Taitaa kesä olla sitä aikaa, että ei viitsitä roikkua paljon koneen kyljessä.
Oikea elämä on aina keinotekoista parempi.
Oikea elämä on aina keinotekoista parempi.
Heh!Täälläpä on lupsakka tunnelma päällä
puutarhurilainen
36212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
elämä on nyt puskassa, marjapuskassa :))
Mustikkapuskissa kävin ja nyt väsyttää niin maan perusteellisesti vaikka otin jo tirsatkin. Viimeistään saunassa ja järvessä piristyn taas.
Mutta tosi on, oikeaa elämäähän tämä. Huomenna - ainiin, vaihteeksi jotain muuta kuin mustikkaa.
Kävin tuossa illan suussa poimimassa mustikoita ja lunnonvattuja. On niin lähellä, että jalan pääsee vaikka kaupungissa asun. Marjoa sain reilun litran: jätin itselle iltapalaksi ja vein loput eräälle halvaantuneelle ystävälle, joka ei itse metsään enää pääse.
Huomenna illallla jälleen pusikkoon ja sitten vien toiselle ystävälleni. Vein myös kynttilän ätini ja isäni haudalle, kun tänään tuli täyteen 15 vuotta äitini kuolemasta.
Ollut oikein hyvä kesäsää.
No jaaaa... Kyllähän sitä päivittäin tulee tuolla ulkona oltua tuntikausia, mutta kun tämä kämppäkin tässä on, ei sitä nyt ihan kuusen alle viitsi kesäksikään muuttaa.
Tänään en tuonut marjoja kotiin lainkaan, vadelmia tuli kyllä syötyä paikan päällä runsaasti. Eikä se estänyt tekemästä jälkiruokaa marjoista kotonakaan (ne kun siellä jo valmiina olivat), alkuruokaan käytin taas edellispäiväisen ison herkkutatin...
Mennään muorin kanssa lauantaina marjaan alueelle jossa on nähty karhu. Otan moottorisahan mukaan ja päräytän välillä jonkun puun nurin, eiköhän karhu pysy loitolla, harvoin ne työtä tekevää metsuria häiritsee.
Teimme perinteisen marjamatkan lapsuuden maisemiini. Sää ei meitä suosinut. Viikosta kolme päivää meni ihan ketuille, sateen vuoksi. Yksi marjareissu ol pelkkää haahuilua, kun entiset marjapaikat olivat ehtyneet, ilmeisesti kuivuuden vuoksi. Jos jotakin löytyi, marjat olivat niin pieniä, ettei niitä viitsinyt poimia.
Sitten loppuviikosta löysin kunnon apajille, suon laitaan. Siellä sitten tarvoin pari päivää ja sain palkaksi isoja, kiinteitä marjoja. Kymmenkunta tuntia tuli ulkoiltua molempina päivänä ja tänne etelään palatessa olin kyllä aika sippi, hyvä kun pakastetut marjat jaksoin uudelleen sijoittaa.
Kehnäsientä oli myös runsaasti, vieläkin jauhaa kuivuri niitä, osan pakastin.
Vanhat marjapensaat täällä kotipuolessa ovat myös tehneet marjaa. Niitä olen keräillyt. Niin, että ei tässä paljon ole koneelle kerennyt, sesonki päällä...
Tänään tein vaihteeksi ihan muita töitä. Saapas nähdä joko huomenna lähden vadelmia etsimään, oletukseni mukaan niitä on tulossa aika hyvin. Siis oletuksen... Vatunpoiminta on minusta niin kovvoo hommoo että hirvittää jo etukäteen, mutta pois ei voi olla.
Sieniä en ole etsinyt vielä, enkä edes vahingossa nähnyt kuin pari yksittäistä. Eiköhän niitä aikanaan ilmesty, kun en kantarelleja haikailekaan vaan niitä mainostamiani orakkaita. Mutta toki kaikki ryöpäyttämättä käyttökelpoiset käy.
Kivaa aikaa tämä kesä, tuli uusi lämpöaaltokin taas ;-))
Kun nyt vadelmista puhuit, saimaantaka, taidanpa kehaista, että sain juuri pari litraa - sen verran kuin halusinkinkin kuningatarhilloa varten. Paikassa olisi ollut tarjolla enemmänkin, mutta rankka ukkoskuuro yllätti - kastuin litimäräksi ennenkuin pääsin katoksen alle suojaan.
Juu. vadelmat ovat aika vaikeasti tavoitettavissa, ainakin minun tutuilla paikoillani: kiviä ja ryteikköä on varottava.
Ihan jo marjastuksen ja sienestyksen vuoksi yritän pitää itseni maastokelpoisena. Pari ikätoveria on jo joutunut lopettamaan molemmat selkävaivojen vuoksi tai sen vuoksi ettei pääse kyykkyyn.
Orakkaat ovat hyviä sieniä, vaikka harva niitä tunnistaa, kuten ei tuota kehnäsientäkään. Sen vuoksi se jää usein metsään. Meille se kelpaa hyvin.
Ei tarvi ryöpätä, pannulle vain.
Kun nyt vadelmista puhuit, demeter, taidanpa minäkin puhua.
Täälä on kans hurjan paljon vadelmia. yhen litran oon vasta kerännyt, mutta lisää halajan ja meen keräämään. Matojakaan ei ole ollenkaan. Tai aniharvassa.
Jos vadelmassa on mato, niin viskaan sen marjan todella sukkelaan pois.
Vadelma lentää NIIN nopeaan, että vadelmaa ei näy, pelkkä viiva piirtyy hetkeksi minun ja marjan pudotuskohdan väliin. Kuin suihkulentokoneen taivaalle jättämä vana.
Mun miehen veljen vaimo. Niin, siis noista Orakkaista nyt alan kirjottamaan.
Tästä on jo vuosia aikaa. Minä sanoin hänelle, että metsässä on paljon Suomuorakkaita. Hän sanoi nauraen, että ei ne mitään suomu-orakkaita ole, vaan suo-muorakkaita. Johon minä sitten nauraen väitin, että ehei ei ne mitään suo-muorakkaita ole vaan suomu..... Tuli kamala väittely, eikä kumpikaan antanut periksi:) Hän ajattelee edelleenkin, että ne ovat suo....muorakkaita.
Saatanpa huomenna vadelmia katsella, tämä päivä kun meni pyöriessä kirkolla ja omalla kasvimaalla mikä - yllätys yllätys - puskee vieläkin inhottavia tiukkajuurisia rikkakasveja. Vähän siistimpi on nyt. Kuivaakin on taas, siis kastellakin piti. Tänään ei näkynyt pilven pilveä, huomasin kyllä pilvianimaatiosta että jossain päin ukkosti rajusti.
Vaaleaorakas on siis se hyvä kolmen tähden sieni. Suo-muorakkaita (hauska versio nimestä) en varmuudella kerää. Kehnäsieniä on joinakin vuosina paljon, vielä en ole nähnyt mutta päätyvät koriin kyllä jos tapaan. Joskus keräsin punertuvia kärpässieniäkin (ja äitini oli kauhuissaan). Vuosittaiset vaihtelut näyttävät olevan sienikasvustoissa aika suuria.
Minulla on Mauri Korhosen Sienestäjän kirja 70-luvun lopulta, sieltä tarkistan mikä sieni milloinkin on kyseessä ja käytän vain sienet mitkä tunnistan ja mitkä ovat hyväksi havaittuja.
Minulla on se käsitys, että vadelmia on tänä vuonna vähän joka puolella, hei kun...
Kyllä minäkin aika tarkka olen niitä poimiessa, mutta en ehkä ihan noin nopea..))
Enpä olisi hoksannut, että suomuorakkaista saisi kinan aikaiseksi, mutta mitäs, jos leikkimieltä löytyy...
Mauri Korhosen sieniopas oli pitkään minunkin tietolähteeni. Sitten satuin kerran kirjaston poistomyyntiin ja ostin sieltä kaikki sienioppaat, neljä kappaletta kahdella eurolla. Niiden tietohan ei vanhene. Olen myös monesti käynyt Marttojen sieninäyttelyssä, järjestävät tuiossa torilla joka vuosi...
Silti olen haperoitten kanssa vähän epävarma, mutta tuntemillani lajeillakin olen pärjännyt...
Olen kouluttautunut sienineuvoja ja sienioppaita on monia. Tieto tälläkin aihealueella vanhenee. Esim. mustarouskua pidetään nykyään myrkyllisenä. Pitää kerätä vain vaarattomiksi pidettyjä sieniä ja ne pitää tunnistaa täysin eikä sinnepäin. Täällä on ollut niin kuivaa, että kuukausi sitten poimin kantarelleja ja punikkitatteja. Nyt sieniä ei ole. Tänään satoi pitkästä aikaa.
Ei sentään suomurakkaita!
Eikös siinä Korhosen kirjassa pulkkosieni vielä ole syötävissä sienissä? Tuon pulkkosienen takia ihan asiakseni ajoin mökille hävittämään sen ja pari vielä vanhempaa kirjaa, vaikka en silloin enää muutoin mökillämme käynyt. Joskus 80-luvun puolivälissä se oli.
Vaalea orakas ja rusko-orakas ovat todella maukkaita sieniä. Monta vuotta sitten Arktiset Aromit ry:n vuosikokous oli Helsingissä ja ehdotin vaaleaa orakasta vuoden sieneksi. Se valittiin.
Kauan sitten mieheni tutustutti minut ihanaan kangasmaastoon, missä oli kehnässieniä ihan valtavasti. Ajattelin, että voisin poimia myytäväksi, kun olen eläkkeellä. Eipä ole hyviä sienivuosia viime aikoina ollut. Omassa metsässä oli valtavasti leppärouskuja ja niitäkin aioin myydä.Eipä ole niitäkään ollut.
Korhosen v. -78 painetussa oppaassa pulkkosieni on myrkyllisten sienien joukossa. Sen sijaan mustarousku ei ole. Ihmettelen jos nyt on, sitä nimittäin vanha kansa keräsi ja säilöi suuria määriä koska se on hyvä ruokasieni, kiehautettava tietenkin. Vanhempani ja isovanhempani elivät ihan hyvissä voimin yli kahdeksankymppisiksi, joten ei sieni hirveän myrkyllinen liene. Kerään niitä joskus itsekin, mutta mutta, kun olen laiska kiehauttelemaan. Paitsi korvasieniä joita kerään jos niitä vain on, viis siitä että ne pitää pariin kertaa keittää.
Jos sienen tunnistus jää vähänkin epävarmaksi niin en käytä, vahingossakaan.
Vuodet eivät tosiaan ole veljeksiä. Jonain vuonna esim. mustavahakkaita oli niin paljon kuin viitsi kerätä, sen jälkeen olen löytänyt niitä vain yksittäin. Jne.
Ohhoh. Tuota en ole tiennytkään että oikein vuoden sieni. Mukavaa. Ihan issekseni "löysin" vaaleanorakkaan ja kun laitoin siitä ruokia - aika kehnoilla keittotaidoillani, tunnustan - niin oltiin ihan että: HYVÄÄ! Uunipatojen lisäkkeenä eritoten. Kuusikoista niitä löytyy suurina ryppäinä loppukesästä, eikä ole niin nökön nuukaa vaikka sieni olisi vähän nuhjuinen (etananlöytämä) ja vanhahtavan oloinenkin, siivoan siistiksi ja pataan vaan.
Ai se on jo silloin ollut. Muistankohan sitten väärin sienen. Ajankohdasta olen varma ja siitä että kirja oli aika uusi ja Korhosen, sitten oli kai jostain keittokirjoista otettuja sienikarttoja ja joku toinen kirja.
Marjojen poimimisesta en pidä, sienestämisestä kyllä. Tsernobylin jälkeen vähensin sienestämistä huomattavasti. Nykyään poimin jos lempisieniäni kohdalle sattuu, aina on joku mihin kerätä mukana vaikka en varsinaisesti sieneen olisi lähtenytkään vaan vain kuleksimaan.
Jos milloin olen päättänyt, että sieniateria on saatava, eikä niitä suosikkeja sitten löydykään, tulen omia jälkiäni takaisin ja kelpuutan aiemmin huomioimani lampaankäävät ja sen sellaiset. En muista että olisin ihan ilman saalista koskaan jäänyt, mutta on siinä sitten ollut joskus jo kangasrouskuakin mukana.
Olet oikeassa 1943, mustarouskuhan osoittautui myrkylliseksi. Harmi vain, että pidin siitä ja se on satoisa. Sen verran yritän kyllä pysyä ajan tasalla, että seurailen, mitä sienirintamalla tapahtuu. Kuvien ja tunnistettavuuden vuoksi noita oppaita haalin.
Mutta kuten sanottu sellaiset sienet kuin haperot, joita muistan sinunkin kehuneen, ovat minulla vielä hakusessa, valmuskoista puhumattakaan...
Kai sitä juuttuu noihin tuttuihin lajeihin, eikä herkästi kokeile uutta.
Tsernobyl vähensi hiukan minunkin sienestysintoani, etenkin kun laskeuma oli Pirkanmaalla runsas ja kuulemma kehnäsieni kerää cesiumia erityisen paljon, mistä syystä, en tiedä.
Kuulin veljeltäni, että Ruotsissa kangasrousku, pepparriska, on hyvin suosittu ja meillä se lasketaan vähäarvoisiin sieniin. Rouskujen joukkoon saatan sen kyllä kelpuuttaa, jos muuta on vähänlaisesti tarjolla.
Tuo että eri sienet tai esim. eri viljalajit (vehnä/kadmium?) keräävät eri tavalla raskasmetalleja tai muita haitallisia aineita, on minuakin aina välillä mietittänyt. Ei kuitenkaan niin paljon, että olisin perusteellisesti ottanut selvää miksi. Tai jos joskus olen (tuntuu todennäköiseltä), niin olen sen poistanut muistista ja tallettanut vain oleellisen; älä käytä tai käytä harkiten.
Luulisi, että selitys on hyvin yksinkertainen ja ymmärrettävä.
Olen joskus yrittänyt ruotsalaisten sukulaisteni, mm. siskoni kanssa puhua sienistä, mutta emme yleensä pääse eteenpäin kieliongelmien vuoksi. Samaa on tapahtunut kasvien ja jopa kalojen kohdalla.
Muistan kun katselivat joskus hyvin varautuneen ja 'totisen' oloisina sienisaalista jota olin putsaamassa kun tulivat.
Olin silloin pikaisesti hakenut sienikastikeen tarpeet mökin läheltä. Kun itselleni sopi mainiosti jättää koko soosi tekemättä, niin totesin vain että ei nämä mihinkään taida riittää ja heitinkin pois. Siinä oli mm. pari karvarouskua ja jokunen pieni kangasrousku.
Kaupan suolasienissä (en ole aikoihin ostanut, saakohan niitä enää) ja valmiissa sienisalaateissa minua on joskus häirinnyt minun makuuni liian suuri kangasrouskun osuus ja joskus olen maistanut lakritsirouskuakin olevan seassa.
Pitopöydistä voin vajaan ruokalusikallisen verran sienisalaattia ottaa, mutta melkein aina vähän petyn, jos en sienten makuun niin sitten niiden maun peittymiseen :).
Melkein kaikki rouskut ovat minulle 'hätäruokaa'.
Puoliso löysi kohtuullisen hyvän sienisalaatin Lidlistä, "Metsäsienisalaatti" se oli nimeltään. Minun makuuni se on vähän vetistä ja puuttuvia makuja on peitetty ranskankermalla.
Suolasieniä olen joskus ostanut joistakin toritapahtumista, mutta ongelmana niissä oli liika suolaisuus. Sitä ei tahdo saada pois edes liottamalla.
Meidän omasta pihapiiristä nousee karvarouskuja, joskus vaivaksi saakka. Muutama herkkutattikin ilmestyy joka vuosi. Ne kyllä madottuvat melkein heti. Punikkitatteja (koivun-) nousee myös koivujen kupeeseen. Näillä nyt on lähinnä informaatioarvo - tiedämme, milloin kannattaa lähteä sienimetsään...
Tultiin tänne illalla ihanan naisen (muorin) kanssa vanhalla jenkkiautolla, yritin takatukkaa kammata kananperseelle...luu ulkona ajettiin..pikkukolmioikkunat nurinpäin...oli kuuma....ilmastointi sökö....järvi on aivan tyyni..lähdetään veneellä saareen mustikkaan, karhukoira ja moottorisaha mukana, saaressa voi seisaaltaan kerätä mustikoita, on niin kallioinen ja epätasainen.
Moottorisahalla mustikoita?
Se voi olla niin, että jos halkasee isommat mustikat, niin ne menee pienempään tilaan:) Ei tartte raahata ämpäreitä mettään niin montaa.
Niinhän se täytyy olla. Minulla jotenkin vilahti mielessä, että hän kaataa mustikat moottorisahalla varsineen, heittää veneeseen ja sitten kotona perataan niistä marjat erilleen.
No joo, tuopas ei tullutkaan minun mieleeni, että kaataisivat koko mustikkamättään maasta irti. Voinet hyvinkin olla oikeassa.
Toisaaltaan sehän Saattaa olla myöskin niin, että tää moottorisaha ei varsinaisesti liity mitenkään itse mustikkaan. Poimimiseen se luultavasti kuitenkin liittyy. Näin asiaa aprikoin.
Tämä Kolavan kotka kirjoitti, että menee muorin kaa mehtään. Sehän voi olla niinkin, että jos muori on pikkusen kömpelöä plaatua (lähinnä jalaat), niin tää kotka kaataa puut ja pensaat ja tekee kivan polun muorillensa. On hyvä muorin kerätä marjoja, kun tasaanen polku on edessä.
Eikö se ollut niin että hän hättyyttelee sitä mahdollista karhua moottorisahan äänellä. Joku silleen kirjoitti äskettäin, nimmaria en muista.
Oikeastaan luulen että muori poimii ne mustikat ja herrakotka pärryyttelee sillä moottorisahalla sauna- ynnä muita puita. Näin meidän mies tekisi :D)
Joo, muoria rauhottaa kun on moottorisaha mukana, se kun on yleinen tieto/luulo jotta karhu karttaa moottorisahan ääntä ja lisäksi olen luvannut sohia käyvällä sahalla päällekäyvää karhua viimeiseen bensatippaan.
Mustikoita oli aika mukavasti, auringonpaahtama länsirinne, sietämättömän kuuma, muori poimi n.5-6 litraa mustikoita.
Pikku mainos:
Täällä korvessakin huawei 3131 mokkula pelittää ihan kuin olisi kiinteä laajakaista.
Samoin minulla (Kolavan kotka). Pirkanmaalla pelitti paremmin kuin täällä pääkaupunkiseudulla. Ihan katselin ohjelmia Areenalta ilman "taukoja"...
Lupsakkaa lauantai-iltaa vietetään tänään rankan työpäivän jälkeen.
Poimin käsin pari sangollista mustikoita. Hyviä olivat, eikä tarvinnut roskiakaan niin puhtaita tuli.
Savustimme eilen illalla ongitut ahvenet ruoaksi. Lämmitimme rantasaunan ja kylvimme tuoksuvilla koivuvastoilla.
Osasta mustikkasaaliista leivoin mustikkapiirakkaa jota sitten nautimma saunan jälkeen kahvin ja vaniljajäätelön kanssa.
Nyt vaan istuskelemme kuistilla katsellen peilityynen järven pintaa ja katsellen aaltoihin kohta laskeutuvaa aurinkoa. Itikoitakaan ei pahemmin ole.
Tarkotat varmaan niitä litran jukurtti-ämpäreitä:)
Eijeijei...vaan 10 l:n ämpäreitä. Eikä meillä edes ole niitä litran jogurttiämpäreitä.
Vieläkin selässä tuntuu kumarteleminen. Pitänee lähteä tänään uudelleen että selkä paranisi.... Ainakin vatukkoon... ei tarvitse olla niin kumarassa.