Tässä tulee yksi, tuli mieleen tuolla mustikkametsässä.
Olimme kesämökillä isolla porukalla, isohan se on kun on lapset ja heidän jälkikasvunsa, kalasteltiin soudeltiin uitiin ja pestiin mattoja.
Pienimmät meni päiväunille ja kuka minnekin omiin oloihinsa.
Sitten välähti se lamppu, mustikkapiirakka ja ei sitä ajatusta saanut pois päästä, nostin yhden pullataikinan pakastimesta sulamaan ja sitten vain ojan yli metsään.
Oli hyvä mustikkavuosi ja pian sain pari poimurillista kerättyä vesi kielellä siivosin marjat, kunnes taikina kohosi sain marjat perattua.
Vihdoin oli aika kaulita ja valmistaa piiras paistumaan.
Väki heräili ja porukka tunsi pullan tuoksun, odotukset ja uuniin kurkkimiset oli pikkuväen hommaa.
Kahvi oli keitetty ja piiraat viety verannalle jäähtymään, kuului joku outo ääni ja joku huutaa että harakka seisoo piirakkapellillä!
Suurin osa oli heitettävä menemään, mutta jotain sentään tarkastelun jälkeen pelastimme ja saimme herkutella sen kesän ensimmäisillä mustikkapiirakoilla.
Olimme kesämökillä isolla porukalla, isohan se on kun on lapset ja heidän jälkikasvunsa, kalasteltiin soudeltiin uitiin ja pestiin mattoja.
Pienimmät meni päiväunille ja kuka minnekin omiin oloihinsa.
Sitten välähti se lamppu, mustikkapiirakka ja ei sitä ajatusta saanut pois päästä, nostin yhden pullataikinan pakastimesta sulamaan ja sitten vain ojan yli metsään.
Oli hyvä mustikkavuosi ja pian sain pari poimurillista kerättyä vesi kielellä siivosin marjat, kunnes taikina kohosi sain marjat perattua.
Vihdoin oli aika kaulita ja valmistaa piiras paistumaan.
Väki heräili ja porukka tunsi pullan tuoksun, odotukset ja uuniin kurkkimiset oli pikkuväen hommaa.
Kahvi oli keitetty ja piiraat viety verannalle jäähtymään, kuului joku outo ääni ja joku huutaa että harakka seisoo piirakkapellillä!
Suurin osa oli heitettävä menemään, mutta jotain sentään tarkastelun jälkeen pelastimme ja saimme herkutella sen kesän ensimmäisillä mustikkapiirakoilla.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Juoksin kuin viimeistä päivää kesämökin kujalla. Olimme olleet käväisemässä kaupunkikodissamme ja palatessamme mökille, huomasin ulkona olleen linnuhäkin luukun auki, ja kaikki 5 poikasta lentäneet maailmalle! Undulaatti isä Stratos ja emo Stella, kököttivät kaikessa rauhassaan kerrankin:)
No, huolihan siiteä syntyi, ne kun ei meidän luonnossamme pärjää,...vaan tulihan puhelinsoittoja. Hei, meidän omenapuussa istuu yksi sinivalkoinen tipu. Ja niin saimme 3 noudettua, mutta iltaan asti ehti, ennenkuin joku ystävällinen ilmoitti tyhjällä pihalla erään istuskelevan.
No, minä kiireen vilkkaa hunajahirssipuikko mukanani, pääsin lähestymään jo nälkäistä poikasta, ja sen syödessä sain nätin otteen siitä kämmeneeni, sormet hellästi vartalon ympärillä.
Vaan eikä mitä, papukaija sai nokallan kiinni peukalon ja etusormen välistä puristaen kipeästi.
Juostava oli melkoinen matka, että hellittäisi, vaan mitä lujempaa juoksin, sitä enemmän se puristi:D Sattui se melkoisesti, mutta en mitään voinut sen nokalle, huh huh kuin juosta!
Varmaan oli näky, mutta sain kuin sainkin sen emonsa luo, ja kättä hieroen jo nauroimme sitä vauhtia. Ja niin nauroi naapuritkin:D
Joku tyttö oli käynyt pihallamme ja jättänyt porttimmekin auki, jota hieman ihmettelin, mutta näitä sattuu.
Yksi jäi löytämättä, sen kohtaloa ei kuultu, vaikkakin radiossa kuulin myöhemmin niitä joskus löydetyn.
Tuli minullekin mieleen talkoot lapsuudesta, siellä sitä oltiin apuna tai jonkun käskyläisenä, mukana kuitenkin.
Perunan nosto oli 'aiheena' ja kun aikuisten 'piti suoristaa selkää' niin sitten oli meidän lasten kuokittava, vakihomma oli kuitekin täyden korin tyhjentäminen isolle kärrynlavalle.
Talo oli iso ja väkeä jos jonkin sorttista, isännän lapset, emännän lapset ja yhteiset, lisäksi kaksi sotaorpoa ja jotain piikoja.
Yhdessä silloin tehtiin karjalle heinät, ja ties mitä.
Tuli huuto pihapiiristä että ..Kaikki syömään!.. ja niin mentiin, saappaat riisuttiin nurmelle, ja isossa korvossa oli pesuvettä, sai mullat sormista pestä.
Ruokaa oli paljon ja hyvää tietysti, jälkiruokana kahvia ja pulla.
Sokeria kahdessa astiassa ja miten olikaan hienosokeri olikin suolaa!
Tuli onneksi isoon ääneen ilmoitus suolaisesta kahvista, ja emäntä juosten haki 'sokeriastian', pyyteli anteeksi ja lopulta tuli itku.
Meistä muista tapaus tuntui hassulta ja piti olla nauramatta, siitä pitivät aikuiset huolen, ettei naurettu.
Nyt aikaa on kulunut eikä naurata yhtään!
Ketjua lukien tuli mieleen pari tapausta.
Kauan, kauan sitten mentiin kylään, jossa taiteilijaluonteinen rouva toi parasta tarjottavaa, lakkoja.
Ensimmäinen lusikallinen maistui suolaiselta, rouva oli sokerin sijasta ripotellut marjoihin suolaa.
Naapurin rouva oli leipaissut ihanan marjapiirakan, ja kiireissään laittanut sen jäähtymään ulkoportaalle.
Naapurin pystykorva oli jostain syystä ollut irrallaan, ja herkutellut koko piiraan parempiin suihin.
Ei rouva suuttunut, ja asiaa on monesti nauraen muisteltu.
Minulle tuli mieleeni vuosia sitten perheessämme ,oli kissa poikasia tehnyt
suloisia olivat.
Tekasin kääretortun pyöräytin leivinpaperin avulla rullalle ja työpöydälle
jäähtymään. Sitten piipahdin kyläkaupalle muutaman sadanmetrin päähän ehkä 15min, tulin uuu keittiö kääretortun muruja joka puolella..
Eihän muu auttanut,kuin uusi torttu ja vahtia sen jäähtymistä ---kisuista hauskaa
varmaan paperin rapina, vähäiset syönnit olivat mutta eipä ihmisillekään siitä ollut... Edellisen elämän muistoja....
Kommelluksia kuitenkin.
Olimme majoittuneet Katalonian maaseudulla erään hostalin toiseen kerrokseen.
Tyttäremme onnistui lukittumaan kylpyhuoneeseen.
Lähdin pelastamaan häntä ulkokautta hiipaten kalsarit jalassa litteänä ulkoseinän n. 30cm levää uloketta myöten kylppärin ikkunaa kohden.
Olin keskittynyt toisen kerroksen ulokkeella pysymiseen joten huomasin alhaalla, kadun vastapäätä bussipysäkillä minua tuijottavat ihmiset vasta vaimoni huomautettua niistä.
Ovi aukesi lopulta kun alakerran mamma tuli ja tökkäsi tulitikulla lukkolevyn keskisilään.
Bussipysäkit ovat kohtaloni.
Jouduin Oslossa hakemaan kuplavolkkariini etupyörän jarrurummun.
Kävellessäni esikaupunkialueella autoni suuntaan, yllätti tarve vierailla hiekkalaatikolla.
Jalkakäytäviä reunusti korkear, tiiviit lauta-aidat joten näkösuojaa ei ollut.
Yksi portti oli auki ja sujahdin sen ja aidan väliin losottamaan.
Ja sitä tulikin reilusti.
Tullessani muina miehinä näkösuojastani oli bussipysäkillä puolisen kymmentä paheksuvasti tuijottavaa ihmistä.
En ollut ottanut huomioon asfaltin kallistusta. Virtsani oli valunut aidan ali jalkakäytävälle bussia odottavien ihailtavaksi.
Olen joskus ruotsin laivalla näyttänyt lapsillemme miten isukki nousi armeijassa yläpunkalle.
Pääni löytyi halvan 4h hytin kattoon upotetun valaisimen sisästä.
Selvisin vähäisin naarmuin.
Onhan näitä sattunut. En tiedä ovatko hauskoja. Kommelluksia (hölmöilyjä) kuitenkin.
:DDDD ai että sai nauraa hyville tilannekuvauksille! Muistui mieleeni poikani ja minun kovapäisyys:D
Olimme anoppilassa kyläilemässä, jolloin omat vanhempani oli mukana ensi kerran. Poikamme oli n. 4-5 kk. Istuessamme kahvipöydässä nosti mieheni poikansa ylös innoissaan, niin että kattovalaisin osui pienen päähän, irtosi koukustaan ja rojahti suoraan minun päähäni.
Kummankin pää sentään kesti,..ja kesti aika hyvin jatkossakin:D
hajosi laveri kun esikoista tehtiin, sen jälkeen on pysytelty vieraissa oloissa lattialla lemmenpuuhissa. Ei kuulu sängyn natinakaan.
Oli joulu tulossa ja eräs ystävättäreni halusi jouluksi kotiin, ja siksi piti mennä hakemaan paikkalippu ja matkalippu VRn luukulta Helsingin asemalta.
Meillä oli hauska ratikkamatka, pääsimme asemalle ja jonot oli kaikille luukuille, eipä auttanut muu kuin odotella.
Siinä jono lyheni olimme jo ehkä kymmenentenä kun joku tutun näköinen ilmestyi kurkkimaan, ystävättäreni tempasi kurkistelijaa hihasta riemusta hehkuen tervehti tuttavallisesti, 'terve mihis sinä oot menossa?
'No ajattelin että jos Turkuun', juttu jatkui ja lopulta sai sanottua ystävättärelleni että hän on näyttelijä, vieläkin on muistissa se ilme kun hän vilkaisi vuoroin minua ja vuoroin Stig Fransmania, siiis mitä?
Hyvä kun muistimme miksi siinä jonotimme oli sellainen tunne että nyt voisi vaihtua näkymättömäksi.
Ihan hyvin juttu päättyi, saimme Intimiteatteriin liput häneltä kaiken päätteeksi, ja kaikesta huolimatta hän oli söpö, ja tuli väliajalla tervehtimään, olihan upeeta loppu hyvin kaikki hyvin.
Kukkahame on saanu taas miinuksia, kyllä on sairasta.
On aivan laadukas juttu,, mutta, pitääkö ihmisen ihmisen taas alottaa jahti, vastahan siitä sivulla keskusteltiin?