Soinin homofobinen taivas ei kelpaa Desmond Tutulle

Etelä-Afrikan arkkipiispa ei lähtisi samaan taivaaseen Timo Soinin kanssa.

"...Etelä-Afrikan entinen arkkipiispa Desmond Tutu on verrannut taistelua homojen oikeuksien puolesta ja taistelua mustien oikeuksien puolesta. Nobelin rauhanpalkinnolla palkitun Tutun mukaan kyseessä on samanlainen kamppailu.

- Suhtaudun tähän kampanjaan yhtä intohimoisesti kuin suhtauduin rotuerottelun vastaiseen kamppailuun, Tutu sanoi homojen oikeuksia edistävän YK:n tukeman kampanjan avaustilaisuudessa Kapkaupungissa.

Samalla Tutu painotti, ettei koskaan suostuisi palvomaan homovastaista Jumalaa.

- Kieltäytyisin menemästä homofobiseen taivaaseen. Pahoittelisin ja sanoisin meneväni mieluummin siihen toiseen paikkaan, Tutu totesi helvettiin viitaten.

81-vuotias Tutu on kampanjoinut homojen oikeuksien puolesta jo kauan..."
6995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Kuka tahtoo Soinin kanssa samaan taivaaseen? En minä ainakaan.

Äänestä
  • >Kuka tahtoo Soinin kanssa samaan taivaaseen? En minä ainakaan

    Sehän se vasta tosijytky on kun pääsee Timpan kanssa samaan taivaaseen.

    Äänestä

  • Haluan kyllä! :) kirjoitti:

    >Kuka tahtoo Soinin kanssa samaan taivaaseen? En minä ainakaan

    Sehän se vasta tosijytky on kun pääsee Timpan kanssa samaan taivaaseen.

    Joo, mutta voi niitä, jotka ovat laiminlyöneet säätiön rahoittamisen! Ei ole näillä mitään asiaa Soinin iloihin, ei kaiu Soinin sutkautukset ja röhönaurut lähettyvillä - etanapannuista, viinakakuista ja huurteisista voi vain nähdä unta. Mutta jokainen tekee omat valintansa ja niillä on tietysti seurauksensa.

    Äänestä

Perussuomalaisissakin poliitikoissa on homoja, jopa julkiselaisia.

Äänestä
  • >Perussuomalaisissakin poliitikoissa on homoja, jopa julkiselaisia.

    Perussuomalaisena en vain satu tuntemaan ainuttakaan?

    Äänestä

  • kerrotko nimen? kirjoitti:

    >Perussuomalaisissakin poliitikoissa on homoja, jopa julkiselaisia.

    Perussuomalaisena en vain satu tuntemaan ainuttakaan?

    Oulun suunnalla. Ja homous ei ole syntiä.

    Äänestä

  • taivastiellä kirjoitti:

    Ilmoituksen mukaan miesten välinen rakkaus ei ole syntiä, mutta miehen yhtyminen lihallisesti mieheen on Jumalan silmissä kauhistus. Rakkaus on Jumalasta, sodomia paholaisesta.

    >taivastiellä27.7.2013

  • Tehdään ero selväksi kirjoitti:

    Ilmoituksen mukaan miesten välinen rakkaus ei ole syntiä, mutta miehen yhtyminen lihallisesti mieheen on Jumalan silmissä kauhistus. Rakkaus on Jumalasta, sodomia paholaisesta.

    Jumala rakastaa homoja ja lesboja ja toivoo heidän vapautuvan luonnonvastaisista himoistaan, joiden orjia he ovat. Kirkon tehtävänä olisi toimia näiden ihmisten paranjana ja eheyttäjänä eikä siunata sitä mikä on syntiä.

    Äänestä

  • PerusJumalan voimaa kirjoitti:

    >taivastiellä27.7.2013
    Oulun suunnalla. Ja homous ei ole syntiä.

    Suomesta on tätä menoa tulossa varsinainen Sodoma ja Gomorra... Epänormaaliutta suorastaan palvotaan. Se ei jää vaille rangaistusta. Suuri onnettomuus lähestyy, ja monet vitsaukset tulevat osaksemme, jos emme tee parannusta.

    Äänestä

  • Ei säästy kukaan! kirjoitti:

    Suomesta on tätä menoa tulossa varsinainen Sodoma ja Gomorra... Epänormaaliutta suorastaan palvotaan. Se ei jää vaille rangaistusta. Suuri onnettomuus lähestyy, ja monet vitsaukset tulevat osaksemme, jos emme tee parannusta.

    Koska ne heinäsirkat oikein tulevat?

    Äänestä

  • Tahtoo tietää kirjoitti:

    Koska ne heinäsirkat oikein tulevat?

    >Koska ne heinäsirkat oikein tulevat?

    Meille tuli eillen ainakin yksi heinäsirkka sisällekin ja kun aukaisin oven, niin sinne se loikki pitkin loikin kukkapenkin pimentoihin.

    Äänestä

  • Kirkon oikea tehtävä kirjoitti:

    Jumala rakastaa homoja ja lesboja ja toivoo heidän vapautuvan luonnonvastaisista himoistaan, joiden orjia he ovat. Kirkon tehtävänä olisi toimia näiden ihmisten paranjana ja eheyttäjänä eikä siunata sitä mikä on syntiä.

    Persujen jumala toivoo levittettävän vihan ilosanomaa, ja totisesti siinä jos missään muussa persut ovatkin kunnostautuneet, mutta kuka todellisuudessa onkaan tämä persujen monella nimellä kulkeva ja kuliseissa pysyttelevä vihan jumala?

    Äänestä

  • tuli jo! kirjoitti:

    >Koska ne heinäsirkat oikein tulevat?

    Meille tuli eillen ainakin yksi heinäsirkka sisällekin ja kun aukaisin oven, niin sinne se loikki pitkin loikin kukkapenkin pimentoihin.

    Ei herra jumala! Iso kirja oli sittenkin oikeassa: kukkasetkin syödään parempiin suihin. Vitsaukset ovat siis alkaneet ja kaikki vain tuon homostelun takia. Olisi pitänyt elää ison kirjan esimerkin mukaan: 13 miestä koolle ja eikun maata kiertämään koko porukalla. Ja naisia ei näillä reissuilla kaivata.

    Kun vielä löytyisi sellainen puolue, jota naiset eivät vielä olisi saastuttaneet tai jossa ne vaikenisivat edes hetkeksi!

    Äänestä

"Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus." (3. Moos. 18:22)

Jumala ei vihaa homoseksuaalisia ihmisiä; Jumala vihaa homoseksuaalisia tekoja.

Äänestä
  • Onko Jumalan ankarassa laissa mitään mainintaa jytkytapista - siis jos anaaliin työntää peniksen sijaan puisen jytkytapin?

    Äänestä

  • No, mikähän tässä nyt on se ongelma? Miesten kanssa makaaminenhan ei ole samanlaista kuin naisen kanssa makaaminen, joten kielto ei koske homoseksiä.

    Ja siltä jumalalta kysyisin, että mitä järkeä oli luoda ihmisille homoseksuaalisia tarpeita ja sitten heti seuraavaksi mennä ja kirjoittaa kielto näiden tarpeiden tyydyttämisestä? Eikö herra jumala olisi voinut samantien jättää sen homoseksuaalisuudenkin luomatta, jos se nyt ei herra kaikkiavaltiaalle sovikaan? Ei ole oikein järkeä tällaisessa luomistyössä, ei.

    Äänestä

  • Kieroutunutta kirjoitti:

    No, mikähän tässä nyt on se ongelma? Miesten kanssa makaaminenhan ei ole samanlaista kuin naisen kanssa makaaminen, joten kielto ei koske homoseksiä.

    Ja siltä jumalalta kysyisin, että mitä järkeä oli luoda ihmisille homoseksuaalisia tarpeita ja sitten heti seuraavaksi mennä ja kirjoittaa kielto näiden tarpeiden tyydyttämisestä? Eikö herra jumala olisi voinut samantien jättää sen homoseksuaalisuudenkin luomatta, jos se nyt ei herra kaikkiavaltiaalle sovikaan? Ei ole oikein järkeä tällaisessa luomistyössä, ei.

    >No, mikähän tässä nyt on se ongelma? Miesten kanssa makaaminenhan ei ole samanlaista kuin naisen kanssa makaaminen, joten kielto ei koske homoseksiä.

    Taidat olla oikein ajatusten tonava ja lokiikan Einstein?;)

    Toiseksi ei Jumala tietenkään luonut homoutta, joka on hänen mielestään kauhistus ja luonnonvastainen, vaan kyse on ihmisen vapaasta valinnasta ja perisynnistä, johon vanha vihtahousu se valheen äiti ja isä kehoitti lankeamaan.

    >Ei ole oikein järkeä tällaisessa luomistyössä, ei.

    Sanoo ihminen arvostellen maailmankaikkeuden suurinta järkeä? Paukuttele vielä vähän hinkseleitäsi ja katso peiliin ja kerro itsellesi, että olen minä vain järkevä ihminen.;) Sinunhan Jumalaksi pitäisi alkaa, kun tiedät jopa miljoonasosapromillea kaikista maailman salaisuuksista? Katso sitä Nasan ottamaa kuvaa jossa maapallo näkyy pienenä pisteenä Saturnuksesta katsottuna ja sano, että kaikki mikä näkyy on minun luomaani.;) HAH HAH! Niin pientä on ihmisen piipitys.

    Äänestä

  • Jeesuksen veri kirjoitti:

    "[No, mikähän tässä nyt on se ongelma? Miesten kanssa makaaminenhan ei ole samanlaista kuin naisen kanssa makaaminen, joten kielto ei koske homoseksiä.]

    Taidat olla oikein ajatusten tonava ja lokiikan Einstein?;)

    Toiseksi ei Jumala tiete....."

    Mitäs jos nyt ensiksi vastaisit siihen ensimmäiseen kysymykseen ennen kuin kiirehdit toiseen?

    Äänestä

Soinin taivas boikottiin! Eiköhän Soinin Jumala taivu kun taivaansa portille ei saavukaan ketään.

Äänestä
  • Niin kauan kuin Suomesta löytyy yksikin Timo Soinin tai Päivi Räsäsen kaltainen vanhurskas uskova, joka asettaa Jumalan lain tämän maailman lakien edelle, ei Herran viha tule Suomen päälle eikä Jumalan rangaistus kohtaa Suomen kansaa, vaikka suomalaisten synti on hirmuinen:

    20. Niin Herra sanoi: "Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat.
    21. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää."
    22. Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen.
    23. Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: "Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa?
    24. Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden?
    25. Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?"
    26. Ja Herra sanoi: "Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan".
    27. Aabraham vastasi ja sanoi: "Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka.
    28. Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?" Hän sanoi: "En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi".
    29. Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: "Entä jos siellä on neljäkymmentä?" Hän vastasi: "Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä".
    30. Aabraham sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?" Hän vastasi: "En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä".
    31. Mutta hän sanoi: "Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?" Hän vastasi: "Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä".
    32. Ja hän sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?" Hän vastasi: "Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä".
    (1. Moos. 18)

    Äänestä

  • Suomi = Sodoma? kirjoitti:

    Niin kauan kuin Suomesta löytyy yksikin Timo Soinin tai Päivi Räsäsen kaltainen vanhurskas uskova, joka asettaa Jumalan lain tämän maailman lakien edelle, ei Herran viha tule Suomen päälle eikä Jumalan rangaistus kohtaa Suomen kansaa, vaikka suomalaisten synti on hirmuinen:

    Onko jytkytapin pitäminen syntiä?

    Äänestä

  • Jytkytappi-dilemma kirjoitti:

    Onko jytkytapin pitäminen syntiä?

    hanki elämä, hanki apua, mene hoitoon, ota lääkkeesi, whatever.

    Äänestä

  • olet sairasmielinen kirjoitti:

    hanki elämä, hanki apua, mene hoitoon, ota lääkkeesi, whatever.

    on pahin ihmiskuntaa vaivaava hulluuden muoto. "Jumalan käskyjä" postaavat ovat hulluista hulluimpia - eräänlaisia skitsofreenikkoja. Mitä heille voisi tehdä?

    Äänestä

  • Jytkytappi-dilemma kirjoitti:

    Onko jytkytapin pitäminen syntiä?

    En hyväksy penistä anuksessa. Homostelulle jyrkkä EI!

    Puinen jytkytappi sen sijaan on mielestäni ihan OK. Olen sitä itsekin kokeillut ja tuntuu hyvältä. Alppiruutallani soittelen taivaan iloon päässeille taivaallista pieruhumppaa - siis OK-hommaa sekin.

    Äänestä

  • Hihhuliuskovaisuus kirjoitti:

    on pahin ihmiskuntaa vaivaava hulluuden muoto. "Jumalan käskyjä" postaavat ovat hulluista hulluimpia - eräänlaisia skitsofreenikkoja. Mitä heille voisi tehdä?

    >on pahin ihmiskuntaa vaivaava hulluuden muoto. "Jumalan käskyjä" postaavat ovat hulluista hulluimpia - eräänlaisia skitsofreenikkoja. Mitä heille voisi tehdä?

    Sitähän ateistit ovat pohtineet aina ja tehneetkin mm. tappaneet kautta aikain miljoonia kristittyjä, kiduttaneet heitä ja heittäneet vankilaan, mutta mitään eivät voi.

    Moraalisesti vahva uudestisyntyneiden kristittyjen globaali joukko kulkee kaikesta vainosta huolimatta voitosta voittoon ja JUMALAN SANA ei koskaan häviä.

    Äänestä

  • PerusSana säilyyain! kirjoitti:

    on tapettu ihmisiä miljoona kertaa enemmän. Uskovaiset on verenhimoisia ja pahoja ihmisiä - suorastaan petoja.

    Hulluja he myös ovat - houraavat ja keksivät mielipuolipuolisia tarnoita jostai Jumalasta jonka niimessä tekevät sitten hirmutekojaan.

    Äänestä

  • Uskon vuoksi kirjoitti:

    "Uskon vuoksi on tapettu ihmisiä miljoona kertaa enemmän."

    Matemaattinen mahdottomuus.
    Kommunismin uhrit = 100 miljoonaa.
    100 miljoonaa x 1 miljoona = ylittää kaikkina aikoina eläneiden ihmisten määrän.

    Äänestä

  • Soinin Jumala kirjoitti:

    En hyväksy penistä anuksessa. Homostelulle jyrkkä EI!

    Puinen jytkytappi sen sijaan on mielestäni ihan OK. Olen sitä itsekin kokeillut ja tuntuu hyvältä. Alppiruutallani soittelen taivaan iloon päässeille taivaallista pieruhumppaa - siis OK-hommaa sekin.

    >En hyväksy penistä anuksessa. Homostelulle jyrkkä EI!

  • toivonparantumistasi kirjoitti:

    >En hyväksy penistä anuksessa. Homostelulle jyrkkä EI!

    Puinen jytkytappi sen sijaan on mielestäni ihan OK. Olen sitä itsekin kokeillut ja tuntuu hyvältä. Alppiruutallani soittelen taivaan iloon päässeille taivaallista pieruhumppaa - siis OK-hommaa sekin.

    Lieneekö anustappihörhö ollut lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty (takaapäin) tai jotain muuta yhtä traumaattista... Hän tarvitsee hoitoa, terapiaa.

    Äänestä

  • Elon laskuoppi kirjoitti:

    "Uskon vuoksi on tapettu ihmisiä miljoona kertaa enemmän."

    Matemaattinen mahdottomuus.
    Kommunismin uhrit = 100 miljoonaa.
    100 miljoonaa x 1 miljoona = ylittää kaikkina aikoina eläneiden ihmisten määrän.

    ..uskonto - samoin natsismi ja maoismi. Kaikki niiden vuoksi kuolleet ovat uskonnon uhreja. Ihan sama mikä Jumalan paikalle asetetaan - kyseessä on aina uskonto.

    Äänestä

  • Uskon vuoksi kirjoitti:

    on tapettu ihmisiä miljoona kertaa enemmän. Uskovaiset on verenhimoisia ja pahoja ihmisiä - suorastaan petoja.

    Hulluja he myös ovat - houraavat ja keksivät mielipuolipuolisia tarnoita jostai Jumalasta jonka niimessä tekevät sitten hirmutekojaan.

    "Uskon vuoksi
    on tapettu ihmisiä miljoona kertaa enemmän. Uskovaiset on verenhimoisia ja pahoja ihmisiä - suorastaan petoja."

    Puhut mahdottomia ja lisäksi jos puhutaan uudestisyntyneistä kristityistä niin ei voi toimia verenhimoisesti ja petomaisesti, mutta uskontoja sen sijaan on tuhansia ja eräät uskoivat jumalattoman neuvostoihmisen ateistisen toverin tulevan ratkaisemaan ihmiskunnan ongelmat, tai joku perusti uskonsa pohjoiskorealaiseen henkilöpalvontaan maassa missä ihmishenki ei maksa mitään, jossa Raamatut poltettiin roviolla, mutta sinaukset saivat eteläkorealaiset, jotka menestyivät ja jossa uudestisyntyneitä kristittyjä on syntynyt tällä hetkellä suhteellisesti eniten maailmassa.

    Joku lahko uskoo raamatunvastaisesti tietävänsä maailmanlopun päivämäärän ja tappaa koko porukkansa hulluudessaan, kun eivät tunne kirjoituksia.

    Jotkut uskoivat evoluutioteorian mukaisesti vahvemman voimaan ja rodunjalostukseen myös ihmisillä, siis arjalaisen rodun kehittämiseen, jossa inhmillisyys jopa uskomattoman perusteellisesti pystyttiin kitkemään, kun ihminen taasen omissa voimissaan ja vajavaisessa ymmärryksessään yritti mahdottomia, kun ei tuntenut kirjoituksia ja siitähän nämä petovallat aina ovat syntyneet ja siihen ne myöskin ovat kaatuneet.

    Näitähän piisaisi kertoa!
    Pahin saa-tanan järjestämä vitsaus on ihmiskunnalle vielä tulematta

    Paljon on todellakin monenlaisen uskon vuoksi tapettu ihmisiä, kun eivät tunne kirjoituksia ja tee parannusta elävän Jumalansa puoleen.

    Äänestä

  • Ammattiapu auttaa kirjoitti:

    Lieneekö anustappihörhö ollut lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty (takaapäin) tai jotain muuta yhtä traumaattista... Hän tarvitsee hoitoa, terapiaa.

    Mene pois täältä sinä lapsen raiskausfantasioilla rietasteleva pedofiili!

    Hyi!

    Äänestä

  • Suomi = Sodoma? kirjoitti:

    Niin kauan kuin Suomesta löytyy yksikin Timo Soinin tai Päivi Räsäsen kaltainen vanhurskas uskova, joka asettaa Jumalan lain tämän maailman lakien edelle, ei Herran viha tule Suomen päälle eikä Jumalan rangaistus kohtaa Suomen kansaa, vaikka suomalaisten synti on hirmuinen:

    20. Niin Herra sanoi: "Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat.
    21. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää."
    22. Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen.
    23. Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: "Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa?
    24. Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden?
    25. Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?"
    26. Ja Herra sanoi: "Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan".
    27. Aabraham vastasi ja sanoi: "Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka.
    28. Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?" Hän sanoi: "En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi".
    29. Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: "Entä jos siellä on neljäkymmentä?" Hän vastasi: "Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä".
    30. Aabraham sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?" Hän vastasi: "En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä".
    31. Mutta hän sanoi: "Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?" Hän vastasi: "Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä".
    32. Ja hän sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?" Hän vastasi: "Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä".
    (1. Moos. 18)

    Tuota... Olisikohan näistä jotain muita todisteita kuin nuo ikivanhat jonkun kieli poskessa kirjoittamat sadut, jotka ovat saattaneet kaiken lisäksi muuntua matkalla vaikka miten? Tarkoitan sitä, että miksi tämä herra ei ole viitsinyt ottaa uudestaan yhteyttä, jos kerran näkee, että asiat eivät toteudu hänen toivomallaan tavalla? Valtaisi vaikka tunniksi kaikki radio- ja tv-kanavat ja kertoisi toiveensa, niin johan alkaisivat porukat uskoa...

    Ja sitten käsi sydämelle kaikki kiihkouskovaiset: uskotteko todellakin, että raamattua pitää tulkita sanasta sanaan, myös vanhaa testamenttia? Sieltähän löytyy tuota ohjeistusta vähän joka lähtöön eikä suurinta osaa siitä rupea julistamaan kukaan edes hieman terveen kirjoissa oleva. Kun valitsee ohjeet omien mieltymystensä mukaan, ei julistetakaan enää minkään jumalan vaan tämän tulkitsijan sanaa, noukkimalla lauseen sieltä toisen täältä ryhdytty itse muiden jumaliksi.

    Muuten, miksi ihmeessä olette niin huolestuneita meistä jumalattomista? Olisitte iloisia, kun teillä itsellä on nuo taivaspaikan nuotit selvillä ja antaisitte meidän muiden mennä iloisesti sille toiselle osastolle ihan rauhassa. Ja minä en ainakaan kaipaa Soinin tai Räsäsen seuraa - en tässä elämässä enkä varsinkaan taivaassa.

    Äänestä

  • Niin totisesti kirjoitti:

    >Tarkoitan sitä, että miksi tämä herra ei ole viitsinyt ottaa uudestaan yhteyttä, jos kerran näkee, että asiat eivät toteudu hänen toivomallaan tavalla? Valtaisi vaikka tunniksi kaikki radio- ja tv-kanavat ja kertoisi toiveensa, niin johan alkaisivat porukat uskoa...

    Niin jos sinulla saa olla OMA pelastussuunitelma, niin kai nyt Jumalallakin saa olla OMA pelastussuunitelma? Vai?

    >Ja sitten käsi sydämelle kaikki kiihkouskovaiset: uskotteko todellakin, että raamattua pitää tulkita sanasta sanaan, myös vanhaa testamenttia? Sieltähän löytyy tuota ohjeistusta vähän joka lähtöön eikä suurinta osaa siitä rupea julistamaan kukaan edes hieman terveen kirjoissa oleva.

    Koko Raamattu on Jumalan pyhän hengen inspiroima ihmisen kautta kirjoitettu ja me Jeesuksen kautta uudestisyntyneet ihmiset tajuamme kyllä, että jos Raamatussa lukee, että kuriton poika tai portto pitää kivittää kuoliaaksi, niin jumala ei ole samaa mieltä, vaan kyse on Raamatun kertomuksista joissa siteerataan suoraan senaikaisia juutalaisten lakeja, joista pitäisi päästä Jeesuksen kautta eroon.

    Toiseksi UT pääasissa on meille "pakanoille" joskin VT.n esim. profetiat joista osa on vieläkin toteutumatta tulevat tietenkin toteutumaan, kuten esim. Damaskos poistetaan kaupunkien luvusta ja se hävitetään maan tasalle. Tai, että tulee pedon luku 666, joka on ihmisen luku joka pannaan ihmisen oikeaan käteen, tai otsanrajaan ja jolla sitä ei ole, niin ei voi ostaa tai myydä. (kokeita implanteilla on jo tehty)
    Lukuisat Raamatun profetiat ovat jo toteutuneet ja se kertoo Raamatun luotettavuudesta.

    Kaikki muu katoaa aikoinaan, mutta Jumalan sanasta ei häivy pieninkään piirto ja Jumala itse huolehtii sanansa toteutumisesta.

    Äänestä

  • Raamattun perusvoima kirjoitti:

    voisitko kertoa että mitkä olivat jesun viimeiset sanat risitllä? olivatko ne

    1) se on täytetty!

    2) isä, sinun käsiisi annan henkeni.

    3) jumalani. jumalani miksi minut hylkäsit.

    että mikähän se nyt näistä oli? nimittäin jos kerran koko raamattu on pyhän hengen inspiroima, niin onko se pyhä henki nyt sitten vaihtanut välillä mielipidettä?

    Äänestä

  • Uskontakiapa niin. kirjoitti:

    "Uskon vuoksi
    on tapettu ihmisiä miljoona kertaa enemmän. Uskovaiset on verenhimoisia ja pahoja ihmisiä - suorastaan petoja."

    Puhut mahdottomia ja lisäksi jos puhutaan uudestisyntyneistä kristityistä niin ei voi toimia verenhimoisesti ja petomaisesti, mutta uskontoja sen sijaan on tuhansia ja eräät uskoivat jumalattoman neuvostoihmisen ateistisen toverin tulevan ratkaisemaan ihmiskunnan ongelmat, tai joku perusti uskonsa pohjoiskorealaiseen henkilöpalvontaan maassa missä ihmishenki ei maksa mitään, jossa Raamatut poltettiin roviolla, mutta sinaukset saivat eteläkorealaiset, jotka menestyivät ja jossa uudestisyntyneitä kristittyjä on syntynyt tällä hetkellä suhteellisesti eniten maailmassa.

    Joku lahko uskoo raamatunvastaisesti tietävänsä maailmanlopun päivämäärän ja tappaa koko porukkansa hulluudessaan, kun eivät tunne kirjoituksia.

    Jotkut uskoivat evoluutioteorian mukaisesti vahvemman voimaan ja rodunjalostukseen myös ihmisillä, siis arjalaisen rodun kehittämiseen, jossa inhmillisyys jopa uskomattoman perusteellisesti pystyttiin kitkemään, kun ihminen taasen omissa voimissaan ja vajavaisessa ymmärryksessään yritti mahdottomia, kun ei tuntenut kirjoituksia ja siitähän nämä petovallat aina ovat syntyneet ja siihen ne myöskin ovat kaatuneet.

    Näitähän piisaisi kertoa!
    Pahin saa-tanan järjestämä vitsaus on ihmiskunnalle vielä tulematta

    Paljon on todellakin monenlaisen uskon vuoksi tapettu ihmisiä, kun eivät tunne kirjoituksia ja tee parannusta elävän Jumalansa puoleen.

    ei nyt millään pahalla mutta taivasten valtakunnan eteen tässä maailmassa on kyllä tehty kaikkein eniten ruumiita. tämä on historiallinen fakta eikä siitä pääse yhtään mihinkään. hitler ja stalin tapppoivat muutaman kymmenen miljoonaa ihmistä. he olivat kuitenkin esim espanlalaisten amerikan valloittajien rinnalla "pyhäkoulupoikia".

    konkistadorit tappoivat uskonnon nimissä kaikkea mahdollista mikä liikkui. jotain hommasta kertoo se, että 200 vuotta sen jälkeen kun kolumbus oli laskenut purtensa "länsi-intiaan" niin yksikään alkuperäisheimon edustaja ei ollut enää hengissä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Konkistadori

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Hernán_Cortés

    tämä lisäksi pitää tietysti "huomoida" myös esim uskonsotien ihmisuhrit euroopassa joista niistäkin tulee muutama kymmenen miljoonaa. plus kaikki muut uskonnon nimissä tehdyt valataukset nyt vaikka afrikassa ja aasiassa.

    juu, tiedän että vastaat, että näitä eivät tehneet "tosiuskovat" ihmiset. kuitenkin ihmetyttää sitten se että jos kerran jumala on kaikkivaltias ja kaikkivoipa, niin miksi ihmeessä hän on sallinut jopa pienten sylivauvojen tappamisen uskonon nimissä?

    edelleen voidaan kysyä, että jos kerran kyseessä on vain "pahojen" ihmisten teot, niin tätä samaa perustelua voidaan käyttää myös rooman vainojen osalta. sielläkin leijonien pääruoka eli kristityt olivat vain pahojen ihmisten "idea". tätä kautta martyyrikuolema saa "ruman tahran".

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    voisitko kertoa että mitkä olivat jesun viimeiset sanat risitllä? olivatko ne

    1) se on täytetty!

    2) isä, sinun käsiisi annan henkeni.

    3) jumalani. jumalani miksi minut hylkäsit.

    että mikähän se nyt näistä oli? nimittäin jos kerran koko raamattu on pyhän hengen inspiroima, niin onko se pyhä henki nyt sitten vaihtanut välillä mielipidettä?

    Tutkimattomat ovat Herran tiet, ehkä tuossa tulee ilmi juuri se pyhä kolminaisuus, Jeesus virkkoi kaikki nuo kauniit säkeet yhdessä mutta myös erikseen jotta sinä voisit pelastua kadotukselta ja samalla esittää typeriä kysymyksiäsi kunnon ihmisten riesaksi.

    Äänestä

  • pelastus on vapaus kirjoitti:

    Tutkimattomat ovat Herran tiet, ehkä tuossa tulee ilmi juuri se pyhä kolminaisuus, Jeesus virkkoi kaikki nuo kauniit säkeet yhdessä mutta myös erikseen jotta sinä voisit pelastua kadotukselta ja samalla esittää typeriä kysymyksiäsi kunnon ihmisten riesaksi.

    en minä tätä kysynyt. kysyin että mitkä olivat jesun viimeiset sanat ristillä? kaikki noita raamattu väittää hänen viimeisiksi sanoikseen. valheteleeko siis kuka? ja jos valehtelee, niin kuka ja kuka puhuu totta?

    lisäksi olisi kiva tietää että miksi pyhä henki on "kuiskannut" kaikille eri tavalla? sinähän itse sanot että raamattu on kirjoitettu "pyhän hengen johdatuksella". onko se näin?

    vai onko sittenkin kyse vain siitä että raamattu on ihmisen kirjoittama opus, jolla ei ole mitään tekemistä jumalan, jesun tai pyhän hengen kanssa? kerro nyt vaikka vielä sekin että miksi raamatussa kerrotaan että maailmankaikkeus geosentrinen eikä heliosentrinen? miten ihmeessä jumala voi sanoa auringolle, että "seiso alallasi".

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    ei nyt millään pahalla mutta taivasten valtakunnan eteen tässä maailmassa on kyllä tehty kaikkein eniten ruumiita. tämä on historiallinen fakta eikä siitä pääse yhtään mihinkään. hitler ja stalin tapppoivat muutaman kymmenen miljoonaa ihmistä. he olivat kuitenkin esim espanlalaisten amerikan valloittajien rinnalla "pyhäkoulupoikia".

    konkistadorit tappoivat uskonnon nimissä kaikkea mahdollista mikä liikkui. jotain hommasta kertoo se, että 200 vuotta sen jälkeen kun kolumbus oli laskenut purtensa "länsi-intiaan" niin yksikään alkuperäisheimon edustaja ei ollut enää hengissä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Konkistadori

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Hernán_Cortés

    tämä lisäksi pitää tietysti "huomoida" myös esim uskonsotien ihmisuhrit euroopassa joista niistäkin tulee muutama kymmenen miljoonaa. plus kaikki muut uskonnon nimissä tehdyt valataukset nyt vaikka afrikassa ja aasiassa.

    juu, tiedän että vastaat, että näitä eivät tehneet "tosiuskovat" ihmiset. kuitenkin ihmetyttää sitten se että jos kerran jumala on kaikkivaltias ja kaikkivoipa, niin miksi ihmeessä hän on sallinut jopa pienten sylivauvojen tappamisen uskonon nimissä?

    edelleen voidaan kysyä, että jos kerran kyseessä on vain "pahojen" ihmisten teot, niin tätä samaa perustelua voidaan käyttää myös rooman vainojen osalta. sielläkin leijonien pääruoka eli kristityt olivat vain pahojen ihmisten "idea". tätä kautta martyyrikuolema saa "ruman tahran".

    "juu, tiedän että vastaat, että näitä eivät tehneet "tosiuskovat" ihmiset. kuitenkin ihmetyttää sitten se että jos kerran jumala on kaikkivaltias ja kaikkivoipa, niin miksi ihmeessä hän on sallinut jopa pienten sylivauvojen tappamisen uskonon nimissä? "

    Selvitä itsellesi perisynti, vapaa tahto valita hyvän ja pahan välillä ja se, että kiroukset seuraavat kolmanteen ja jopa neljänteen polveen asti, jos sitä ei katkaise ihmisen uudestisyntyminen Jeesuksen Kristuksen kautta. Nämä kun selvität itsellesi, niin osaat vastata moniin kysymyksiin.

    Nämä synnit koskevat niin yksittäistä henkilöä, kylää, kaupunkeja ja valtioita.
    Jos koko maa, esim. Pohjois- Korea ja heidän esi-isänsä ovat maana tehneet vääriä valntoja, niin rangaistus synnistä seuraa ennemmin tai myöhemmin ja kaikki kärsivät aina pieniin lapsiin saakka.Raamattujen polttajia Jumala ei siunaa.

    >edelleen voidaan kysyä, että jos kerran kyseessä on vain "pahojen" ihmisten teot, niin tätä samaa perustelua voidaan käyttää myös rooman vainojen osalta. sielläkin leijonien pääruoka eli kristityt olivat vain pahojen ihmisten "idea". tätä kautta martyyrikuolema saa "ruman tahran".

    Niin he olivat martyyreitä, siis kuolivat uskonsa takia ja mitään tahraa siitä heille ei jäänyt.On aikalaiskirjoituksia, että leijonan eteen joutuneet menivät rukoukseen ennen leijonien tuloa ja kun ne tulivat, niin kristityt hymyilivät, että mietipä sitä, miksi?

    Voinhan vastatakin, koska Jumalan rakkaus karkoittaa myös kuolemanpelon ja tämän olen kokenut myös omalla kohdallani.

    hööö... vai että ihan perisyntikäsite. no tämähän nyt on sitä tuttua puupääuskovvaisten "perustelua". perustellaan asia jollain "kivalla" perustelulla joka on itse keksitty. tästä seuraa täydellinen kehäpäätelmä. eli perustellaan asia asialla itsellään eikä todellisilla syillä. vieläpä niin että tuo perustelu on täyttä puuta heinää, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    voisitko myös kertoa minkä raamatun intiaanit polttivat ennen kuin heidän surmattiin kristinuskon nimissä? eiväthän he olleet koskaan edes kuulleet mistään jeesuksesta tai raamatusta tai kristinuskosta? heidän vain tapetiin ja kirkko siunasi nämä teot. jopa kannusti niihin miekkalähetyksen voimin.

    mitä tulee noihin ennustuksiin joita sinä täällä jaat, niin kysytään nyt näin: onko niin että mitään tässä maailmassa ei tapahdu tuon jumallisen suunnitelman ulkopuolella? siis onko jumala kaikkivaltias tässäkin suhteessa? eli on olemassa tarkka jumalallinen suunnitelma? saisiko vastauksen tähän.... kiitos.

    kaipaan vastausta....mihin se jäi? vai sammuitko kiljupöntön viereen?

    Äänestä

  • Niin totisesti kirjoitti:

    Tuota... Olisikohan näistä jotain muita todisteita kuin nuo ikivanhat jonkun kieli poskessa kirjoittamat sadut, jotka ovat saattaneet kaiken lisäksi muuntua matkalla vaikka miten? Tarkoitan sitä, että miksi tämä herra ei ole viitsinyt ottaa uudestaan yhteyttä, jos kerran näkee, että asiat eivät toteudu hänen toivomallaan tavalla? Valtaisi vaikka tunniksi kaikki radio- ja tv-kanavat ja kertoisi toiveensa, niin johan alkaisivat porukat uskoa...

    Ja sitten käsi sydämelle kaikki kiihkouskovaiset: uskotteko todellakin, että raamattua pitää tulkita sanasta sanaan, myös vanhaa testamenttia? Sieltähän löytyy tuota ohjeistusta vähän joka lähtöön eikä suurinta osaa siitä rupea julistamaan kukaan edes hieman terveen kirjoissa oleva. Kun valitsee ohjeet omien mieltymystensä mukaan, ei julistetakaan enää minkään jumalan vaan tämän tulkitsijan sanaa, noukkimalla lauseen sieltä toisen täältä ryhdytty itse muiden jumaliksi.

    Muuten, miksi ihmeessä olette niin huolestuneita meistä jumalattomista? Olisitte iloisia, kun teillä itsellä on nuo taivaspaikan nuotit selvillä ja antaisitte meidän muiden mennä iloisesti sille toiselle osastolle ihan rauhassa. Ja minä en ainakaan kaipaa Soinin tai Räsäsen seuraa - en tässä elämässä enkä varsinkaan taivaassa.

    "Kun valitsee ohjeet omien mieltymystensä mukaan, ei julistetakaan enää minkään jumalan vaan tämän tulkitsijan sanaa, noukkimalla lauseen sieltä toisen täältä ryhdytty itse muiden jumaliksi."

    Tässä on apostolisesta (ortodoksisesta ja katolilaisesta) perinteestä irrottautuneen protestantismin perusongelma. Jos ajatellaan, että kuka tahansa voi omin päinsä tulkita Raamattua, seurauksena on kaaos, kirkon hajoaminen lukemattomiin lahkoihin. Apostolisesta näkökulmasta Kirkko, Kristuksen ruumis, on yksin pätevä selittämään Raamatun sanaa. Raamatun kirjoituksethan ovat Tradition tuotetta, sen pohjalta ja sen piirissä muistiin merkittyjä ja Kirkon Raamatun kaanoniin valitsemia, joten kirkon Traditio on siinä mielessä Raamatun yläpuolella. Raamattu ei ole Tradition kanssa ristiriidassa, kun se tulkitaan Tradition kautta. Tradition vartija, uskon säilyttäjä, on pyhä apostolinen Kirkko, yksi, katolinen ja jakamaton. Protestanttien on kauhean vaikea ymmärtää tätä näkökulmaa, jonka kuitenkin jakaa enemmistö maailman kristityistä kaikista skismoista ja oppiriidoista huolimatta.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    kaipaan vastausta....mihin se jäi? vai sammuitko kiljupöntön viereen?

    eipä näy vastausta. näikö se jesu käskee tekemään että jos tulee liian vaikea kysymys, niiin ei muuta kuin pakoon....

    Äänestä

  • kysyjä kirjoitti:

    en minä tätä kysynyt. kysyin että mitkä olivat jesun viimeiset sanat ristillä? kaikki noita raamattu väittää hänen viimeisiksi sanoikseen. valheteleeko siis kuka? ja jos valehtelee, niin kuka ja kuka puhuu totta?

    lisäksi olisi kiva tietää että miksi pyhä henki on "kuiskannut" kaikille eri tavalla? sinähän itse sanot että raamattu on kirjoitettu "pyhän hengen johdatuksella". onko se näin?

    vai onko sittenkin kyse vain siitä että raamattu on ihmisen kirjoittama opus, jolla ei ole mitään tekemistä jumalan, jesun tai pyhän hengen kanssa? kerro nyt vaikka vielä sekin että miksi raamatussa kerrotaan että maailmankaikkeus geosentrinen eikä heliosentrinen? miten ihmeessä jumala voi sanoa auringolle, että "seiso alallasi".

    eipä täälläkään näy vastausta....

    Äänestä

  • Raamattun perusvoima kirjoitti:

    >Tarkoitan sitä, että miksi tämä herra ei ole viitsinyt ottaa uudestaan yhteyttä, jos kerran näkee, että asiat eivät toteudu hänen toivomallaan tavalla? Valtaisi vaikka tunniksi kaikki radio- ja tv-kanavat ja kertoisi toiveensa, niin johan alkaisivat porukat uskoa...

    Niin jos sinulla saa olla OMA pelastussuunitelma, niin kai nyt Jumalallakin saa olla OMA pelastussuunitelma? Vai?

    >Ja sitten käsi sydämelle kaikki kiihkouskovaiset: uskotteko todellakin, että raamattua pitää tulkita sanasta sanaan, myös vanhaa testamenttia? Sieltähän löytyy tuota ohjeistusta vähän joka lähtöön eikä suurinta osaa siitä rupea julistamaan kukaan edes hieman terveen kirjoissa oleva.

    Koko Raamattu on Jumalan pyhän hengen inspiroima ihmisen kautta kirjoitettu ja me Jeesuksen kautta uudestisyntyneet ihmiset tajuamme kyllä, että jos Raamatussa lukee, että kuriton poika tai portto pitää kivittää kuoliaaksi, niin jumala ei ole samaa mieltä, vaan kyse on Raamatun kertomuksista joissa siteerataan suoraan senaikaisia juutalaisten lakeja, joista pitäisi päästä Jeesuksen kautta eroon.

    Toiseksi UT pääasissa on meille "pakanoille" joskin VT.n esim. profetiat joista osa on vieläkin toteutumatta tulevat tietenkin toteutumaan, kuten esim. Damaskos poistetaan kaupunkien luvusta ja se hävitetään maan tasalle. Tai, että tulee pedon luku 666, joka on ihmisen luku joka pannaan ihmisen oikeaan käteen, tai otsanrajaan ja jolla sitä ei ole, niin ei voi ostaa tai myydä. (kokeita implanteilla on jo tehty)
    Lukuisat Raamatun profetiat ovat jo toteutuneet ja se kertoo Raamatun luotettavuudesta.

    Kaikki muu katoaa aikoinaan, mutta Jumalan sanasta ei häivy pieninkään piirto ja Jumala itse huolehtii sanansa toteutumisesta.

    "...me Jeesuksen kautta uudestisyntyneet ihmiset tajuamme kyllä, että jos Raamatussa lukee, että kuriton poika tai portto pitää kivittää kuoliaaksi, niin jumala ei ole samaa mieltä..."

    Nyt päästiin asian ytimeen. Eli kivitysohje ei ole voimassa olevaa ohjeistusta, mutta homosuhteiden kiellon osalta ohjeet ovat ajan tasalla. Missäänhän ei siis ole luetteloa siitä, mitkä kivikauden säännökset ovat jääneet voimaan ja mitkä taas ovat vanhentuneet. Pitäisikö siis vain uskoa, että Jeesus ilmoittaa näiden valittujensa kautta homokantansa olevan ennallaan? Mistä tietää, ettei se vanha kehno ole vääristämässä viestiä ja runttaamassa normaalia lähimmäisenrakkautta? Mistään ei voi myöskään tarkistaa, onko julistaja aito tapaus vai esimerkiksi maallisempi persoonallisuushäiriön ilmentymä.

    Noin teorian tasolla voisi miettiä tilannetta, että joku ryhtyy soveltamaan ison kirjan ohjeista niitä järeämpiä ja vetoaa tuomioita jaellessaan saamaansa ilmoitukseen. Siinähän sitten olette vastakkain kaksi eri lailla ohjeistettua uskovaista ja kumpikin on omasta mielestään uudestisyntynyt ja tasan oikeassa.

    Äänestä

>Samalla Tutu painotti, ettei koskaan suostuisi palvomaan homovastaista Jumalaa.

Tässä taasen ateistiset vihervasurirappiovoimat yrittävät hämätä Jumalan sanomisia, koska valheen lapsia ovat ja niin jumalattoman suvaitsevaisia.;)

Jumalahan ei suinkaan ole homon vihaaja, vaan hän rakastaa homoja siinä kuin muitakin syntisiä, mutta homous on Jumalalle kauhistus ja luonnonvastainen iljetys ja sitä ei Jumalan sanasta valehtelemalla tai vääristelyllä saa pois, sillä niin selvästi ja monessa toisiaan tukevassa kohdassa se on ilmoitettu, mutta jos ei muutenkaan pidä Jumalaa uskottavana, eikä usko hänen sanaansa Raamattuun, niin saa olla mieletönkin ja ihan mitä ajatuksia tahansa omassa pääsään saa aikaiseksi, niin kyllä saa-tana johtaa.

Jumalan edessä Tutukin tutisee lopuksi, jos on puhunut vastoin Jumalan oppia.

Äänestä
  • Jumalan ei tarvitse tehdä tiliä itsestään Tutulle eikä homoille, mutta Tutu ja homot ovat tilivelvollisia Jumalalle. Viimeisenä päivänä, kun Herra palaa, Tutu ja homot ovat kovan edessä!

    Äänestä

  • Viimeinen tuomio kirjoitti:

    Jumalan ei tarvitse tehdä tiliä itsestään Tutulle eikä homoille, mutta Tutu ja homot ovat tilivelvollisia Jumalalle. Viimeisenä päivänä, kun Herra palaa, Tutu ja homot ovat kovan edessä!

    Jos ette lopeta heiti paikalla herjaamasta Minua, Soinin Jumalaa, isken teitä salamalla tai jollakin muulla silloin kun vähiten odotatte.

    Äänestä

  • Sinä tutiset edessäni jos nouset Minua vastaan. Muista, Jumala ei uhkaa turhaan - tämä on Jumalan sana.

    Äänestä

  • Soinin Jumala kirjoitti:

    Sinä tutiset edessäni jos nouset Minua vastaan. Muista, Jumala ei uhkaa turhaan - tämä on Jumalan sana.

    Voi, voi, Tutiseeko Soini ? Tukekaa äkkiä kummaltakin puolelta,ettei kaadu kuin eräs valtio.

    Äänestä

  • rasvainen tappi kirjoitti:

    Voi, voi, Tutiseeko Soini ? Tukekaa äkkiä kummaltakin puolelta,ettei kaadu kuin eräs valtio.

    Ehkä Soini pelkää joutuvansa viimeisellä tuomiolla tekemään tiliä kaikista selkäänpuukotuksistaan.

    Äänestä

  • Tuomiopäivän pasuuna kirjoitti:

    Ehkä Soini pelkää joutuvansa viimeisellä tuomiolla tekemään tiliä kaikista selkäänpuukotuksistaan.

    Dantekin sijoitti petturit helvetin sisimpään piiriin.

    Äänestä

Voimia rasvatapit te kyykäärmeiden siköt ja vihervasurien äidit, sillä teidän "suvaitsevaisuutenne" on isästä per-keleleestä ja ei vakuuta konservatiivisessa Suomessa.

Äänestä

Ja taas on ollut NIIN asiallista keskustelua...

Äänestä
  • Mene hommafoorumille. Siellä saa pilkata maahanmuuttajia ja muunvärisiä ihmisä "älykkäästi / NIIN ironisesti" ankaran sensuurin suojaamana.

    Äänestä

  • Mene-mene joutuin kirjoitti:

    Mene hommafoorumille. Siellä saa pilkata maahanmuuttajia ja muunvärisiä ihmisä "älykkäästi / NIIN ironisesti" ankaran sensuurin suojaamana.

    Hommaforum on Suomen johtava poliittinen keskustelupalsta juuri siksi, että sitä niin moderoidaan tarkasti. Hommassa kaikki rasistiset, rikolliset ja asiattomat viestit poistetaan armotta ja niitä toistuvasti postaavat henkilöt bannataan. Jos tänne Suomi24:ään on joku normaalijärkinen tai sitä fiksumpi minun laillani sattumoisin eksynyt, kehotan siirtymään Homman puolelle jatkamaan keskustelua, jos kykyjä Homma-tasoiseen argumentointiin on. Hommassa ei pärjääkään pelkillä heitoilla ja provoilla. Pitää osata perustella asioita.

    Äänestä

  • Roturealisti kirjoitti:

    heh heheh heheh heheh heheh hee. vai että "pitää osata perustella asioita"? ja nikkisi on "roturealisti". oliko sulla muita hyviä vitsejä...

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    heh heheh heheh heheh heheh hee. vai että "pitää osata perustella asioita"? ja nikkisi on "roturealisti". oliko sulla muita hyviä vitsejä...

    Jos eri ihmisryhmien biologisia eroja, niiden perinnöllistä luonnetta ja niiden vaikutusta älykkyyteen ja käyttäytymiseen ei oteta huomioon, järkevästä yhteiskuntasuunnittelusta ja maahanmuuttopolitiikasta tulee mahdottomuus. Kun kaikki keskustelu näistä aiheista kielletään tai leimataan rasismiksi, ideologinen sokeus on voittanut tieteellisen rationaalisuuden. Juuri niin on Suomessakin käynyt.

    Äänestä

  • Avoin yhteiskunta kirjoitti:

    niin ja tunnetustihan perSSuilla tuo älykkyys ei ole niitä kaikkein terävimpiä. ilmaskos he asuvatkin pääosiltaan suurin joukoin kaupungin vuokra-asunnoissa erilaisissa nukkumalähiöissä. joten tässä mielessä sinun "suunnitelmasi" on siis toteutunut.

    ps. miten olisi pärjäisitkö sinä afrikan viidakossa jos nämä "tyhmät" nee.kerit eivät tulisi kertomaan kuinka siellä pitää oikein elää?

    Äänestä

  • Roturealisti kirjoitti:

    Hommaforum on Suomen johtava poliittinen keskustelupalsta juuri siksi, että sitä niin moderoidaan tarkasti. Hommassa kaikki rasistiset, rikolliset ja asiattomat viestit poistetaan armotta ja niitä toistuvasti postaavat henkilöt bannataan. Jos tänne Suomi24:ään on joku normaalijärkinen tai sitä fiksumpi minun laillani sattumoisin eksynyt, kehotan siirtymään Homman puolelle jatkamaan keskustelua, jos kykyjä Homma-tasoiseen argumentointiin on. Hommassa ei pärjääkään pelkillä heitoilla ja provoilla. Pitää osata perustella asioita.

    Hommofoorumilla tulee aina puistattava olo. Hommafoorumilaiset pilkkaavat ja ironisoivat "älykkäästi" kaikin tavoin mitä ihminen voi keksiä muunrotuisia ja -uskoisia ihmisiä. He ovat teeskenteliviä paskiaisia väittäessään ettei rasismi ja syrjintä asenteena oikein kuki palstalla.

    S24:ää nuo samat teeskentelevät paskiaiset kutsuvat "suoleksi". Täällä ollaan kuitenkin erittäin reiluja hommafoorumin verrattuna. Täällä teeskenteleviä paskiaisia ei suojella ja sen vuoksi he kokevat olonsa epämukavaksi. Se on niille teeskenteliville paskiaisille aivan oikein.

    Äänestä

Äijä on taas kännissä, selittelee jostain taivaasta ja muusta.

Äänestä

Hiljattain Moskovan ja Venäjän patriarkka Kirill antoi siunauksensa homopropagandan levittämisen Venäjällä kieltävälle laille (laki jota Venäjän duumakin kannatti käytännössä YKSIMIELISESTI) ja tuomitsi länsimaissa gay-agendan nimissä kristittyjä kohtaan harjoitetun mielipidevainon. Poliittisesti korrektista länsimaisesta papistosta poiketen patriarkka käytti suoraa ja väkevää kieltä:

"Viime aikoina on useissa maissa synnin valitseminen vahvistettu ja oikeutettu lain voimalla, ja ne, jotka omatuntonsa takia taistelevat kyseisiä lakeja vastaan, joutuvat vainon ja sorron kohteeksi. Se on vaarallinen lopunaikojen merkki, ja meidän on tehtävä kaikkemme, että Pyhän Venäjän alueella ei tällaista syntiä koskaan oikeuteta lailla, koska se merkitsisi että kansankuntamme on lähtenyt itsetuhon tielle."

Venäjä ei aio upota lännen mukana - ei poliittisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti, uskonnollisesti eikä moraalisesti.

Äänestä
  • uponnut. Kirill on moraalisesti täysin rappeutunut kriminaali.

    Äänestä

  • Venäjä on jo kirjoitti:

    uponnut. Kirill on moraalisesti täysin rappeutunut kriminaali.

    Venäjä on ollut "upota" monta kertaa historiansa aikana: mongolien tunkeutuessa maahan 1200-luvulla, suuren sekasorron vuosina 1600-luvun alussa, vallankumouksen, sisällissodan ja nälänhädän kurimuksessa ensimmäisen maailmansodan jälkeen, fasistien hyökätessä v. 1941, kommunismin jälkeisen rosvokapitalismin jeltsiniläisessä rappiovaiheessa 1990-luvulla - mutta aina Venäjä on noussut uudelleen, mutatis mutandis, ja kieltäytynyt kuolemasta kaikkien vihaajiensa ja vihollistensa harmiksi. Monet venäläiset pitävät Putinin aikana tapahtunutta Venäjän elpymistä ja nousua uudelleen taloudelliseksi ja sotilaalliseksi suurvallaksi suorastaan Jumalan ihmeenä. Mielestäni ihmeen taustalla on kuitenkin ennen kaikkea Putinin valtiomiestyö, joka on Venäjän historiassa suurin sitten Stolypinin.

    Lähentyminen Venäjään voisi olla perussuomalaisille se puolueen kaipaama suuri ulkopoliittinen asia, jota Suomen muut poliittiset ryhmät eivät uskalla ajaa.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    hööö... venäjän nousu taustalla on kiinan, brasilian, intian ja muiden ns. kolmannen maiden nousu. niiden teollistumisen seurauksena öljyn kysyntä on maailmalla lisääntynyt voimakkaasti. venäjällä tuota öljyä on ja sille on riittänyt kysyntää. ei se tämän vaikeampi kuvio ole...

    "venäjän nousu taustalla on kiinan, brasilian, intian ja muiden ns. kolmannen maiden nousu"

    Näiden nk. BRICS-maiden yhteistyön syventämisessä Venäjällä on ollut ratkaiseva ja kaikkein aktiivisin osuus. Luomalla linkkejä ei-länsimaisten nousevien suurvaltojen ja talousmahtien välille Putin on tietoisesti rakentanut 21. vuosisadan tulevan multipolaarisen maailmanjärjestyksen perustaa. Omnipotenttisessa kylmän sodan jälkeisessa harhassaan yhä elävät USA ja länsi eivät käsitä, että maailmanhistoria on jo asettunut uusiin uomiin, joiden kulku on länsimailta salattu. Euraasia tulee.

    höööö....venäjän / putinin nousu siis perustuu öljyn myyntiin. ei mihinkään "poliittiseen näppäryyteen" tai teollisiin tuotteisiin. kyse on siis raaka-aineesta. kapuloita rattaisiin tulee laittamaan öljyliuskeesta saatava kaasu, joka tekee esim usa:sta omavaraisen energian suhteen. samoin puolan valtavat öljyliuskevarat tulevat aiheuttamaan omia pulmia venäjän energiamyynnille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Suorat sanat kirjoitti:

Etelä-Afrikan arkkipiispa ei lähtisi samaan taivaaseen Timo Soinin kanssa.

"...Etelä-Afrikan entinen arkkipiispa Desmond Tutu on verrannut taistelua homojen oikeuksien puolesta ja taistelua mustien oikeuksien puolesta. Nobelin rauhanpalkinnolla palkitun Tutun mukaan kyseessä on samanlainen kamppailu.

- Suhtaudun tähän kampanjaan yhtä intohimoisesti kuin suhtauduin rotuerottelun vastaiseen kamppailuun, Tutu sanoi homojen oikeuksia edistävän YK:n tukeman kampanjan avaustilaisuudessa Kapkaupungissa.

Samalla Tutu painotti, ettei koskaan suostuisi palvomaan homovastaista Jumalaa.

- Kieltäytyisin menemästä homofobiseen taivaaseen. Pahoittelisin ja sanoisin meneväni mieluummin siihen toiseen paikkaan, Tutu totesi helvettiin viitaten.

81-vuotias Tutu on kampanjoinut homojen oikeuksien puolesta jo kauan..."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu