Nimim. kysyjä

Tuo nimimerkki kysyjä joka vuodesta toiseen jaksaa paasata täällä, vaikuttaa "käsialnsa" puolesta mieheltä, mutta syvempi tarkastelu paljastaa, että kyseessä saattaa olla nainen. Kirjaviisas, mutta älyllisesti heikkolahjainen, mahdollisesti jonkilnasteiseen hysteriaan taipuvainen kukkahattutäti.

Kysyjä ei ymmärrä oikein mitään mitä hänelle vastataan, ja hänen omat argumenttinsa on niin naiiveja ja lapsellisia, ettei kyse voi mitenkään olla edes normaaliälyisestä ihmisestä. Lisäksi nimim. kysyjä poistattaa kirjoitukset missä on jäänyt alakynteen, ja aloittaa saman väittelyn taas uudelleen jossain toisessa kirjoituksessa.

Eli kyseisen, henkisesti jälkeenjääneen henkilön kanssa väittely on turhaa ja turhauttavaa.

Ja tiedoksi jo etukäteen nimim. kysyjälle, olen kopioinut tämän viestin, eli jos poistatat sen, laitan uudelleen.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ja mitenköhän jonkun toisen tekstin poistaa tai edes omansa jos nimimerkki ei ole rekiströity? Taidat olla itse jonnekin jäänyt, joko jälkeen tai vajaaksi kun tällaista väität?

Näetkö keskustelun kilpailuna kun puhut tuohon tyyliin alakynteen jäämisestä? Vai onko tässä kenties taas perussuomalainen tapa lällättää, kun ei ole mitään oikesti keskusteltavaa.

Äänestä

kato karo neonatsi se täällä paukuttaa tulemaan. on sitä mieltä että natsisaksassa oli kaikki hyvin ja natsit ne keksi myös sen miten lama voitetaan. että natsit oli miehiä ja miehinä halusivat kuolla. olivat jopa niin miehiä että tappoivat kuusi miljoonaa juutalaista keskitysleireillä, mukana kymmeniä tuhansia pikkulapsia.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Holokausti

mutta mitäpä väliä tuosta. oli se hyvä että saatiin moottoriteitä, jotka tosin nekin oli ideoitu alunperin weimarin saksassa jolloin natsipuolue oli pelkkä lilliputtiporukka. lisäsksi kaipasin vastausta kysymyksiin:

1) suomessakin työttömyys laski 30-luvun loppuun mennessä. oliko tämä natsien ansiota?

2) yhdysvalloissa työttömyys laski 30-luvun loppuun mennessä. oliko tämä natsien ansiota?

3) suomessa työttömyys laski 90-luvun laman jälkeen voimakkaasti. oliko tämä natsien ansiota?

4) voisitko kertoa mihin rikokseen ne kuusi miljoonaa juutalaista oli syyllistynyt jotka natsit tappoivat keskitysleirillä? oliko heidän rikoksensa "väärä rotu"?

5) minä asun tässä jussi halla-ahon naapurissa. tuossa on kiva puisto vieressä. koskas sinä tulet sinne tapaamaan tätä "kukkahattutätiä"?

Äänestä
  • "voisitko kertoa mihin rikokseen ne kuusi miljoonaa juutalaista oli syyllistynyt jotka natsit tappoivat keskitysleirillä?"

    Kaikki eivät usko joko osaksi tai ollenkaan viralliseen kertomukseen. Wikipedia tiivistää skeptikkojen argumentit:

    Kansallissosialisteilla ei ollut konkreettista suunnitelmaa juutalaisten ja romanien tuhoamista varten. Juutalaiset oli tarkoitus siirtää pois Saksan hallitsemilta alueilta. Alkuperäisiin suunnitelmiin kuului juutalaisten siirtäminen Madagaskarille tai Siperiaan.
    Kansallissosialistit ja heidän liittolaisensa eivät surmanneet kuutta miljoonaa juutalaista. Juutalaisten väitetään kuolleen leireillä pääasiassa sairauksiin sekä nälkiintymiseen. Joskus heitä myös teloitettiin ampumalla ja hirttämällä.[1] Tuhojen selittäminen merkittävästi vähäisemmäksi katsotaan myös holokaustin kiistämiseksi. Holokaustin kiistäjien mukaan sodanajan pakkotyöläisiä kuoli 300 000–2 000 000.
    Väitetysti massamurhaamiseen tarkoitettua välineistöä kuten kaasukammioita ei käytetty juutalaisten tappamiseen keskitysleireillä vaan vaatteiden puhdistamiseen luteista. Krematorioiden tarkoituksena oli taas hävittää sairauksiin kuolleiden ruumiita tautien leviämisen ehkäisemiseksi.
    Ei ole löydetty riittävää määrää haudattuja ihmisten ruumiita, hampaita tai muita luunpalasia.[2] [3][4]
    Väitettyjen miljoonien ihmisruumiiden hävitys polttamalla olisi ollut teknisesti mahdoton tehtävä vaaditussa ajassa ja olosuhteissa. [5]
    Tuhkaus olisi tehokkaimmallakin tavalla kuluttanut vähintään 14 kg koksia ihmisruumista kohden. Polttoaineen kokonaiskulutus olisi käynyt liian kalliiksi polttoainepulasta kärsineelle Saksan sotataloudelle.[6]
    Juutalaisten lukumäärät maailmassa ennen ja jälkeen toisen maailmansodan eivät sovi yhteen holokaustissa kuolleiden lukumäärän kanssa. [7]

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Holokaustin_kieltäminen

    Äänestä

Edellisestä kysyjän kirjoituksesta voikin jo itse kukin vetää omat johtopäätöksensä, ja tuolla muualla on vielä monin verroin älyttömämpää juttua.

Äänestä
  • tämähän on juuri loistava näyte siitä miten neonatsit keskustelevat. tosin heillä on vielä jonkin verran oppimista aatulta, joka tapasi huutaa kurkku suorana jos häneltä yritettiin kysyä jotain "ikävää". koeta nyt sitten keskustella moisen furherin kanssa.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    tämähän on juuri loistava näyte siitä miten neonatsit keskustelevat. tosin heillä on vielä jonkin verran oppimista aatulta, joka tapasi huutaa kurkku suorana jos häneltä yritettiin kysyä jotain "ikävää". koeta nyt sitten keskustella moisen furherin kanssa.

    montako kukkaa hatussasi on, täti ?

    Äänestä

  • perus.... kirjoitti:

    montako kukkaa hatussasi on, täti ?

    no kuule varmaan yhtä monta kun sinulla kaappihomolla on työpäiviä elämäsi varrella. ja huomaa että kelassa käyntiä ei lasketa työksi...

    ps. mene pummi töihin

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    no kuule varmaan yhtä monta kun sinulla kaappihomolla on työpäiviä elämäsi varrella. ja huomaa että kelassa käyntiä ei lasketa työksi...

    ps. mene pummi töihin

    Hmmm... n. 20 vuotta työelämässä...vuodessa n.220 työpäivää...noin 4400 päivää yhteensä.

    On sinulla täti melkoinen kukkakranssi päässäsi, ei ihme ettei sellaisen alla järki juokse.

    ps. mene akka pyykkitupaan tai vaikka kastelemaan kukkasia

    Äänestä

mistäpä noin päättelet.

Äänestä

"Kirjaviisas, mutta älyllisesti heikkolahjainen, mahdollisesti jonkilnasteiseen hysteriaan taipuvainen kukkahattutäti."

Viestien hysteerinen sävy viittaa tosiaankin naissukupuoleen. Ettei vain muuan Uuden Suomen persuja vihaava naisbloggaaja (heitä on itse asiassa useampikin) provoilisi täällä(kin)?

Äänestä

Saattaahan nimim. kysyjä olla vaikka nainenkin. Mitä, jo olisikin? Ilmeisestikin persun mielestä nainen on jotenkin vähempiarvoinen vaikkapa keskustelukumppanina.

No, akathan eivät tunnetusti juurikaan kiinnosta miestenpuolueen lurppaherroja ja leijonapinssipoikia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


der Grundfinne kirjoitti:

Tuo nimimerkki kysyjä joka vuodesta toiseen jaksaa paasata täällä, vaikuttaa "käsialnsa" puolesta mieheltä, mutta syvempi tarkastelu paljastaa, että kyseessä saattaa olla nainen. Kirjaviisas, mutta älyllisesti heikkolahjainen, mahdollisesti jonkilnasteiseen hysteriaan taipuvainen kukkahattutäti.

Kysyjä ei ymmärrä oikein mitään mitä hänelle vastataan, ja hänen omat argumenttinsa on niin naiiveja ja lapsellisia, ettei kyse voi mitenkään olla edes normaaliälyisestä ihmisestä. Lisäksi nimim. kysyjä poistattaa kirjoitukset missä on jäänyt alakynteen, ja aloittaa saman väittelyn taas uudelleen jossain toisessa kirjoituksessa.

Eli kyseisen, henkisesti jälkeenjääneen henkilön kanssa väittely on turhaa ja turhauttavaa.

Ja tiedoksi jo etukäteen nimim. kysyjälle, olen kopioinut tämän viestin, eli jos poistatat sen, laitan uudelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu