Facebookin "kiertokirje" joka sai kyyneleet virtaamaan myös omissa kyynistyneissä silmissäni Osa 1
"Tultuani kotiin sinä iltana, vaimoni tarjoillessa illallista otin häntä kädestä ja sanoin "Minun täytyy kertoa sinulle jotain." Hän istui alas ja söi hiljaa. Näin jälleen loukkaantumisen hänen silmissään. Yhtäkkiä en osannutkaan avata suutani, mutta minun täytyi kertoa hänelle, mitä ajattelin. Haluan avioeron. Otin sen puheeksi rauhallisesti. Hän ei näyttänyt ärsyyntyvän sanoistani vaan kysyi minulta pehmeästi "Miksi?". Välttelin hänen kysymystään. Tämä teki hänet vihaiseksi. Hän heitti syömäpuikot pois ja huusi minulle "Sinä et ole mies!". Sinä iltana emme puhuneet toisillemme. Hän nyyhkytti. Tiesin, että hän halusi tietää mitä avioliitollemme oli tapahtunut, mutta en pystynyt antamaan hänelle tyydyttävää vastausta. Hän oli menettänyt sydämeni, se kuului nyt Janelle. En rakastanut häntä enää, ainoastaan säälin. Syvän syyllisyyden vallassa luonnostelin avioerosopimuksen, jonka mukaan hän saisi talomme, automme ja 30% osuuden yrityksestäni. Hän vilkaisi sitä ja repi sen kappaleiksi. Nainen, jonka kanssa olin viettänyt kymmenen vuotta, oli muuttunut muukalaiseksi. Pahoittelin hänen menetettyjä vuosiaan, panostustaan ja minuun tuhlaamaansa energiaa, mutta en voinut peruuttaa sanojani, koska rakastin Janea niin paljon. Lopulta hän itki äänekkäästi edessäni, mikä oli näky jonka olin odottanut näkeväni. Minulle hänen itkunsa oli oikeastaan helpotus. Ajatus avioerosta, joka oli pyörinyt mielessäni jo viikkoja, tuntui lujemmalta ja selkeämmältä.
"Tultuani kotiin sinä iltana, vaimoni tarjoillessa illallista otin häntä kädestä ja sanoin "Minun täytyy kertoa sinulle jotain." Hän istui alas ja söi hiljaa. Näin jälleen loukkaantumisen hänen silmissään. Yhtäkkiä en osannutkaan avata suutani, mutta minun täytyi kertoa hänelle, mitä ajattelin. Haluan avioeron. Otin sen puheeksi rauhallisesti. Hän ei näyttänyt ärsyyntyvän sanoistani vaan kysyi minulta pehmeästi "Miksi?". Välttelin hänen kysymystään. Tämä teki hänet vihaiseksi. Hän heitti syömäpuikot pois ja huusi minulle "Sinä et ole mies!". Sinä iltana emme puhuneet toisillemme. Hän nyyhkytti. Tiesin, että hän halusi tietää mitä avioliitollemme oli tapahtunut, mutta en pystynyt antamaan hänelle tyydyttävää vastausta. Hän oli menettänyt sydämeni, se kuului nyt Janelle. En rakastanut häntä enää, ainoastaan säälin. Syvän syyllisyyden vallassa luonnostelin avioerosopimuksen, jonka mukaan hän saisi talomme, automme ja 30% osuuden yrityksestäni. Hän vilkaisi sitä ja repi sen kappaleiksi. Nainen, jonka kanssa olin viettänyt kymmenen vuotta, oli muuttunut muukalaiseksi. Pahoittelin hänen menetettyjä vuosiaan, panostustaan ja minuun tuhlaamaansa energiaa, mutta en voinut peruuttaa sanojani, koska rakastin Janea niin paljon. Lopulta hän itki äänekkäästi edessäni, mikä oli näky jonka olin odottanut näkeväni. Minulle hänen itkunsa oli oikeastaan helpotus. Ajatus avioerosta, joka oli pyörinyt mielessäni jo viikkoja, tuntui lujemmalta ja selkeämmältä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Osa 2
Seuraavana iltana tulin kotiin hyvin myöhään ja löysin hänet pöydän äärestä kirjoittamassa jotain. En syönyt illallista vaan menin suoraan nukkumaan ja nukahdin nopeasti, koska olin väsynyt tapahtumarikkaasta päivästä Janen kanssa. Kun heräsin, hän oli yhä pöydän ääressä kirjoittamassa. En välittänyt siitä, vaan käänsin kylkeä ja nukahdin uudelleen. Aamulla hän esitti ehtonsa: hän ei halunnut minulta mitään, mutta tarvitsi kuukauden aikaa ennen avioeroa. Hän ehdotti, että kuukauden ajan me molemmat yrittäisimme elää niin normaalia elämää kuin mahdollista. Hänen syynsä olivat yksinkertaiset: meidän pojallamme oli kokeet ensi kuussa eikä hän halunnut häiritä pojan keskittymistä ilmoittamalla rikkoutuneesta avioliitostamme. Tämä kuullosti hyväksyttävältä. Mutta hänellä oli mielessään jotakin muutakin; hän pyysi minua muistelemaan miten olin kantanut hänet kynnyksen yli hääpäivänämme. Hän pyysi, että joka aamu seuraavan kuukauden ajan minä kantaisin hänet makuuhuoneesta ulko-ovelle. Luulin hänen tulleen hulluksi. Tehdäkseni meidän viimeiset yhteiset päivämme siedettäviksi, suostuin hänen outoon ehdotukseensa. Kerroin Janelle vaimoni ehdoista. Hän nauroin äänekkäästi ja sanoi sen olevan hullua. Huolimatta kaikenlaisista tempuista hänen täytyisi hyväksyä avioero, Jane sanoi halveksivasti.
Osa 3
Minulla ja vaimollani ei ollut ollut minkäänlaista kosketuskontaktia toisiimme siitä lähtien kun olin ilmoittanut haluavani avioeron. Joten kun kannoin häntä ensimmäisenä päivänä, me molemmat tunsimme olomme kömpelöiksi. Poikamme hurrasi takanamme, isäänsä pitelemässä äitiään sylissään. Hänen sanansa aiheuttivat minulle tuskaa. Makuuhuoneesta olohuoneeseen ja edelleen ovelle, kävelin yli kymmenen metriä kantaen häntä. Hän sulki silmänsä ja sanoi pehmeästi: "älä kerro pojalle avioerostamme". Nyökkäsin, tuntien oloni epävakaaksi. Laskin hänet ovella. Hän meni odottamaan bussia päästäkseen töihin ja minä ajoin yksinäni toimistolle.
Toisena päivänä se sujui meiltä molemmilta helpommin. Hän nojasi rintaani ja tunsin hänen parfyyminsa tuoksun puserolla. Tajusin, etten ollut katsonut tätä naista kunnolla pitkään aikaan. Tajusin, ettei hän ole nuori enää. Hänellä oli ryppyjä kasvoillaan ja hänen hiuksensa olivat harmaantumassa. Avioliittomme oli ottanut osansa hänestä. Hetken ajattelin, mitä olin tehnyt hänelle.
Neljäntenä päivänä nostaessani häntä ylös, tunsin läheisyyden tunteen palaavan. Tämä nainen oli antanut kymmenen vuotta elämästään minulle. Viidentenä ja kuudentena päivänä tajusin, että läheisyytemme oli kasvamassa. En kertonut Janelle tästä. Hänen kantamisestaan tuli päivä päivältä helpompaa. Ehkä jokainen päivä teki minut vahvemmaksi.
Osa 4
Yhtenä aamuna hän oli valitsemassa vaatteita ylleen. Hän koitti monia asuja, muttei tuntunut löytävän mieleistään. Sitten hän huokaisi, että kaikki pukunsä ovat liian isoja. Yhtäkkiä tajusin, että hän oli laihtunut niin paljon, se oli tehnyt hänen kantamisensa helpommaksi. Sitten tajusin sen.. hän oli haudannut niin paljon tuskaa ja katkeruutta sisälleen. Alitajuisesti kurotin häntä kohti ja kosketin hänen päätään. Poikamme tuli sillä hetkellä sisään ja sanoi "Isä, on aika kantaa äiti ulos". Hänelle siitä oli tullut oleellinen osa elämää, nähdä isänsä kantavan äitiään. Vaimoni pyysi poikamme tulemaan lähemmäs ja halasi häntä tiukasti. Käänsin kasvoni poispäin, koska pelkäsin että muuttaisin mieltäni viime hetkellä. Sitten pidin häntä sylissäni kävellessäni makuuhuoneesta, olohuoneen läpi eteiseen. Hänen kätensä oli kietoutunut niskaani kevyesti ja luonnollisesti. Pidin hänen vartalostaan tiukasti kiinni: tuntui kuin olisi hääpäivämme jälleen. Mutta hänen huomattavasti kevyempi vartalonsa teki minut surulliseksi.
Viimeisenä päivänä, kantaessani häntä pystyin tuskin ottamaan askeltakaan. Poikamme oli mennyt jo kouluun. Pidin vaimostani tiukasti kiinni ja sanoin, etten ollut tajunnut että elämästämme puuttui läheisyys.
Osa 5
Ajoin toimistolle.. hyppäsin autosta nopeasti lukitsematta ovia. Pelkäsin että pieninkin viivästys saisi minut muuttamaan mieleni. Kävelin yläkertaan. Jane avasi oven ja sanoin hänelle: "Olen pahoillani Jane, mutten enää halua erota hänestä. Avioelämämme oli tylsää luultavasti siksi, että me kumpikaan emme arvostaneet pieniä yksityiskohtia elämässämme, eikä siksi ettemme olisi rakastaneet toisiamme enää. Nyt ymmärrän, että kantaessani hänet sisään hääpäivänämme, velvollisuuteni on kantaa häntä kunnes kuolema meidät erottaa." Jane vaikutti yhtäkkiä heräävän. Hän antoi minulle äänekkään läimäytyksen, pamautti oven perässään ja puhkesi kyyneliin. Kävelin alakertaan ja ajoin pois. Pysähdyin matkalla kukkakauppaan ja ostin kimpun kukkia vaimolleni. Myyjätär kysyi mitä korttiin kirjoitettaisiin. Hymyilin ja kirjoitin "Kannan sinua jokaikinen aamu kunnes kuolema meidät erottaa. " Sinä iltana tulin kotiin kukat kädessäni ja hymy kasvoillani. Juoksin raput yläkertaan ja löysin vaimoni sängystä, kuolleena. Vaimoni oli taistellut syöpää vastaan kuukausia ja olin ollut niin kiireinen Janen kanssa, etten ollut edes huomannut sitä. Hän tiesi kuolevansa pian ja halusi pelastaa minut poikamme negatiiviselta reaktiolta, jos olisimme päätyneet eroon. Poikamme silmissä sentään... olin rakastava aviomies.
Osa 6
Elämän pienet asiat ovat niitä, joilla todella on merkitystä ihmissuhteissa. Ei talo, auto, omaisuus tai raha pankissa. Nämä luovat ympäristön joka johtaa onnellisuuteen, mutta eivät tuo onnellisuutta itsessään. Joten löydä aikaa ollaksesi puolisosi ystävä ja tehkää niitä pieniä asioita toisillenne, jotka luovat läheisyyttä. Olkaa onnellisia avioliitossanne.
ja jälleen yksi avioliitto pelastui!onnea uuteen yritykseen.
Tuliko fantasiasta parempi olo pikkkuvaimo?
että mikä aloittajan motiivi? Todellisuus on kuitenkin toista. Eroamassa oleva pariskunta yleensä toisiinsa niin lopen tympääntyneitä, elämän kolhimia, toisiaan tarpeeksi satuttaneita, ettei siinä enää eukonkantotalkoot paljon auta. Ja, kun todella se uusi rakkaus astuu kuvioihin, ei siinä vanhassa enää pidättele mikään ja se on oikein se. On osattava jättää vanhat taakse, ja mentävä elämässä eteenpäin.
yes,of course.
Todellisuuksia on yhtä monia kuin kokijansaakin. Enkä väitäkään että kaikki suhteet on pelastettavissa. Tässä tarinassa on kuitenkin se pointti, että pitää osata kommunikoida ja osoittaa hellyyttä, ja myös vastaanottaa sitä.
Niin helposti suhteiden annetaan valua viemäriin kun ei viitsitä edes kommunikoida. On turha kuvitella että suhde kestää hamaan hautaan asti ruusuisena hattarapilvenä, väistämättä joskus tulee myös kylmiä kausia.
Tämän tarinan suhteesta puuttui läheisyys, ja kommunikaatio. Ja liekki alkoi roihuta uudelleen kun palaset loksahti paikoilleen. Ei sen kummempaa.
Hieno kiertokirje vaikka vähän meni tuo loppu ylidramaattiseksi. Tässä toinen ketjuviesti facebookista. Vähän eri näkökulmaa.
Jane oli aina ollut kiltti. Hän ei harrastanut yhdenillan suhteita eikä käynyt baareissa, vaikka se vaikutta olevan joissain piireissä tavanomaista. Jane ei ollut ajatellut asiaa sen kummemmin, mutta hänestä alkoi tuntua että hän haluaa odottaa ja harrastaa seksiä vain sen oikean ihmisen kanssa. Se oli Janen unelma, joka olisi tehnyt hänet kovin onnelliseksi. Joten hän odotti ja odotti kun ihmiset hänen ympärillään elivät elämiään, kasvoivat. Hänen lapsuuden kaverinsa sai jopa lapsen ennen kuin hän oli edes koskenut mieheen sillä tavalla. Jane tunsi itsensä niin erilaiseksi. Miestä kohtaan hänellä oli tarkka vaatimus. Miehen pitäisi rakastaa häntä syvemmin kuin kukaan muu. Se oli Janen selkein vaatimus, sillä hän koki, että hän rakastaa ihmisiä helposti ja hän pysyy onnellisena, kunhan kumppani rakastaa ja silloin hän voi koko sydämestään rakastaa takaisin. Asemalla, ulkonäöllä tai varallisuudella ei ollut Janelle mitään merkitystä.
Erinäisten käänteiden jälkeen Jane alkoi seurustella miehen kanssa, joka oli sekä hänen läheisin ystävänsä että kumppani. Se suhde kuitenkin kariutui monen vuoden yhdessä asumisen jälkeen.
Sen jälkeen Jane keskittyi uraansa ajattelematta sen kummemmin miehiä ja tuntien surua nuoruuden haaveensa rikkoutumisesta.
Eräs päivä Jane törmäsi Mieheen, josta hän tiesi hieman entuudestaan. Mies vaikutti tavattoman väsyneeltä ja surulliselta. Jane ei ollut koskaan nähnyt niin lopussa olevaa ihmistä. Hän huolestui suunnattomasti ja alkoi jutella Miehen kanssa. Meni pitkään ettei Mies jaksanut juuri edes vastailla, mutta Jane tiesi että Miehen olo on saatava paremmaksi ja hän yritti kaikin keinoin saada miestä juttelemaan olostaan ja ilostuttaa tätä. Lopulta he alkoivat jutella keskenään enemmänkin. Jane ymmärsi kuinka yksin Mies oli pahan olonsa kanssa jäänyt. Kukaan ei häntä auttanut eikä välittänyt hänen olostaan. Janen sydäntä särki Miehen syvä paha olo ja hän olisi tehnyt mitä vain, jotta Miehen mieli paranisi. Mies kertoi Janelle aikeistaan kuolla Uutena vuotena. Jane tunsi syvää huolta miehestä eikä aikonut antaa sen tapahtua ja päätti huolehtia hänestä ja jutella hänen kanssaan vaikka ikuisesti, jotta Mies löytää elämänhalun. Jane perui omia menojaan jotta hän sai olla miehen tukena ja yritti keksiä asioita, joilla ilahduttaa häntä. Mies oli naimisissa ja Jane koko sydämestään ehdotti Miehelle, että ehkä tämä voisi pyytää vaikka halausta vaimoltaan tai jutella hänen kanssaan, koska Jane tunsi itsensä riittämättömäksi, sillä hän ei voinut olla Miehen arjessa huolehtimassa. Se olisi niin paljon helpompaa huolehtia arjessa.
Heidän jutellessa ja lähentyessä Jane huomasi rakastuneensa Mieheen. Hän ei ollut ajatellut ikinä joutuvansa sellaiseen tilanteeseen. Mutta niin oli tapahtunut. Miehen tunteet Janea kohtaan olivat myös syttyneet heidän jutellessaan.
Mies epäröi mihin suuntaan hänen pitäisi elämänsä kanssa lähteä eikä Jane halunnut painostaa häntä mitenkään. Jos totta puhutaan Janea pelotti ajatus että Mies eroaisi, mutta toisaalta hän ei myöskään halunnut olla ilman Miestä, sillä mitään muuta ei hänen sydämeensä mahtunut. Alkoi ajanjakso jolloin Mies pohti päätöstään jatkaen perhe-elämäänsä kotona vaimonsa kanssa. Jane oli yksinään ja tiesi ettei hän voi odottaa että Mies eroaisi, mutta toisaalta hän ei myöskään voi tehdä elämässään mitään muuta, koska hänen sydämensä oli kiinni miehessä eikä hän edes ajatusten tasolla halunnut satuttaa Miestä. Joten Jane tyrmäsi kaikki miesten yritykset lähestyä häntä ja keksi tekosyitä miksi hän ei voi lähteä kaikkialle, jos hänestä edes tuntui, että siellä oli liikaa miehiä.
Osa 2
Mies vaikutti hankalasta tilanteesta niin ahdistuneelta ja väsyneeltä, että Jane järjesti hänelle yllätyksiä ja piti häntä hyvänä, jotta hänen olonsa olisi edes joskus vähän parempi ja hän jaksaisi taas. Jane jutteli ja kyseli usein kuinka Mies voi. Mies alkoi puhua, että ehkä he voisivat olla yhdessä. Jane oli ollut elämättä elämäänsä koska rakasti Miestä. Hän oli kieltäytynyt hyvästä työpaikasta ulkomailla vain siksi, että hän halusi odottaa tulisiko hänestä ja miehestä kuitenkin jotain. Hän karsi ja järjesteli menojaan, jotta hänellä ja miehellä olisi mahdollisimman paljon yhteistä aikaa, sillä hän oli se, jonka piti Miehen tilanteen vuoksi tietenkin joustaa.
He olivat hyvin rakastuneita toisiinsa. Heidän välillään oli suurta läheisyyttä ja hellyyttä sekä aitoa kuuntelemista, juttelua ja ymmärtämistä. Jane ei kuitenkaan viitsinyt vaivata miestä omilla murheillaan, koska hän tunsi niin paljon rakkautta Miestä kohtaan ettei olisi ikinä kuormittanut häntä niillä. Sillä Miehen olo oli niin vaikea muutenkin. Jane tunsi syvää lämpöä ja halusi Miehelle vain hyvää. Jane ymmärsi Miehen ristiriitaisia tuntemuksia. Olihan hänkin seurustellut pitkään ja ollut läheinen entisen poikaystävänsä kanssa, joka huolehti aina epäitsekkäästi, että Janella oli kaikki hyvin. Suhteensa myötä Jane oli kuitenkin joutunut katkaisemaan välit entiseen poikaystäväänsä, jotta ei loukkaisi Miestä ja sitä Jane ei halunnut tehdä. Asioihin liittyi paljon surua, sillä entisensä lemmikki, jonka kanssa Jane myös vuosia asui oli sairas ja kuolemassa. Jane tunsi olonsa surulliseksi sekä entisen poikaystävänsä puolesta jolle tiesi lemmikin olevan hyvin rakas että siksi, että ei itse päässyt hyvästelemään rakasta eläintä ja hellimään sitä sen viimeisinä päivinä. Näillä asioilla Jane ei kuitenkaan tahtonut Miestä vaivata, sillä hän rakasti tätä syvästi.
Mies sanoi Janelle, että hän on kertonut vaimolleen haluavansa erota. Se oli päivä, jota Jane pelkäsi, sillä Jane tiesi että vaimo tekee kaikkensa saadakseen Miehen pidettyä, vaikka hän oli unohtanut olla kiitollinen kaikista niistä vuosista kun Mies oli ollut vain hänen ja hän oli pitänyt Miestä itsestäänselvyytenä ja jättänyt hänet ilman tukea ja läheistä huolenpitoa. Jane tiesi että vaimo lupaa Miehelle muuttua ja käyttäytyy ihanasti, jotta Mies tuntisi päätöksensä huonoksi. Mies kertoi että vaimo oli pyytänyt että he voisivat asua ihan normaalisti kuukauden vielä yhdessä, jotta heidän poikansa kokeet menevät ja vaimo saa aikaa järjestellä asioita. Jane suostui tähän, koska hän rakasti Miestä paljon vaikka tiesi menettävänsä miehen eikä Jane halunnut mitään pahaa Miehen vaimolle, johon Janella ei ollut mitään suhdetta ja jolle Jane ei ollut koskaan mitään luvannut. Eikä Jane missään nimessä halunnut Miehen pojan kärsivän, vaikka poika ei ollutkaan Janen lapsi, niin hän silti tunsi suurta myötätuntoa ja empatiaa. Jane tunsi myös surua siitä, että vaimo oli ottanut pojan osaksi eroa ja kiristyskappaleeksi, sillä Jane tiesi omasta lapsuudestaan kuinka pahalta se lapsesta tuntuu ja että jokainen lapsi ansaitsee sen, että he eivät ole kiistan osallisia.
Osa 3
Janesta tuntui syylliseltä. Hän ajatteli, että tuskinpa vaimo olisi tuntenut mitään empatiaa hänen lastaan kohtaan, jos hänenelle ja Miehelle olisi tullut vahinko, ehkä huutanut sitä äpäräksi. Janea pelotti ajatus siitä, että joutuisiko heidän tulevat lapsensa vihamieliseen ympäristöön.
Janea ei kuitenkaan pelottanut se mitä ihmiset ajattelevat kaiken tullessa ilmi. Hän tiesi kestävänsä haukut, koska hän oli aina ollut niin kiltti ja lempeä ihminen, että kukaan hänen tuttunsa ei ajatellut hänestä ikinä pahaa. Jane tiesi että kukaan joka hänet tuntee ei ikinä puhuisi hänestä pahaa ja hänen läheisensä ja ystävänsä tukisivat häntä, sillä he olivat aina oppineet tuntemaan, että Jane on fiksu ja kiltti ihminen, joka ei tahdo pahaa kärpäsellekään. Siksi Jane tunsi että hän on vahva kestämään ihmisten vihan.
Hän oli sanonut miehelle järjestelevänsä tietenkin koko elämänsä uudestaan Miehen vuoksi, jotta Mies saa ehdottomasti olla lähellä poikaansa. Janen koko elämä oli toisessa kaupungissa, mutta hän oli suostunut muuttamaan Miehen kaupunkiin, koska rakasti tätä ja halusi hänen elämästään helpompaa. Jane jätti työnsä ja etsi uuden sekä hyvästeli kavereitaan ja sopi, että välimatkasta huolimatta pysytään yhteyksissä.
Meni viikkoja ja Jane näki Miehen silmistä, että tämä oli lämmitellyt välejä vaimonsa kanssa. Jane tiesi, että vaimo oli luvannut kaiken muuttuvan. Jane tunsi hetken katkeruuden kirpaisevan sisällään siitä, miten vaimo oli ollut vuosikausia arvostamatta omaa Miestään ja kohdellut häntä kylmästi ja nyt pelkästä menettämisen pelosta lupasi muuttua eikä Jane saa koskaan mahdollisuutta rakastaa Miestä, vaikka hän oli ollut niin kiitollinen jo jokaisesta huonostakin hetkestä, jotka hän ja Mies viettivät yhdessä miehen surun ollessa niin suuri, että Janea itketti Miehen puolesta. Hän olisi arvostanut Miestä jokainen hetki ja tietänyt että Mies on uhrannut paljon ollakseen hänen kanssaan. Mutta sitä tilaisuutta ei tule.
Jane sanoo miehelle että ymmärtää ja yrittää pitää kyyneleitä nousemasta silmiin, mutta ne nousevat silti. Jane ei halua Miehen halaavan, jotta hänen on helpompi pysyä päätöksessään ja hän voi palata perheensä luokse ilman, että tilanne Janen kanssa on aiheuttanut miehelle tuskaa. Jane toistaa ymmärtävänsä ja sanoo aina rakastavansa Miestä ja että ei ole tälle ikinä vihainen ja hyvästelee Miehen nopeasti ja ohjaa hänet ulos. Jane hoitaa työpäivänsä loppuun ja menee kotiin. Jane on surullinen Miehen puolesta, sillä hän tietää että vaimon lupaukset ovat vain lupauksia ja kaikki on palannut ennalleen muutamassa kuukaudessa. Miehen vuoksi Jane toivoo kuitenkin toisin. Hän haluaisi olla Miehen pojan vuoksi iloinen, mutta ei osaa olla täysin iloinen, sillä häntä huolettaa jos Mies valuu takaisin pahaan oloon. Se on pahinta mitä voi tapahtua. Jane kuitenkin karistaa huolestuneet ajatukset ja ymmärtää että ne eivät koske häntä enää.
Hän tuntee surua siitä, että ei näe rakastamaansa Miestä enää ikinä, se koskee. Mutta samalla Jane tajuaa... Mies ei olekaan hänen elämänsä Mies, sillä Miehestä puuttui se ainoa ominaisuus, jota Jane kaipasi miehestä.
Sellainen tarina. Hyv yöt.
Niin...Sellainen tarina.
Olipahan soopaa. Voin vain kuvitella miten joku jätetty vaimo on nyyhkien ja itsesäälissä kieriskellen kirjoittanut tämän kuvitelman. "Sittenpähän mies katuisi, niih...!"