Tuossa selailtuani vuodelta 1991 peräisin olevaa aamulehteä iski silmääni artikkeli jossa luki kissankokoisin kirjaimin "asuntojen hinnat romahtivat 30%".
Oman arvioni mukaan ilmassa on nyt vahvasti samoja merkkejä. Kiinteistönvälittäjät väittävät kyllä kivenkovaa ja sinisin silmin että kyllä asuntojen hinnat tulevat jatkamaan vakaasti ylöspäin. Mutta, kas kummaa, niinhän he väittivät myös vuonna 1990. Kummallista miten ihmismieli toimii joskus täysin epäloogisesti ja luottaa joukkohysterian vallitessa täysin vakaasti niin kutsuttuihin expertteihin. Eivätkö ihmiset osaa lukea rivien välistä. Pieni vinkki vain kaikille jotka harkitsevat asunnonostoa. Vähän malttia kiitos, oman itsenne vuoksi lähinnä. Ei kaikkea tarvitse omistaa tässä ja nyt, kyllä sitä myöhemminkin vielä kerkiää.
Pohjaan oman arvioni siihen että kansakunnan vahva usko perustuu siihen että kaikki vakuuttelevat toisilleen että hyvin menee ja kyllä ne hinnat vain jatkavat nousuaan. Jossain vaiheessa markkinapsykologia kuitenkin kääntyy päälaelleen ja alkaa palauttava liike. Se hetki on nyt kosketeltavan lähellä. Miettikää esim. autokauppiaiden selityksiä vuosi sitten: "automarkkinat tulevat kasvamaan räjähdysmäisesti veropäätösten vuoksi" ja kasvua odoteltiin useaksi vuodeksi eteenpäin, tuhatkunta uutta henkilöä palkattiin autoalalle. Vaan, kuinkas kävikään, myynti tyssäsi vajaan vuoden hullunmyllyn jälkeen. Niin sanottujen experttien selittelyä ei ole enää pahemmin kuultu. Uskon että tilanteen muutti yksinkertaisesti se että markkina oli tyydyttynyt eikä Suomen kaltaiseen pieneen maahan uppoa määräänsä enempää autoja.
Nyt sama tilanne on käsillä asuntomarkkinoilla, kaikki jotka ovat edes voineet kuvitella ostavansa asunnon ovat sen jo pitkälti varmasti tehneet. Kysyntä tulee laantumaan. Samaan aikaan viestit yritys- ja kansantaloudesta eivät kerro mitenkään suhdanteiden paranevan. Suhdanteet eivät parane itsestään ja nousukautta seuraa vääjäämättä kunnon lama. Tätä lamaa ei toden teolla olla vielä nähty sitten vuoden 2000 nousupiikin. Lamaa on pitkitetty politiikan keinoin ja uskottelemalla kansalaisille että kotimaan markkinat ja kulutus ovat ainoat asiat jotka voivat viedä suomen uuteen nousuun. Ei, markkinoiden palautusliike on välttämätön. Ennenkuin ollaan oltu aivan kuralla eivät yritykset lähde investoimaan ja uskomaan parempaan tulevaisuuteen. Nykyisenkaltaiseen epävarmaan aikaan ei yksikään yritys lähde investoimaan.
Kun nousukausi aikanaan tulee (laman jälkeen) niin korot nousevat ja nyt ylivelkaantuneet ihmiset tulevat katumaan aikaisemmin ylimitoitettuja lainapäätöksiään ja asuntoloukkujaan. Nyt järki käteen ihmiset, vielä jotkut voivat pelastua kurjuudelta.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Uskon, että asuntojen hintatilanne on melko vakaa vielä tämän vuoden, mutta yritysten irtisanomiset ja Suomen talouden tilanne tulevat vaikuttamaan aivan varmasti laskevasti asuntojen hintaan.
Tiedän monessa hyvässäkin kotimaisessa yrityksessä (asiakkaat muuttaneet toiseen maahan) myynnin putoneen ja vaikeuksia nykyisen henkilöstömäärän kanssa.
Lisäksi kuntapuoli on monin paikoin kriisissä velkaantumisen ja riittämättömien verotulojen kanssa eikä valtionkaan velko ole vähentynyt (muistaakseni yli 60 miljardia ueroa)...
Ihan hyviä pointteja joista olen pitkälti samaa mieltä. Tosin kaikkia hinnanromahduksen merkkejä ei tarvitse hakea kaukaa eikä mistään maailmanpörssien indekseistä. Miettikää hieman arkisempia asioita, jotka tukevat hintojen pudotusta lähinnä pääkaupunkiseudulla.
- asuntojen nykyhinnat/vuokrat pääkaupunkiseudulla pakottavat perheitä muuttamaan kauemmaksi
- palkkataso ei ole noussut lähellekään asuntojen hintojen perässä ja kuitenkin palkoilla nuo asunnot olisi ostettava
- kaupunkiasumisen ihanne on karisemassa - useat haikailevat rauhallisempiin maisemiin
Kun näitä osittain jo toteutuneita merkkejä maalaisjärjellä ynnäilee, niin ei voi olla kuin ajan kysymys kun hinnat alkavat liukumaan alaspäin. Sitten kun tuo suunta todenteolla lähtee käyntiin ei sitä pysäytä moneen vuoteen mikään.
Itse luulen että hintojen lasku noteerataan vielä tämän vuoden puolella laajasti uutisissa ja ensi vuosi tulla menemään edelleen laskusuunnassa.
Jos mietit nyt asunnon ostoa pääkaupunkiseudulta kehottaisin odottamaan. Jos ostat nyt maksat kovan hinnan, mutta pientä korkoa. Korkotaso tosin nouseekin sitten tulevien vuosien aikana noin 3 prosentista kuuteen, joten laskeskele sillä mielellä...
JÄITÄ HATTUUN ja hyvää syksyä!
Hinnat ei putoa ehkä yhtäpaljon kuin vuonna 91 mutta putoamassa ovat.Korot nousevat,talos ja työllisyys on epävarmaa.Isoja irtisanomisia tv:ssä liiankin usein.Se vaikuttaa ostohaluihin.Eräs kiinteistövälittäjä sanoi rehellisesti että paljon vähemmän väkeä käynyt asunnon esittelyssä kuin es. vuosi sitten ja ostojen nopeus hidastunut.
tuskin tykkäävät ainakaan hyvää siitä, että lahdenmies lainailee heidän kirjoituksiaan ilman lähdeviitteitä, ikäänkuin omana tekstinään.
Muutenkin, todella sairasta käydä "keskustelua" kopypeistaamalla muitten juttuja toiselta palstalta tänne, kommentteineen päivineen.
olkoonkin alunperin toiselta palstalta.
jaaha, onpas tutun näköistä settiä. Ihmetyttää kyllä lievästi että kopiodaan suoraan ilman mitään lähdeviitteitä. Se ei ole se määrä vaan se laatu joka ratkaisee kirjoituksissa, mietipä sitä...
Hän on todistetusti kirjoittanut jo vuosia tuhansia romahduspuheitaan, identtisesti samoja tekstejä useille foorumeille kymmenillä nimimerkeillä.
keskustelu on ihmisten välistä vuoropuhelua. Siitä on vuorovaikutteisuus kaukana, kun yksi ihminen copypeistaa toisten/omia kirjoituksia vastauksineen päivineen ympäri nettiä. Tämäkö on todellakin mielestäsi keskustelua, ja vieläpä asiallista sellaista?!
Ei asiallisuus siitä häviä, että kirjoitukset kopioidaan kauppalehden sivuilta tänne, täällä on oletettavasti enemmän lukijoita kuin siellä.
Ja copy-paste tykkää kun sitä käytetään.
Asuntojen hintojen tulevaan kehitykseen ei sillä ole vaikutusta, mikä ketäkin harmittaa.
Asuntomarkkinoiden realiteetit ovat mitä ovat ja keskeisimmät vaikuttimet ovat asuntojen hintojen syklisyys, euroalueen korkojen vakaus (viitekorot 2-5 prosentin haarukassa pysyvästi) ja niiden heilahtelua rauhoittava vaikutus. Siis heilahdusliikkeet eivät enää ole yhtä rajuja ylös tai alas, mitä pienen maan pienen oman valuutan ja valuuttasäännöstelyn aikana. Korkojen sekä hintaheilahdelun pieniliikkeisyys on pysyvä ilmiö, joten olennaisempaa on alueellinen kysyntä ja rakennuskustannukset, vaikka sellaisiakin alueita on, joilla rakennuskustannukset eivät voi hillitä hintoja, koska uudisrakentaminen ei enää ole mahdollista. Niillä alueilla hintavaihtelut voivat olla jatkossakin suurempia. Tarkastellaanpa asiaa lähemmin;
Ohessa Suomen Pankin
Euro&Talous ennuste 2004. Ennusteen avainsana "vakaus".
http://www.bof.fi/fin/6_julkaisut/6.1_SPn_julkaisut/6.1.1_euro_ja_talous/04et1.pdf
Asuntomarkkinoita käsitellään ennusteen sivulla 17 (ja sivun 16 lopussa) seuraavasti (suoria lainauksia Suomen pankin ennusteesta);
" Vuonna 2004 asunnot kallistuvat keskimäärin 6% ja kahtena seuraavana vuonna hintojen nousuvauhti hidastuu 4-5 prosentin tuntumaan "
" Hintakehitystä hillitsee asuntojen tarjonnan kasvu "
" Lisäksi hintojen kallistumista rajoittaa korkojen odotettu nousu vuosien 2005 ja 2006 aikana "
Suomen Pankki näyttää siis ennustavan tälle ja seuraavalle kahdelle vuodelle yhteensä noin 15% hintojen nousua.
Suomen Pankki näyttää päätyneen samoihin lukemiin, mitä itsekin olen arvioinut. Lukekaa sivut 16 (lopusta) ja 17 oheisesta Suomen Pankin ennusteesta. Katsokaa myös käyrä asuntojen hintojen suhde käytettävissä oleviin tuloihin, mikä on lähes ennätyksellisen alhaalla, vaikuttaen ilmeisesti osaltaan hintoihin kysynnän kautta.
Omiin näkemyksiini olen esittänyt aina vahvat perusteet. Mitään muuta syytä minulla ei ole tänne kirjoittamiseen, kuin kiinnostus talouteen ja siitä keskustelemiseen. Jokainen uskokoon ketä tahansa ja mitä perusteita haluaa. Kehottaisin kuitenkin miettimään, kumpi taho on uskottavampi, Suomen Pankki vai epämääräiset lopunajan taksimiehet, jotka ennustavat kaiken menevän Suomen taloudessa pieleen; samanaikaisen korkojen nousun, talouden taantuman yms iskiessä maahamme. Itse en tuohon usko, koska kärsimme juuri suurlaman, jollaisia on harvassa. Korkojen nousuun uskon, kuten Suomen Pankkikin n. 2% tasolla. Sen vaikutus lainanhoitomenoihin on kuitenkin mitätön. Hintojen laskuun uskon noin 2 vuoden päästä, jolloin pudotus sen hetkisestä tasosta on 10-15%. Sen jälkeen asuntojen hinnat elävät n. 20% "putkessa" muutaman vuoden sykleissä, nousujen ollessa 3-5 vuotta ja laskujen noin pari vuotta. Kaiken kaikkiaan Suomen asuntomarkkinoilla siirrytään vakaampaan aikaan euroalueen myötä nyt, kun suurlaman jälkeinen toipuminen on tapahtunut. Tässä tilanteessa ollaan nyt, mutta markkinat näyttävät nyt ottavan saavutetun normaalitason päälle noususyklin, ennen seuraavaa laskua. Tätähän Suomen Pankkikin ennustaa; n. 15% tänä ja vuosina 2005-2006.
Tämä tarkoittaa nimenomaan sitä, että asuntojen hintojen pitkäaikainen kehitys noudattaa rakennuskustannusten kehittymistä ja tämän kehityksen ympärillä tapahtuu syklistä elämistä n. 20% putkessa.
Periaatteessahan tämä on EU:n mukanaan tuoma lisäarvo. Rahamarkkinoiden vakauden lisäksi ja sen seurauksena vakantuvat lopulta myös asuntomarkkinat. Ennenhän Suomessa koettiin pienen markkina-alueen ja oman valuutan vuoksi valtavia inflaatiopiikkejä, valtavia heilahteluja asuntomarkkinoilla jne.
Nyt rahamarkkinat ovat vakaat, korot elävät 2-5% putkessa ja asuntomarkkinat ovat vakautuneet. Viimeinen järjetön heilahdus nähtiin juuri ennen Unioniin liittymistä 80 -luvun lopun huimana nousuna ja 90 -luvun järjettömänä pudotuksena. 96/97-2003/2004 nousu on tulevaan normaalitilaan palaamista viimeisestä pienen maan talouselämän heilahtelusta. Tästä eteenpäin eletään vakaampaa aikaa myös asuntomarkkinoilla ja liikutaan nykyisen tason paikkeilla n. 20% putkessa nousten ja laskien, nyt ensin nousua kokien pari vuotta ja sitten laskua. Liikkeet tulevat olemaan kuitenkin niin pieniä, että itselleen asuntoa hankkivalle sillä ei ole merkitystä.
Se on osa EU:n tuomaan toivottua vakausta. Asunnonostajan ei tarvitse kytätä suhdanteita, vaan voi turvallisin mielin hankkia asunnon silloin, kun sitä tarvitsee. Onhan se kuitenkin lähes elinikäinen hankinta.