persujen nousu huolettaa supoa

Rasistisia rikoksia on viime aikoina tehty erityisesti Joensuussa, mutta liike on levittänyt sanomaansa myös Oulussa, Turussa ja Helsingissä.

Rikospiikki koettiin pääsiäisenä, kun Joensuussa puhkottiin useiden ulkomaalaisten omistuksessa olevien autojen renkaat ja kahdesta ulkomaalaisten pizzeriasta rikottiin ikkunat.

Lisää huolenaihetta saatiin vappuna, kun poliisi löysi Joensuun Käpykankaalta natsiskinien kokoontumispaikan.

Kerhotila oli sisustettu erilaisella natsi- ja Suomi-rekvisiitalla. Seinillä oli muun muassa hakaristilippuja ja SS-merkkejä. Osa paikan päällä tavoitetuista henkilöistä oli samoja, jotka johtivat 90-luvun alussa Joensuussa skinirintamaa.

- Selvittelemme parhaillaan, kuinka järjestäytynyttä toiminta on ja mikä on kenenkin osuus tapahtumiin, rikoskomisario Jarkko Timonen sanoo.

Levinnyt Ruotsista

Suojelupoliisi on seurannut jo parin vuoden ajan Suomen vastarintaliike -nimellä kulkevaa ryhmittymää, joka on levittänyt rasistisia julisteita ympäri maata. Liike on osa Ruotsissa ja Norjassa toimivaa Pohjoismaista vastarintaliikettä.

"Monikulttuurisuus on haitallista lapsillesi ja lastenlapsillesi" -tarrat levisivät Joensuuhun talvella, minkä jälkeen alettiin havaita myös ulkomaalaisten omaisuuteen kohdistuneita vahingontekoja. Samaisia tarroja ja julisteita löydettiin nyt myös Käpykankaan kerhotilasta.

Timosen mukaan on varhaista sanoa, ovatko Joensuun skinheadit osa laajempaa ryhmittymää.

- Poliisi suhtautuu ilmiöön vakavasti, luonnehtii Timonen.

Supo kintereillä

Suojelupoliisin turvallisuusyksikön päällikön Kari Harjun mukaan muukalaisvihamielisyys on voimistumassa.

- Näyttää siltä, että Ruotsin Nationellt Motstånd -toimintamalli on leviämässä Suomeenkin. Muukalaisvihaa perustellaan ylimitoitetulla isänmaallisuudella.

Hänen mukaansa ulkomaalaisiin kohdistuneet rikokset ovat toistaiseksi olleet lähinnä vahingontekoja ja yksittäisiä pahoinpitelyjä.

- Kaikki, mikä liittyy muukalaisvihamielisyyteen, on huolestuttavaa. Pahinta on, jos nuoret lähtevät ymmärtämättömyyttään toimintaan eivätkä ajattele laajempia seurauksia.

Sekä Harju että Timonen uskovat muukalaisvihamielisyyden liittyvän ainakin osittain työttömyyden lisääntymiseen.

- Kun menee huonosti, johonkin se viha on purettava.

PETRA HUSU
[email protected]



http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010050511599632_uu.shtml

13

377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Etkö muuta keksinyt?

      Miksi ruotsalaisperäisellä uusnatsisekoilulla olisi mitään tekemistä perussuomalaisten kanssa? Avaus on asiaton ja tulee poistaa.

      • sensuurialas

        Siksi kun Soini on hyväksynyt natsipiirit kritiikittä puolueeseensa. Potkikaa persut natsit pois,niin ei tarvi tulla tänne sensuroimaan. Mutta uskaltaako Soini, oikeistoradikaalit edustaa neljännestä persuista.


      • Älä johda harhaan...
        sensuurialas kirjoitti:

        Siksi kun Soini on hyväksynyt natsipiirit kritiikittä puolueeseensa. Potkikaa persut natsit pois,niin ei tarvi tulla tänne sensuroimaan. Mutta uskaltaako Soini, oikeistoradikaalit edustaa neljännestä persuista.

        Kansallismielisyys ei ole oikeistoradikalismia eikä edes oikeistoradikalismi ole vielä natsismia. Samoin ei maahanmuuttokriittisyys ole maahanmuuttajavastaisuutta eikä roturealismi rotuvihaa.


      • Etkö tiedä?

        Etkö satu tietämään, että skineillä on vahva kytkös persupuolueeseen? Käyppä katsomassa kenen tahansa skinin facebook-etusivua. Löydät taatusti persulogon.


      • Esimerkki...
        Etkö tiedä? kirjoitti:

        Etkö satu tietämään, että skineillä on vahva kytkös persupuolueeseen? Käyppä katsomassa kenen tahansa skinin facebook-etusivua. Löydät taatusti persulogon.

        Katsokaapa keväällä Joensuussa tapetun skinin (rikosrekisteri 61 s.) tykkäämiset - löytyy niin Soinin naama että persulogo:

        https://www.facebook.com/marko.sorsa?fref=ts


      • kysyjä.
        Älä johda harhaan... kirjoitti:

        Kansallismielisyys ei ole oikeistoradikalismia eikä edes oikeistoradikalismi ole vielä natsismia. Samoin ei maahanmuuttokriittisyys ole maahanmuuttajavastaisuutta eikä roturealismi rotuvihaa.

        heh heheh heheh heheh heheh heee... vai että roturealismi...kuule toivon sydämestäni että sinulla ei ole omia lapsia. mutta jos valiettavasti sattuisi olemaan niin saisiko sinun tyttäresi mennä naimisiin n.eekerin kanssa? voisitko vastata...


      • Taisteleva PS
        kysyjä. kirjoitti:

        heh heheh heheh heheh heheh heee... vai että roturealismi...kuule toivon sydämestäni että sinulla ei ole omia lapsia. mutta jos valiettavasti sattuisi olemaan niin saisiko sinun tyttäresi mennä naimisiin n.eekerin kanssa? voisitko vastata...

        Omien lasten olemassaolo olisi edellyttänyt sukupuoliyhteyttä jonkun naisen kanssa. Ymmärtänet, että tämä ei persuudestani johtuen ole kovin todennäköistä. Siispä en voi juurikaan muuta kuin öyhöttää täällä.


      • Miksi valehtelet?
        sensuurialas kirjoitti:

        Siksi kun Soini on hyväksynyt natsipiirit kritiikittä puolueeseensa. Potkikaa persut natsit pois,niin ei tarvi tulla tänne sensuroimaan. Mutta uskaltaako Soini, oikeistoradikaalit edustaa neljännestä persuista.

        >Siksi kun Soini on hyväksynyt natsipiirit kritiikittä puolueeseensa. Potkikaa persut natsit pois,niin ei tarvi tulla tänne sensuroimaan. Mutta uskaltaako Soini, oikeistoradikaalit edustaa neljännestä persuista.

        Vihervasuri taasen tekee sitä ainutta asiaa minkä osaa, eli valehtelee tyhmästi.
        40% Perussuomalaisista on tavallisia duunareita siihen opiskelijat, naiset, pienyrittäjät ja viranomaiset ja sotilaat niin vai neljännes??? Hoppi hopi nopeaa nyt älykauppaan vihervasuri.

        Sitäpaitsi noita natseja leikkiviä on joka puolueessa ehkäpä kristillisiä lukuunottamatta.
        Aivan olematon markinaali, jonka supo hoitaa kyllä ojennukseen. Olen ymmärtänyt, että suurinosa noista natsipelleilijöistä ei edes äänestä, koska heillä on oma tapansa hoitaa yhteisiä asioita.


    • persujen
    • persuhan se siinä
    • Marko Sorsa

      Marko Sorsa, 67 sivua pahoinpitelyjä

      • persu oli...

    • Timo natsihyysäri

      Missä Soini - siellä natsi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4404
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2978
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2825
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2575
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2499
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2238
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2190
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2068
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      2038
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1995
    Aihe