Seurakunta on olemassa juuri sinua varten. Seurakunta on monin tavoin mukana arkielämässä ja juhlassa. Seurakunta järjestää säännöllistä toimintaa, yksittäisiä tilaisuuksia ja erilaisia hetkiä kaikenikäisille.
Jeesus antaa voimaa.
SUNNUNTAI7
32165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
minäkin pyydän taivaanisältä voimia ja varjelusta läheisilleni ja itselleni joka päivä!
Nokialainen ei uskalla mennä seurakuntaan varsinkaan nyt kun on paljastunut kauheuksia ja juttuja riittää.Papit ja pastorit eivät olekkaan puhtoisia ja kutsumustyötään tekeviä.
Päästä lapsesi mukaan luotettavien uskonmiesten keskuuteen. Pojalta imetään synnit pois pippelin kautta. Tytöillekin on tarjolla läheisyyttä.
Se pippelin kautta eheyttämistä tehnyt ihminen ei kylläkään kuulunut seurakuntaan, siinä mielessä kuin seurakunnalla yleensä tarkoitetaan.
Samalla asialla ja saman asian varjolla... Mutta mikäs siinä jos tulee onnelliseksi. Jos elämässä on tyhjiöön näin parempi sitä on täyttää seurakuntatoiminnalla kuin päihteillä.
VAROA SAA KAIKKIA LAHKOLAISIAKIN NYKYÄÄN EI TAIDA OLLA ELÄMÄ SEN SELVEMPÄÄ
Jeesus on satuolento. Raamattu antaa lämpövoimaa poltettuna vain hetken. Muuten ei mitenkään.
Eipä Jeesus tullut taivaallisella väliintulollaan espanjan junaturmassa apuun. No toisaalta, pyhiinvaeltajat pääsivät oikotietä.
Tärkeintähän ei ole se, onko Jumala olemassa vai ei.
Tärkeintä on yrittää vaan elää elämänsä sillä tavalla kuin Jumala olisi olemassa.
Mutta muista myös Zeus, Aasa, Ahti, Buddha, Aton ja lukemattomat muut jumalat, sillä nehän voivat kostaa, jos uskot vain yhteen saunatonttuun.
Itseasiassa, tuossahan ei puhuttu mihinkään Jumalaan uskomisesta vaan siitä, että jokaisen pitäisi yrittää elää kuten hyvä ihminen.
Vaikka sinä uskotkin Jumalien lähettävän kostoja ihmisille niin itse en usko niiden kostavan kenellekään. Kostoja suorittavat lähinnä ihmiset jotka eivät yritä elä kuten hyvä ihminen.
Tarkka lainaus tekstistäsi: "Tärkeintä on yrittää vaan elää elämänsä sillä tavalla kuin Jumala olisi olemassa."
Siinähän nimenomaan kirjoitat juuri niin kuin pitäisi uskoa Jumalan olevan olemassa. Älä rupea väittämään! Sano sitten toisin, jos muuta tarkoitat.
Hyvät ihmiset ovat satua kuten jumalatkin.
"Hyvät ihmiset ovat satua kuten jumalatkin. "
Tulihan se sieltä. Eli yksi katkeroitunut käppänä joka ei tunnetasolla kykene enää oikein mihinkään. Tuskin paljon muutenkaan :-)
"Tulihan se sieltä. Eli yksi katkeroitunut käppänä joka ei tunnetasolla kykene enää oikein mihinkään. Tuskin paljon muutenkaan :-) "
Ja sinähän varsinainen valoisuuden enkeli kiäh kiäh kiääääh! Varsinainen nokialainen "malliyksilö", jolle sympatiat ja empatiat ovat sairautta paitsi tietenkin itsesääli eikä syyttä. Hirteen tuollaiset! Ei tule mitään menetystä kenellekään kiäh kiäh kiäääääh!
koivisto on jumalhahmo. parempi kun jeesus.
Vain Isä Jumala tietää tarkkaan, milloin Jeesus tulee.
Monet ihmiset eivät ole tätä uskoneet, vaan ovat saattaneet koko Jeesuksen tulemuksen
huonoon huutoon jatkuvasti harhaan menneillä ennustuksillaan.
En koe tarpeelliseksi toistaa tässä noita valheprofetioita, mutta luulenpa, että jokainen
suomalainen on joskus kuullut jonkin ennustetun ajankohdan, jolloin Jeesuksen olisi pitänyt
ilmestyä.
Itsekin olen erehtynyt kerran pahanpäiväisesti.
Tosin olin silloin nuori enkä opettanut näkemystäni julkisesti missään.
Puhuin nimittäin ystäväpiirissäni 1960-luvulla ja vielä osittain 1970-luvullakin siitä, että kukaan
ei tiedä Jeesuksen takaisintulon tarkkaa ajankohtaa, mutta yksi asia on aivan varma, nimittäin
se, että Jeesus tulee takuulla takaisin ennen vuotta 2000.
Kuten tiedämme, ei tullut. Olen siis minäkin ollut jonkin sortin ”väärä profeetta”.
"Jeesus tulee takuulla takaisin ennen vuotta 2000.
Kuten tiedämme, ei tullut."
Ei Jesse ehdi. Hänen täytyy valmistaa Isälle viiniä vedestä ja sitähän kuluu.
Nimimerkille nokia missio666. Raamattu opettaa, ettei edes Jeesus tiedä milloin Hänen on määrä tulla takaisin vaan vain Isä yksin tietää. Älä siis vieritä omaa erhettäsi Jumalan päälle. Jeesus sanoi tulevansa pian, ja minä uskon häntä koska Hän niin sanoo. Vielä vähän aikaa ja sitten...
Jeesus ei pääse tulemaan, koska Isä ja Häpy korjaan Pyhä Henki ovat eri mieltä asiasta. Isän mielestä Jeesuksen pitäisi tulla, mutta Pyhä Henki sanoo ei. Jeesukselta ei ole kukaan kysynyt mitään. On tämä yhtä kolmiodraamaa. Ja ihmiset täällä odottavat nutturat tutisten, että pääsisivät naulitsemaan Jeesuksen uudelleen ristiin rastiin.
No onneksi se käy nykyisin paremmin naulapyssyllä.
"Jeesus antaa voimaa."
Mitataanko se hevosvoimina vai kilowatteina?
hän oli joka päivän juoppo joi viiniä litra kaupalla.
Mikäs sitä on juodessa, kun veden pystyy muuttamaan punkuksi simpsalapims vaan.
Jeesus antaa voimia mihin? Mihin normaali, itsenäinen ihminen tarvitsee johtajaa tai auktoriteettiä, jonka pitää sanoa, miten sinun tulee toimia. On helpompaa, jos on joku toinen, joka tekee päätökset, kuin että tekisi itse omat päätöksensä. "Lehdessä luki"- "Katsoin Googlesta" - "Asiantuntija kertoi" - "EU:ssa on säädetty" jne jne. Jos elmämän ainoa tarkoitus on ohjekirjojen seuraaminen, niin eikö sekin osaltaan ole riippuvuutta, kohde on vain tässätapauksessa eri.
Oletteko koskaan rakastaneet isäänne tai äitiänne ?
Jos vastaus on kyllä, niin todistakaa se minulle.
Emme ole. Todista se.
Minä kysyin ensin.
Sinänsä ei tule yllätyksenä että sinä perus-reppanana et kykene rakastamaan ketään. Toisaalta kukaan ei rakasta sinuakaan. :-)
Minä kysyin paremmin.
Varsinkaan sinua ei rakasta kukaan :D
Se on ihan oikein, koska ei noin
täydellistä luuseria kukaan pystyisi
rakastamaan edes säälistä.
Hirtä itsesi, ettei muiden tarvitse :-)
Kaikki te ateistipellet, onko käyny mielessä että ihme on tapahtunut. Maapallon on "joku" luonut. Ja varsinkin te ateistirunkkarit. Vaikkei teillä näytä aivolohkoissanne paljoa älyä olla, uskoisin kuitenkin että sen verran olisi, että ymmärtäisitte että mistää " alkulimasta" :D ei ole edes teidän aivoja voinut mitenkään muokkautua. Eli ne on Jumalan taideteos, niinkuin sielu, mieli jne. Toivotaan että te jotka kuvittelette periytyvänne apinoista, tulisitte nyt edes sen verran sieltä eläimellisestä menosta sivistyksen pariin. Teidän puolesta rukoillaan jatkuvasti
Hihhulipellejen ainoa selitys kaikkeen on Jumala, vaikka tuota mielikusetusolentoa ei tosiaankaan missään ole edes olemassa. Senhän marakookin myöntää, jos rehelliseksi rupeaa.
marakoon kommentti osoittaa aidon vilpittömästi, millaista hihujen "lähimmäisrakkaus" perimmiltään on. Se on vihaa, panettelua, tuomitsemista. Heitä pitäisi kuitenkin kunnioittaa hienoina ja järkevinä ihmisinä, kun he jokeltavat siansaksaa muka kielillä puhessaan ja kaatuilevat hulluina. Päälle päätteeksi he homoilevat ja raiskaavat lapsiaan. Apinoita ei todellakaan pidä sotkea hihuihin, koska näistä ensiksi mainitut eläimet ovat hienoja otuksia. Hihut osaavat vain sotkea kaiken.
Kyllä täällä edelleenkin poltettaisiin ihmisiä noitina, jos hihujen "sivistyneet lait" olisivat vallassa. Hihupellejen Jumala on yhtä kateissa kuin heidän älynsä. Ja tuollaisia narsisteja joku muka jaksaisi katsella ikuisesti HAH HAH HAA!
Usko mutta älä sekoa siihen sillä monet ovat joutuneet hoitoon lahkojen takia.
Kaikki nämä lahkot ovat luku sinänsä himmeetä sakkia, mitä tulee uskoon niin
olemmi vielä lastenkengissä avaruuden tutkimisen suhteen tuskin siellä mitään
jumalia löytyy vaan kaukaisten planeettojen asukkaita muissa aurinkokunnissa.
Nämä "jumalat" ovat pystyneet liikkumaan avaruudessa jo tuhansia vuosia sitten
me maapallon tollot on tulkinneet heidän tulivaunut jumalien kulkuneuvoiksi kos-
ka meidän tekninen kehitys on alkanut vasta parisataa vuotta sitten, näin on.