tullut kansallisesti tärkeässä kysymyksessä hallituksen taakse, kuten kokoomus EU-perustulain
käsittelytapa -asiassa.
Muistamme hyvin, miten kepu käyttäytyi euro -asiassa ollessan oppositiossa.
Vastaus siis kysymykseen: ei kepu olisi tullut, vaan käyttänyt räikeästi asiaa omiin valtapolittisiin pyrkimyksiin.
Sellainen on Suomen kepu.
käsittelytapa -asiassa.
Muistamme hyvin, miten kepu käyttäytyi euro -asiassa ollessan oppositiossa.
Vastaus siis kysymykseen: ei kepu olisi tullut, vaan käyttänyt räikeästi asiaa omiin valtapolittisiin pyrkimyksiin.
Sellainen on Suomen kepu.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tosiasiahan on, että tässäkin asiassa mielipiteet Keskustassa asia jakaantuu kuin körttipapin kampaus.
Ilmeisimmin siinä olisi käynyt niin, että keskustajohto ei olisi vaatinut kansanäänestystä, mutta jotkut piirit olisivat olleet sitä vaatimassa äänekkäästi - jääden puolue-elimissä kuitenkin vähemmistöön.
Näinhän kävi myös EU-jäsenyyden osalta, jossa keskustalla oli määrällisesti eniten vastustajia, mutta puolueen päätöksentekoprosessissa Esko Aho sai jäsenyyskannan läpi.
t:jarmo
Katainen on oppositiossa toiminut ansiokkaasti ja muun muassa hiljentänyt keskustakammoisen kaupunkijuippi Ben Zysckovicsin. Enteilee kepu-kokoomus hallitusta - ehkäpä jo ensi vaalikaudella, jos valtakunnan syyttäjä saa SAK:n ja SDP:n laittomat poliittiset/rahalliset kytkennät syytteen alle.
Kyllä kepu on lopultakin ihan järkevien ihmisten puolue. Sen johto nyt oli pitkät ajat ihan syvältä /C:stä, mutta vanhanen on melko järkevän oloinen tyyppi, kun vain saisi vankat perustelunsa joskus keskusta omankin linjan taakse eikä aina Lipposeta ja demareita tukemaan.
Kepulla on se hankaluus, että kannattajat ovat melko heterogeenisiä. Melkoinen osa on niitä yksniittisiä, jotka aikanaan kävivät SMP:n äänestäjinä. siinä suunnassa oli kova vastustus EU:iin liittymiseen ja varmasti nyt suuri hinku revanssiin EU:n perustuslain kansanäänestyksen myötä.
Vanhanen teki kuitenkin fiksusti, kun kertoi heti oman kantansa (ja hallituksen kannan). Tämä panee kepulaiset miettimään ihan toisella tavalla sitä, millä argumenteilla kansanäänestystä nyt pitäisi perustella, kun sitä pitäisi perustella Vanhaselle eikä joillekin "vastustajille".
Hyvä teko Vanhaselta tuo ilmoitus. Heinäluoman ja Lipposen ohjastama luulisin. ;-)