Onko kysymys taas uskonnollisesta harhaisuudesta vai kuvitellaanko vain? Me emme pidä tästä, se on sairaalloisuutta, läheisyydenkyvyttä.
Se on sairaalloista pelkoa, ja vaatii aivan tuhottomasti aikaa, mm. tuhansien tuntien, ja hetkien kuluessa, vain hukkaan, tuhansina päivinä, vuosina, tunteina ja minuutteina. Oletko sä jotenkin sekoittanut itsesi siihen työhön? Äitini ei sinällään halua lapsia, mutta hän voi olla läsnä, tai paikalla, vain hoitamassa omaa työtänsä, ilmaiseksi, vapaa-ehtoisesti, mutta palkalla, sivupersoonanhoidossa, johon hänet alunperinkin väärin ja virheellisesti mm. rotuerottelullisesti liukuvärjättiin.
-Työ on vaativaa myös omaiselle. Hänen omaisillensa, ja läheisille.
Monesko tämä oli hänen sairaanhoitaja-tädiltänsä, joka painostaen hektisyydestä, muita ihmisiä halveksuen, tuhosi koko perheemme tulevaisuuden? Vain vihaten kirkkoa, sen seurakunta-toimintana, täysin harhaisesti Jeesus Kristuksesta, yhtälönä, mieltymyksenä kokien. Olenko tosiaan taas sairaalloisesti suuntautunut kuntooni?
"Porailla päähän diplomista, - tarkoittaa seinäkukkasta, likvidointia, seinän vierustalle siirtymistä, että sun aivoista ottaa hallitsevan paikan, joku muu. Jäät kuitenkin itse jäljelle, ikäänkuin pääsi tai aivojesi vierustalle. Koet omaa hengitystäsi ja vierasta. Seuraava kokemus on sukupuolenvaihto ja -hallinta, jännittein."
- Kenenkään lapsen ei tarvitse kokea tällaista.
- Ei ole niin. Me olemme manioissa, olemme ahdistuneet tällaisesta.
Miksi uskonto olisi sopivaa kirkon väärinä arvoina, niitä edustamalla?
- Haluatko jotain henkilökohtaista apua?
- Mulle on kokeiltu jo kriisi-sielunhoitoa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mä haluun avotaloon.