Äitini omaishoitaja 24/7 ja sosviranomaiset kieltää tuen

Poika omaishoitajana

Ihmettelen kovasti sosviranomaisten päätöksiä. Äitini kunto on kehittynyt huomattavsti, mutta lääkäri käy kerran vuodessa tarkastuskäynnillä. Tämän lausunnon mukaan nämä ihmiset tekevät päätöksen, ettei antamani hoito ole hoidettavan hyvinvoinnin,terveyden ja turvallisuuden kannalta riittävää. Käyvät tekemässä kotikäynnin joka kestää n. 1h. Koti on todella siisitissä kunnossa. Äiti on pirteä ja edistynyt asioissa. Kuitenkin tehdään päätöksiä ihan vain voisiko sanoa mutu tuntumalta. Olen hoitanut äitiäni nyt 9v kotona. Yhtäkkiä tilanne muuttuu ja heittää häränpyllyä. Voi hivenen raivostuttaa tällaiset päätökset. Valitus lähtee eteenpäin sehän on ilmiselvä asia, mutta kun ei tutustuta asiaan paremmin niin se tässä kaikista eniten.

Niin ja muuten olen miespuolinen vielä ja alle 50v niinonkohan sillä jotain merkitystä asiaan myös??????

Nämä ihmiset tuntuvat olevan kaikkivaltiaita näissä asioissa.

8

404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omaishoitajana itse

      Tilanteessasi neuvoisin ottamaan uudelleen lääkäriin yhteyttä ja arvioimaan tilanteen uudelleen paikan päällä. Tuntuu hivenen oudolta, että ovat tehneet tuollaisen päätöksen, koska kuitenkin ihmisiä patistetaan omaishoitoon. Kunta/kaupunki säästää siinä ison rahan.

      Myöskin asianajaja voi olla hyvä tuossa kohden noiden lakipykälein ym. viidakossa mukana

    • hoito

      Omaishoito perustuu vapaaehtoisuuteen.Pakko on huonosana ja painostaa omaisia omaishoitajiksi 24/h-vuorokaudessa .Samoin itse eläkeläisiä ja osa myös sairaita omaistenhoitajia.Toisaalta hienoa toisaalta ei.Ihminen tarvitsee lepoa välillä jaksaakseen omaistaan hoitaa .Automaattia ei tästä saa tulla ja olla.

    • näinmeillä

      Hakekaa kelalta hoitotukea.Vanhalle äidilleni myönnettiin 328e kk sen turvin hoidin häntä niin kauan kuin oli tarvis.Tarvitsi apua pärjätäkseen kotona kaikessa.Perustele hyvin kaikki kohdat.Korosta sitä että ei selviytyisi kotona ilman apua.

    • demetikonvaimo

      mikä sairaus sun äitillä on

      • kaipaankotiin

        levyn kappale, tauti, ei voi , kotona.


      • tietoahaluava
        kaipaankotiin kirjoitti:

        levyn kappale, tauti, ei voi , kotona.

        Minkälainen on Levyn kappale tauti ?


    • r4poop

      Olen myös omaishoitaja, nyt 9v.

      Nämä sos.viranomaiset ovat todella vaikeita, monen asian suhteen.

      Saan omaishoitaja tukea ja kyllä se kuuluu sullekkin.

      Meillä tekivät koti käynnin ja sitä kautta.

    • omaishoidontuki haetaan Kelalta. Siitä on tarkat määräykset minkä verran omaisesi apua ja hoivaa/hoitoa kotona tarvitsee. Määräykset kiristyvät ja muuttuvat vähän väliä joten sen varaan ei voi tuloa kovain varmaksi laskea. Lisäksi lääkärin lausunto on päätöksen teossa tärkeä ja ohjaa pääsääntöisesti sitä. Kun tukea haetaan, kannattaa sanatarkasti määritellä avun tarve ja tarkentaa mahdollisimman tarkasti mitä apua ja miten paljon. Mitä tarkemman selvityksen osaat antaa, sen parempi. Muutama sana tai rivi ei yleensä riitä.
      Kun nyt itse hain esim. äidilleni kuljetuspalvelua varten edullista taksikorttia, tein oman selvityksen hyvin tarkasti näin:
      " äitini on 86v leskirouva, asuu yksin maaseudulla 25km XXX kaupungin keskustasta, alueella ei ole liikkunut julkisia kulkuyhteyksia 1970 luvun jälkeen lainkaan. Hänen toimintaansa ja liikkumistaan rajaavat seuraavat sairaudet: RR-tauti (=verenpainetauti), johon joutuu käyttämään useampaa lääkettä päivittäin, lisäksi Menieren tauti joka aiheuttaa huimausta ja pyörtyilyä sekä vaikea nivelrikko joka estää kodin ulkopuolella liikkumisen ilman saattajaa. Lähiomaiset asuvat toisella paikkakunnalla, joten äitini liikkuminen on hankalaa koska meillä omaisilla ei omista työ- ja muista asioista johtuen ole aina mahdollista tarjota kyytiä juuri silloin kun äidin tarve sitä vaatii" (en siis maininnut hakemuksessani että tarvittaessa tähänkin asti joku on voinut saattaa äidin milloin minnekin). Jatkoin hakemuksen perustelua: " vaikea nivelrikko on rajoittanut äidin liikkumista niin, että äiti ei käy enää ulkosaunassa, sisällä on vain pelkkä suihkumahdollisuus. Lisäksi äidilleni on sattunut kotona useita kaatumisia (todellisuudessa siis vain yksi kaatuminen ulkosaunassa syksyllä), mutta onneksi pahimmilta loukkaantumisilta ollaan toistaiseksi vältytty. Sisällä äiti liikkuu hitaasti rollaattorin avulla, samoin asioidessaan esim. lääkärissä, edellyttäen kuitenkin, että saattaja on mukana. Omaiset huolehtivat pankki- ja kauppa-asioinneista 1x viikko (todellisuudessa 2x vko). Me omaiset olemme huolissamme äitimme pärjäämisestä ja esim. tulevaisuudessa jos meillä ei ole aina mahdollista avustaa kylvetyksissä, niin pääsisi edes kylpyyn palvelukeskukseen". Lisäksi annoin yhteystietoni ja pyysin soittamaan minulle jos joku asia vaatii tarkentamista, mutta tiesin ettei sieltä mitään soittoa koskaan tule. Äitini sai 8 matkaa/kk eli siis 4 edestakaista matkaa kuukaudessa oikeuttavan taksikortin, josta äiti maksaa vain 8e/matka.

      Näin sanatarkasti kannattaa perustella asiat aina ja voi olla jopa eduksi jos hieman liioittelee asioita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2435
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1253
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      9
      1176
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      875
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      870
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      723
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      689
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      666
    Aihe