Oon helvetin kyllästynyt elämääni. Epäonnistun lähes kaikessa mitä yritän, olen yksinäinen ja ajautunut umpikujaan. Olen aikuinen mies, mutta asun silti vanhempieni luona (saa nauraa luuserille!). Minulla ei ole vuosiin ollut mitään kontaktia naiseen, käytän vapaa-ajan ryypiskelemällä. Ei ole opiskelu- tai työpaikkaa. Elämälläni ei ole mitään suuntaa. Olen vain yksin ja tunnen epäonnistuneeni. Lähes joka päivä itken salaa ja menneiden muistelu sattuu. Olen tuhlannut elämäni
Olen alkanut miettiä itsemurhaa. Jos se onkin ainoa tie mulle? Miksi minun olisi pakko elää? Tahtoni elää hiipuu ja hiipuu...
Olen alkanut miettiä itsemurhaa. Jos se onkin ainoa tie mulle? Miksi minun olisi pakko elää? Tahtoni elää hiipuu ja hiipuu...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tuskinpa ketään kiinnostaisi jos jättäisin tämän maailman... Oon vaan yhdentekevä paska kaikille.
Soitto kriisipuh tai AA voisi auttaa?Entä vanhempasi?Puhua asioista,umpikujasta ulos
Mitä jos ensin yrittäisit vähentää sitä alkoholin käyttöä, koska se aiheuttaa masennusta ja masennus tuollaisia ajatuksia. Se on ihan kemiallinen juttu.
Pikku hiljaa ja pienin askelin kaikki muutos parempaan tapahtuu. Ensinnäkään et varmaan ole liian vanha aloittamaan jotain opintoja etkä ole ainoa kotiin jämähtänyt aikamiespoika. Tiedän tyypin, joka meni vajaa nelikymppisenä yliopistoon ja valmistui neljävitosena, vaikka oli ihan kunnon työssä eli elämä oli sillä tavalla valmiissa uomassa. Hän vain oli kiinnostunut, ja uskalsi.
Sinun ei ole mikään pakko myöskään asua vanhempiesi luona. Jos asut maaseudulla, niissä on yleensä kirkolla enemmän kuin tarpeeksi tyhjiä vuokra-asuntoja. Jos kaupungissa, ei muuta kuin asuntohakemukset vetämään - ei kannata olla ronkeli, niin asunto lohkeaa nopeammin.
Saat joka tapauksessa vähintään toimeentulotuen minimin verran rahaa elämiseen vuokran maksun jälkeen. Sillä tulee niukasti toimeen, mutta ryyppäämiseen ei ole rajattomasti rahaa.
Jos voit asua kotona ja aloittaa jonkin opinnon tai työn, aina parempi taloudellisesti - siis mikäli haluat asua kotona. Eikö oma rauha ja vapaus yhtään kiinnosta?
Jos olet liian huonossa psyykkisessä kunnossa aloittaaksesi mitään elämässä, on oltava realisti ja odotettava, että kuntoudut. Se ei ole mahdotonta. Hiljaa hyvä tulee, sanoo vanha sananlasku.
Hei sinulle umpikujassa! Minulla on myös paljon epäonnistumisia elämäni varrella ja siten tympääntynyt elämään völillä tosi pahasti. Auttaisiko se jos varaisit jajn sosiaalityöntekijälle jonka kanssa voisit puhua asioista?
Hei, olen 45-v nainen ja koen samoin. En saa pääkaupunkiseudulla lähes mistään tukea. Älä kuitenkaan tee mitään peruuttamatonta itsellesi, asioilla on tapana jossain vaiheessa järjestyä. Elämä on ainutlaatuisen hienoa kunhan pääsee hiukan parempaan kuntoon.
Jos alko on pääasiallisin ongelmasi tällä hetkellä käväise lähimmällä A-klinikalla. Täällä Helsigissä tekevät kotikäyntejä, jolloin voi puhua kaikki mieltäpainavat asiat sairaanhoitajalle, yleensä järjestävät myös jatkohoidon.
Tsemppiä!!
Olen hyvin pitkälti samankaltaisessa tilanteessa kuin aloittaja, vuosia on mennyt opiskelematta, töissä en ole koskaan ollut, ilman naista olen ollut vuosia, alkoholia olen juonut känniin asti oikeastaan joka viikonloppu monen vuoden ajan. Asun kyllä omassa asunnossa mutta vietän paljon aikaani vanhempieni luona enkä ole sillä tavalla koskaan täysin kyennyt itsenäistymään.
Kaikkien asioiden hoitaminen tuntuu ylivoimaisen vaikealta ja tarvitsen apua niiden hoitamisessa. Ongelmia on siis aivan järkyttävä määrä, niin paljon ettei edes tiedä mistä päästä niitä lähtis purkamaan, enkä edes jaksa. Tiedän kyllä että olen täys luuseri ilman että kukaan sitä tulee minulle sanomaan. Minkäs sille kuitenkaan voi kun on täysin voimaton kaikkien asioiden suhteen. Tunnen suurta häpeää, raivoa ja ahdistusta omasta tilanteestani. Kuolema tois helpotuksen kaikkiin ongelmiin mutta senkin voi unohtaa kun ei kykene itsemurhaa tekemään.
Tuskin mikään AA-kerhoon meneminen ainakaan minun ongelmiani ratkaisis. Aina kumminkin tulis joku tilanne missä nautitaan alkoholia ja siitä se juominen taas alkais uudelleen. Enkä edes haluaisi kokonaan juomista lopettaa.
Olen kyllä hakenut itselleni apua mutta taidan olla niin toivoton tapaus että minua on mahdotonta auttaa. Avun hakeminenkin tuntuu turhauttavalta kun mistään ei ole ollut apua vaikka montaa juttua on jo tullut kokeiltua.
Tervehdys, ei minusta ole mitään pahaa vanhempien luona asumisessa. Tunnen fiksuja ihmisiä, jotka asuvat kotona keski-iän kynnyksellä. Se on ihan normaalia olemista ja ehkä vanhemmatkin pitävät siitä, että on seuraa. Jostain kumman syystä kotona asumiselle on annettu sellainen kummallinen leima. Ei huolta ainakaan siitä!
Montako aspergeris on kirjoittanut tähän ketjuun? Älyssä ei mitään vikaa, mutta käytännön asiat eivät hoidu. Miehillä voi olla vielä vaikeampaa kuin naisilla, koska naisilla on luontainen kyky/halu huolehtia sekä itsestään että toisista.
Minulle ei ainakaan ole diagnosoitu aspergeria mutta muita diagnooseja kyllä löytyy useitakin. En tiedä sitten onko lääkäreiltä jäänyt vahingossa asperger diagnosoimatta ja tullut kenties joku väärä diagnoosi.
Aloituksesi on hieno. Kiitos, että aloitit tällaisen ketjun.
Jos viina ei tehoa niin huumeista voimaa?
MIksi sitten pitää kuvitella tai luoda jokin tietty kaava tai toimintamalli ihmisen elämään. Me kaikki synnytään yskilöinä, olemme luonteeltamme ja ulkoiselta olemukseltamme kaikki erilaisia. Jokaisella on myös oma ykilöllinen elämä. Mielestäni aloittaja on fiksu tavallinen mies ja ihminen. Ryypiskelyä kyllä kannattaisi vähentää ja yritää keksiä kotiin jotain muuta ajankulua ja tekemistä. Ei anneta yhteiskunnan sanella malleja ja muotteja, miten meidän tulisi elää. Sinäkin olet ihminen ihan omana itsenäsi. Tarvitset asennemuutosta ja pois noista ikävistä itseinho mielikuvistasi.