Olisin kirjoittanut tämän Raimbowdashin aloitamaan ketjuun mutta se oli jo niin täynnä kaikkea että tuskin kumaan ollisi sitä lukenut.
Aloituksessa Raimbowdash arvosteli Beliebereitä ja minusta se oli aluksi ihan hyvää tekstiä mutta sitten mentiin taas siihen rikollisuuteen ja mielisairauteen ja muuhun sellaiseen..
Minua suunnattomasti ärsyttää kaksi osapuolta. Belieberit ja aktiiviset vihaajat. Justin Bieberin kaltaisia poikia jotka ovat kokeneet äänenmurroksen hiukan myöhemmin on tuhansittain. Alun perin Bieberin pilkka alkoi siitä että hän on hintti koska hänellä on tyttömäinen ääni.. No eipä ole enää mutta silti pilkka jatkuu. Ei ihmekkään miksi poika pössyttelee ja kapinoi kun itteänikin tollinen solvaus alkaisi pikkuhiljaa vituttamaan jos olisin Justin. On muoti-ilmiö pilkata jotain normaalista poikkeavaa (joko sisäisesti tai julkisesti) ihmistä. Varsinkin sitten ne ihmiset jotka käyttävät päivästään ainakin viisi tuntia siihen että haukkuvat jotain julkisuuden henkilö. Se on oksettavaa jos suoraan alan sanomaan!
Sitten tulee Belieberit. On ihmisiä jotka nauttivat kuunnella Justinin musiikkia ja menvät konsertteihin, ostavat levyjä ja myöntävät pitävänsä hänestä. Okei, ei siinä mitään on itellänikin lempi artisteja joita "fanitan". Mutta sitten on ne tytöt jotka unelmoivat menevänsä naimisiin Bieberin kanssa ja puolustelevat häntä kuin omaa aviomiestänsä. He ovat ottaneet elämän tehtäväkseen rakastaa tätä ihmistä... He kiljuvaat, pyörtylevät ja itkevät kun näkevät hänet... Kyllä minäkin huutaisin ja pyörtyisin jos näkisin Jumalan, Jeesuksen tai Allahin mutta en minä ala sellaista harrastamaan tavallista ihmistä kohtaan! Jos näkisin esimerkiksi Skilletin, Enrique Iglesiaksen tai Josh Turnerin niin saattaisin rauhallisesti kysyä nimikirjoitusta mutta en kyllä alkaisi kiljumaan ja henkeäni heittämään sen takia!
En ikinä kuvittelisi rakastavani tyttöä joka rakastaa Justinia enemmän kuin minua! Tässä joku päivä oli tempaus jossa pikkutytöt viiltelivät jotta saisivat Bieberin lopettamaan huumeiden "käytön". Siis oikeasti mitä vi*tua! Kyllä ymmärään että miksi vihaajat vihaavat tällaisia beliebereitä koska he ovat oikeasti jollain tasolla sairaita! Mutta olen kyllä samaa mieltä siitä beliebereitten kanssa että aktiivinen pilkkaaminen ja aikansa kuluttaminen siihen on sairasta siinä missä fanaattinen rakastaminen ihmistä kohtaan ketä ei edes tunne! Tai ei oikeasti tunne, tuntee vain sen sponsorimedian antaman pyhimyksen kuvan hänestä!

Vastaukset 10
Vanhimmat
Liian pitkä teksti en jaksanu lukee sitä :D
Se kertoo paljon kiinnostumisestasi.
Luit mun ajatukset
Hyvä kirjoitus :) paitsi että mulle eioo mikään muoti ilmiö että vihaan sitä..
http://www.youtube.com/watch?v=jUByL6LRj2I
Kato toi nii ymmärrät :)
Hiukan pitkä video kyllä eikä minulla oikein ole innostusta sitä katsoa. Mutta tietenkin ihmiset voivat haukkua Bieberiä eri syistä, mutta uskon että useilla on se muoti mikä sen tekee.
Tuossa videossa just pääsin siihen kohtaan missä puhuttiin okkultismista. Olin justiinsa lähettämässä viestiäni. Itse en usko salaliittoteorioihin. Minuun ei musiikki ainakaan vaikuta negatiivisella tavalla vaan minusta on tulut parempi ihminen musiikin avulla! : )
Olen kyllä samaa mieltä kanssasi,mutta vihaan beliebereitä enemmän kuin itse Justinia.
Minua sitten ärsyttää kun facebookissa niil on Justinin kansi kuva.
Kirjottavat päivityksiä Justinista.
Haukkuvat kaikki Justinia loukkaavat tekstit ja uutiset.
Pyytävät joka discossa justinin biisejä.
Ja ps:Ei tarvitse tehdä 2 viestiketjua samasta aiheesta.
se on vain spämmiä.
Minulla oli sen verran vain myös omaa mielipidettä asiasta että päätin tehdä ihan uuden ketjun.
En tarkottanut että musiikki on paha asia vaan että noitten mainstream ns ''räppäreitten'' ja muitten asia ei oo oikeesti hyvä... En pakota katsomaan mutta suosittelen :D
Katson kun on aikaa. Katoin siitä alun ja hiukan kiinnostuin :D Mutta en silti paljoa salaliittoteorioista välitä kuitenkaan.
Luin sun tekstin ja ei voi muuta sanoa ku WAU! En olis asiaa paremmi selittäny. Oon aiva samaa mieltä sun kansas! :)