Mietin itsemurhaa...

lonely girl

Viime aikoina on olo tuntunut masentuneelta. Joinakin päivinä en haluaisi nousta edes sängystä ylös. Mutta olen noussut kuitenkin. Koska niin pitää tehdä. Tällä hetkellä en näe elämässäni mitään arvoa. Minulle joka päivä tuntuu vain velvollisuudelta, ja kun liikun ulkona tuntuu etten olisi minkään arvoinen. Että minun ei kuulu olla elossa koska en osaa elää oikein. Minulle asioiden hoitaminen tuntuu välillä ylitsepääsemättömältä. Mutta hoidan ne kuitenkin, koska niin kuuluu tehdä.
Ja tuntuu että olen pettymys vanhemmilleni. Olen 26-vuotias, minulla ei ole työtä eikä perhettä. Parisuhteeni päätyvät aina eroon. Olen monta kertaa hakenut opiskelemaan, mutta en ole päässyt. Viimeisin työni päättyi toukokuussa. Työssäni tunsin itseni tarpeelliseksi. Nyt minulla ei ole enää sitäkään. Ei mitään syytä miksi pitäisi herätä aamulla. Minulla ei ole ketään kenelle puhuisin. Vaikka on minulla ystäviä, mutta en halua valittaa heille. Heillä on perheet, ei heillä ole aikaa kuunnella minun typeriä ongelmia. Tunnen oloni arvottomaksi ja hyödyttömäksi. Mietin itsemurhaa lähes päivittäin. Olen nuoresta asti miettinyt. Pari kertaa olen yrittänyt, mutta epäonnistunut koska en silloin teininä tajunnut että ei särkylääkkeillä itseään saa hengiltä. Useimmat varmaan ajattelevat että ole säälittävä, ja niinhän minä olenkin. Haluaisin keskustella ihmisten kanssa joista tuntuu samalta tai ovat olleet samassa tilanteessa joskus. Ehkä voisimme auttaa toisiamme..

20

508

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lonely_Boy

      Hei. Olen melkolailla samanlaisessa tilanteessa.. Olen ollut masentunut jo pitkän aikaa ja mitään en saa enää tehtyä.. Ulkona oleminen ja esim. Kaupassa käynti ahdistaa todella paljon. Ystäviä ei enää ole, eikä parisuhteet ole olleet onnistuneita.. Töitä ei tunnu löytyvän, enkä ole kyllä kauheasti etsinyt mutta yritän kyllä.. Sängystä nouseminen on vaikeaa kun tekisi vain mieli nukkua päivät.. Itsemurha pyörii mielessä ja en tiedä mitä tehdä.. Mutta yritä pärjätä :)

    • Sinun pitää vaan löytää se missä olet hyvä ja esim auttaa muita sitä kautta ja saada tarkoitus elämällesi ja tuskin sinä turha ihminen edes olet vaikka niin väitätkin ja on ihmisiä jotka ovat valmiita kuuntelemaan ''valituksiasi'' ja tutustumaan sitä kautta paremmin

    • ---------------

      Tällä hetkellä en näe elämässäni mitään arvoa
      - En ole nähnyt pitkään aikaan.

      Ja tuntuu että olen pettymys vanhemmilleni. Olen 26-vuotias, minulla ei ole työtä eikä perhettä. Parisuhteeni päätyvät aina eroon.
      - Olen 27 enkä ole ikinä seurustellut. Siskosta tuli ktm ja minusta merkonomi.

      Viimeisin työni päättyi toukokuussa. Työssäni tunsin itseni tarpeelliseksi.
      - Mullakin päättyi työt toukokuussa. Samaa yksinkertaista toistoa päivästä toiseen, lienen silti ollut tarpeellinen, vaikka itsestä ei siltä tuntunutkaan.

      Minulla ei ole ketään kenelle puhuisin. Vaikka on minulla ystäviä, mutta en halua valittaa heille.
      - Mulla ei ole juurikaan ystäviä enkä usko että mun ongelmat puhumalla paranisivat. Pitkälti ne kai juuri siitä johtuvatkin, että olen niin epäsosiaalinen.

      Mietin itsemurhaa lähes päivittäin. Olen nuoresta asti miettinyt. Pari kertaa olen yrittänyt, mutta epäonnistunut koska en silloin teininä tajunnut että ei särkylääkkeillä itseään saa hengiltä.
      -En oo varmaan koskaan miettinyt itsemurhaa, koska tiedän itse että jos sen teen niin ainakaan siinä en epäonnistu. Sen kun kerran tekee niin sitten ei enää tarvitse kivusta tai alakulosta kärsiä.

      Useimmat varmaan ajattelevat että ole säälittävä, ja niinhän minä olenkin.
      - Saatat ehkä ollakin, asiat vois olla paremminkin. Muhun verrattuna sun tilanne on kuitenkin jokseenkin loistava.

    • Kovinkin tuttu tunne. Kärsin vakavasta/vaikeasta masennuksesta ja kun pahimmillaan se imee ihmisen sielua mustaan aukkoonsa ja pyyhkii siihen asti kehittynyttä persoonaa pala palalta, on vaikea kokea olevansa muuta kuin pala menneisyyttään, vailla tulevaisuutta.
      Ei siinä järkevän keskustelun kautta selitetä enään kenellekään joka ei samoja asioita ole itse kokenut, miksei elämä maistu enää samalta.

      Elämä junnaa vain paikoillaan päivästä toiseen, arvottomuuden tunne kasvaa päivä päivältä. Ajatukset puuroutuvat, aloitekyky on täysin nollissa, joskus aamuisin tai milloin ylipäätänsä herääkin, oli aika mikä tahansa, katkonaisen unen jälkeen, herää niin voimakkaaseen ahdistuksen tunteeseen, että on lähes mahdotonta pukea edes päällensä. Sydän lyö niin lujaa että luulee jo kuolevansa siihen tai että on jotain fysiologisesti vialla. Mutta ei, on vain uusi päivä. Aurinko nousi siis tänäänkin, minunkin kai pitäisi. Ja niin se nousee huomennakin. Eloonjäämisvietin kautta enää ymmärrän tämän, en optimistisuuden, en minkään harhaisen kuvitelman kautta jossa huomenna kaikki on paremmin, sisimmässäni toivon, mutten enää usko.

      En enää tunnista itseäni, kuka minä oikeastaan olen? Olenko koskaan oikeastaan ollutkaan mitään vai avasiko elämä vaan vihdoin silmäni omalle arvottomuudelleni? Olenko ollut joskus onnellinen? Nauranut? Hymyillyt edes?
      Kyllä, mutta nuo elämän onnellisimmat hetket muistuttavat sydänalassani kivuliaina piikkeinä ajasta, jota en enää voi saavuttaa. Häilyvät ensin pinnalla ja katoavat sitten unholaan, kuin menetettyjen rakkaiden ja kauan kadotettujen ystävien kasvotkin. Kun mieli kääntyy itseään vastaan, on vain helpompaa sulkea kaikki pois, unohtaa, olla tuntematta, ajattelematta..mitä minusta on jäljellä?


      P.S. Profiilin kautta voi ottaa yhteyttä, on sitten vailla vertaistukea, ymmärrystä, rehtiä perseelle potkimista, satunnaista keskustelua tai ihan mitä tahansa vastaavaa..kunhan ei jää yksin, muuten se kierre vaan jatkuu ja jatkuu.
      Itse olen jäänyt ja niin on varmasti moni muukin!

      • tuttu tunne

        Todella koskettava kirjoitus. Ihan samalta tuntuu mun elämä. Mutta päivä kerrallaan menen eteenpäin.


    • Lonelyman80

      Täällä samanlaiset fiilikset. Yritän olla aktiivinen ja harrastaa mm. liikuntaa, mutta itsetuhoiset ajatukset ovat aina mukana. Ne toimivat lohtuna, että tästä kaikesta on pakotie.

    • Sahuri

      Hengenheimolainen! En ymmärrä miksei mielialaläkkeet tehoa enää minuun. Pitäisikö taas kääntyä lääkärin puoleen? :'( Voimia kovasti!

    • Mene tuurilla

      Noh hyvä, että vasta pienen aikaa.Hyvä, että pääse ylös sängystä
      se on merkki terveydestä. Pakko ei ole kun köyhän kuolema,
      sängystä ei tarvitse nousta jos on sairas.Olemme elukoita kaikki tyyni eikä elämällä ole oikeasti sen suurempaa merkitystä tai arvoa.
      Et olekkaa ketään toista arvokaampi, eivätkä hekää ole minkään arvoisia.
      Ei ole mitään oikein elämisen kaavaa =)
      Ei vieläkään kuulu, mutta koska saat asiasi hoidettu
      se tarkoittaa sitä, että olet kunnnossa. Jos olet yhä väleissä vanhempiesi kanssa kanattaa se lopettaa, minulta loppuivat suoritus paineet kuin seinään,kun katkaisin välit. Ei minullakaan ja olen 34 vuotias. Parisuhteet päättyvät monesti eroon. Jos se tapahtuu aina ja ikuisesti niin olisko niin ettei ne ole juttusi? Kaiekkea ei voi saada, oli se sitten terveys tai opiskelupaikka.
      Hyvä, että olet edes saanut olla töissä.Älä herää aamulla. Pitääkö aina puhua? Jos oikein ankeaa on niin puhun itsekseni ääneen, jos oikein on tylsää
      puhun eri kielillä.Turhaa se olisikin, ystävät eivät ymmärrä
      ongelmasi,eivät voisi ikinä ymmärtää. Ovat kieltämättä typeriä,
      tai ei typeriä nyt suoraan mutta todella vähäpätöisiä verraten niihin
      jotka eivät enää harjaa hampaittaa käy suihkussa ja miettivät jaksavatko mennä vessaan vai eivät. Kumma juttu mutta se, että itse en mieti johtuu siitä varmaan, että on vielä paljon kokematta..Joku voi pitää rienaavana mutta esim huumeet on kokeilematta, enkä missään tapauksessa aiokkaan kokeilla mutta jos nyt päiväni päättäisin niin kaikkea kyllä kokeilisin ensin.

      Taas väärin suomessa kuolee tuhansia särkylääkkeisiin, niillä se henki vasta lähteekin mutta niistä ei pidetä tilastoja. Classisin kuollut on kivulias rakennustyömies joka lääkitsee selkäkipuaa buranalla ja vitutusta viinalla, buranalla saadaan aikaa vatsahaava ja viina hoitaa loput..Olen kaksi tällaista sankaria juuri haudannut (2011,2012)

      Et säälittävä, vaan suurentelet asioita uskomattoman paljon.
      Ottaisin huolesi koska tahansa jos pääsisin tästä sängystä ylös,
      jos vaihtaisit kanssani paikkaa ja tulisit tähän sänkyyn makaamaan ikuisisksi ajoiksi. Masennuksessa on eri asteita emmekä kärsi tasavertaisesti, ja voi olla että joskus saavutat tasoni mutta ennen sitä suosittelen, että anna aikaa itsellesi. Käyt keskuteluja itsesi kanssa kaikesta tästä mikä sinua häiritsee, syöt ja nukut hyvin ja liikut ..Jos työt tekivät sinut onneliseksi niin voit koittaa noita palkattomia orjanhommia mitä nykyään on tarjolla, itsekkin lähden sellaiseen jos joskus pääsen ylös.

      Kuten raamatussa sanotaan: Jos naiset, sauna ja
      viina ei auta niin tauti on kuolemaksi.

      Olet vielä niin alussa tässä sairastamisessa, että kehoitan todella voimakkaasti asenetta muokkaamaan ennen
      kun jaat minun tai jokun muun ihmisrepaleen kohtalon
      ja alat käyttämään tenoja nuorena aikuisena vain sen vuoksi,
      ettet välitä siitä ehditkö / jaksatko mennä vessaan.
      Toivotan teille stemppiä elämässä.

      • tarkennusta

        Korjaan hieman tekstiäsi: ei Raamatussa kyllä ihan tuolaista sanota, että tauti on kuolemaksi, jos viina, sauna ja naiset eivät auta. Suomalainen sanonta on, että jos sauna, viina ja terva ei auta eivät auta, niin se on kuolemaksi.
        Raamatussa sanotaan yleisajatuksena, että vieras, irstas nainen on kuoppa ja vie tuonelaan joka hänen pauloihin sortuu.


    • Ahdistunut mies
      • Masentunut m

        Olen 24-vuotias mies ja minä en edes itse pysty kaupassa käymään kuin joskus harvoin ja mitään parisuhteita ei ole koskaan ollutkaan. Töihin ja kouluun en kykene menemään. Olen minäkin ajatellut itsemurhaa jo vaikka kuinka monta vuotta mutta turha sitä on miettiä jos ei siihenkään kykene. Unirytmi on päin peetä ja alkoholikin maistuu suht usein.

        Motivaatio on hukassa ja vituttaa vastailla muiden kysymyksiin siitä mitä teen elämässäni. Sitten kun kerron niin saan aina kuulla samat neuvot että sun pitää vaan olla rohkeampi ja ottaa itsees niskasta kiinni. Lääkäritkin lähinnä vaan saarnaa liiallisesta alkoholinkäytöstä. Se saa aikaan vain sellaisen suuttumuksen että vähintäänkin juon vain enemmän ja ehkä vielä joskus kuolen viinaan. Oikeastaan melkein tiesin jo joskus 15-16-vuotiaana olevani epäonnistuja kun olin se luokan hiljainen, liian ujo ja kiltti poika jota kiusattiin koulussa.


      • Äitiliini64
        Masentunut m kirjoitti:

        Olen 24-vuotias mies ja minä en edes itse pysty kaupassa käymään kuin joskus harvoin ja mitään parisuhteita ei ole koskaan ollutkaan. Töihin ja kouluun en kykene menemään. Olen minäkin ajatellut itsemurhaa jo vaikka kuinka monta vuotta mutta turha sitä on miettiä jos ei siihenkään kykene. Unirytmi on päin peetä ja alkoholikin maistuu suht usein.

        Motivaatio on hukassa ja vituttaa vastailla muiden kysymyksiin siitä mitä teen elämässäni. Sitten kun kerron niin saan aina kuulla samat neuvot että sun pitää vaan olla rohkeampi ja ottaa itsees niskasta kiinni. Lääkäritkin lähinnä vaan saarnaa liiallisesta alkoholinkäytöstä. Se saa aikaan vain sellaisen suuttumuksen että vähintäänkin juon vain enemmän ja ehkä vielä joskus kuolen viinaan. Oikeastaan melkein tiesin jo joskus 15-16-vuotiaana olevani epäonnistuja kun olin se luokan hiljainen, liian ujo ja kiltti poika jota kiusattiin koulussa.

        muakin kiusattiin koulussa.Kun muutin uudelle paikkakunnalle eräs luoka tyttö oli jo etukäteen puhunut että kiusataan sitten sitä uutta tyttöä. No se kiusasi ja mä otin sen seuraavalla välitunnilla käsittelyyni ja annoin sille lumipesut ja näytin sille närhen munat.Siihen loppui kiusaaminen.ja lopulta meistä tulikin ihan kaverit.kaikki ei oo niin hullunrohkeita.enkä minäkään ilman mun kolmea veljeä jotka opetti mut pitämään puoliani.Muutaman viikon päästä pari poikaa oli jo ihastunut minuun ja sain uusia kavereita.Kiusaamista on tapahtunut vielä aikuisenakin seksuaalista häirintää sun muuta.Olen lähtenyt pois siitä porukasta.Mun elämä on paljon arvokkaampaa kuin ne sitä osaisi arvostaa.Mä en anna kenenkään kävellä ylitseni.TÄÄ ON VITTU MUN ELÄMÄ!


    • yks1

      Tsemppiä kaikille masentuneille, kun voisikin auttaa jotenkin. Ei kai se itsemurha ole ratkaisu masennukseen, vaikka se välillä itsellänikin pyörii mielessä. Kun muistaisimme masentuneet että emme ole ainoita masentuneita tällä planeetalla, meitä on muitakin. Jos se yhtään lohduttaa. Voi vain toivoa että joskus se aurinko paistaa risukasaankin...!

    • Suosittelen ihan tutkituttamaan kilpirauhasarvot (EI TERVEYSKESKUKSESSA KOSKA TESTIT EIVÄT KERRO MITÄÄN ONGELMAA VÄLTTÄMÄTTÄ) Ja yleensäkin tarkastuttaa oma fyysinen terveys. Itselläni on ollut samoja ongelmia vuosia, v.2007 terapia - osasto helvetti, ja tänä päivänä kun lääkkeitä en enää syö (eivät auta enkä suosittele kenellekkään pitkäaikaiskäyttöön) niin tänä päivänä olen vasta tajunnut että kyse on fyysisestä huonovointisuudesta, ja olen oireillut sen vuoksi vuosia, koska oikeaa juttua ei ole hoidettu. Tuli mieleen tällanen.

      Tuleeko sulle hyviäkin hetkiä kuitenkin joskus?
      Mulle on alkanut tulemaan, mutta erittäin rämpimistä koko elämä.
      Paljon voimia ja halauksia!

      • Halun sanoa vielä sen että muista ettet ole yksin, vaika tiedän käytännössä tunteen että on yksin, kyllä, mutta meitä on tuhansia, enemmänkin, ellei kymmeniä tuhansia.


    • äitiliini-64

      Pieni tyttönen, sinä jonka silmät eivät näe auringon kirkasta valoa.Vaikka se nyt juuri on piilossa pilven takana ei tarkoita etteikö se lämmittäisi ja pitäisi sinusta huolta silti.Sisällä ollessasi et tunne tuulen lempeää hivelyä ihollasi.Se rakastaa sinun poskiasi ja niiden pehmeyttä,kun se saa hellästi suudella niitä.Mene ulos ,juokse aurinkoon ja anna sen virrata sieluusi uutta voimaa.Hengitä syvään raikasta ilmaa ja puhalla kaikki ikävät ajatukset sen vietäviksi.Jos vielä tuntuu pahalta vedä syvään henkeä ja puhalla uudelleen vielä voimakkaammin ulos kaikki ikävät ajatukset.Ihmisen sydän ja sielu on tarkoitettu iloisten ja hyvien ajatusten astiaksi.Joskus tulee aikoja ettei mikään tunnu hyvältä.Ota vastaan luonnon hyvyys ja voima.rakasta itseäsi vaikka kukaan ei ikinä rakastaisi.sinä olet ihmeellinen olento maan päällä.Tää'lä ei ole ketään samanlaista.Sinä olet ainutkertainen luomus, jolle on uskottu elämän lahja.Miten sinä haluaisit käyttää sen lahjan? Mikä tekisi sinut iloiseksi ja onnelliseksi.MItä sinä voisit tehdä sen asian eteen?Tee hyvää toisille ja auta perheellisiä ystäviäsi.Mene mukaan vapaaehtoistoimintaan ja tee itsesi tarpeelliseksi.sinulla on paljon hyviä kykyjä ja taitoja joita voit käyttää toisten hyväksi.Mutta muista ihmisen arvo ei ole mitattavissa sen mukaan onko perhettä tai lapsia tai miestä.Sinulla on ihmisen arvo .Elämä on arvokasta.Ole sen mittainen.Ole ylpeä suomalaisuudestasi.Lähde opiskelemaan ja tee jotain sellaista mitä et ole koskaan tehnyt.haasta itseäsi uusiin seikkailuihin.Maailma on täynnä ihmeitä.Jos mä olisin vapaa eikä olisi lapsia niin matkustaisin ulkomaille ja tekisin työtä ihmisten auttamiseksi.Kuolema on yksi vaiohtoehto ja sen aika on joskus jokaisella.Anna elämälle tilaisuus näyttää mihin se pystyy.sulla ei ole syöpää eikä jalat poikki.Voit juosta ja tehdä mitä haluat..älä tee asioita toisten takia että sinut hyväksytään.Vaan itsesi takia koska sulla on elämä!Parisuhteet päätyvät eroon koska niissä on jotain mätää.anna itsellesi aikaa ja armollisuutta .ei ne ongelmat ole yksin sinun.Tuhannet ihmiset eroaa ja muuttaa suuntaa..jotkut juo itsenä hengiltä jotkut hyppää vieraissa..mitä väliä? Sulla on vain nyt hetki CARPE DIEM!
      Kyllä itsemurhaa pitääkin miettiä.Laskea että onko tässä mitään mieltä ja miettiä myös omaa osuutta siihen mielekkyyteen.olen jo 50 vuotias kahdesti eronnut kolmen lapsen äiti ja kahdelle äitipuoli ja ihanassa parisuhteessa.Olen saanut kaiken sen mistä olen vain uneksinut nuorena.Moneen kertaan pettyneenä olen nostanut pääni ja ajatellut että tämä ei ole mun näköistä elämää.Ja nyt olen viimein saavuttanut sen mitä olen halunnut.sulla on hieno kasvatus että hoidat asiasi koska niin kuuluu tehdä.sä et joudu ulosottajien kynsiin etkä vankilaan maksamattomien velkojen takia.se on hemmetin hyvä asia että teet niinkuin pitääkin.Minäkin niitä särkylääkkeitä silloin nuorena samasta syystä.Silloin on kaikki niin mustavalkoista..relaa ja nauti elämästä.Ajattele että jos huomenna putoo pommi niskaan niin tänään teen itselleni jalkakylvyn ja nautin elämästä.jokainen päivä voi olla viimeinen , joten kannattaa ruveta elämään !!

    • old girl

      kirjoitin juuri sinulle lonely girl vastausta kun sivu yhtäkkiä hävisi.Itse olen old onely girl. Olen psyk. ammatttilainen ja kaipaan työtäni. Täällä suomessa kun on pakko
      eläke aivan liian nuorena. Olen nyt yksinäinen ja en pelkää kuolemaa mutta yksin kuolemista.Haluaisin sinun tai sinun tapaisen ihmisen tavata,voisin varmasti olla jotenkin avuksi.Olet vielä hyvin nuori ja tiedän että useimmat kyllä vielä paranevat ja
      voi olla monta hyvää vuotta edessä. Haluaisin tietää miten saisin 2-3-kaltaista ihmista autettavaksi-Tekisin sen ilmaiseksi kun vain sopiva paikka, vaikka pieni huone esim kirkon puolesta hoituisi ja jokin tapa ottaa yhteyttä. Jos jollakin on hyviä ehdotuksia kirjoittakaa tähän, ehkä jotai hyvää yhteis työtä saa daan aikaan.

      • old girl

        Tarkoituksellinen työ on ollut minulle hyväksi koko elämäni aikana. Nyt olen kovin lonely ja ei tunnu että elämässäni mitäänmerkitystä. Siksi pyrin hakeman taas jonkunverran työtä ainakin pienessä määrin.Kunhan vaan löytyisi paikka jossa tavata tarvitsevat ihmiset ja sopivat ajat. Aloittelisin ensin vain1-3 henkilöllä ja sitten
        jos asiat hoituu OK voisin tehdä pitempääkin työ aikaa. En tiedä miten rupesin itse etsimään, ja en liioin kovin kaukana kodistani.Olen myös erkoistunut lasten psyk., mutta se melkein aina vaatii "team- worki" tapaista menettelyä.
        Todistukset pätevyydstäni on,ja hyvaät,vaikka itde sanon. Puhun 3.a kieltä.


    • KaljuPitkätukka

      "Kuten raamatussa sanotaan: Jos naiset, sauna ja
      viina ei auta niin tauti on kuolemaksi."

      :-D

      Tsemppiä kaikille masennuksessa rypeville!

      Musta huumori ja likainen mielikuvitus jaksaa piristää aina joskus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      333
      8133
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2501
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      67
      2255
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1906
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1482
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1321
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1317
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1264
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1250
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1157
    Aihe