Onko muilla samanlaisia tuntemuksia että maailma jossa elät ei ole totta, vaan kaikki on vain suurta näytelmää?
Epätodellista tapahtumaa josta odottaa heräävänsä todellisuuteen. Kaikki tilanteet tuntuu jotenkin teennäiseltä kuin valmiiksi kirjoitetulta ja henkilöt joiden kanssa juttelet tai kohtaat ovat "näyttelijöitä" tai harhaa.
Itse koen olevani keinotekoisessa maailmassa tai unessa. Mikään täällä ei ole totta.
Epätodellista tapahtumaa josta odottaa heräävänsä todellisuuteen. Kaikki tilanteet tuntuu jotenkin teennäiseltä kuin valmiiksi kirjoitetulta ja henkilöt joiden kanssa juttelet tai kohtaat ovat "näyttelijöitä" tai harhaa.
Itse koen olevani keinotekoisessa maailmassa tai unessa. Mikään täällä ei ole totta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Menethän pikaisesti puhumaan psykiatrille!! Tämä palsta ei ole lääkäriasema, täällä voi lukea vain ihmisten kokemuksia asioista.
Derealisaatiota?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Derealisaatio
Maailma on 3D-hologrammi, aloittaja on oikeassa. Kaikki perustuu pelko-viha-akselille ellei tajua hypätä siitä pois ja kohdistaa asioihin rakkauden aspektin
Olemme maailmassa, emme maailmasta..
Kun kerroin asiasta ihan sattumalta kaverilleni hän yhtyi ajatuksiini ja kertoi minulle nondualismista. Aiheeseen en ole vielä sen syvemmin tutustunut, mutta pienellä pintaraapaisulla maailma todellakin taitaa olla vain oman mielen keksintöä. Jos joku tietää nondualismista lisää ja hyviä linkkejä/blogeja niin pistäkää tulemaan...
Koetko saavasi nykyään keneenkään ihmiseen todellista yhteyttä vai ovatko kaikki suhteet pinnallisia eikä muihin voi luottaa? Ei mitenkään harvinainen kokemus, seuransa kannattaa kyllä valita. Hyvä, jos voit avautua alkuun netissä. Kerro vaikka lapsuudestasi, nuoruudestasi ja nykyelämästäsi ja siitä, millainen olisi hyvä tulevaisuus. Tai mistä haluat.
Mun mielestä epätodellinen olo voi johtua depersonalisaatiohäiriöstä. Itse olen alkanut epäillä, että kärsin tästä. Maailma tuntuu jotenkin utuiselta, hämärältä. Koko ajan on elossa, mutta jotenkin tuntuu, että ei ole täysillä läsnä nykyhetkessä. Mieli vaeltelee herkästi jonnekin muualle. Tuntuu, että pitää kamppailla "illuusion" säilyttämiseksi. Illuusiolla tarkoitan sitä, että muut ei huomais, että olen jotenkin poissaoleva. Olen kuitenkin täysin toimintakykyinen, huolehdin asioista, käyn töissä jne. Siksi tää tuntuukin niin oudolle. Kävelet kaupungilla ja mietit, että miten sä voit päästä askeltakaan eteenpäin, kun tuntuu niin kummalta. Ihan kuin robottina liikkuis. Olen luovassa työssä ja luovuus on auttanut vaivaan. Ja jotenkin tuntuu, että tällainen irrallisuuden tunne ruokkiikin luovuutta jollain tapaa. Ois kuitenkin kiva saada taas kosketuspintaa siihen elämiseen, tunteeseen, että on olemassa kokonaisena ihmisenä.
Derealisaation ja Depersonalisaation molempien oirekuvaukset osuvat kyllä itseeni kun wikistä noita katselin.
Ihmisiin saan kyllä yhteyttä, mutta melkein samantien keskustelu alkaa tuntumaan jotenkin teennäiseltä ikäänkuin henkilö puhuisi niinkuin hänen kuuluukin puhua(käsikirjoituksen mukaan) ja he jopa vaikuttavat eleiltään siltä.
Monet tilanteetkin esim. keskustelu vaikka lääkärin kanssa huoneessa tuntuu lavastetulta tilanteelta. Keskustelu menee usein ennelta arvattavaa rataa jota käyn epätodellisen "henkilö hahmon" tai näyttelijän kanssa. Joskus tämmöiset tilanteet olen nähnyt myös 3:nen persoonan näkökulmasta ja usein tilanteet käyvät myös naurattamaan kun ne tuntuvat niin epätosilta.
Käytävä jossa on ovia on kanssa lavaste ts. ovien takana ei ole mitään, pelkkää tyhjyyttä. Jos aukaisen oven sinne ladataan jotain sisältöä keinotekoisesti. Tai henkilöt ovat huoneessa paikoillaan pysähtyneenä odottamassa kun astun huoneeseen ja liike alkaa kun sinne astun. Juu hullulta kuulostaa tiedän sen...
Monesti kuljenkin täällä vain virran mukana, mutta kun hetkeksi pysähtyy katselemaan ympärilleen niin tuntuu todellakin kuin katselisi jotain keinotekoista maailmaa, simulaatiota.
http://www.adonai.fi/3200 aloittaja, lukaisepa tuo.