Päällikköä ei enää kunnioiteta

Viime aikoina Päällikköä koskeva kommentointi on muuttunut kriittisemmäksi ja jopa pilkalliseksi. Päällikkö ei ole enää pop. Ovatko ihmiset saaneet Päälliköstä lopullisesti tarpeekseen? Tarvitaanko ihan uusi Päällikkö? Kuka hän voisi olla?
5241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Päällikkö on aina paras.

Äänestä
  • Päälliköllä vaikutti silloin aikoinaan olevan jonkinlaisia henkisiä ongelmia, toivottavasti Päällikkö on nyt päässyt niistä irti. Niin tai näin, Päällikkö ei kestänyt painetta. Päällikkö luovutti kesken. Päällikkö ei ollut Päällikkö. Tietysti Päällikkö syyttää kaikesta muita kuin itseään. Se on luonnollinen psykologinen reaktio, ainakin aluksi. Olisi hienoa, jos Päällikkö viime vuosien aikana vanhoja asioita miettiessään on käsittänyt myös oman rajoittuneisuutensa ja pystynyt myöntämään monet virheensä.

    Muutos 2011 oli farssi, julkinen nöyryytys kaikille mukana olleille. Päällikkö kuitenkin jätti hyvissä ajoin uppoavan laivan sen sijaan että olisi uponnut sen mukana. Ymmärrettävää, mutta myös opportunistista. Vai sekö juuri onkin päällikkyyttä, että osaa aina pelastaa nahkansa ja sanoutua irti kaikesta? Hm...

    Äänestä

  • Päällikön uho & tuho kirjoitti:

    Päälliköllä vaikutti silloin aikoinaan olevan jonkinlaisia henkisiä ongelmia, toivottavasti Päällikkö on nyt päässyt niistä irti. Niin tai näin, Päällikkö ei kestänyt painetta. Päällikkö luovutti kesken. Päällikkö ei ollut Päällikkö. Tietysti Päällikkö syyttää kaikesta muita kuin itseään. Se on luonnollinen psykologinen reaktio, ainakin aluksi. Olisi hienoa, jos Päällikkö viime vuosien aikana vanhoja asioita miettiessään on käsittänyt myös oman rajoittuneisuutensa ja pystynyt myöntämään monet virheensä.

    Muutos 2011 oli farssi, julkinen nöyryytys kaikille mukana olleille. Päällikkö kuitenkin jätti hyvissä ajoin uppoavan laivan sen sijaan että olisi uponnut sen mukana. Ymmärrettävää, mutta myös opportunistista. Vai sekö juuri onkin päällikkyyttä, että osaa aina pelastaa nahkansa ja sanoutua irti kaikesta? Hm...

    Höpöhöpö. Mäki-Ketelä erotettiin puolueesta laittomalla päätöksellä. Ei kestänyt Äyräväinen, kun Juha vihjasi tulevasta tv-ohjelmasta: JIM kaukaiset avaruusolennot.

    Äänestä

  • ritva_puolakka kirjoitti:

    Höpöhöpö. Mäki-Ketelä erotettiin puolueesta laittomalla päätöksellä. Ei kestänyt Äyräväinen, kun Juha vihjasi tulevasta tv-ohjelmasta: JIM kaukaiset avaruusolennot.

    Mikä tämä case Äyräväinen oikein on? Ratkaiseva juttu Muutos 2011:n historiassa? Se joka taittoi kamelin selän? UFO-ohjelman kustannuksella pilaileminen oli siis "puolueen vastaista toimintaan"? Raborttia? Rebortaashia?

    Äänestä

  • hajottaja-nakertaja kirjoitti:

    Mikä tämä case Äyräväinen oikein on? Ratkaiseva juttu Muutos 2011:n historiassa? Se joka taittoi kamelin selän? UFO-ohjelman kustannuksella pilaileminen oli siis "puolueen vastaista toimintaan"? Raborttia? Rebortaashia?

    Tässäpä sitä tulee, eli Mäki-Ketelä ei siis eronnut itse. http://todellisuus.org/index.php?topic=1090.msg38997#msg38997

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


niin kuin ennen kirjoitti:

Viime aikoina Päällikköä koskeva kommentointi on muuttunut kriittisemmäksi ja jopa pilkalliseksi. Päällikkö ei ole enää pop. Ovatko ihmiset saaneet Päälliköstä lopullisesti tarpeekseen? Tarvitaanko ihan uusi Päällikkö? Kuka hän voisi olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu