Kyselen täältä, kun pääsen pentukurssille vasta syksyllä (enkä ole varma, auttaako sekään).
Minulla on 5 kuukautinen sekarotuinen koira, joka hakee aina kontaktia minuun puremalla. Vaikuttaisi siltä, että koira ei yksinkertaisesti ymmärrä, että muitakin tapoja on olemassa. Tämä on hieman outoa, koska miestäni koira ei pure koskaan. En ymmärrä, miksi minusta on tullut se henkilö, jonka kanssa kommunikoidaan hampain, kun koira noin muuten tottelee paremmin minua ja vaikuttaisi olevan kiintyneempi minuun.
Olen yrittänyt opettaa kontaktia leikeillä, joissa saa herkkupalan koskettamalla kättä kuonolla tai tassulla (koira osaa erinomaisesti leikkiä näitä leikkejä) ja palkinnut aina ruhtinaallisesti, jos koira sattuukin vaikka nuolaisemaan, mutta se ei ole tuottanut merkittävää tulosta.
Koira ei pure koskaan vaarallisen kovaa, mutta miksikään lempeäksi käden suussa pitämiseksikään touhua ei voi laskea, sillä siitä jää aina mustelmia käsivarsiini.
Tapa on ikävä, sillä en uskalla antaa koiraa esimerkiksi hoitoon muille ihmisille, ja olen aina kiinni koirassa. Sen verran vieraskorea koira tosin on, että se ei yleensä pureksi muita, mutta kaiken varalta. Pelkään myös tulevaa: jos koira ei lopeta toimintaansa, muuttuuko pureminen myöhemmin vaaralliseksi.
Jäähylle laittamalla pureminen loppuu, mutta ongelmana on se, että koska koira ei ymmärrä muita vuorovaikutuksen keinoja kanssani, elämämme on jatkuvaa jäähyä, ja usein koira vain jää välimatkan päähän katsomaan minua surullisesti, kun ei ymmärrä, mitä sen pitäisi tehdä.
Minulla on todella paha mieli yhteiselomme tilasta, ja toivoisin joitain asiallisia neuvoja.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ai niin, jäi sanomatta. Voisiko koiran pureskelulla olla jotain tekemistä sen kanssa, että mieheni leikkii koiran kanssa joka päivä riehumis-, takaa-ajo-, -paini ja retuutusleikkejä. Olen jostain lukenut, että sellainen ylläpitää koiran stressitasoa, ja stressi saattaa purkautua jonkun perheenjäsenen puremisella.
On oikeastaan aika loogista, että koira ei pure miestä: koirilla on hyvä taju ryhmädynamiikasta, ja mies on selkeästi meillä perheen pää. Mutta kun minä taas olen se koiran omistaja.
No koiranpennun kanssa leikitään, ja sinun koirasi tarvitsee leikkejä. Minä en tajua tuollaista että leikkiminen pitää yllä stressitasoja, sittenhän kaikki pennut olisi stressaantuneita tässä maailmassa. Koirasi on siinä iässä että hampaat vaihtuvat se lisää puremista, ja koira ei ole = susi, joten nuo johtajuudet voit unohtaa.
Leiki sinä koiran kanssa jotain muuta, haluaa ilmeisesti vain leikkiä, koska sinä olet se jonka kanssa leikkii ja pennut hakee myös puremalla leikkiä.
Leikin kyllä koirani kanssa. Leikimme lähinnä aarteenetsintää ja piilosta, ja sitten jotain pieniä tehtäviä: pujottelua, kivien yli kiipeilyä, puunrungolla kävelyä, helppoja koulutustehtäviä. En ole koskaan saanut koiraa leikkimään leluilla ihmisen kanssa (se leikkii niillä kyllä oikein mieluusti yksin). Joskus koira innostui vähän karkeilla täytetyn sukan vetämisestä, mutta yleensä vain nappasi sukan itselleen ja meni piiloon syömään karkit. Noita riehumisleikkejä en voi leikkiä koiran kanssa, sillä siitä se pureminen vasta yltyy.
Jos puremisessa on kyse halusta leikkiä, ongelma onkin ehkä sitten se, että koirani kerjää huomiota aivan herkeämättä. Oikein väsyttävän lenkin jälkeen se saattaa kyllä nukkua jonkin aikaa tyytyväisenä, mutta kaiken muun ajan se on pureskelemassa minua. Ikävä kyllä, puremisella saa aina jonkinlaista huomiota, vähintään kiukkuisen tiuskaisun tai jäähyn.
Olen kotona, joten koiralle kyllä riittää huomiota, lenkkeilyä ja tekemistä, mutta ilmeisesti huomiontarve on aivan kyltymätön.
Paitsi nyt kun luin tuota uudelleen, niin oikeastaanhan tuo meni vähän ohi aiheen. Kysymys oli nyt siitä, kuinka opettaa koira ilmaisemaan huomionhalunsa muuten kuin puremalla.
Jatka rohkeasti suhteenne vahvistamista eli kontaktin ottoa esim. nami plus naksutin hetkillä. Kahdestaan lähdette ulos ja puistoilemaan eli koira omaksuu sutkin lauman jäseneksi :)
Hiukan lukemista aiheesta kuitenkin:
http://koirakoulukompassi.com/pentupuree.html
http://www.koirakoulukompassi.com/katsekontakti.html
Miksi koiran pitää ottaa kontaktia koskemalla? Yleensä pelkkä katsekontakti riittää kaikille. En ole omillekaan opettanut mitään kuonolla tökkimistä.
Mitä puremiseen tulee niin voi liittyä hampaiden vaihtumiseen tai sitten se ei vain tiedä, että sua ei saa purra. Näykkiminen on oma lukunsa ja se tulee jäämään pois, kun ja jos sen koulutat pois.
Yleisenä sääntönä myös, että koiran ei kuulu hakea ihmiseltä huomiota. Sen kuuluu odottaa ihmisen pyyntöä. Ja huomion saaminen lakkaa siihen, kun ihminen niin päättää. Joo, tottakai rapsuttelen koiriani, jos ne sattuvat lähelleni tulemaan, tai sitten olen rapsuttamatta ja koiran pitää tyytyä siihen. Vaatimalla koira ei saa mitään. Tai saa se maksimissaan käskyn poistua (HUOM! Sekin pitää opettaa erikseen muussa tilanteessa!).
Lenkeillä palkkaa tulee joka ikinen kerta, kun koira tulee luokseni. Pyynnöstä taikka ilman! Etenkin pentuaikana tämä on tärkeää ja vahvistaa joka kerta luoksetuloa. Koiralla pitää olla jokin syy tulla luokse...kun omistaja ei vielä ole niin suuressa arvossa niin ehkä maksankappaleet ovat.
Jos haluat, että koira kerjää huomiotasi vaikka laskemalla päänsä syliisi niin sitten vaan odotat ja joka kerta annat huomiota kun se tekee niin. Tämä tuli mieleen siitä, kun oma koira joskus kerjää tuolla tavoin, että se laskee päänsä viereeni tai syliini. Joskus se saa, ja joskus ei. Ajan kanssa vahvistamalla. Niinkuin kaikki muukin.
Itse olen saanut katsekontaktin oppimaan seuraavasti. Eli kun sanon KATSO, niin heti kun toinen katsoo silmiini annan namipalkkion. Toisella koiralleni tämä meni pallon kanssa, eli sai pallon kun sanoin KATSO. Vanhemman joka on jo liki 6 v. ei tarvitse kuin sanoa katso ja heti luo katseen minuun ja odottaa seuraavaa pyyntöä "käskyä". Koskaan ole harrastanut koirieni kanssa rähinäleikkejä. Mielestäni siihen ei ole tarvetta. Aktivointileikkejä harrastetaan ja pitkiä kivoja lenkkejä. Siinä pysyy omakin kunto parempana. Aina osa lenkistä on tokokoulutusta vaikka sen 10 - 15 minuuttia. Koira tarvitsee paljon virikkeitä tuossa iässä. Oletko yrittänyt opettaa pallon noutoa, siinä koira saa myös juosta. Toki noin pienen pennun kanssa pitää jossain vaiheessa lopettaa ettei yliväsy. Myös koirat kiukkuilevat, rähinöivät jos on väsyksissä, nälkäinen jne. Myöls se EI sana pitäisi olla jo hallussa. Eli kun sanot tiukasti EI, niin se on EI eikä siitä liueta. Esim. koirani ottanut tossuni aikomuksenaan pistää se palasiksi. Jos huomaan ajoissa niin otan pois ja sanon MINUN painokkaasti tai vain EI. Sen jälkeen en huomioi koiraa. On toiminut. Kummatkaan koirani eivät saa hampailla millään tavoin. Koirakentälläkään ei riehuminen saa mennä tappeluksi vaan se keskeytetään ja pääpukarit saavat jäähdytellä hieman aikaa. Kyllä koira oppii, mutta 5 kk on vielä pieni ja kohta seuraa murkku-ikä joka onkin sitten se vaihe kun koirasi ei kuule eikä nää mitään. Silloin kannattaa vaan toistaa jo opittuja. Jätä suosiolla uudet jutut kunnes koira on siinä vuoden vanha ja ottaa taas oppia vastaan. Vanhojen kertaamista kannattaa jatkaa (siis jo opittujen). Missään mitä kiellät ei saa antaa periksi, sillä muuten se menettää merkityksensä. Lisäksi jos koira poissaollessasi tuhoaa jotain sitä ei tule rangaista millään tavoin, vaan nielet kiukkusi ja siivoat sotkun. Koiralle palautus hyvä tai huono on tapahduttava heti/välittömästi koiran toimiessa oikein/väärin. Tuttuni labbiksella oli tapana käydä pentuna käsiin ja se ei tuntunut yhtään mukavalta. Samoin vasten hyppiminen. Nämä olisi hyvä karsia alkuunsa.Veto leikkejä ei tulisi harrastaa ennenkuin hampaat ovat vaihtuneet. Jääpaloja annoin omilleni hampaiden vaihtuessa. Siis heitin jääpalan koiralle. Kutisevat, särkevät ihan kuin ihmisilläkin. Kun heitä palloa toiselle koiristani, niin sitten kun on heitelty otan pallon pois ja sanon loppu eli minä katson milloin ja kuinka kauan heitellään. Joskus puol tuntia ja joskus tunnin tai 15 min. Jotta saat onnellisen tyytyväisen kaverin itsellesi pitää siihen panostaa. Ei ne koirat itsestään toimi se on sitä yhteistyötä ja koiranlukutaitoa.
Minä olen opettanut koirani hampsimattomiksi näykkäsemällä koiraa kun on pentuna kovasti hampaitaan käyttäneet. Tiedän että kuulostaa hassulta ja moni kyseenalaistaa tämän tavan, mutta meillä toiminut mainiosti! Ei ole yksikään koiristani sitten aikuisiällä edes koittanut hampaitaan käytellä :)