2015

Eduskuntavaalit.
PS noussee maan suurimmaksi puolueeksi ja muodostaa uuden hallituksen. Soini pääministeriksi.

Nelivuotisen hallintokauden tapahtumia:

1. Hallitus ilmoittaa periaatteellisen valmiutensa erota EU:sta ja kansanäänestyksen järjestämisestä sitä varten, mikä huomioidaan muualla jäsenmaissa ja nostattaa EU-kielteisiä asenteita

2. Maahanmuutolle nollatoleranssi. Kansalaisuutta ei enää maahanmuuttajille. Pikakäännytykset rajalla alkaa. Karkotukset kaikille mamurikollisille. Uusia pakolaiskeskuksia ei rakenneta. Maahanmuuttajille suunnatut tuet vähenee tai lakkaa kokonaan.

3. Sukupuolineutraali avioliittolaki ei toteudu. Ei adoptio-oikeutta homopareille. Parisuhderekisteri mahdollisesti lakkautetaan.

4. Pakkoruotsi poistuu kaikista kouluista. Ruotsin kielisille menevät valtion tuet lakkautetaan.

5. Tukiaiset EU:n jäsenvaltioihin lakkautetaan.

6. Aselaki palautetaan ennalleen.

7. Rangaistuskäytäntöä kovennetaan pahimmissa rikoksissa.
19176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

ja tähän pörssi reagoi syöksymällä todella jyrkkään luisuun. samalla kun ulkomaiset pääomat karkaavat kiihtyvään tahtiin maasta. ulkomaankauppaan keskittyneet yritykset siirtävät pikavauhtia toimintansa ulkomaille. ulkomaankauppa enemmän kuin puolittuu, kiitos tullirajojen ja oman valuutan.

seuraus työttömyyden todella raju kasvu, työttömänä 30-40 pronsettia työvoimasta. valtion ja kuntien verotulot romahtavat vähintään puoleen. seurauksena eläkkeiden ja sosiaaliturvan rajut leikkaukset. asuntojen hinnat romahtavat, mutta niille ei riitä ostajia koska raharikkaat ovat siirtäneet rahansa "rajan tuolle puolen".

ja kaikesta tästä meidän tulee kiittää perSSuja, jotka hakevat sitten syyllisiä tilanteeseen syyttämällä romaaneja, h.urreja, homoja ja maahamme jäänyttä pientä siirtolaisryhmää. heille perustetaan omia leirejä, jotta heidän tuhotyönsä saadaan loppumaan.

h.urrien tyly kohtelu ja maastakarkoitukset johtavat huonoihin väleihin ruåtsin kanssa. kiista nousee myös etenkin ahvenanmaan alueesta, jonka demilitarisointi halutaan purkaa kv sopimusten vastaisesti. tilanne kärjistyy ja johtaa lopulta sotaan suomen ja ruåtsin välillä.

näin perSSut saavat syyn syyttää maan huonosta tilanteesta ruåtsia. tämän vuoksi julistetaan poikkeuslaki jonka pohjalta muut puolueet kielletään ja perSSuista tulee ainoa puolue. soinista julistetaan elinikäinen diktaattori, joka läänittää keski-suomen hakkaraiselle, itä-suomen oinoselle, etelä-suomen halla-aholle, länsi-suomi hongistolle ja pohjois-suomi immoselle.

kansan pääelinkeinoksi tulee käpyjen keräily sekä mämmin ynnä koivuklapien valmistus. näitä myydään toisillemme ja pyritään myös lisäämään vientiä. etenkin on suunnitteilla kauppayhteyksien luominen pääsiäissaarille, jonne voitaisiin viedä suuressa määrin, ainakin pari soutuveneellistä mämmiä.

Äänestä

Persuhallinto on koko Euroopan inhoama, joten valuuttalainaa on mahdotonta saada. Persunerot ratkaisevat asian painattamalla lisää rahaa ja aiheuttavat superinflaation. Tuonti Suomeen pysähtyy eikä persualamaisilla ole rahaa ostaa edes ruokaa. Nälänhädän lisäksi ihmiset kärsivät kylmyydestä ja lääkkeiden loppuessa normaalisti hoidettavista sairauksista tulee kohtalokkaita. Terveydenhoito ajetaan alas eikä valtiolla ole enää varaa koululaitokseenkaan. Poliisihallinto ja armeija hajoavat ja koko maa ajautuu sisällissotaan. Suomen historia itsenäisenä valtiona päättyy.

Äänestä

Miksi piti luetella nuo kaikki erikseen? Olisi riittänyt kun olisitte sanoneet, että käy kuin Norjassa, sillä kaikki tuohan on tapahtunut Norjassa joka jäi EU:n ulkopuolelle.

Niin, ja listasta jäi sitä paitsi vielä yksi puuttumaan: maailmanloppu !

Äänestä

Perussuomalaiset, Suomen Messias, joka pelastaa Suomen alkaen pahasta voimat

Äänestä

Persuvalta olisi pääsylippu suoraan kivikauteen. Rajat kiinni ja suomalaiset järsisivät pettuleipäänsä keskenään maakuopissaan. Yleinen tyhmyys ja apatia vallitsisivat osaamisen sijaan.

Äänestä
  • Muuten... kun te vastustajat olette aina ahkeraan (mutta aiheettomasti) sitä nazikorttianne heiluttelemassa kun on kyse perussuomalaisista, niin tapahtuiko nuo teidän skenaarionne Kolmannessa Valtakunnassa ? Mielestäni Nazi-Saksa oli kulttuurinsa ja tekniikkansa puolesta aika kehittynyt mahti.

    Äänestä

  • der Grundfinne kirjoitti:

    Muuten... kun te vastustajat olette aina ahkeraan (mutta aiheettomasti) sitä nazikorttianne heiluttelemassa kun on kyse perussuomalaisista, niin tapahtuiko nuo teidän skenaarionne Kolmannessa Valtakunnassa ? Mielestäni Nazi-Saksa oli kulttuurinsa ja tekniikkansa puolesta aika kehittynyt mahti.

    niin kuin siis millä tavalla? voisitko kertoa mitä merkittäviä keksintöjä natsit tekivät jotka ovat jääneet historiaan? ja huomaa että kyseessä pitää olla natsin keksintö, ei keksintö jonka joku natsien vanki on tehnyt.

    lisäksi voisit kertoa mitä merkittäviä kulttuuriteoksia natsit jättivät jälkeensä? esim kirjoja, elokuvia tai patsaita? erityisesti olisi kiva kuulla mitä tämä epäonnistunut taideopiskelija aadolf hitler sai aikaan?

    siis hän joka vaati että natsiupseereiden piti kantaa mukana laukussaan karl mayn pikkupojille kirjoitettua seikkailukirjoja jotka sisälsivät tarinoita villistä lännestä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_May

    edelleen sinun on syytä muistaa että jos tässä yhteydessä nostat esille saksan tieverkon, niin tämän suunnitelman natsit varastivat stresemannilta, joka aikoinaan ideoi saksan jätti-inflaation kumoon.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Gustav_Stresemann

    mitä taas tulee natsi-saksan elintasoon niin se "varastettiin" muulta. yksinkertaisesti siten että saksan valtaamilta alueilta tuotiin junalasteittain tavaraa saksaan. kun nämä "valtaukset" loppuivat romahti myös elintaso. sodan loppuvaiheessa saksassa nähtiin jopa nälkää.

    kysymys kuuluu, että minkä valtion ajattelit että perSSusuomi ensimmäisenä valtaisi, jotta saisimme sieltä rahdata tavaraa tänne? ajattelitko mahdollisesti ruotsia? senkö jälkeen natomaat norja ja tanska? vaiko ihan venäjän kimppuun heti...

    ps. miten olisi jos edes jollakin tavalla perehtyisit historiaan? muutakin kuin korkeajännityslehtien kautta...

    Äänestä

  • der Grundfinne kirjoitti:

    Muuten... kun te vastustajat olette aina ahkeraan (mutta aiheettomasti) sitä nazikorttianne heiluttelemassa kun on kyse perussuomalaisista, niin tapahtuiko nuo teidän skenaarionne Kolmannessa Valtakunnassa ? Mielestäni Nazi-Saksa oli kulttuurinsa ja tekniikkansa puolesta aika kehittynyt mahti.

    Täytyy muistuttaa tätä der Grundfinneä muutamasta seikasta:

    1. Natsi-Saksa ei suinkaan ollut saksalaisen tekniikan luoja, saksalaista osaamista oli jo ennen natseja.

    2. Natsi-Saksa ei suinkaan pannut rajojaan kiinni, vaan pyrki siirtämään niitä eteenpäin. der Lebensraum - oli politiikan nimi. Sisältä tuhottiin (tai oli tarkoitus) ei-toivottavat ihmiset. Voimaa oli toisin kuin Pesustanialla ikinä tulisi olemaan.

    3. Natsien politiikan lopputulos oli se, että Saksa pommitettiin keskiaikaan ja kansa parka sai maksaan kovat viulut.

    Äänestä

Minne äskeiset vastaukseni hävisi? Vastasin niihin jo kerran ja sinä kirjoitit vielä sen jälkeen, sen missä kerroit ilmoittaneesi minusta poliisille.

Kukapa muu täällä jatkuvasti sensuroi toisten kirjoituksia toiseksi jäädessään kuin sinä.

Olet raukkamainen tyyppi !

Äänestä
  • ...eli tämä oli nimimerkille kysyjä joka onnistui sensuroimaan pitkän kirjoittelumme. Mitättömyys turvautuu heti poistatukseen tajutessaan jäävänsä väittelyssä toiseksi.

    Äänestä

"kysymys kuuluu, että minkä valtion ajattelit että perSSusuomi ensimmäisenä valtaisi, jotta saisimme sieltä rahdata tavaraa tänne? ajattelitko mahdollisesti ruotsia? senkö jälkeen natomaat norja ja tanska? vaiko ihan venäjän kimppuun heti..."

Sinä et voi olla aivan terve? PerusSuomi puolustaa ainostaan maatansa, ei sillä ole aikomustakaan lähteä toisten tontille rähjäämään. Olet lapsellinen provokaattori.

Vaikka en ihannoi vieläkään Saksaa, niin kyllä niin historiassa kuin nytkin Saksa on ollut merkittävä valtio, niin tieteissä, taiteissa ja innovaatioissaan mm. aseteollisuus.

Edelleen myös tiedoksesi, että perussuomalaisuus ei hyväksy entisiä natseja, eikä uusnatseja, että turhaan täälä asialla provosoit.;) Pelle!

Äänestä

Laitan tähän kysyjän omat kommentit uudelleen jotka pistin talteen. Olen vastaillut väleihin.

no tämähän nyt olisi pitänyt arvata että kaivat esille sieltä braunin ja heideggerin. tämä siitä huolimatta että kumpikaan heistä ei taastusti ollut vakaumuksellinen natsi. lukisit nyt edes oman viitteesi kunnolla. tässä suora lainaus siitä:

"Natsihallinto suhtautui häneen epäluuloisesti, ja hänen luentojaan ilmeisesti tarkkailtiin. Heideggerin vähäisestä arvostuksesta kertoo sekin, että hänet määrättiin toisen maailmansodan lopulla rintamapalvelukseen Volkssturm-kansanmiliisissä, vaikka useimmat akateemisen eliitin edustajat vapautettiin."

-SS-upseeri ei siis ollut nazi, vai niin. Millähän ajatuksenlukumittarilla tällaiset asiat voisi oikein tarkistaa. Siis KUINKA vakaumuksellinen kukin on.

-Ja mitä Heideggeriin tulee, hän ei koskaan jälkikäteenkään kieltänyt kannatustaan Hitlerille. Etkö lukenut sitä linkityksestäni?

tieverkot olisi toteuttu ilman natsejakin. koeta nyt tajuta että ne olivat saksan oman new deal jolla maa haluttiin nostaa ylös 30-luvun lamasta. ai niin mutta sinun mielestäsi siis saksassa ei ollut ollenkaan lamaa, koska väität että maassa oli täystyöllisyys ja hyvä elintaso ennen sotaa.

-Olisi ja olisi! Nyt puhutaan siitä mitä nazit TEKI, ei siitä mitä jotkut muut olisivat tehneet. Oletko ihan puupää?

- Weimarin tasavallan jäljiltä maassa oli kiki 7000 000 työtöntä ja superinflaatio ja lama. Ja vaikka siihen pientä parannusta saatiinkin, vasta Kolmannen Valtakunnan aikaan jättityöttömyys poistui ja lama myös. Ellet tajunnut, niin tarkoitin, että ennen TOISTA maailmansotaa Saksan talous ja elintaso oli jo kunnossa.

siis kuinka kukaan voi väärentää historiaa tähän tapaan? totuus on että saksassa oli jättityöttömyys joka nosti sekä kommareiden että natsien kannatusta. ilman suurta lamaa hitler ei olisi koskaan noussut valtaan. tämä on historiallinen fakta jota sinä et voi muuttaa millään muuksi.

-Olenko sitten muuta väittänyt?

"Natsien noustessa valtaan suurin ongelma oli 30 prosentin työttömyys. Taloudesta vastasi alkuun Hjalmar Schacht, josta tuli valtionpankin pääjohtaja 1933 ja vuotta myöhemmin talousministeri. Schacht onnistui käyttämään hyväkseen kultakannasta luopumista ja pitämään korkotason alhaisena sekä budjettivajeen korkeana suurilla julkisilla rakennustöillä. Näiden seurauksena työttömyys laski huippuvauhtia.

-Pitää paikkansa!

Tätä keynesilaista talouspolitiikkaa täydensi uudelleenaseistamisen kasvattama kysyntä. Talous sekä työllisyystilanne olivat kuitenkin osoittaneet paranemisen merkkejä jo ennen kansallissosialistien valtaannousua. Vuosina 1930–1932 valtakunnankanslerina toiminut Heinrich Brüning oli ajanut deflatorisia toimenpiteitä, joiden tarkoitus oli edistää talouden varhaista toipumista, vaikka ne merkitsivätkin tilapäistä laskua. Valtaan tultuaan Hitler korjasi ansion maanpakoon ajamansa Brüningin hallinnon aikaansaannoksista"

-On jossittelua väittää että joku olisi jotain tehnyt. Kun ei tehnyt. Ai, nyt se olikin Hitler joka sen ansion korjasi, äsken se oli Schacht.

mitä tulee sotaviittaukseen niin koeta nyt puupää tajuta että sillä viitataan siihen miten saksa ylläpiti elintaso natsihallinon aikana. vain täydellinen idiootti ei tajua mitä sillä yritin sanoa.

-Reich kesti vain 12 vuotta, ja niistä viimeiset 5 vuotta oli sotavuosia. Niiden sotaa edeltäneiden vuosien aikana talous saatiin jo nousemaan. En ole väittänyt, ettei sota-aikana olisi Saksaan tuotu sotasaalista.

ps. annoin poliisille myös vinkin sinun tekstistäsi. yksinkertaisesti siksi että sinunlaiselta neo-natsilta pitää tulla hakemaan välittömästi kaikki pyssyt ja pössykät pois. näin jo siksi että nyt vieteään norjassa todella surullista muistopäivää kahden vuoden takaisten tapahtumien vuoksi.

-Olet säälittävä typerys, etkä edes tajua mitä sinulle kirjoitetaan. Et edes sitä mitä kirjoitin tuolla ylempänä, siis mistä koko väittelymme alkoi kun kommentoin AIHEETTOMASTA nazikortin käytöstä.

-Sitä paitsi poliisilla lienee tärkeämpääkin tekemistä kuin lueskella tätä suoli24: törkypalstaa.

-Ja vielä lisäksi... minulla ei ole asetta.

Äänestä
  • hööö...sinun historian "tulkintasi" ovat kyllä vertaansa vailla. mutta nyt ei kysytä enää tulkintoja. sinä kun ylpeilet sillä että olet "lukenut" niin paljon historiaan, niin olisiko sinulla sitten laittaa tähän niiden kuuden miljoonan juutalaisen nimet jotka natsit tappoivat? tai edes niiden pikkulasten nimiä jotka natsit tappoivat keskitysleireillä?

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    hööö...sinun historian "tulkintasi" ovat kyllä vertaansa vailla. mutta nyt ei kysytä enää tulkintoja. sinä kun ylpeilet sillä että olet "lukenut" niin paljon historiaan, niin olisiko sinulla sitten laittaa tähän niiden kuuden miljoonan juutalaisen nimet jotka natsit tappoivat? tai edes niiden pikkulasten nimiä jotka natsit tappoivat keskitysleireillä?

    Vai kuuluu oikeaan historiantuntemukseen muistaa kuuden miljoonan tapetun juutalaisen nimet.

    Sinulla on kysyjä KUSTA PÄÄSSÄ !

    Mitään et ymmärrä oikein mitä sinulle vastataan, ja kun jäät toiseksi poistatat kirjoitukset.

    Luulenpa, että olet hysteerisyyteen taipuvainen nainen, ja lisäksi tyhmä.

    Äänestä

  • der Grundfinne kirjoitti:

    Vai kuuluu oikeaan historiantuntemukseen muistaa kuuden miljoonan tapetun juutalaisen nimet.

    Sinulla on kysyjä KUSTA PÄÄSSÄ !

    Mitään et ymmärrä oikein mitä sinulle vastataan, ja kun jäät toiseksi poistatat kirjoitukset.

    Luulenpa, että olet hysteerisyyteen taipuvainen nainen, ja lisäksi tyhmä.

    hööö... tämä selvä, et siis tiedä. heidän nimieään ei tarkkaa määrää tiedä kukaan muukaan. natsit kun eivät perustaneet heidän luetteloimisesta millään tavalla. heitä kun ei pidetty ihmisenä.

    kysytään sitten näin: hyväksytkö sinä kuuden miljoonan viattomat ihmisen surmaamisen vain siksi että he olivat "väärää rotua"? oikeutaako se rehvastelamaan sillä että jättityöttömyys poistui muka natsien toimien perusteella, vaikka itse asiassa natsit vain kaappasivat idea weimarin saksasta?

    muuten suomessakin oli 30-luvun alussa jättityöttömyys. sekin poistui 30-luvun lopulle tultaessa. oliko tämäkin suomen natsien ansiota? oliko se että usassa lama väistyi 30-luvun loppuun tultaessa niin oliko senkin natsien ansiota?

    Äänestä

Nimimerkistä: kysyjä ei tarvitse välittää, hän pistää nokkansa
joka paikkaan, luulee itseään viisaaksi ja tietäväksi; ei osaa
muuta kuin vähätellä toisten kirjoituksia ja sillä yrittää nostaa
itsetuntoaan korkeamalle, tosi raukkamaista.

Kysyjä arvosteli nimimerkkiä: reinhard38, joka kirjoitti aivan
asiallisia kommentteja.
Olisi kiva kirjoittaa asioista positiivisesti eikä lytätä heti toisten
mielipiteitä. Kukaan meistä ei ole täydellinen.
Kaikilla on oikeus kirjoittaa mielipiteensä ja voisi kunnioittaa
sen verran toisia ettei käy morkkaamaan niitä.

Jos on sivistynyt antaa jokaisen kirjoittaa mielipiteensä rau-
hassa ja kirjoittaa myös itse niin halutessaan.

ELÄ JA ANNA TOISTEN ELÄÄ!

Äänestä
  • minun mielipiteeni on että 1 1 = 3. sitten minulla on myös mielipide, jonka mukaan suomi itsenäistyi vuonna 1889. maantiedossa minulla on sellainen mielipide että usa sijaitsee afrikassa. kemian saralta löytyy mielipide että vesi kiehuu 20 asteessa. tähtitieteestä mielipiteeni liittyy siihen että aurinko kiertää maata.

    että tässä näitä on näitä minun mielipiteitäni. jos ihmettelet että miksi ne ovat "hivenen" ristiriidassa todellisuuden kanssa niin sillehän minä en voi mitään. nämä ovat minun mielipiteitäni ja sinun tulee omien sanojesi mukaan tietysti kunniottaa niitä. älä siis käy morkkaamaan niitä.

    ps. koeta nyt puupää tajuta että eivät esitetyt puolitotuudet ole mistään kotoisin koska ne ovat puolitotuutksia. jos joku esittää historiasta tai taloudesta ihan päättömiä tulkintoja, niin niitä saa ja pitääkin pilkata. yksinkertaisesti siksi että niillä on yhtä vähän arvoa kuin lauseella 1 1 = 3.

    Äänestä

Ok."perusvalta"!
Tähän tähtäävät jo aika monet Euroopan valtiot! Kreikka esim. kääntää tätä nykyä kaikki mamut pois maastaan, Se on ymmärrettävissä, kun oma kansakaan ei pärjää, niin miksi ottaa muita riesakseen.
Aika hyvin osasit asian pistää kohdalleen. Näin saamme taas asiat kuntoon, emmekä ole vieraiden varassa, miltään osin.
Luin noita saamiasi vastauksia ja ne ymmärrettävistä syistä olivat hyvin negatiivisiä kannanottoja.

Otetaampa esimerkki tuosta ulkomaan avusta. Suomi pesee omaatuntoaan lahjoittaalla eri maille tiettyjä summia avustukseen. Valitettavasti nämä menevät suuremmaksi osin kunkin maan heimopäälliköiden luxus elämään. Harvoin ne tavoittavat asianomaiset tarvitsijat. Kuitenkin minusta nämä annetut summat ovat vain antajan oman autuuden pönkittämistä.
Olemme pahasti suistuneet sivuraiteille. Elämme sumussa ja päättäjät mässäilevät olemattomille saavutuksilleen
EU ja euro, ovat iskostetut niin lujasti kansan päähän, että eivät siltä muuta nää. Eivät sitäkään, että vieraat vievät työpaikat. Nyt asuntoministerin kaavalilema 400 milj.egen summa kerrostalojen remotteihin, mutta kun tietää, että virosta niitä duunareita saapuu, niin ne kuvitellut , 40 000 suomalaisen työllistämisen kyllä hoitavat virolaiset omilla mamiehillään. Se kilpailuttaminen nääs, ja kun viisaat ovat niitä, jotka tajuavat että halvalla saa hyvää, vai kuinka päin se taas olikaan??

Äänestä

"Kuitenkin minusta nämä annetut summat ovat vain antajan oman autuuden pönkittämistä."

Sinä tai muut persut ette antaisi vapaaehtoisesti rahaa hyväntekeväisyyteen oli rahan käyttö sitten miten perusteltua ja valvottua tahansa. Kyvyttömyys asettua toisen ihmisen asemaan ja täydellinen empatian puuttuminen saavat suoltamaan kaikenlaisia verukkeita, minkä takia hädänalaisia ihmisiä ei kannattaisi auttaa.

Jos ei ole mitään parempaa tietoa kehitysavun perillemenosta kuin oma mutu-menetelmä, syyllistyy valehteluun ja tarkoitushakuiseen propagandan tuottamiseen. Eipä silti, kyllähän natsitkin aikanaan hakivat syntipukkeja vähemmistöistä kääntääkseen huomion pois ongelmien todellisista syistä. On kuitenkin aika omituista, että yksittäinen kirjoittelija viitsii leikkiä jotain Göbbelsiä, varsinkin, kun toteutus on tällaista hutilointia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


perusvalta kirjoitti:

Eduskuntavaalit.
PS noussee maan suurimmaksi puolueeksi ja muodostaa uuden hallituksen. Soini pääministeriksi.

Nelivuotisen hallintokauden tapahtumia:

1. Hallitus ilmoittaa periaatteellisen valmiutensa erota EU:sta ja kansanäänestyksen järjestämisestä sitä varten, mikä huomioidaan muualla jäsenmaissa ja nostattaa EU-kielteisiä asenteita

2. Maahanmuutolle nollatoleranssi. Kansalaisuutta ei enää maahanmuuttajille. Pikakäännytykset rajalla alkaa. Karkotukset kaikille mamurikollisille. Uusia pakolaiskeskuksia ei rakenneta. Maahanmuuttajille suunnatut tuet vähenee tai lakkaa kokonaan.

3. Sukupuolineutraali avioliittolaki ei toteudu. Ei adoptio-oikeutta homopareille. Parisuhderekisteri mahdollisesti lakkautetaan.

4. Pakkoruotsi poistuu kaikista kouluista. Ruotsin kielisille menevät valtion tuet lakkautetaan.

5. Tukiaiset EU:n jäsenvaltioihin lakkautetaan.

6. Aselaki palautetaan ennalleen.

7. Rangaistuskäytäntöä kovennetaan pahimmissa rikoksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu