USA on....

...taloudelinen ja poliittinen paperitiikeri.
Paha puoli on se, että asepotentiaali on valtava.
1467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ainoa missä lienet toistaiseksi oikeassa on tuo asepotentiaali. Kyllä jenkeillä on sekä politiikan että taloudenkin alalla vielä sanansa sanottavissa.

Totta tosin lienee, että maa alkaa olla ylivelkainen ja velkojen maksu auheuttaisi pientä vipinää kansan keskuudessa, kansan joka pääosin on tottunut elämään leveämmin mihin olisi varaa.

Sama tosin koskee meitä suomalalsia, siinä suhteessa olemme liian amerikkalaisia (USA:laisia). Meidän on nyt kiristettävä vyötämme muutama vuosi ja saatettava taas kilpailukykymme voimaan. Se millä kustannustasolla se tapahtuu jää nähtäväksi mutta asian lykkääminen vain lisää ongelmia.

Äänestä

Wall Streetin kulmilla New Yorkissa on valotaulu, jossa valtionvelan kasvavat miljoonat vilisevät silmissä. Summa on valtava. yli 16.000 mrd dollaria eli 12.000 mrd euroa. Euroissa 12 biljoonaa.
Detroitin valtavan rakennuskannan rappeuttaminen on hölmöläisten hommaa, paitsi ellei siellä enää muuta voida.

Äänestä

USA piti 100 vuotta muuta Amerikkaa etupiirinään. Nosti ja kkisti hallituksia mielensä mukaan.
Chilessä viimeksi se järjesti 1973 verisen vallankaappauksen ja jonka seurauksena tapahtui kansanmurha.
Näyttää siltä että eteläisen Amerikan kansat etsivät omaa tietään USA:sta riippumatta. Ne karkaavat USA:n komennosta.

Äänestä
  • Tulevaisuudessa Etelä-Amerikan maat orientoituvat taantuvan ja heikentyvän USA:n asemesta yhä enemmän Kiinaan, Venäjään, Intiaan ja muihin Euraasian nouseviin talousmahteihin. Ns. bolivarististen maiden (Venezuela, Bolivia, Ecuador, Nicaragua jne.) ohella jättivaltio Brasilia on näyttämässä esimerkkiä muulle Latinalaiselle Amerikalle ulkomaanintressien painopisteen siirtämisestä kohti Euraasiaa. USA menettää otteensa vanhasta "takapihastaan".

    Äänestä

Lyön hopeadollarini vetoa siitä, että USA on ja pysyy maailman johtajana. Mahtavimpana kansakuntana (älä ota tätä sillein, että jotenkin häpeäisin suomalaisuutta. reaaliteetit pitää vaan tunnustaa)

Äänestä
  • Venäjällä oli hienojakin juttuja kuten kultarahat; ostin juuri nikolai II:sen kuvalla varustetun 5 ruplan kultarahan vuodelta 1904. Kaunis kolikko ja elävä muisto Venäjän menneestä mahdista. Mutta mennyt on mennyttä ja suomalaisesta näkökulmasta hyvä niin.

    Mutta venäjäsi ei pysty nousemaan Amerikan Yhdysvaltojen haastajaksi ja ihan lonkalta heitän kolme perustetta;

    1. Venäjä täyttää kehitysmaan kriteerit; raaka-aineen viejä ilman omaa jalostuskapasiteettia

    2. Vähenevä väestö

    3. Emomaasta irtautumaan pyrkivä huomattava väestönosa, jonka vaateet joudutaan torjumaan asevoimin

    / avarakatsanto, joka kirjautui ulos, sai välähdyksen ja oli liian laiska kirjautuakseen uudestaan

    Äänestä

  • avarakatsanto evp kirjoitti:

    Venäjällä oli hienojakin juttuja kuten kultarahat; ostin juuri nikolai II:sen kuvalla varustetun 5 ruplan kultarahan vuodelta 1904. Kaunis kolikko ja elävä muisto Venäjän menneestä mahdista. Mutta mennyt on mennyttä ja suomalaisesta näkökulmasta hyvä niin.

    Mutta venäjäsi ei pysty nousemaan Amerikan Yhdysvaltojen haastajaksi ja ihan lonkalta heitän kolme perustetta;

    1. Venäjä täyttää kehitysmaan kriteerit; raaka-aineen viejä ilman omaa jalostuskapasiteettia

    2. Vähenevä väestö

    3. Emomaasta irtautumaan pyrkivä huomattava väestönosa, jonka vaateet joudutaan torjumaan asevoimin

    / avarakatsanto, joka kirjautui ulos, sai välähdyksen ja oli liian laiska kirjautuakseen uudestaan

    "Venäjä täyttää kehitysmaan kriteerit; raaka-aineen viejä ilman omaa jalostuskapasiteettia"

    Yhdysvallat on viimeisen 50 ja etenkin 30 vuoden aikana kokenut valtavan deindustrialisaatioprosessin. Detroitin rappio ja tuho on vain jäävuoren huippu.

    "Vähenevä väestö"

    Venäjän väkiluvun väheneminen pysähtyi jo joitakin vuosia sitten. Ei Helsingin Sanomat sitä tietenkään välttämättä uutisoinut.

    "Emomaasta irtautumaan pyrkivä huomattava väestönosa, jonka vaateet joudutaan torjumaan asevoimin"

    Sellaisesta en ole kuullutkaan. Venäjän ongelma on lähinnä, miten suhtautua siihen osaan Ukrainasta, joka haluaisi liittyä Venäjään.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "Venäjä täyttää kehitysmaan kriteerit; raaka-aineen viejä ilman omaa jalostuskapasiteettia"

    Yhdysvallat on viimeisen 50 ja etenkin 30 vuoden aikana kokenut valtavan deindustrialisaatioprosessin. Detroitin rappio ja tuho on vain jäävuoren huippu.

    "Vähenevä väestö"

    Venäjän väkiluvun väheneminen pysähtyi jo joitakin vuosia sitten. Ei Helsingin Sanomat sitä tietenkään välttämättä uutisoinut.

    "Emomaasta irtautumaan pyrkivä huomattava väestönosa, jonka vaateet joudutaan torjumaan asevoimin"

    Sellaisesta en ole kuullutkaan. Venäjän ongelma on lähinnä, miten suhtautua siihen osaan Ukrainasta, joka haluaisi liittyä Venäjään.

    In God we trust.

    Kuka dollariin, kuka allahiin ja kuka marxiin.

    1. ei sanaakaan venäjän raaka-aineviennistä vaan lörinää USA:sta. Miten muuten veikkaat venäjän käyvän jos öljyn hinta ja kysyntä laskee amerikan liuskeöljyvarantojen hyödyntämisen kautta. Saudi-Arabian prinssi oli jo huolissaan...

    2. Joku aika takaperin muuten uutisoitiin venäjän väestönkehityksestä, että lähivuosikymmeninä enemmistönä venäjällä ovat venäjän muslimit. Pientä ne on räsäskohut siihen tulevaisuuteen verrattuna...

    3. tämä ei ansaitse edes kommentointia

    Äänestä

Venäjän talousmahti nousee koko ajan. Ei pitäisi toista kertaa erehtyä pitämään sitä savijalkajättiläisenä. Mutta toista.
Kiina menee pian USA:n ohi. Sillä on kohta oma satelliitteihin perustuva tietoliikenneverkosto ja tukikohta kuussa. Kiina omistaa myös paljon USA:ssa. Voipi olla niin, että Kiinan sana alkaa painamaan yhä enemmän USA:n poltiikassa.
Kiina ja Japani omistavat USAaa yhdessä aika paljon.

Äänestä
  • Kiinalla on mahdollisuutensa mutta Venäjän mahdollisuuteen en usko.

    Kiina on kuitenkin riistänyt tuon valtansa kansaltaan myydessään heitä alihintaan ulkolaisille sijoittajille. Se käy oman aikansa mutta kun riittävä osa kansasta valveutuu tulee Kiinan kommunistipuolueelle tukalat olot ja siitä on jo näkynyt ensimmäisiä merkkejä.

    Kiinan komupuolueen sortuminen seuraavan 10 vuoden aikana saa maan taas kaaokseen ja sen nousuun tulee pieni mutka alas päin. Nytkin Kiinan nousu on riippuvainen ulkolaisesta pääomasta joskin Kiina sijoittaa surutta tulojaan vanhoihin teollisuusmaihin joka ei ole mikään varma kohde.

    Kaikki tiedämme noiden sijoitusten sitovan Kiinan USA:n politiikkaan koska sijoitukset vihollismaaperälle yleensä kansallistetaan eli jos Kiina rettelöi ja varsinkin alkaa sotaseikkailuja niin kiinalainen omaisuus otetaan valtion haltuun. Näinhän on aina käynyt ja taas käy jos tulee sopiva tilaisuus. Näinhän Sirolaopistokin sen hienon kartanon sai haltuunsa.

    Äänestä

  • "Venäjän talousmahti nousee koko ajan."

    Jostain syystä Suomen valtamedia tahtoo pimittää suomalaisilta tämän tosiasian.

    "Ei pitäisi toista kertaa erehtyä pitämään sitä savijalkajättiläisenä."

    Kertoja on ollut useampiakin. Venäjää on aina aliarvioitu lännessä.

    Äänestä

Islamilaisen uskonnon alueella on suuret öljyvarannot. USA pystyi ja pystyy aseilla hallitsemaan näitä maita. Juonittelemalla ja asettamalla näitä maita keskinäiseen vastakkainoloon. Hajoita ja hallitse politiikkaa.
Saattaa olla käynyt niinkin, USA:n poliittinen arvovalta on alamaissa. Pakon alla suostutaan muttei sellainen koskaan ole pysyvää.

Äänestä

USA on lirissä kansalaistensa ja Nato-kumppaniensa vakoilusta.
Se yrittää selvitä pälkähästä "paljastamalla" sitä mikä on paljastunut.
Yhtä demokratian puoustajaa odottaa pitkä vankeustuomio, Snowden on karkuteillä ja Wikileaks on tehnyt hyvä työtä.
Uusia paljastuksia voitaneen odottaa. Englannissa paljastuu kansalaisten ja yritysten vakoilua sekä Saksassa. Saksassa ilmeisesti sitä on tehty hallitusten tuella.

Äänestä

Snowdenin viimeinen paljastus: USA pystyy lukemaan kaikkien sähköpostit maailmassa.
Se siis voi tallentaa eli kaapata ne ja vakoilla suurta osaa ihmiskuntaa. S merkinnee, että USA pistää (pistättää) tietokoneihin jonkin ohjelman vakoilun avuksi tai sitten operaattorien kautta saavat tiedot.
USA voi pyydettäessä kertoa kenestä tahansa esim. Suomen hallitukselle tai roskalehdille. Usa, Ranska ja Englanti antavat nytkin Syyrian islamisteille kaikenlaista "apua".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


petrus kekäläinen kirjoitti:

...taloudelinen ja poliittinen paperitiikeri.
Paha puoli on se, että asepotentiaali on valtava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu