Unto Hämäläinen arvioi Seppisen tiiliskiveä. Kekkosen kunnosta v. 1981 Seppinen antaa "silminäkijätodistuksen": "Tammikuussa 1981 Seppinen oli avustamassa Kekkosta ranskalaisvaltuuskunnan vieraillessa Tamminiemessä."
"Kekkonen oli huonossa kunnossa ja lähestulkoon nojasi avustajaansa. Äkkiä presidentti Kekkonen vajosi lapsuuden muisteloihin, kun Suomen asioita koskevaan kysymykseen alkoi tulla vastaukseksi tarinaa vuosisadan alusta. Ranskalaisvaltuuskunta ei (toivottavasti) huomannut mitään erikoista, paitsi tietenkin presidentin huonon kunnon.
Vanhan presidentin vointi kauhistuttaa Seppistä."
Eli Kekkonen oli aivoiltaan viimeisinä työvuosinaan yhtä hyvässä kunnossa kuin kolleegansa Lenin mausoleumissaan, joten kysymys kuuluu: Kuka presidentin silloisia laajoja valtaoikeuksia oikein käytti? Väyrynen?
Kyllä katkera mielikuvitus liioittelee.
Olin noihin aikoihin sellaisessa työssä, jossa tapasin Kekkosen kanssa seureustelevaa yritysjohtoa. Vaastaavia tarinoita kuuli silloin tällöin. Itselleni jäi käsitys, että tuon tyyppiset katkokset olivat hyvin ajoittaisia. Ilmeisesti valtion muu johto kuitenkin empi jonkin aikaa ennen kuin Koivisto sitten ryhtyi pääministerinä toimimaan ja nosti asian julkisuuteen.
Siitä minulla ei ole tietoa olisiko Kekkonen ollut viimeisinä prsidenttikuukausinaan niin heikko, että ketkään "väyryset" olisivat päässeet hänen päätään paljoakaan kääntelemään.
...kun demarit ja kokoomuslaiset eivät äänestäneet vuoden 1978 vaaleissa omia ehdokkaitaan?
Eikö se teistäkin oo kummaa?
Suomi oli viimeistään -70-luvun alkupuolelta suomettunut, suuret puolueet mukaanlukien. Kekkosen vaihtoehdot tulivat SMP:sta, perustuslaillisilta, kristillisiltä ja sen sellaisilta. Vaihtoehtoa ei käytännössä siis ollut. Kekkosen aika oli demokratian ja puolueiden alennustilaa, mikä toivottavasti ei enää koskaan palaa.
Koiviston aikana sitten tulivat säännölliset tiedotteet presidentin terveyden tilasta. Käytäntö luonnollisesti juontui Kekkosen loppuajoista. Vielä -60-luvullahan Kekkosesta näytettiin lenkkikuvia ja -filmejä. Kekkosen kunto oli kuulemma kuin nelikymppisellä. -70-luvulla kunto ilmeisesti nopeasti läheni hänen oikeaa ikäänsä, koska probaganda väheni, eikä Kekkonen enää antautunut useinkaan haastateltavaksi. Lehtimiesten nokkamies (muistaakseni Lumme) valitti julkisesti, ettei Kekkosta pääse tapaamaan enää missään.
Se on nimenomaan kummallista ja demokratiaan täysin sopimatonta. Mutta tähän oli tultu, kun Kekkonen oli onnistunut pyrkimyksessään tehdä itsestään korvaamaton.
Ovat korvaamattomia.
Kyllä tuohon ihmettelevään kysymykseen löytyy kirjallisuudesta tuhansin sivuin vastauksia, jotka luettuaan ei enää ihmettele. Yritin noita vastauksia minäkin tässä taannoin muutamalla sivulla esitellä, joten en rupea niitä enää toistamaan.
Kyllä Sinä itse asiassa hyvin tiedät, miten ja miksi tuollaiseen sairaaseen tilanteeseen oli jouduttu. Totta kai kaikki puoluejohtajat ja eri puolueiden poliitikot halusivat saada itselleen edes jonkinlaisen toimintamahdollisuuden myös niiden asioiden puolesta, jotka heille olivat tärkeitä. Se onnistui tulemalla vain Kekkosen ja sitä kautta UKK:n suuren suojelijan Neuvostoliiton kylkeen. Siitä ja vain siitä oli kysymys.
Voidaan vain arvioida, mitä noiden alistettujen poliitikkojemme mielissä todella liikkui. Jotakinhan siitä on tihkunut ulos jälkeenpäin, vaikka ymmärrettävästi selitykset ovat oleet kierteleviä.
Mitäpä lienee Kalevi Sorsakin ajatellut kiirehtiessään ensimmäisenä pyytämään Urkkia puolueensa presidenttiehdokkaaksi päättäen pyyntöpuheensa sanoihin: "Kukapa sopisi paremmin SDP:n ehdokkaaksi kuin sosialidemokraatti Urho Kekkonen". Kekkonen hymyili maireasti, mutta sosialidemokraatit kentällä eivät hymyilleet. He maksoivat sitten Sorsalle potot pottuina, ja niinpä Kalevi ei päässyt koskaan kalifiksi mielistelemänsä kalifin paikalle.
Minusta nimenomaan oli kysymys juuri "potut pottuina" maksamisesta, silloin kun SDP:n kenttäväki niin helposti kääntyi Ahtisaaren kannalle. Niin monilla oli mielessä Sorsan veljeily Kekkosen ja sitä kautta Neuvostoliiton kanssa ja samalla Sorsan yhä selvemmäksi käynyt kekkoslainen tyyli myös omassa puolueessa.
PS. Siitä huolimatta mielestäni Sorsa olisi ollut kenties paljon enemmän merkkipaaluja jättänyt presidentti Suomen historiassa kuin Ahtisaari oli. Taas tätä jossittelua mutta olkoon...
Kun koetan palauttaa mieleeni noita aikoja, niin muistan, että hänen terveydentilansa ilmeisesti huononi melko lyhyessä ajassa ja siten, että sekavien jaksojen välissä oli täysin normaaleja, jopa hyvin teräviä jaksoja.
Tästä syystä muiden oli paha mennä sanomaan mitään, koska sanojalla olisi voinut olla oma ura hyvin pahasti katkolla. kekkosen henkilääkäreiden roolia taidettiin kyllä moittia siitä, että he suhtautuivat asiaan liian pehmeästi ja Kekkosta myötäillen.
Näkökyky Kekkoselta taisi heiketä aika huonoksi. kuulin, että presidentin esittelyssä hänelle piti suurentaa tekstit tosi isoiksi, että hän pystyi ne lukemaan. Muistikatkot tulivat sitten siihen päälle ja pahenivat nopeassa tahdissa.
Kyseisen kirjan mukaan Neuvostoliitto pyrki syrjäyttämään Kekkosen Karjalaisella.(ota huom. Kekkosen ja Karjalaisen välirikko 70-luvulla) Neuvostoliitoon pyrkimyksenä oli saada Suomen sotilasleiriinsä.
Yhtenä askeleena oli yhteiset sotaharjoitukset, jotka Kekkonen torjui.
Kirjassa esitetään myöskin lähteisiin viitaten, että Nl-kommunistisen puolueen jatkuva tavoite Bresnevin aikaan oli muuttaa ja kaventaa Suomen asemaa. Lopullisena tavoitteena oli saada Suomi sosialistiseen leiriin.
Kekkonen nähtiin pahimpana esteenä näille pyrkimyksille.Kekkosta epäiltiin Neuvostoliitossa kaksinamaiseksi, joka vakuuttelee ystävyyttä, mutta toimii heidän tavoitteidensa vastaisesti.
Seppisen mukaan Kekkonen ei ollut myötäjuoksija.
Täydellistä huuhaata, vailla mitään perusteita Seppisen mukaan ovat väitteet, että Kekkonen olisi ollut KGP agentti. Hänen mukaansa, "väite on täysin kestämätön."
Seppinen mainitsee uusina tietolähteinään, Supon vastavakoiluyksikön. DDr:n(sieltä löytyi lisätietoja neukkujohtajien epäluuloista Kekkosta kohtaan) ja Länsi-Saksan ulkoministeriöiden uusimmat aineistot.
Tämän lisäksi Seppinen tutustui Moskovan, Berliinin, Tukholman, Lontoon ja Pariisin keskeisiin arkistoihin.
Minäkin aioin juuri kirjoittaa nuo samat asiat.
Seppisen haastattelusta televisiossa ja Arto Astikaisen uutisesta Hesarissa voi tehdä juuri sellaisen selkeän päätelmän, että Seppisen mukaan neukut kokivat Kekkosen tulpaksi, johon kommunistien vallankumous aina kaatuu. Yrittivät vielä 70-luvulla soluttaa maahan kommunistit valtaan monta kertaa. Kun se ei onnistunut, alkoivat suunnitella Kekkosen kaatamista.
Tuossapa sitä saitin koklipeillä on selittämistä. Selityksen vaikeus paljastuu jo nyt saitilla olevista koklipien kirjoituksista. Hakevat toisarvoisia aioita, kuten sen, että Kekkonen oli sairas ennen sairaslomaansa ja eroamistaan.
Minäkin aioin juuri kirjoittaa nuo samat asiat.
Seppisen haastattelusta televisiossa ja Arto Astikaisen uutisesta Hesarissa voi tehdä juuri sellaisen selkeän päätelmän, että Seppisen mukaan neukut kokivat Kekkosen tulpaksi, johon kommunistien vallankumous aina kaatuu. Yrittivät vielä 70-luvulla soluttaa maahan kommunistit valtaan monta kertaa. Kun se ei onnistunut, alkoivat suunnitella Kekkosen kaatamista.
Tuossapa sitä saitin koklipeillä on selittämistä. Selityksen vaikeus paljastuu jo nyt saitilla olevista koklipien kirjoituksista. Hakevat toisarvoisia aioita, kuten sen, että Kekkonen oli sairas ennen sairaslomaansa ja eroamistaan.
Minäkin aioin juuri kirjoittaa nuo samat asiat.
Seppisen haastattelusta televisiossa ja Arto Astikaisen uutisesta Hesarissa voi tehdä juuri sellaisen selkeän päätelmän, että Seppisen mukaan neukut kokivat Kekkosen tulpaksi, johon kommunistien vallankumous aina kaatuu. Yrittivät vielä 70-luvulla soluttaa maahan kommunistit valtaan monta kertaa. Kun se ei onnistunut, alkoivat suunnitella Kekkosen kaatamista.
Tuossapa sitä saitin koklipeillä on selittämistä. Selityksen vaikeus paljastuu jo nyt saitilla olevista koklipien kirjoituksista. Hakevat toisarvoisia aioita, kuten sen, että Kekkonen oli sairas ennen sairaslomaansa ja eroamistaan.
Ajattelin kirjoittaa noin, mutta sinä teit sen jo.
Seppisen mielestä neukut huomasivat lopulta, että kommunistien vallankaappaus törmää Suomessa Kekkoseen. Vielä 70-luvulla yrittivät monesti soluttaa kommunistit valtaan. Kun se ei onnistunut, alkoivat suunnitella Kekkosen kaatamista.
Onpa siinä palstan koklipeillä selittämistä. Heidän mielestäänhän Kekkonen oli KGB:n agentti ja isänmaan vihollinen. Selityksen vaikeus paljastuu jo nyt, kun koklipit kirjoittavat toisarvoisia aioita. Esimerkiksi, että Kekkonen oli hyvin sairas ennen sairaslomaansa ja eroamistaan.
... palstan koklipeillä selittämistä. Hehän pitävät Kekkosta KGB:n agenttina ja isänmaan vihollisena.
...tuli kun ilmoitettiin, ettolet jo lähettänyt samanlaisen, mutta ei kuitenkaan ilmestynyt saitille. Sitten tajusin koko systeemin olevan kaput.
Mielenkiinnolla minäkin luin tuon kirjan esittelyn Hesarista.
Saattaa toisalta olla mukavasti muuta lukemaani yhteenliittävä teos, sillä Seppisellä on varmasti pyrkimys puolueettomuuteen asiassa, eikä se hänelle liene vaikeatakaan.
Seppisen kirjoitustyyli on ehkä raskas (en erityisemmin muista), mutta kyllä kai Juhani Suomen kirjat ovat vielä raskaampia luettavia.
En kyllä ihan pian minäkään ehdi tuota Seppisen kirjaa lukea, hyvä jos joululukemistonani, yksityiselämääni vaikuttavien tilanteiden kehityksestä riippuen. Jari Tervon kirjan olen kyllä tilannut isänpäivälahjaksi.
Oletkohan lukenut nuo Jaakko Paavolaisen jo 1970-luvun lopulla kirjoittamat Väinö Tannerin elämäkertakirjat, neljä paksua osaa? Aikanaan ne jäivät "yleisistä syistä" liian pienelle huomiolle, mutta myöhemmin niitä ovat eräät yleensä toisilleen kateelliset historiantutkijatkin kovasti kehuneet. Sen ne kyllä ansaitsevat. Erittäin hyvin ja mielenkiintoisesti kirjoitetut, mutta olihan kohdekin - Väinö Tanner - mies, josta ei huonoa kirjaa saisi tekemälläkään - paitsi Oiva Härkönen.
Ellet ole lukenut, niin suosittelen tutustumista! Hitaasti minunkin luku-urakkani monen muun ohessa on edennyt, vasta ensimmäisen osan olen jotenkin lukenut, muut vain hatarasti läpisilmäillyt, eli katsellut sisällysluettelot ja kuvat. Aion kyllä ne vielä syksyn aikana läpi pakertaa, ellei elämäntilanteen muutu kovin radikaalisti.
Ja pakertaa.
koko ajan kirjoitetaan? Ilmeisesti historioitsijat eivät muuta osaa. Paljon olisi muutakin tutkimista kuin vanhan kaljupään edesottamukset.
Mutta niin sitä kai saa rahaa, kun noin harmittomia opuksia vääntää.