Ikävä sattuu, senhän tiedämme. Kaipuu voi kuitenkin näkyä meissä ihmisissä eri tavoin. Joku saattaa herkkänä hetkenä kehitellä koskettavan balladin, maalata taulun tai kirjoittaa sydäntä riipaisevan lemmenrunon. Moni tekee töitä hulluna, toinen ei saa tehtyä mitään vaan lyyhistyy täysin. Urheiluhullu toivoo, että ikävä hellittäisi pururadalla, viinaan menevä tarrautuu pulloon ja nojailee aamu neljältä lyhtypylvääseen miettien mikä olikaan kotiosoite.
Eikä se toinen ihminen nyt aivan yhdentekevä voi olla jos ikäväpäissään, sydän kaipuuta huutaen kirjoittaa tänne tuhansia sanoja. Tänne näpytelty teksti on kuitenkin kuin sokeiden pistekirjoitusta näkeville. Ihan yhtä epäselvää. Mikään kauniista aloituksista ei ole itselle, omat sanat hukkuvat miljoonien muiden samankaltaisten sanojen joukkoon. Viime päivinä jotkut viestit ovat kolahtaneet täysin omaankin tilanteeseeni, mutta maailmaan mahtuu muitakin samankaltaisia tarinoita, en voi omia niitä itselleni.
Pelkän palsta-avautumisen sijaan aion työstää fiiliksiäni paperille, tietokoneeni kansioihin. Niistä sanoista, lauseista syntyy novelli. Oikeaa nimeä en tietenkään käytä eikä kukaan voi häntä sieltä tunnistaa. En tiedä olisiko hän otettu, että tarina, jonka inspiraationa hän on ollut, saattaa jonakin päivänä olla luettavissa kansien välistä kaupan hyllyllä. Jostakinhan kirjailijat juonensa kehittelevät, oikeastakin elämästä. Voin leikkiä ajatuksella kuinka olisikaan käynyt jos olisimme tavanneet, olisiko se ollut kuin Tuhkimo tarina? Jutun loppu on vielä auki, kirjoitanko niin kuin se todellisuudessa on vai onko se kuin satua parhaimmillaan, he rakastuvat ja vasta kuolema heidät erottaa.
Jonakin päivänä tulevaisuudessa, sitten kun uskallan, kysyn hänen kuulumisiaan. Ei siltoja tärkeisiin ihmisiin polteta. Toivottavasti saan tietää onko hän onnellinen. Saattaahan tarina saada sitten jatko-osan, kuka tietää. Tutustuminen häneen ei ollut turha. Opettavainen. Pieni palanen minusta ei laahustanut väsyneenä kilometrejä välillämme, se liihotti lintujen lailla kevein siivin.
Eikä se toinen ihminen nyt aivan yhdentekevä voi olla jos ikäväpäissään, sydän kaipuuta huutaen kirjoittaa tänne tuhansia sanoja. Tänne näpytelty teksti on kuitenkin kuin sokeiden pistekirjoitusta näkeville. Ihan yhtä epäselvää. Mikään kauniista aloituksista ei ole itselle, omat sanat hukkuvat miljoonien muiden samankaltaisten sanojen joukkoon. Viime päivinä jotkut viestit ovat kolahtaneet täysin omaankin tilanteeseeni, mutta maailmaan mahtuu muitakin samankaltaisia tarinoita, en voi omia niitä itselleni.
Pelkän palsta-avautumisen sijaan aion työstää fiiliksiäni paperille, tietokoneeni kansioihin. Niistä sanoista, lauseista syntyy novelli. Oikeaa nimeä en tietenkään käytä eikä kukaan voi häntä sieltä tunnistaa. En tiedä olisiko hän otettu, että tarina, jonka inspiraationa hän on ollut, saattaa jonakin päivänä olla luettavissa kansien välistä kaupan hyllyllä. Jostakinhan kirjailijat juonensa kehittelevät, oikeastakin elämästä. Voin leikkiä ajatuksella kuinka olisikaan käynyt jos olisimme tavanneet, olisiko se ollut kuin Tuhkimo tarina? Jutun loppu on vielä auki, kirjoitanko niin kuin se todellisuudessa on vai onko se kuin satua parhaimmillaan, he rakastuvat ja vasta kuolema heidät erottaa.
Jonakin päivänä tulevaisuudessa, sitten kun uskallan, kysyn hänen kuulumisiaan. Ei siltoja tärkeisiin ihmisiin polteta. Toivottavasti saan tietää onko hän onnellinen. Saattaahan tarina saada sitten jatko-osan, kuka tietää. Tutustuminen häneen ei ollut turha. Opettavainen. Pieni palanen minusta ei laahustanut väsyneenä kilometrejä välillämme, se liihotti lintujen lailla kevein siivin.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Joko olen oikeasti seonnut tai sitten tunnistan oikeasti sinut jälleen. Kyllä, olen sinulle muutamaan ketjuun lähipäivinä muutaman kerran kirjoittanut.
Sait mulle kyyneleet silmiin tällä kirjoituksellasi. Se on paljon se, sillä entisen elämäni "loppuessa" luulin pitkään, etten pysty enää itkemään ollenkaan.
Vaikuttaa vahvasti siltä, että et tule kyllä enää yhteyttä ottamaan. Ei minua pelätä tarvitse missään mielessä. Minä uskaltaisin kysyä sulta kuulumisia, jos tietäisin sinun sitä haluavan. Olen muutenkin sillä kannalla, että kannattaa mielummin ottaa riski ja toimia kuin katua myöhemmin tekemättä jättämisiään. Mitä pahaa siinä voisi tapahtua? Ei kerrassaan mitään
Yllätyin, en uskonut saavani yhtään kommenttia, kunhan vaan kirjoitin jonnekin tyhjänpäiväisen sepustukseni. Nyt ei ole kaukana itku aloittajallakaan. Niin, oikeastihan minut on joskus tunnistettu. En voi uskoa, että niin olisi käynyt jälleen…. Hieman nolottaakin, jos se olet oikeasti eräs. Enpä tuota kirjoittaessa pelännyt pahemmin paljastumista. Olen otettu jos olet minua ajatellen kirjoittanut tänne viime päivinä.
Tällä palstalla ei voi luottaa pelkkään intuitioon eikä oikein jaksa tänne kauheasti enää kirjoitella. Jonkin vuoksi täällä kuitenkin joskus vielä käy. Oisko se sit jotain tunnisteita molemmilta kehiin minkä vain oikea henkilö voi tietää? Mulla ei oo mitään hävittävää, kerranhan täällä eletään. Oma pikku paljastukseni olkoon vaikkapa se, että meiliosoitteeni eka kirjain on sama kuin hänen etunimensä eka kirjain. Ei hirmuinen paljastus, mutta kertoo jo jotain…..
Sitä riskienottokykyä ihailenkin hänessä. Asiaa kirjoitat. Totta kai hän saa ottaa yhteyttä, milloin vaan ja unohtanut en ole enkä ole aikonut yhteyttä lopullisesti katkaista.
Minäkään en jaksa tänne juuri kirjoitella, varsinkaan aloituksia. Ja jos olen se jonka ehkä toivoisit olevan, ei ole mitään syytä nolostua mistään. Minullakaan ei ole mitään hävittävää. Kaikista pahinta olisi, jos kummallakin olisi suuria tunteita, mutta väärinkäsitysten, itsensä häpäisyn tai vastaavan takia niitä ei koskaan sanottaisi ääneen.
Voin nolata itseni totaalisesti ottamalla sinuun yhteyttä, jos olenkin väärä. Miten reagoisit, jos oikeasti väärä ihminen kyselisi sulta kuulumisia? Olen sen verran yllytyshullu, että pienellä vihjailulla saattaisin jopa tehdä sen. Rajojen ylittäminen on pelottavaa, mutta saisipahan ainakin mielenrauhan.
Muutaman kerran olen kuvitellut (?) jopa kirjoittavani täällä sinun kanssasi. Se lienee ollut harhaa, vaikka todella paljon yhtäläisyyksiä onkin löytynyt. Mutta unelmissani olen niin ajatellut
Vähä jänskätti vastaatko. Eli kirjaimet osui oikein.
Et nolaa itseäsi millään tavalla. Eihän siinä ole mitään noloa jos ottaa yhteyttä, milloinkaan.
Satuilu on helppoa, kirjoittaa unelmiensa tarina, mutta sen toteuttaminen todellisuudessa onkin oma hommansa. Takaisin päin ei voi palata, ei voi käyttää pyyhekumia ja kohtalo suttailee sinne tänne omia merkkejään, ne on pienen ihmisen vain kestettävä jotenkin, en vaan enää tiedä miten se tapahtuu. Ei edes rakkaudella, jos sellaisen löytää, kaikkea paranneta.
Mitäs vinkkejä haluat vielä tietää, jotta uskallat ottaa yhteyttä? Yllytyshulluko? Kuulostaa loistavalta!!!!
Voi, kuule jos olet oikea ihminen, niin olen oikeasti aikas varma, että hänet täältä bongasin. Ei ole tapana kyylätä, mut tietty tapa kirjoittaa pisti silmään ja minullakin on vahva tunne, että juttelin täällä hänen kanssaan, ainakin muutaman kerran. Kaksi pöhköä taas suomi-24:lläkö…..
Dodih, kipin kapin pois täältä, nii, että pölyt vaan jää. ;)
Haluaisin vinkkejä erityisesti minusta, mutta myös sinusta :) Kai minua pelottaa, että tiedän sinut, mutta sinulla onkin mielessä joku ihan toinen ihminen. Pussi päähän syksyksi sitten, jos noin käy ;) No ei, pystyn toivottavasti suhtautumaan aikuismaisesti. Yllytyshullun vikaa löytyy minusta kyllä, mutta se tekee elämän mielenkiintoiseksi. Järki päässä tietysti kuitenkin.
Minäkin olen aika varma niistä "keskusteluista" kyllä :) Se on juuri se tapa kirjoittaa, vaikka voi silläkin huijata halutessaan. Olen aika jääräpäinen välillä, mutta vain silloin kun uskon johonkin.
Pyörähdys palstalla ja vastannut olet, joten kirjoitanpas nyt ku en oo pihalle vielä selvinny. Noh, eipä tässä kiire.....Joitakin ilmeisesti aloitukseni ärsyttää. Kummaa porukkaa. So what!
Tapa kirjoittaa...... Ku täällä moni muukin kirjoittaa samalla tyylillä kuin ite ja ei sitä aina kirjoita samalla tavalla. Ei huijatakseen vaan ihan luonnostaan. Siis, ku ei tää oo eka kerta, ku mulle palstalla sanotaan, et taitaa arvata kuka olen. Ainakin kerran tuntui itsestäkin, että vastapuoli oli tuttu, mutta olen kyllä joutunut sanomaan, että olen sata varma, että olen väärä ihminen.
Öö, jaahas mitäs tässä uskaltais sanoa. Pullostakaan ei oo tapana itsellä rohkaisua hakea. Miksi sitä pelkää nii paljon antaa selviä tunnisteita!!! Palstamenon tuntien tiedän, että tässä saattaa kirjoitella keskenään aivan toisilleen tuntemattomat ihmiset ja ei jaksais tehdä tästä jotain himi pitkää ketjua miettien koko ajan, että kenenköhän kaa sitä oikein keskustelee, onko se Teppo Tampereelta vai Sirkka Joensuusta ;) En elä harhoissa, en vielä ole saanut varmistusta siitä oletko ihminen ketä olen ajatellut. Siis ihan muutamalla sanallakin tietäisin oletko eräs mies, jos ne kuulostais susta tutulle.
No, helvetti. Ainahan voi kieltää, että en se ollu minä ;) Sitä paitsi, ei me asuta samassa kaupungissa, ei tässä kasvojaan menetä. Osuiko tämäkin paljastus?
By the way, kumma levoton vkloppuolo…….
Ei, älä huijaa minua. Et ole nainen, et todellakaan ole :D Ethän? Ei sinun tarvitse säikähtää mitään, vaikka tässä "paljastuttaisiinkin"
Olen. Niinkuin sanoin, et ollut sanonut vielä mitään sellaista mikä olisi varmistanut sun olevan oikea henkilö. Sinun kaipaamasi mieskö kirjoittaa novelleja.............
Eli ollaan ihan täysin vieraita toisillemme. Päätetään siis aloitukseni tähän. Illanjatkot.
Olen entistä varmempi, että se olet sinä. Revin sinut käsiini vielä etkä pysty kieltämään mitään :D
Ja kyllä, minun kaipaamani mies voisi niitä novellejakin kirjoittaa. Ja se on ihanaa se
No, hän voi niitä kirjoittaa, mutta usko nyt hyvä ihminen, että minä en tunne sinua ja sukupuoleni kyllä tiedän....
:D Tässäkö ollaan taas! Tule ja todista sukupuolesi! Ei tarvitse mennä kromosomitasolle, vähempikin riittää. Tämä juttu selvitetään oikeasti ja pian. Sinun on ihan turha kieltää mitään. Revin sinut käsiini prkl. Mulla on pokkaa vaikka ilmestyä ykskaks jonnekin :D Se on sitä yllytyshulluutta, spontaaniutta ja vaikka mitä muuta
Siis et voi olla tosissasi!!!!! Tämä onkin ensimmäinen kerta, kun joku ei usko kun kirjoitan selvällä suomenkielellä olevani nainen.
Oikeastaan nyt taitaa olla minun aika jättää lopullisesti koko palsta. Mitä minä täällä ikävöimään jotain joka varmasti jo minut unohtanut. Kaupungille vaan ja menoks...... ei jaksa enää.
Joku nainen ei ole sinua ainakaan unohtanut. Ja lesbo hän ei ole. Kuulehan; voiko sulta oikeasti kysyä niitä kuulumisia? :)
Miksi sua kiinnostaa mitä jollekin ventovieraalle naiselle kuuluu ja en tajunnut ensimmäistä lausettasi. Kukaan nainen minua täällä kaipaile, lesbo eikä eikä hetero.
Onnea vaan sulle sen kaivattusi kanssa. Itsellä peli jo menetetty, mut tää on vaa elämää...........
Jos olet tuo aloittaja, olen aika varma, ettet ole nainen etkä ihan ventovieraskaan. Ventovieraan naisen kuulumiset ei kiinnostakaan, mutta hänen kiinnostavat. Me selvitetään tämä juttu, ymmärrätkö? Tiedän, että se olet sinä
No todellakaan tässä ole mitään selvitettävää. Anteeksi, mutta mitä sä oikein pelleilet mun kanssa! Et voi olla tosissasi noiden juttujesi kanssa. Tämä on jo vähän ajan sisällä toinen kerta, kun joku täällä luulee minun oikeasti olevan kaivattunsa ja hemmetti tuossa aloituksessani mitenkään tule esille, että olisin mies eikä se sisällä mitään kuvitteellisia piiloviestejä. Kirjoitin vain tunteella siitä miltä tuntui sillä hetkellä.
Anteeksi. Silti jos jompikumpi pelleilee, se olet sinä. Pysyisitkö sanojesi takana vaikka valan alla oikeussalissa, käsi Raamatulla tai vastaavaa?
Minkä takia tekisin aloituksen ja väittäisin olevani toista sukupuolta mitä olen!!! Muutenkin tarpeeksi pas'ka olo ja sitten väitetään jotain tuollaista. Eikä minnekään oikeussaliin tarvitse mennä, ihan syntymätodistus kertoo kuka olen.
Höh ...nainenhan toi on ihan selvästi....
Jompi kumpi teistä on A.