Onko muille käynyt niin, että lääkäri

Jas-72

on kieltäytynyt kirjoittamasta vastaanotolla erektiolääkereseptiä?

Tässä on vuoden sisään erektiovarmuus heikentynyt aika jyrkästi vaikka ikää on vasta 40. Nyt viimein vaimon turhautuneisuudesta johtuen sain itseäni niskasta kiinni ja tilattua lääkärille ajan. Käväsin eilen terveyskeskuksessa. Ja tuli tietenkin naislääkäri huutelemaan tutkimushuoneseen, vaikka mieslääkärille olisi helpompi ollut asioita selvittää ainakin minun mielestäni.

Selitin siinä vaivaa ääni väpättäen kun tämä n. 5-kymppinen nutturapää käski ottaa housut pois jalasta. Kouri ja venytteli kiveksiä ja penistä (mulla on suht kookkaat ns roikkupallit ja ihan hyvän kokoinen jortikkakin). Kuuluuko muuten myös peniksen puristelu ja esinahan liikkuvuuden tarkastus rutiinitarkastukseen? Näin ainakin tämä lääkäri selitti?

Sitten piti nojata tutkimuspöytään ja suoritettiin kuulemma normaali "eturauhasen palpointi". Kumihanskat vaan napsahteli selän takana. Tunsin kun rasvattu sormi työntyi peräaukkooni. Samaan aikaan lääkäri nojasi selkääni vasten (sai kuulemma paremman tuntuman), tarrasi peniksestäni kiinni ja alkoi vedellä esinahkaa hitain vedoin edestakaisin. Kun siinä tissit painoi selkää, niin oudosta tilanteesta ja tuntemuksesta johtuen kullini jäykistyi yllättäen kivikovaksi. Silmät lasittuneina seisoin siinä mulkku pystyssä ja sormi perseessä lääkärin runkattavana! Parin minutin veivaamisen jälkeen lääkäri hymähtäen lopetti homman kuin seinään ja pyysi pukemaan housut jalkaan. Sitten totesi vain, että hyvinhän se toimii ja selitti jotakin työstressistä, käski liikkumaan enemmän, syömään terveellisemmin ja jättämään alkoholin ja tupakan vähemmälle. Sanoi, että en tarvitse mitään erektiolääkkeitä, työnsi poliklinikkamaksulapun kouraan ja sanoi näkemiin.

Kassalle kävellessä alkoi sitten ajatukset kirkastua ja v...tus puskea päälimmäiseksi tunteeksi. Mitä selittäisin kotona? Housuissakin pullotti vielä ankarasti. Huomasin sivukäytävällä wc-kyltin "vain henkilökunnalle" ja kun käytävä näytti olevan tyhjä, painuin hetken mielijohteesta vessaan, laitoin oven lukkoon ja hoidin lääkärin aloittaman toimenpiteen omin käsin loppuun. Hommaan tuhrautui varmaan kokonaista 30 sek. kun monen viikon satsi roiskahti isossa kaaressa ja läjähti oveen ja ovenkahvaan johon jäi kieppumaan ja sitten hitaasti valumaan. Kuulostelin että käytävä oli tyhjä, aukaisin oven varovasti ja häivyin huussista muina miehinä käytävälle. Kulmassa vastaan käveli tuttu nutturapää. Kun vilkaisin taakseni, niin reippaasti ovenkahvaan tarttuen sinne samaan vessaanhan hän paineli. Eikä taatusti tarvinut lähteä lähteä pois samalla tavoin tyhjin käsin, niinkuin minun.

0

458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        91
        2531
      2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        67
        1465
      3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        86
        1437
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        13
        1208
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        81
        943
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        19
        920
      7. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        36
        810
      8. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        105
        804
      9. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        54
        793
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        716
      Aihe