EU;sta eroko mahdotonta??

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013072217285166_uu.shtml

Koska jäsenmaiden taloussuhteet ovat tiiviit, myös eroavan maan pitäisi noudattaa suurta osaa EU:n säännöistä.

Lähtevän maan pitäisi lehden mukaan neuvotella EU:n kanssa eroamissopimus, joka tulisi hyväksyttää EU-elimissä ja ratifioida jäsenmaissa. Ratkaistavana olisi muun muassa se, millä aikataululla maan EU-jäsenmaksut lakkaavat.


Ero tarkoittaisi ainakin periaatteessa tullimuurien ja oleskelurajoitusten palauttamista unionin ja eroavan maan välille.

Vielä hankalampi ero olisi, jos eroava maa kuuluisi euroalueeseen. Oman valuutan liikkeellelaskun lisäksi eroavan maan pitäisi sopia euromaiden kanssa ainakin Euroopan keskuspankin pääoman ja valuuttavarannon palauttamisesta kansalliselle keskuspankille.

Lähde: Maaseudun tulevaisuus


Kuinkahan tuo ero voi olla niin vaikeaa kun liitos oli niin helppo,
näin sitä väärää tietoa jaellaan.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mediatiedote - EU-kansanäänestystä vaativa kansalaisaloitekeräys keräsi 30 418 allekirjoittajaa



EU-kansanäänestystä vaativa kansalaisaloitekeräys keräsi 30 418 allekirjoittajaa

Kansanäänestystä EU-jäsenyydestä vaatinut kansalaisaloitekeräys päättyi
1.7.2013. Aloitteen allekirjoitti 30 418 henkilöä. Aloite ei siis saavuttanut
puolen vuoden aikana 50 000 kannattajan määrää, joka tarvitaan, jotta
kansalaisaloite menee lakialoitteena eduskunnan käsittelyyn.

EU-kansanäänestyksellä on laaja tuki kansalaisten keskuudessa.
Kansalaisaloitteen nimimäärän jääminen vajaaksi johtui pääosin aktiivisten
kerääjien liian vähäisestä määrästä.
On toivottavaa, että jotkut järjestävät myöhemmin uuden vastaavan sisältöisen
kansalaisaloitekeräyksen. Sen suunnittelussa ja organisoinnissa on mahdollista
saada oppia nyt päättyneen keräyksen onnistumisista ja puutteista.

Vaikka tarvittavaa tulosta ei saavutettu, on tämä kansalaisaloite ollut
menestys. Aloite on yhdistänyt monia ihmisiä jotka ajattelevat samalla tavalla
ja haluavat tehdä jotain asialle. Aloitteen ansiosta monet ovat joutuneet
tulemaan "kaapista ulos" ja paljastamaan todelliset EU-kantansa. Merkittävänä
voidaan pitää sitä tosiasiaa, että yksikään nykyinen eduskuntapuolue ei kannata
kansanäänestystä EU-jäsenyydestä.

Aloitteen tärkeimpiä tavoitteita oli se, että EU:sta eroamisen mahdollisuus ja
perustelut nousevat kansalaisten tietoon ja julkiseen keskusteluun. Näistä on
tähän asti vaiettu valtamediassa lähes kokonaan. Aloite on – sen kerääjien
ansiosta – onnistunut nostamaan aiheesta uutisia ja keskustelua. Tämän työn
merkitystä on vaikea arvioida, mutta se on siltikin suuri. Aloite on osaltaan
saanut liikkeelle jotakin uutta ja tulevaisuutemme kannalta tärkeää.

Perustietoja siitä, mitä Suomen eroaminen EU:sta merkitsee ja mitä se ei
merkitse, löytyy kansalaisaloitteen nettisivulta http://aanestyseusta.fi/6

Me aloitteen tekijät haluamme kiittää nöyrästi kaikkia niitä jotka osallistuivat
työhön, jonka lopullinen tavoite ei ole sen vähempää kuin maamme pelastaminen ja
suomalaisten tulevaisuuden turvaaminen.


Näin Antti Pesonen

Äänestä

Miten ihmeessä kansalle saataisiin oikeaa tietoa,on aika paksua
kun maaseudun tulevaisuuskin levittää tälläista tietoa.

Linkki taisi olla tuossa toisessa jutussa.

Mauri Nygård kommentoimassa, monen muun kanssa.

Äänestä
  • Tuosta näette mikä järjestö MTK on. Tukiaiset ovat täekeämmät kuin ruoka. MTK on KMS:n alajärjestö. Erotkaa kaikki talonpojat siitä. Sehän on teidän peltonne sosialisoinut. Vihollisen puolella ei kannata olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedot jakoon-miten? kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013072217285166_uu.shtml

Koska jäsenmaiden taloussuhteet ovat tiiviit, myös eroavan maan pitäisi noudattaa suurta osaa EU:n säännöistä.

Lähtevän maan pitäisi lehden mukaan neuvotella EU:n kanssa eroamissopimus, joka tulisi hyväksyttää EU-elimissä ja ratifioida jäsenmaissa. Ratkaistavana olisi muun muassa se, millä aikataululla maan EU-jäsenmaksut lakkaavat.


Ero tarkoittaisi ainakin periaatteessa tullimuurien ja oleskelurajoitusten palauttamista unionin ja eroavan maan välille.

Vielä hankalampi ero olisi, jos eroava maa kuuluisi euroalueeseen. Oman valuutan liikkeellelaskun lisäksi eroavan maan pitäisi sopia euromaiden kanssa ainakin Euroopan keskuspankin pääoman ja valuuttavarannon palauttamisesta kansalliselle keskuspankille.

Lähde: Maaseudun tulevaisuus


Kuinkahan tuo ero voi olla niin vaikeaa kun liitos oli niin helppo,
näin sitä väärää tietoa jaellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu