Jussarö

Olen nyt vuodesta 2006 asti joka kesä käynyt ainakin kerran Jussarössä ja useina kesinä jopa useamminkin.

Pidän todella paikasta. Hienot kalliorannat, vähän aavemaiset rakennukset, "uimaranta" sauna, ravintola jne.

Alku oli tosi lupaava uusi innostunut yrittäjä jne. Nyt paikasta on tullut jopa vähän surullinen ja rapistuva.

Ymmärrän yrittäjan vaikeuden kehittää toimintaa, koska vuokrasopimukset ovat niin lyhyittä kerrallaan, ei paljoa kannata satsata.

Voisiko edes tuohon ravintolaan vähän satsata. Siitä saa keljaa, lämmitettyä pakastepitsaa ja jäätelöä. Voisiko saada vähän tuoreutta ja makua. Pitsan teko ei ole vaikea homma. Tomaattikastike ja täytteet lätyn päälle ja sitten uuniin. Voisiko olla vähän tuoreita sämpylöitä tms edes sesonkina?

Ymmärrän, ettei toukokuussa tai syyskuussa kannata juuri valikoimaa pitää, mutta jos edes heinäkuussa.

Sitten ne oheistuotteet, paidat, koriste-esineet yms. Niiden määrä on laskenut vuosi vuodelta.

Tuo surkea myymälä on yksi syy vähemmän vierailla ko paikassa tai ainakaan tulla toistamiseen. Jussarö voisi olla mukava välietappi matkalla pk-seudulta hankoon.
9628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hyvä vaan jos säilyy aavemaisensa, koska siksi siellä joskus taas kävisinkin.

Äänestä

Niin, tältä foorumiltahan olemme saaneet usein lukea kuinka saaristopaikoissa on "riistohinnat". Sadantuhannen euron veneellä rantaan saapuva veneilijä kauhistelee 50c kalliimpaa jaffapulloa ja tuo siksi värjättyä vettä mukanaan Lidlistä. Lopputulos on sitten tämä.

Äänestä

Saari on todella upea, jos unohtaa ne hyttyset, ja olen samaa mieltä kahvilan valikoimasta. 20 sorttia erilaisia alkoholijuomia, mutta ruokana pizzaa ja karkkia. Ihan kiva. Takavuosina sieltä sai tosi hyvää kalakeittoa. Ei olisi iso juttu varata sinne vaikka pakasteena jotain muitakin sapuskoja, keittoja, jotain pata- tai laatikkoruokaa. Eivät ole kalliita tehdä ja kestävät hyvin lämmittämistä.

Niin suosittuun paikkaan luulisi myös olevan mieltä järjestää laituripaikkoja enemmän.

Äänestä

Hieno paikka,ystävällinen henkilökunta. Vanhaan merivartiotorniinkin pääsi sisään. Kiinnostavat aaverakennukset.

Äänestä

Mutta kahvilan tyttö oli aivan ihana!..

Äänestä

Mutta kahvilan myyjätyttö oli aivan ihana!

Äänestä
  • Kiitettävää variointia ja ihailtavaa monimuotoisuutta ilmaisussa!

    Mutta miksi aloittaa lause mutta-sanalla.

    Äänestä

  • kielipoliisi123 kirjoitti:

    Kiitettävää variointia ja ihailtavaa monimuotoisuutta ilmaisussa!

    Mutta miksi aloittaa lause mutta-sanalla.

    myyjättärellä on sheivattu kolmio!

    Äänestä

  • kielipoliisi123 kirjoitti:

    Kiitettävää variointia ja ihailtavaa monimuotoisuutta ilmaisussa!

    Mutta miksi aloittaa lause mutta-sanalla.

    No sori ja terkkuja runopiiriin! Viesti tuli tuplana iPadilla näppäiltynä. Kahvilan tarjonta oli tosiaan vähän rajallista, mutta myyjätyttö oli hurmaava. Jussarö on muutenkin hyvä satama pistäytyä, mielenkiintoista historiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaivosmiestä kirjoitti:

Olen nyt vuodesta 2006 asti joka kesä käynyt ainakin kerran Jussarössä ja useina kesinä jopa useamminkin.

Pidän todella paikasta. Hienot kalliorannat, vähän aavemaiset rakennukset, "uimaranta" sauna, ravintola jne.

Alku oli tosi lupaava uusi innostunut yrittäjä jne. Nyt paikasta on tullut jopa vähän surullinen ja rapistuva.

Ymmärrän yrittäjan vaikeuden kehittää toimintaa, koska vuokrasopimukset ovat niin lyhyittä kerrallaan, ei paljoa kannata satsata.

Voisiko edes tuohon ravintolaan vähän satsata. Siitä saa keljaa, lämmitettyä pakastepitsaa ja jäätelöä. Voisiko saada vähän tuoreutta ja makua. Pitsan teko ei ole vaikea homma. Tomaattikastike ja täytteet lätyn päälle ja sitten uuniin. Voisiko olla vähän tuoreita sämpylöitä tms edes sesonkina?

Ymmärrän, ettei toukokuussa tai syyskuussa kannata juuri valikoimaa pitää, mutta jos edes heinäkuussa.

Sitten ne oheistuotteet, paidat, koriste-esineet yms. Niiden määrä on laskenut vuosi vuodelta.

Tuo surkea myymälä on yksi syy vähemmän vierailla ko paikassa tai ainakaan tulla toistamiseen. Jussarö voisi olla mukava välietappi matkalla pk-seudulta hankoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu