Kaatokäsky, viran omais rikollinen ja Eokin aasi

Kuka antoi kaatokäskyn joka kaatoi ihan rehellisen Panamalaisen valuuttakauppayhtiön joka kävi ja ei käynyt valuuttakauppaa samaan aikaan ihan rehellisten taustayhtiöiden toimesta joista kukaan ei ole kuullutkaan.

Connery, Logiikkaa.

Muutan kohta Espanjaan täältä sohjoisesta rosvolandia valtiosta, ja vien 400% valuuttatulot mukanani.
12126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Opetuslapsien valuuttarobluutit takoo parhaillaan -16% ja -5% "tuottoja" demolla, saat viedä ne mukanasi sinne epsanjaan, muista kuitenkin maksaa 20% kuukausipalkkio jatkorahastukselle.

Äänestä

"Kuka antoi kaatokäskyn joka kaatoi ihan rehellisen Panamalaisen valuuttakauppayhtiön "
Panamalaiseen toimivaan yhtiöön on lopettamisvalta vain omistajalla.
Suomen viranomaisilta loppuu valta valtakunnan rajalla.

Äänestä
  • Toivon että olisikin Suomen viranomaisilla oikeus sulkea yhtiöitä maailmalla niin työttömyys saataisiin loppumaan välittömasti.

    Äänestä

--Panamalaiseen toimivaan yhtiöön on lopettamisvalta vain omistajalla.
Suomen viranomaisilta loppuu valta valtakunnan rajalla.--

No eihän teillä ole sitten mitään hätää kun robo treidaa Panamalaisissa taustayhtiöissä Ana Anakonda Mirandan johdolla.

Äänestä

Kyseessä ei ollut yritys vaan yksityishenkilö joka välitti vedonlyöntiä laukkaraveihin ja omatekoiseen valuuttakurssien vaihtelun arvaukseen perustuvaan "systeemiin".

Jotkut kutsuivat vetojaan "sijoitukseksi" ja jostakin syystä uskoivat Suomen valtion antavan niille takauksen kun jotkut taas olivat enemmänkin huumorilla mukana.

Äänestä

Klubin päätililtä siirretään Kailajärven espanjalaiselle pankkitilille 28.2. ja 29.2.2008 yhteensä 80.000 € . Varautuminen klubin kaatamiseen alkaa. Kuka tätä tiliä käyttää? Vaikka tili on Kultaydämen nimissä, tililtä kupattiin rahaa Hanskin tutkintavankeusaikana. Kortti ja tunnarit ovat jonkun toisen hallussa.

Kultasydän on Tahkovuoressa lomalla huoneistohotellissa 27.2. - 2.3.2008.

1.3.20008 Kultasydän saa on viestin jäsenpalvelun Tiinalta. Viesti viittaa maksatusviiveisiin ja siihen, että ennätysmäisen siirtopyyntömäärän purkaminen on työläs homma. Mitä Tiinuli ei tiedä, mutta Kultasydän tietää: rahaa on kassassa vain 6 milliä.

1.3.2008 Klubin päätililtä siirretään 20.000 € ja 2.3.2008 25.000 € Kultasydämen MB-tileille.

2.3.2008 Muisku siirtää 25.000 € nimissään olevalle espanjalaiselle tilille. Noin, eväät on varattu.

2.3.2008 Autolautta Silja Festivalille tehdään varaus, mikä koskee kahden henkilön matkaa 3.3.2008 välillä Turku-Tukholma. Lähtö tapahtuu maanantaina 3.3.2008 kello 08.00. Suuri pakoonjuoksu alkaa.

4.3.2008 jäsenten nostopyyntöihin tulee vastaus ”error”. Signaalijärjestelmän sivuilla ei ole kauppatapahtumia. Mutta eipä pidäkään olla. Focushan kiitää vasta Etelä-Ruotsissa.

4.3.2008 Moneybookers lähestyy Hannua: "Soita minulle niin pian kuin
mahdollista. Olemme saaneet valituksia asiakkailtanne ja meidän täytyi lukita MB-tilinne ...”. Mutta myöhästä tämäkin, Focus kiittää jo Arhusin hutakoilla.

5.3.2008 Hanski kirjoittaa veljelleen sähköpostiviestin otsikolla "jäähyväiset": ... Olen pettänyt kaikki. WinCapita oli suuri kupla, joka paisui ja paisui. ..

Mutta sitten masennus helliitti ja alkaakin klubin MB-tilillä vilske käydä:
• 5.3.2008 kirjaudutaan sveitsiläisestä IP-osoitteesta
• 6.3.2008 kirjaudutaan suomalaisesta IP-osoiteesta
• 6.3.2008 kirjaudutaan luxemburigilaisesta IP-osoitteesta

Myös Kailajärven omalla MB-tilillä liikutaan:
• 5.3.2008 kirjaudutaan sveitsiläisestä IP-osoitteesta

6.3.2008 Moneybookers lähestyy Hannu Kailajärveä seuraavasti tiedustellen "Erittäin kiireellistä. Soita minulle niin pian kuin mahdollista. Asiakkaat valittavat maksujen viivästyksistä .... " Joopa joo, ei Hannu soita.

7.3.2008 klo l l.31 Hannu Kailajärvi on sähköpostitse yhteydessä Klubin palvelimen ylläpitäjään ja pyytää "Please reboot our server ... ". Serveri on jo tyhjennetty ja reboottaus vielä varmistaa, että välimuistiinkaan ei jää mitään.

7.3.2008 klo 2008 kello 22.22 PDT (PacificDaylight Time -7h GMT Hanskin sähköpostin saapuneet postit ja roskakori tyhjennetään.Tämän jälkeen Hanski ei palaa sähköpostilleen enää koskaan.

Tämän me tiedämme. Mutta kuka antoikaan kaatokäskyn? ;)))

Äänestä
  • Ja tuhon kiihko capitaalit uskoivat että ei se meidän hannu petä eipä;))
    kusiset on paikat kuulemma capitaaleilla nyt on mennyt omat ja varastetut;))

    BRUHAAAAAAAAAAAA

    Äänestä

  • "2.3.2008 Autolautta Silja Festivalille tehdään varaus, mikä koskee kahden henkilön matkaa 3.3.2008 välillä Turku-Tukholma. Lähtö tapahtuu maanantaina 3.3.2008 kello 08.00. Suuri pakoonjuoksu alkaa."

    Tämä umpirehellisen firman, umpirehellinen kultasydän matkustaa vielä väärällä nimellä "" Harri Rantanen".

    Joopajoo sillviisiin.

    Äänestä

valuuttakauppias!! miten on mahdollista että minulta vielä imaisi 5.3.2008 moneybookersin kautta [email protected] tilille rahaa sisäänpäin?? oliko tilit ulos/sisään tuonapäivänmääränä jo gaput?? IDIOOTTI MIKÄ IDIOOTTI SIIS MINÄ

Äänestä
  • -Jäsenet ovat viimeisen kerran siirtäneet varoja klubin tilille 7.3.2008/ esitutkintapöytäkirja

    6.8.2008 Moneybookers mailaa Hanskille: " Erittäin kiirellistä. Soita minulle niin pian kuin mahdollista..."

    MB yritti useaan kertaan Hanskia kiinni ja varoitti kioskin sulkemisesta. Ilmeisesti lappu luukulle tuli vasta 7.3.2008. Hanski ei joutanut vastaamaan, koska hänellä oli omia kiireitään tuohon aikaan.;)))

    Äänestä

  • V-kaupan tiedottaja kirjoitti:

    -Jäsenet ovat viimeisen kerran siirtäneet varoja klubin tilille 7.3.2008/ esitutkintapöytäkirja

    6.8.2008 Moneybookers mailaa Hanskille: " Erittäin kiirellistä. Soita minulle niin pian kuin mahdollista..."

    MB yritti useaan kertaan Hanskia kiinni ja varoitti kioskin sulkemisesta. Ilmeisesti lappu luukulle tuli vasta 7.3.2008. Hanski ei joutanut vastaamaan, koska hänellä oli omia kiireitään tuohon aikaan.;)))

    Korjaus
    6.3.2008 Moneybookers mailaa Hanskille:

    V-Kauppa, se parempi kauppa;)))

    Äänestä

ei ilmeisesti ollut ainakaan sisään menevä rahaliikenne poikki! koska pelimerit kelpasi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Connery. kirjoitti:

Kuka antoi kaatokäskyn joka kaatoi ihan rehellisen Panamalaisen valuuttakauppayhtiön joka kävi ja ei käynyt valuuttakauppaa samaan aikaan ihan rehellisten taustayhtiöiden toimesta joista kukaan ei ole kuullutkaan.

Connery, Logiikkaa.

Muutan kohta Espanjaan täältä sohjoisesta rosvolandia valtiosta, ja vien 400% valuuttatulot mukanani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu