Kirjoitukseni historian saitilta (perustuu tämän päivän HS:ssa olevaan Max Jakobsonin kirjoitukseen)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000004518256
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000004518256
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kerrotko, kuinka paljon Suomen Nato-jäsenyys tulisi maksamaan maallemme?
En ole näihin asioihin perehtynyt, mutta voisiko Nato-jäsenyyden kuluja verrata suoraan siihen, mitä maamme puolustuskustannukset ovat nykyisin?
Oletettavasti ne olisivat suuremmat?
Mitä muuta sillä rahalla saisimme ja onko se raha mielestäsi tosiaankin järkevää sijoittaa Nato-jäsenyyteen?
Niin tärkeää, että omien, kaikista heikoimmin toimeen tulevien nälkäkin saa väistyä Nato-jäsenyyden "tärkeyden" ja sen aiheuttamien kulujen tieltä?
Asiahan ei minulle tietysti kuuluu noin Pätkää Pekka Puupää elokuvissa lainatakseni , mutta kun hyvin muistan varusmiesaikaisen kouluttajani, nykyisin Ruotsin sotakorkeakoulun tutkijana toimiva Mika Kerttunen, laskeneen kustannuksiksi vuonna 1997 kolme miljardia markkaa vuodessa, joka silloin olisi merkinnyt noin 30% lisäystä puolustusbudjettiin. Euroissa tuo tekisi nykyään 505 miljoonaa vuodessa. Nuo luvut, jotka majuri Kerttunen laski Suomen sotakorkeakoulun tutkijana toimiessaan, ovat varmaankin ihan sunntaa antavia nykyään.
Kolmenkymmenen prosentin lisäys tekisi tuosta summasta sellaiset 150 000 000 euroa.
Onko tosiaan Nato-jäsenyys silloin hintansa väärti?
Siis Suomelle?
Kuvittelisin, että Suomi NATOn jäsenenä säästäisi valtavan summan rahaa ja energiaa nykyiseen NATO-nyhräämisen kustannuksiin verrattuna.
Tai se on itsestään selvää.
Muutenkin toimintaa voisi keskittää silloin aivan toiselle tasolle.
Mutta näyttää tuo Hägglundkin jostakin syystä suorataan vaativan, että Suomen kustannuksia nielevät NATO-näpertelyt tehdään NATOn ulkopuolella eikä jäsenenä.
Jostakin syystä se on noin, vaikka hullulta tuntuu ja hullua se nyt on jostakin NATOoon liittymisestä ylipäätään keskustella, kun Suomi on käytännössä NATOn jäsen, vaikkei olekaan.
Onhan se tietenkin NATOlle edullista, vaikka uskomattoman typerää Suomen kannalta.
Tulee vähän mieleen tuo Ukrainan tilannne EUuhun nähden; sehän on ihan käytännöiltään ja lainsäädännöltään EUun umpijäsen, vaikka sen jäsenyydestä nyt ei edes keskustella varmaan edes hamassa tulevaisuudessakaan.
Kai Suomi nyt olisi tosin tuossa Ukarainan tilanteessa NATOn jäsenenäkin niin kuin taitaa käytännössä olla EUun jäsenenäkin, että samapa tuo.
Noin niin Lipposen hallitukset kuin nykyinen hallitus ja presidentit ovat Suomen asemoineet eikä sattumoisin ollenkaan ja mitä muuta se nyt voisi noilla asenteilla ikinä ollakaan.
Kyllä tuo NATO-asia vaatii jo todella perusteellisen remontin vähän muuallakin kuin Suomessa ja etenkin NATOn sisäisissä rakenteissa , että asiasta nyt voidaan ylipäätään alkaa keskustella edes joltakin pohjalta rationaalisesti ja pääsee sitten muotoileman NATOa itselle mieleiseksi ja sopivaksi ja itseä hyödyttäväksi, mikä sen alkuperäinen tarkoitus on ollutkin.
Ja ymmärtäähän sen nyt, että mitäpä NATO nyt tekisi jollakin jäsenmaalla, josta ei ole hyötyä kuin NATOlle ja muille NATO-maille.
Mutta tuollaistahan se Suomen nato-politiikkakin on ollut vuosikymmenet; mitä muuta voi odottaakaan.
ja tuosta erotuksesta siis 30% lisää, jos Natoon liitytään?
Niinhän se piti mennä?
Eli hieman runsaat 100 000 000 euroa lisää verrattuna nykyiseen puolustisbudjettiin?
En tunne Kertusen laskelmien perusteita, mutta jos aiomme ylläpitää uskottavaa puolustuskykyämme, se joka tapauksessa edellyttää tuntuvia korotuksia puolustusmäärärahoihin. Entinen puolustuvoimain komentaja amiraali Klenberg on monessa yhteydessä puhunut, että meillä ei yksinkertaisesti ole varaa hankkia sitä kaikkea huippukallista nykyaikaista materiaalia, mitä uskottava puolustuskykymme edellyttää. Hän laskee sen varaan, että Nato-jäsenenä meillä olisi tarvittaessa käytettävissämme suurempian ja rikkaampien maiden kapasiteettia, jonka käyttöön me jo nykyisin koulutamme sotilaitamme.
Näin ollen Nato-jäsenyys olisi meille taloudellisestikin edullinen ratkaisu, muista eduista puhumattakaan.
Meillä on oltava aina ja kaikissa oloissa varaa maamme puolustamiseen, jos sitä tarvitaan. Ja koskaan ei voida sanoa, että sitä ei koskaan tarvita. Siis siihen pitää varautua. Joten Nato-jäsenyys olisi (tulee olemaan) hintansa väärti.
... siis Natoon liittyminen merkitsisi koko puolustusbudjetin siirtämistä varmaankin omalle momentilleen. Ymmärsin niin että jos puolustubudjetti vuonna 2003 oli näköjään 519 miljoonaa euroa, niin nykyhinnoilla Kerttusen laskelmien mukaan siihen siihen tulisi 30% lisäys eli tuo 150 miljoonaa euroa joka olisi siis Nato-jäsenyyden vuotuinen hinta. Julkisuudessa on esitetty puolta pienempiäkin arvioita. Varovaisena miehenä laskisin kuitenkin tuon kalliimman päälle ja tekisin riski- ja tuottoanalyysin sen mukaan, sillä perustavaa laatua olevalla erotuksella, että puolustusasioissahan nyt ei voida rahallista arvoa puolustettavalle edulle määrätä.
Mielestäni kenraali Hägglund ei ole esittänyt koskaan sellaista, ettemme saisi liittyä Natoon. En tosin ole vielä lukenut tuota Hägglundin uusinta kirjaa, mutta aikaisemmin hän on monessa yhteydessä tuonut esille näkemyksen, että EU:n yhteistä puolustusta pitää kehittää ja tiivistää (siitä hän kai tuossa uudessa kirjassaankin puhuu), ja että siitä EU:n yhteisestä puolustuksesta tulee muodostaa Naton toinen, eurooppalainen pilari, ettei Nato lepäisi vain yhden eli amerikkalaisen pilarin varassa.
Siitä olen täydellisesti yhtä mieltä Hägglundin kanssa. Nato on nykyisin aivan liikaa amerikkalaisten määräysvallassa ja heidän käsikassaransa, mikä on sikäli luonnollista, että hehän sen Naton sotilaallisen voiman muodostavat ja toiminnan suurimmaksi osaksi rahoittavat.
Amerikkalaiset eivät vastusta Naton todellista trans-atlantisoitumista, koska se helpottaisi heidän asemaansa keskittyä enemmän heille tärkeisiin alueisiin, jotka ovat muualla kuin Euroopassa. Tästähän puhuu Hägglundkin ja toteaa, että amerikkalaisilla ei ole suurta kiinnostusta eikä "muiden kiireittensä" vuoksi mahdollisuuksiakaan Euroopan puolustamiseen; jenkithän vetävät koko ajan joukkojaan pois Euroopasta ja siksi Euroopan yhteisellä puolustuksella olisi kiire.
Nato on kyllä tarpeen Euroopalle ja Nato-jäsenyys meille. Ja olen samaa mieltä puolustusvoimain komentajan amiraali Kaskealan kanssa, joka sanoi, että "sopimus Euroopan yhteisestä puolustuksesta ilman Nato-kytkentää olisi varsin köykäinen paperi".
Menkää Natostelemaan demariosastolle.
En normaalisti alennu kaikenlaisten vääristelyjen ja saivartelujen oikaisuihin mutta sanopa alkuu, että minä nyt en ainakaan omasta puolestani ole väittänyt, että Hägglund olisi suoranaisesti väittänyt, ettei Suomi saisi liittyä NATOon, vaikka joistakin lehtilausunnoista päätellen hän jotenkin antaa sen kuvan, ettei suoranainen NATO-jäsenyys nyt ole oikein tarpeellista tai jotakin sinne päin.
Ottamatta mitekään kantaa itse NATO-jäsenyyteen ihmettelen vaan sitä ilmeisesti jo kauna jatkunutta tilannetta, että Suomi toimii ikäänkuin täydellä teholla NATOssa olematta kuitenkaan sen jäsen.
Jotenkin hyvin epämääräinen ja kiusallinenkin tilanne, tosin varmaan aika tyypillistä Suomen politiikalle.
Jos kerran Suomi osallistuu mittavassa määrin vastuullisiinkin NATO-toimintoihin niin miksei se hyvä jumala voi tehdä sitä ilmijäsenenä. On se merkillistä ja jotenkin siitä saa jo vähän vastenmielisenkin ja oudon vaikutelman.
Mikä siinä nyt on, ettei voi suoraan olla NATOssa reippaasti, jos kerran siinä toimii.
Taitaa olla vähän sitä samaa kumppanuutta, mitä Ukrainalla on EUun kanssa ehkäpä NATOnkin kaaaaa.
Mitä ja ketä vastaan puolustaudutaan?
Eikö sitä samaa vastaan voisi puolustautua perinteisin tavoin?
Vai ollaanko puolustautumassa sen periaatteen mukaan, että "hyökkäys on paras puolustus"?
Mutta mitä kaikkein köyhin kansanosa edes haluaisi puolustaa?
Ei kannata nälkärajalla elävälle sekatyöläiselle/työttömälle kauheasti varmaan esitelmöidä Naton "edullisuudesta" maallemme!
Se edellämainittu henkilö kun elää sen kurjuutensa kanssa tässä hetkessä, eikä luultavasti haaveile Naton parantavan hänen tulevaisuuttaan.
E se Jenkkijohtoinen Nato ilmeisesti meitä liittoonsa ihan hyvää hyvyyttään ottane?
Tiedän kyllä, että kykenet ja osaat kumota kaiken, mitä Sinulle esitetään, mutta siitä huolimatta;
Onko Suomella kiire liittymiseen?
Lippos Demarien viimeinen kosto ja "lopullinen ratkaisu" Suomen kurjistamisen tiellä!
Ei tämmöiseen pieneen maahan mahdu NATOn sotakoneita rymyämään. Se on Belsebuubista se!
uhggigg
kuka olit kok saitilla?
eekoo?
...olipa sitten kyse NATOsta, EUusta tai eurosta; sehän on selvä.
Ei kukaan voi olla niin naïvi.
Liittyä nyt voi tietenkin mihin tahansa, milloin tahansa silloin, kun tietää ja tajuaa mihin liittyy olipa liittouma sitten mitä tahansa ja lopputuloshan nyt aina riippuu ihan liittyjästä itsestään ja jos siihen ei pysty vaikuttaman niin on paras olla liittymättä.
Onhan tässä juuri muuten kulunut 60 vuotta ja pari kuukautta siitäkin, kun Yhysvallat karkoitti Suomen alimman rankin lähetystön Washingtonista muutama päivä sen jälkeen, kun Stalin oli aloittanut tykityksen idästä.
viinapolunristeyksen suuntaan!
Sinulta jää siteeraamatta yksi mielestäni hyvin keskeinen asia tuosta Jakobsonin painista.
Jakobson: "Miksi Suomea ei miehitetty? kysyi Jugoslavian diktaattori Josip Broz Tito huhtikuussa 1945. Stalin vastasi: Otimme aivan liikaa huomioon amerikkalaiset."
Tämän perusteella voisi sanoa, että torjuntavoitto ei ratkaissutkaan kohtaloamme säilyä itsenäisenä valtiona. Sen ratkaisikin toisen suurvallan Yhdysvaltain presidentin Rooseveltin kanta asiaan. Ja Stalin joutuu kuuntelemaan Rooseveltiä, sillä NL oli riippuvainen USAn materiaaliavusta. Lisäksi voidaan sanoa, ettei Suomi NL:n näkövinkkelistä ollut niin merkittävä, että sen takia olisi kannattanut alkaa rettelöimään USAn kanssa.
Torjuntavoitto oli toki tärkeä. Jos NL olisi miehittänyt sodan kuluessa Suomen, siitä olisi voinut syntyä ns. status quo-tilanne, jota ei olisi enää muutettu. Jos Suomi olisi ollut miehitettynä, Rooseveltkin olisi voinut katsoa, että se on nyt jäänyt NL:n sotasaaliiksi ja sillä siisti.
On siis ehkä hyvä ymmärtää, ettei Isä Aurinkoinen meille itsenäisyyttä hyvää hyvyyttään luovuttanut. Tuskin hän sitä senkään vuoksi teki, että katsoi kovasti vastaan tapelleen kansan sen ansaitsevan. NL:lle sopi rauha Suomen kanssa siinä vaiheessa, koska sillä oli kiire Berliiniin ja Suomenlahtea pitkin sinne ei voinut panssarivaunulla huristaa. Jos tätä kiirettä ei olisi ollut, NL olisi miehittänyt Suomen ennen pitkää eli viimeistään siinä vaihessa, kun Saksa olisi lopullisesti kukistunut.
Nähdäkseni torjuntavoiton aiheuttama status quo yhdessä USAn miehitykselle torjuvan kannan kanssa ratkaisi Suomen itsenäisyyden. Voisi olla historian tutkijoille hyvä haaste päästä selvyyteen siitä, mikä USAn vaikutus todellakin Suomen itsenäisyyden säilyttämisessä on. Kuinka paljon saamme olla kiitollisia siitä Franklin D. Rooseveltille? Jos saamme, hänelle voitaisiin pystyttää patsas vaikka siihen Mannerheimin patsaan viereen ja julistaa hänet postyymisti Suomen kunniakansalaiseksi.
Sinulta jää siteeraamatta yksi mielestäni hyvin keskeinen asia tuosta Jakobsonin painista.
Jakobson: "Miksi Suomea ei miehitetty? kysyi Jugoslavian diktaattori Josip Broz Tito huhtikuussa 1945. Stalin vastasi: Otimme aivan liikaa huomioon amerikkalaiset."
Tämän perusteella voisi sanoa, että torjuntavoitto ei ratkaissutkaan kohtaloamme säilyä itsenäisenä valtiona. Sen ratkaisikin toisen suurvallan Yhdysvaltain presidentin Rooseveltin kanta asiaan. Ja Stalin joutuu kuuntelemaan Rooseveltiä, sillä NL oli riippuvainen USAn materiaaliavusta. Lisäksi voidaan sanoa, ettei Suomi NL:n näkövinkkelistä ollut niin merkittävä, että sen takia olisi kannattanut alkaa rettelöimään USAn kanssa.
Torjuntavoitto oli toki tärkeä. Jos NL olisi miehittänyt sodan kuluessa Suomen, siitä olisi voinut syntyä ns. status quo-tilanne, jota ei olisi enää muutettu. Jos Suomi olisi ollut miehitettynä, Rooseveltkin olisi voinut katsoa, että se on nyt jäänyt NL:n sotasaaliiksi ja sillä siisti.
On siis ehkä hyvä ymmärtää, ettei Isä Aurinkoinen meille itsenäisyyttä hyvää hyvyyttään luovuttanut. Tuskin hän sitä senkään vuoksi teki, että katsoi kovasti vastaan tapelleen kansan sen ansaitsevan. NL:lle sopi rauha Suomen kanssa siinä vaiheessa, koska sillä oli kiire Berliiniin ja Suomenlahtea pitkin sinne ei voinut panssarivaunulla huristaa. Jos tätä kiirettä ei olisi ollut, NL olisi miehittänyt Suomen ennen pitkää eli viimeistään siinä vaihessa, kun Saksa olisi lopullisesti kukistunut.
Nähdäkseni torjuntavoiton aiheuttama status quo yhdessä USAn miehitykselle torjuvan kannan kanssa ratkaisi Suomen itsenäisyyden. Voisi olla historian tutkijoille hyvä haaste päästä selvyyteen siitä, mikä USAn vaikutus todellakin Suomen itsenäisyyden säilyttämisessä on. Kuinka paljon saamme olla kiitollisia siitä Franklin D. Rooseveltille? Jos saamme, hänelle voitaisiin pystyttää patsas vaikka siihen Mannerheimin patsaan viereen ja julistaa hänet postyymisti Suomen kunniakansalaiseksi.
Sinulta jää siteeraamatta yksi mielestäni hyvin keskeinen asia tuosta Jakobsonin painista.
Jakobson: "Miksi Suomea ei miehitetty? kysyi Jugoslavian diktaattori Josip Broz Tito huhtikuussa 1945. Stalin vastasi: Otimme aivan liikaa huomioon amerikkalaiset."
Tämän perusteella voisi sanoa, että torjuntavoitto ei ratkaissutkaan kohtaloamme säilyä itsenäisenä valtiona. Sen ratkaisikin toisen suurvallan Yhdysvaltain presidentin Rooseveltin kanta asiaan. Ja Stalin joutuu kuuntelemaan Rooseveltiä, sillä NL oli riippuvainen USAn materiaaliavusta. Lisäksi voidaan sanoa, ettei Suomi NL:n näkövinkkelistä ollut niin merkittävä, että sen takia olisi kannattanut alkaa rettelöimään USAn kanssa.
Torjuntavoitto oli toki tärkeä. Jos NL olisi miehittänyt sodan kuluessa Suomen, siitä olisi voinut syntyä ns. status quo-tilanne, jota ei olisi enää muutettu. Jos Suomi olisi ollut miehitettynä, Rooseveltkin olisi voinut katsoa, että se on nyt jäänyt NL:n sotasaaliiksi ja sillä siisti.
On siis ehkä hyvä ymmärtää, ettei Isä Aurinkoinen meille itsenäisyyttä hyvää hyvyyttään luovuttanut. Tuskin hän sitä senkään vuoksi teki, että katsoi kovasti vastaan tapelleen kansan sen ansaitsevan. NL:lle sopi rauha Suomen kanssa siinä vaiheessa, koska sillä oli kiire Berliiniin ja Suomenlahtea pitkin sinne ei voinut panssarivaunulla huristaa. Jos tätä kiirettä ei olisi ollut, NL olisi miehittänyt Suomen ennen pitkää eli viimeistään siinä vaihessa, kun Saksa olisi lopullisesti kukistunut.
Nähdäkseni torjuntavoiton aiheuttama status quo yhdessä USAn miehitykselle torjuvan kannan kanssa ratkaisi Suomen itsenäisyyden. Voisi olla historian tutkijoille hyvä haaste päästä selvyyteen siitä, mikä USAn vaikutus todellakin Suomen itsenäisyyden säilyttämisessä on. Kuinka paljon saamme olla kiitollisia siitä Franklin D. Rooseveltille? Jos saamme, hänelle voitaisiin pystyttää patsas vaikka siihen Mannerheimin patsaan viereen ja julistaa hänet postyymisti Suomen kunniakansalaiseksi.
Testi
Syyllistyt tuohon massapostitukseen eli sama juttu kailille palstoille. Ei ole netiketin mukaista. Toimit jo kuin kepulaiset konsanaan.
"Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen usealle eri palstalle on kielletty."
Kuinka ihmeessä täällä liikkuvien kepulaisten enemmistö on selvästi maanpuolustusvastaista? Tämä näkemykseni ei perustu vain tässä ketjussa ja tuossa toisessa avaamassani "sotilaittemme roolista" esitettyyn, vaan samanlaisesta on näyttöjä aikaisemminkin vaikka kuinka paljon.
Tässä esitetyistä eräistä vastineista näkyy, että esittäjä ei ole lukenut tuota historian saitilta linkittämääni kirjoitustani. Eipähän sekään ole ainoalaatuista, että täällä heitellään varmoja mielipiteitä tietämättä edes mistä on olevinaan tuota mieltä!
Mutta ovatko keskustalaiset todella vastaan armeijaamme ja maanpuolustusta? Onnistuiko Kekkonen siinäkin suhteessa turmelemaan puolueensa perinteet ja ilmapiirin noin pahoin? Ovatko monet puolueen kannattajat edelleen jämähtäneet tuohon aikaan, jolloin asioista piti puhua peiteilmauksin ja oli asioita, joista ei saanut puhua mitenkään, ei edes ajatella niitä?
Aikanaan Maalaisliitto oli hyvin maanpuolustusmyönteinen puolue. Suojeluskuntiemme jäsenistä taisi suurin osa olla Maalaisliiton kannattajia. Kokoomus tietenkin oli toinen kantava voima. Edistyksen ja Ruotsalaisen kansanpuolueen kannattajissa oli jo varauksellisempaa asennetta mm. suojeluskuntiin, ja sosialidemokraateista vain muutama osallistui niiden toimintaan ennen vuotta 1938, jolloin sodan uhan alkaessa konkretisoitua myös demareita liittyi niihin suurin joukoin
Mutta pian sodan jälkeen tapahtui Maalaisliiton johdon mielipiteissä ja asenteissa muutos, jonka syyt ja tekijät hyvin tiedämme. Muutos ei kyllä mennyt läpi puoluekentän. Itse sotaväen palveluksen ollessani sain mm. 1960-70 luvuilla monien sotaharjoitusten yhteydessä samoin kartoitustöissä Lapissa ja Kainuussa, Maalaisliitto/Keskustapuolueen ydinkannatusalueilla usein kokea miellyttävänä paikallisen väestön kaikinpuolisen myötämielisyyden sotaväkeä kohtaan.
Myös maaseutuvaruskuntien upseereita ja etenkin ali- ja toimiupseereita toimi kotikuntiensa valtuustoissa ja luottamustehtävissä usein Keskustapuolueen listoilta sitoutumattomina valittuina. Ja esim. Sodankylässä ja Säkylässä sain huomata, että kuntalaiset arvostivat heitä suuresti. Sotilaita taisi olla kunnallispolitiikassa sittenkin eniten Kokoomuksen listoilta valittuina, mutta jo 1970-luvulla toimi Kirkkonummen kunnanvaltuuston puheenjohtajanakin SDP:n listoilta valittu sotilasmestari myöhemmin toimiupseeriarvoissa muistaakseni kapteeniksi kohonnut Esko Valkama. Nykyisiä eri varuskuntakuntien tilanteita en tunne.
Kyllä minulla on se käsitys, että täällä nähtävästä huolimatta oikeat keskustalaiset ovat isänmaallisia ja maanpuolustusmyönteisiä ihmisiä, joiden joukossa on paljon myös Natoon liittymistämme kannattavia. Olen jo ennenkin ikään kuin Keskustan ja Matti Vanhasen puolusteluksi sanonut, että Keskustasta ei pidä tehdä johtopäätöksiä Anneli Jäätteenmäen enempää kuin täällä esiintyvien saittikepulaistenkaan perusteella!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kiinnitin itsekin Jacobssonin jutussa huomiota Rytin kirjeen merkittävään taktiikkaan, jolla tehtiin mahdolliseksi vetäytyä lupauksesta, kun Ryti Erosi ja Mannerheimista tuli presidentti.
Nyt kysyn Kekkosesta ilman mitään taka-ajaytuksia, koska oma asenteeni Kekkoseen on pelkästään neutraali:
Voisiko Kekkosen käytös olla laajempi osa suunnitelmallista bluffia NL:oa ja valvontakomissiota kohtaan? Suomen kommunistithan vaativat paljon rankempaa tuomiota "sotasyyllisille". Kekkonen taas joutui toimimaan virkansakin puolesta ja luovimaan neukkujen, Mannerheimin ja Paasikiven välissä.
minä itse en m´nimittäin tuomitsisi Kekkosta noin jyrkästii kuin sinä, vaan olisin valmis hyväksymään hänen "kovan" linjansa osaksi sitä teatteria, jolla neukuilta saatiin lopputulokseksi mahdollisimman vähän huono lopputulos.
Kekkonenhan ei hyväksynyt Ryti-Ribbentrop-sopimusta, vaan oli hyvin julmana sen johdosta. Siitä kerroin tutkielmassani ja jatkoin seuraavasti:
Ei Kekkosella voinut olla Rytiä paremmin epäilyksiä sopimuksen tarpeellisuuden suhteen. Miksi siis Kekkonen oli niin tuohtunut tuosta sopimuksesta? Luulen, että Kekkonen härskisti osoitti vastustavansa sitä vain rakentaakseen näin itselleen kulissin, turvatakseen selustansa vastaisen varalle. Tätä näkemystä tukee se, että Kekkosen ”alter ego” Juhani Suomi kommentoi sopimusta tiiliskivikirjassaan ”Myrrysmies” vain kolmessa kappaleessa. Muiden historiantutkijoiden, jopa Jokisipilänkin ylistämää Rydin henkilökohtaista uhrautumista ja sopimuksen perusteella saadun avun merkitystä mitenkään noteeraamatta Suomi kääntää teon lopuksi negatiiviseksi näin: ”Näin Hitlerin Saksa oli saanut aikaan kauan tavoittelemansa poliittisen sopimuksen Suomen kanssa. Suomen erillissotateesiltä oli lopullisesti pudonnut pohja”.
Vuonna 1945 asetettiin tohtori Eirik Hornborgin johdolla toiminut komitea tutkimaan vuosien 1938-44 ulkopolitiikkaamme. Komitea antoi varsin pätevän selonteon, jossa käsiteltiin myös tuota Ribbentrop-sopimusta ja kiinnitettiin huomiota sillä saavutettuihin tuloksiin. Komitean selvitys annettiin julkisuuteen kaikesta myönteisestä riisuttuna. Selvityksen takana oli itse pääministeri Paasikivi, joka Linkomiehen mielestä näin tahrasi itsensä lähtemättömästi. Linkomies kuitenkin toteaa, että ”selostuksen, joka tällä tapaa oli väärentänyt julkiseksi tarkoitetun asiakirjan, lienee alkujaan laatinut silloinen oikeusministeri Kekkonen. Karkeampaa virallista petosta ei Suomessa varmastikaan ole koskaan tehty”.
--------------------------------
Vielä pieni Kekkosen käyttäytymistä kuvaava episodi: Suomen tavoin Saksan rinnalla taistellut Romania oli irtaantunut sodasta loppukesällä 1944. Kuningas Mikael antoi vangita maata johtaneen marsalkka Ion Antonescun, joka keväällä 1945 teloitettiin. Maalaisliitto piti puoluekokoustaan Helsingin kauppakorkeakoululla 17. ja 18. kesäkuuta ja E.M.Tarkkanen johti puhetta. Myös Kalliokoski oli puheenjohtajistossa. Tuolloin tilaisuuteen juuri tullut Kekkonen sanoi tuohtuneena: ”Kuinkas täällä tuollaiset miehet ovat puoluekokousta johtamassa, kun Balkanilla sellaiset on jo ammuttu?” Useat kokouksessa läsnä olleet vakuuttavat Kekkosen käyttäytymisen todeksi.
Kokousväki oli tyrmistynyt. Kalliokoski pyysi puheenvuoron ja sanoi Kekkosen viestin olevan niin selvä, ettei mitään väärinkäsityksen varaa ollut. Kalliokoski ymmärsi oikeusministerin puheet niin, että Ribbentrop-sopimuksen teossa mukana olleet – siis myös Kalliokoski itse – saisivat nähdä ”lain huljan heiluvan” (Kekkosen sanonta tuokin). Kalliokoski sanoi, että hän ei halua olla uuden suuntauksen tiellä, mutta varoitti taipumasta uhkauksiin, ”joiden takana voi olla muutakin kuin isänmaan etu”. Tämän jälkeen Kalliokoski kirjoitti vaimolleen kirjeen, jossa hän ennustelee omana kohtalonaan olevan joko tuhotuksi (tapetuksi) tuleminen tai maanpakolaisuuteen joutuminen. Tuota kirjettä ”asevelisosialisti” referoi hiljattain tällä saitilla.
-----------------------------------------
Vai Kekkonen olisi halunnut sotasyyllisille pienemmät tuomiot! Kyllä Kekkosella oli aivan muut halut. Siitä kerroin tutkiemassani näin:
Kekkonen ei ollut halukas ryhtymään pääministeriksi, vaan suositti tehtävään Paasikiveä. Sinitsynin kerrottua asian Zdanoville, tämä suhtautui ajatukseen pitkin hampain ja kysyi: ”Entä jos Paasikivi pääministeriksi tultuaan esittää ohjelman, joka on kannaltamme Kekkosen ohjelmaa heikompi; mitä sitten tehdään?” Sinitsyn kertoo vakuuttaneensa, että Paasikivi on paras ehdokas siksi, että hänellä on kansan kannatus toisin kuin Kekkosella. Niinpä Zdanov hyväksyi ajatuksen ja totesi: ”No niin, Paasikiven hallitus on selvä tapaus. Täytyy informoida Stalinia. Haluan kuitenkin lisätä, että Paasikivi ei johda kansaansa sosialismiin”. Näin siis ”muodostettiin” Paasikiven hallitus, takapiruinaan Neuvostoliitto ja sen luottopojaksi päässyt Urho Kekkonen.
Oikeusministerin salkku ei olisi Kekkosta varmaankaan tyydyttänyt, ellei hän olisi jo tuolloin tiennyt sen antamasta vallasta vastustajiensa eliminoimiseksi. Pian nimittäin alkoivat sotasyyllisyysoikeudenkäynnit ja niissä Kekkosella oli avainrooli, kuten jo edellisessä osassa jotakin mainitsin. Myös tästä kertoo Sinitsyn kirjassaan ja se on ”korutonta kertomaa”.
Viimeistään sotasyyllisyysoikeudenkäynnit nostivat Kekkosen suuren yleisön tietoisuuteen, mutta ei suosioon muualla kuin äärivasemmalla. Omassa puolueessaankin, Maalaisliitossa, hänellä oli paljon kiivasta vastustusta. Mutta Paasikiven luottamuksen hän onnistui saamaan, mitä täytyy hieman ihmetellä, sillä niin erilaisia miehet olivat. Toki Paasikivikin näki Neuvostoliiton luottamuksen saavuttamisen välttämättömäksi ja yhteistyön neukkujen kanssa tarpeelliseksi, mutta periaatteensa hän ilmaisi näin: ”meidän on annettava venäläisille periksi, mutta vain niin vähän kuin mahdollista, eikä koskaan omasta aloitteestamme”. Kekkonen oli näkemyksissään ”joustavampi”.
Sitten Kekkosen vaikutuksesta sotasyyllisyysoikeudenkäynteihin ja tuomioihin
Pian puoluekokouksen jälkeen hän oli ministeritoverinsa Kaarlo Hillilän kanssa keskustellut kommunistiministeri Yrjö Leinon kanssa välirauhansopimuksen toteuttamisen jouduttamisesta. Miesten mielestä oli viisainta, että Ryti ja Tanner pantaisiin sotasyyllisinä oikeuden eteen. Muutamaa päivää myöhemmin Kekkonen tapasi valvontakomissiossa työskennelleen lähetystöneuvos Jelisejevin, jolta tietenkin sai tuen esityksilleen. Ymmärrettävästi Väinö Tanner oli elämänsä loppuun saakka siinä käsityksessä, että juuri Urho Kekkonen oli suurin syyllinen siihen, että hänet tuomittiin sotasyyllisenä. Kekkonen huolehti myös siitä, että häntä omassa puolueessaan vastustaneet Tyko Reinikka ja Antti Kukkonen joutuivat sotasyyllisiksi. Kekkosen tukija K-linjalainen Reino Kuuskoski oli vakuuttunut asiasta, todeten että ”Kekkonen heidät hankki syytteeseen. Kukaan ei olisi huomannutkaan heidän olemassaoloaan”.
Luin juttusi mielenkiinnolla.