Veronkorotus

ent työnanataja

Rakensin taloa 2012 ja palkkasin pari työmiestä liki vuodeksi.
Palkat laskin palkka.fi:ssä, jonka olisi pitänyt myös tehdä tarvittavat ilmoitukset. Palkat maksoin ajallaan ja myös työnantajamaksut Verohallintoon, vakuutusyhtiöön, eläkelaitukseen jne...

Puolivuotta myöhemmin verottajalta tuli iloitus että verotili ei täsmää.
Olisi pitänyt antaa jokin selvitys.

Kysyin Verohallinnosta neuvoa, ja sovittiin, että laittavat laskun puuttuvista maksuista, jos jokin maksu on jäänyt maksamatta, kun en tarkemmin tiennyt asiasta yhtään mitään.

Lasku tuli, yli 600 euroa maksettavaa.
Soitin perään, että hetkinen.

Puhelimessa ilmoittivat että verotili on miinuksella 128 euroa, joka on yhtä kuin huomautusmaksu.
Verotili olikin olut /- nolla joulukuussa 2012, mutta Verohallinto oli pyytänyt jotain ilmoitusta ja pätkäisi siitä 128 euroa maksettavaa plus jotain käsittämättömiä veronkorotuksia. Miksi postissa tuli yli 600 euron lasku, jota ei tarvinnutkaan maksaa. Käsittämätöntä.

Tässä vaiheessa maitsen vielä, että palkat laskin palkka.fi:ssä, jonka olisi pitänyt tehdä tarvittavat ilmoitukset. Tilapäisenä työnantajana talon rakentajana minulla ei todellakaan ollut aikaa selvitellä puuttuvia ilmoituksia tai tutkia verotilejä.

Tästä viisastuneena en ole palkannut yhtään työmiestä, enkä palkkaa verokortilla.
Maksan mielummin suoraan käteen. Aikaa säästyy, rahasta puhumattakaan.

10

489

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Systeemi ei toimi

      Tyypillinen esimerkki siitä, mihin vaikeuksiin joutuu kun yrittää noudattaa lakia ja epäonnistuu. On paljon helpompaa maksaa pimeästi, ja niin pääsee vähän halvemmallakin.

      • Jaska Lööf

        Valitettavasti olet täysin oikeassa.

        Toisaalta valtion toiminta (ei-ALV, Kreikka-, Kypros-, Espanja- ja Portugalituet, valtionyhtiöden toiminta veroparatiiseissa ym ym) kannustaa kiertämään kaikki mahdolliset verot.


    • erkkipelimerkk

      olisit ammentanu oppia viherstalinisti hautalasta

    • ent työnanataja

      Ja nyt verottaja postitt nipun pepereita.
      Veronkorotus ja maksettavaa 0,58 eur.
      Ei hyvää päivää. Miten tämän verotilin saisi tasan.

      Kuka hyötyy, että maksan 0,58 eur,
      pankki vai posti?

      • 32131312

        maksa sinne piruuttasi 1.0 euroa - Katsotaan sekoaako systemit ;-p


      • Ei Liikaa
        32131312 kirjoitti:

        maksa sinne piruuttasi 1.0 euroa - Katsotaan sekoaako systemit ;-p

        Elä ny sentään nuin paljoa, hyvä mies!

        Maksa vaan 0,59 euroa.

        Siinä niillä riittää työtä kun metsästävät tuota ylimääräistä senttiä. ;D


    • ent työnanataja

      Mietin ihan samaa, että maksan vähän reilummin kuin tuo 0,58 eur, mutta pelkään että verottaja pyytää taas selvityksiä, johon en tietenkään muista vastata ja laittavat siitä hyvästä mulle huomautusmaksua 128 eur, kuten jo kävi. Kierre on valmis.
      Tästäkin huolimatta maksan tuon 0,59 eur, ja ilmoittelen jos tämä tarina jatkuu. Toivottavasti ei.

      • Lomake t7

        Mulla kävi lähes samoin. Tuli 1400 euroa veronkorotus virkamies päätöksellä koska olin maksanut palkkaa liian vähän ja virkailija epäili että on mennyt pimeästi. Ei mennyt mutta jatkossa kyllä. Mokani oli että maksoin sivukulut ja erittelin tehdyn työn.


      • LomakeT5

        Mulla kävi lähes samoin. Tuli 1400 euroa veronkorotus virkamies päätöksellä koska olin maksanut palkkaa liian vähän ja virkailija epäili että on mennyt pimeästi. Ei mennyt mutta jatkossa kyllä. Mokani oli että maksoin sivukulut ja erittelin tehdyn työn.


    • Anonyymi

      Tähän on menty ja pahempaa on tulossa. kyttäystä, Raha ei kasva puussa, suomessakaan. Työttömat lisääntyy järkyttövällä tavalla suomalaisten keskuudessa, mutta hallitus kuskaa ja vaatii lisää rikollisia, raiskaajia , ja ennenkaikkea työn vieroksujia suomalaisten elätettäväksi verovaroin, siksi verot nousee ja uusia veroja keksitää jatkuvasti lisää suomalaisten työntekijöiden/yrittäjien/eläkeläisten maksettavaksi jotta hallituksen vihervasemiston/mariinin sdp: haalimat sekä kokoomuksen tiety siipi saa suomeen lisää maahanmuuttajia suomalaisten elätettäväjsi. Miksi nämä poliittiset ryhmät tarvitsevat ns. työntekijöitä suomeen jatkuvasti lisää, vaikk töitä ei ole
      suomalaisille ei edes koulutetuille ole töitä? Heureka! Ei politikot olekkaan niin tyhmiä, että haalii suomalaisten elätettäväksi rikollisia maahanmuuttajia, Onhan todettu, että eräät ryhmät ei välitä suomalaisista vaan kumartavat uusia maanmuuttajia kohtaan syväsi, koska vai heistä keimossaarten pimeätilit pullistelevat!
      Avataan keimossaarten ja muut pimeät tilit niin päästään rikollisista lastenraiskaajista maahantunkeutujien elättämisestä lopullisesti koko euroopassa.j ja samalla puhtistuu politiikka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      271
      10054
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      325
      7223
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      85
      1913
    4. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      116
      1620
    5. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1491
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1181
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1169
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      48
      959
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      818
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      762
    Aihe