Kuka hallitusta edustaa

Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas allekirjoitti 30.7.1863 Hämeenlinnassa kieliasetuksen, jonka mukaan suomenkieli sai virallisen kielen aseman pienen eliitin vastustuksesta huolimatta. Hämeenlinnassa järjestetään tämän merkittävän asian johdosta 150-vuotisjuhlatilaisuuksia. Kuka hallitusta edustaa ja onko Venäjän suurlähettiläs kutsuttu.
1090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Todennäköisesti Opetusministeriön vahtimestari; muut ovat säätiöiden rahoittamassa kielikylvyssä

Äänestä

Putin pitäisi kutsua ja lausua Venäjän kansalle ylitsevuotavat kiitokset suomalaisuuden ja kielen säilyttämisestä. Sitä oli yritetty hävittää jo muutama sata vuotta.

Äänestä
  • Suomi, suomalaisuus ja suomen kieli ovat olemassa ja elinvoimaisia nimenomaan Venäjän ansiosta. Pietari Suuri perusti omaa nimeään kantavan kaupungin, jonka turvallisuuden varmistaminen teki myöhemmin lopulta välttämättömäksi liittää Ruotsin Itämaa Venäjään. Aleksanteri I perusti autonomisen Suomen Venäjän keisarikunnan yhteyteen joukosta Ruotsin itäisiä läänejä. Venäjän valta antoi Suomelle yli satavuotisen rauhankauden ja vapauden sotarasituksista Ruotsin vallan ajan loputtomien veristen ja tuhoisien sotien jälkeen. Venäjä rakensi Suomeen rautatiet ja muun infrastruktuurin, joka liitti Suomen maakunnat, rannikot ja sisämaan ensimmäistä kertaa taloudellisesti toimivaksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Aleksanteri II kohotti suomen kielen ruotsin rinnalle ja antoi siten suomalaisille mahdollisuuden kehittää omakielinen ja aidosti omaperäinen kansallinen kulttuuri. Kaikki Suomen keisari-suuriruhtinaat suosivat Suomea (jopa Nikolai II). Suomi on koko olemassaolonsa velkaa Venäjälle. Mikään muu maa ei ole tehnyt suomalaisille yhtä suuria palveluksia. Mutta missä on suomalaisten kiitos...?

    Äänestä

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma on juhlapuhujana 4.8.2013 pidettävässä juhlassa. Kokoomuslaiset eivät ole saaneet RKP:lta ilmeisesti lupaa osallistua.

Äänestä

Pitääköhän puheen molemmilla kansalliskielillä, kun on saanut oikein kylvetyksen ja kalliin sellaisen.

Äänestä

Tuntuu olevan arka aihe, koska samaa asiaa koskeva avaus poistettiin RKP:n palstalta, kun keskustelu lähti käyntiin. Ilmeisesti kielipolitiikan historia on niin hävettävää, että sen tapahtumista ei voida avoimesti keskustella.

Äänestä

Mennään kaikki joukolla juhlimaan kaksikielisen Suomen syntyä ja kuuntelemaan valtion kakkosmiehen puhetta.

Äänestä

Suomalaisuuden päivä on Snellmannin syntymäpäivä, hänen ansioistaan suomenkielen edistämisessä. Asetuksen allekirjoituspäivä olisi mielestäni oikeampi, mutta tässäkin on ilmeisesti haluttu hämärtää tosiasiallista tapahtumakulkua.

Äänestä

Ei ole ilmeisesti hallituksen edustusta juhlassa lainkaan. Onko se hallituksen yhteinen tahtotila, joka on kirjattu hallitusohjelmaan?

Äänestä

Ei ole vieläkään tasa-arvoinen kieli Suomessa.

Ruotsin kieli:

puhujia 9 milj. virallinen kieli 2 maassa (virallinen kieli koko Suomessa)


Suomen kieli :

puhujia 5 milj. virallinen kieli 0 maassa

vain paikallinen kieli ja virallinen asema vain mantereella.
Ahvenanmaalla jopa kielletty asema.


Suomalaiset ovat heikkoja ja Suomi on naurettava maa Buahahaaaaa....mädäntykää omiin itsemurhiinne sen te olette ansainneet
Oksettaako heikkoutenne edes viisaimpia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


skevola kirjoitti:

Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas allekirjoitti 30.7.1863 Hämeenlinnassa kieliasetuksen, jonka mukaan suomenkieli sai virallisen kielen aseman pienen eliitin vastustuksesta huolimatta. Hämeenlinnassa järjestetään tämän merkittävän asian johdosta 150-vuotisjuhlatilaisuuksia. Kuka hallitusta edustaa ja onko Venäjän suurlähettiläs kutsuttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu