Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Eka runkkaus

En tiedä minkä ikäinen olin kun se alkoi, mutta niin kauan kuin muistan, olen nauttinut katsella naisten sääriä korkeakorkoisissa kengissä, erilaisissa sukissa ja hameissa. Ensimmäisiä mielikuvia säärten ihailusta minulla on murrosiästä ja omasta isosiskostani. Hän on minua kolme vuotta vanhempi.

Minä olin silloin ehkä kaksitoistawee ja sisko oli sitten viisitoista. Hän kuljeskeli kotonamme joskus pelkissä rintsikoissa ja pikkuhousuissa tai sukkahousuissa kun meni huoneestaan vessaan tai kävi keittiöstä hakemassa jotain. Ehkä se oli aikaa jolloin kaluni ja seksuaalisuuteni heräsi ja siskon hoikka, tytöstä naismaiseksi muuttunut vartalo, kaareutuva lantio ja pyöreä takapuoli aiheutti kihelmöintiä palleissani, vaikka en vielä silloin tiennyt mikä se outo olo oli ja miten sitä helpottaa. Oli ihan eri tunne nähdä niukasti pukeutunut nainen omassa kodissa, vaikka se oli sisko, kuin tv:ssä, pornolehdessä tai mielessään fantasioida rinnakkaisluokan tytöistä. Ehkä vuotta myöhemmin huomasin, että kiinnostukseni keskittyi siskon (ja muidenkin naisten) sääriin ja takapuoleen. Pornolehdissä varsinkin korkokengissä ja stayup sukissa olevat naiset kiinnostivat ja kun näin siskon aina joskus pukeutuneen mustiin tai valkoisiin sukkahousuihin, se aiheutti kipinöintiä munissa.

Kävin joskus tutkimassa siskoni huonetta kun hän, eikä vanhempamme eivät olleet kotona. Tutkin hänen vaatekaappiaan ja laatikoita. Tutkin ja nuuskin vaatekasoja jos niitä oli jäänyt käytettynä sängyn päätyyn lattialle. Komerosta löytyi korkeakorkoisia kenkiä, saappaita ja sandaaleita joihin oli jäänyt jalkapohjan ja varpaiden kohdille tummemmat kulumat. Sääret ja jalat kiinnostivat, en tiedä miksi, mutta niin vain oli. No joka tapauksessa:

Suunnittelin etukäteen, miten toteuttaisin ensimmäisen käteenvetoni. Olin silloin kai juuri täyttänyt 14 vuotta koska oli loppukesä ja koulu jo alkanut. Kulli oli kyllä seisonut jo monta kertaa ja oli hyväillyt sitä, mutta en ollut vielä koskaan vetänyt käteen niin pitkään että olisin siemensyöksyn saanut. Suoraan sanoen en kai edes ollut tiennyt että niin voi tehdä. Sitten kuulin kavereiden puhuvan orgasmista ja siemensyöksystä ja tottakai itsekin esitin kavereille olevani asiassa jo vanha tekijä, mutta tosiasiassa en ollut koskaan vielä kokeillut masturbointia loppuun asti.

Nyt olin ajatellut toteuttaa asian. Tulin koulusta kotiin ja kalu oli jännityksestä jäykkänä jo ulko-ovea avatessani. Ei ketään kotona, hienoa. Riisuin takin ja heitin laukun huoneeseeni. Tarkistin vielä, että ulko-ovi oli lukossa ja menin sitten siskon huoneeseen. Kaivoin hänen sukkalaatikostaan valkoisen, silkkisen, ohuen, läpinäkyvän nilkkasukan. Menin ikkunalle ja käänsin bambuverhot pienemmälle. Nappasin meikkipöydältä käsirasvapurkin ja menin siististi viikatun sängyn päälle makaamaan. Ajattelin, että siskon huone oli hyvä paikka vetää käteen kun siellä oli kaikki tarvittava materiaali ja oma huone ei alkaisi haisemaan spermalle. Laskin housut polviin ja kulli seisoi jo valmiiksi kovana. Puristin sukan sisälle reilusti rasvaa, pujotin sen kullin päälle ja aloin runkata. Fantasioin samalla ihastuksestani, rinnakkaisluokan Riitasta lyhyessä hameessa ja välillä mieleen tuli siskon sääret valkoisissa sukkahousuissa. Vaivuin nopeasti lämpimään nautinnon tilaan jossa mikään ulkopuolinen ei enää häirinnyt. Hengitys kiihtyi huohotukseksi ja kalu kuumeni. Tunsin voimakasta värinää palleissa, reisissä ja vatsassa. Nytkö se tulee, ajattelin ja hetken päästä kulli sykki voimakkaasti ja paksua spermaa pulppusi sukan sisään suuret määrät. Huohotin onneni kukkuloilla, kulli punaisena hohtaen, siskoni sängyllä, rasvainen ja spermainen sukka kädessäni ja olin onnellinen kun olin löytänyt uuden ihanan harrastuksen.

Toivottuani orgasmista nousin ylös ja tasoittelin siskon sängyn taas tasaiseksi, käärin sukan talouspaperin sisään ja piilotin keittiön roskakoriin muiden roskien alle. Kun sisko tuli parin tunnin päästä kotiin, jännitin haistaako hän sperman huoneessaan, mutta huoleni oli turha, hän eikä kukaan muukaan ei huomannut mitään. Noin kuukauden päästä menin taas sukkakorille ja tarkistin oliko toinen silkkisukka vielä korissa. Olihan se ja tein sitä käyttäen samanlaisen käteenvedon kuin silloin ensimmäisellä kerralla. Fantasioin silkkisukan olevan naisen kauniissa puhtaassa jalassa ja minä suutelisin ja hyväilisin sääriä, varpaita ja jalkapohjaa ja nainen nauttisi ja tyydyttäisi minua. Fantasia toimi ja mahtava orgasmi värisytti koko vartaloani. Jatkossa minua hieman jännitti, huomaako sisko sukkien puuttumisen, mutta en ainakaan koskaan kuullut, että hän olisi niitä kaivannut. Ehkä hän ajatteli unohtaneensa ne johonkin. Ja harmikseni ne olivat ainoat läpinäkyvät silkkisukat mitä koskaan siskon sukkakorista löysin, joten niiden käyttö masturboinnissa on jäänyt hyvin mieleeni.

Perheemme asui silloin neljä huonetta ja keittiö, sauna rivitaloasunnossa. Siskoni ja minun huoneet olivat vierekkäin samalla puolen taloa ja niitä erotti vain yksi kehnonlaisesti äänieristetty seinä. Joskus yöllä kuulin kun sisko masturboi. Hänellä oli vähän vanhempana kuminen joustava hieromasauva ja ulkomaisia muotilehtiä, missä oli miesmallien kuvia. Niitä hän säilytti piilossa vaatekaapissa, pahvilaatikossa, missä hänellä oli vanhoja koulukirjoja ja valokuvia. Joskus yöllä kun hän varmasti luuli että kaikki jo nukkuivat, kuulin kuinka hän kävi komerolla ja hetken päästä alkoi kuulua pieniä lits ja slurps ääniä, kiihtynyttä hengitystä ja sängyn nitkahduksia ja narahduksia. Kuuntelin hiljaa ja näin mielessäni, miten hieromasauva uppoaa pilluun, jalkojen ollessa koukussa säärten heiluessa ilmassa. Vedin samaan aikaan seinän takana käteen ja sänkyni jalat narahtelivat välillä omiin korviini tosi äänekkäästi. En tiedä kuuliko sisko sitten niitä, mutta tulin kai aina paljon nopeammin kuin hän ja nukahdin huohottaen ennen kuin hänen huoneensa hiljeni.

Joskus kuvittelin uskomattomia seksifantasioita mielessäni, missä siskoni kaunis kaveri, jolla oli muuten hyvät tissit ja joka oli meillä usein yökylässä, tulisi yöllä siskon kanssa salaa huoneeseeni ja opettaisi minulle seksin alkeita ja antaisi minun naida, suudella rintoja ja nuolla pillua, mutta ne olivat vain fantasioita jotka eivät olisi tietenkään voineet tosielämässä tapahtua.
45598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

olin varmaan alle 10v kun sain ensimmäisen orgasmini. Kiipeilin puuhun ja jalat/lantio joutui jännitykseen ja samalla alkoi kulli turvota ja tuntumaan hyvältä. Jatkoin sitä kiipeilyä edelleen ja orkkuhan siitä tuli. Olin kai niin pieni ettei spermaa kumminkaan tullut vaikka orkun sainkin.
Siitä sitten aloittelin käteen vetelyä ja sitten joskus isompana tuli ekat spermat, taisin vedellä johonkin tuulipuvun housuihin, kiiltävä, kahiseva ja liukas pinta kiihotti. Spermaa tuli valtavasti ja tunne oli ihan uskomaton :D
Sitten alkoikin armoton tuulihousujen puhdistaminen ja miettiminen millä selitän tahran niissä... :D:D

Äänestä
  • Vaatteella runkatessa sai paremman vasteen pillulle,mutta eipä ole vuosiin tullut enää harrastettua

    Äänestä

Sisko sisko sisko.....ja kerran edelleen sisko...et ole ihan terve ja toivon ettet koskaan saa ainakaan omia lapsia joita kohtaan tuntisit varmaan samoin ja runkkaisit niiden vaatteisiin.Todella sairas olet.Hoitojakin on olemassa!

Äänestä
  • Kiitos palautteesta. En ymmärtänyt tilannettani noin pahaksi. Harkitsen hoitoon hakeutumista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


boy84 kirjoitti:

En tiedä minkä ikäinen olin kun se alkoi, mutta niin kauan kuin muistan, olen nauttinut katsella naisten sääriä korkeakorkoisissa kengissä, erilaisissa sukissa ja hameissa. Ensimmäisiä mielikuvia säärten ihailusta minulla on murrosiästä ja omasta isosiskostani. Hän on minua kolme vuotta vanhempi.

Minä olin silloin ehkä kaksitoistawee ja sisko oli sitten viisitoista. Hän kuljeskeli kotonamme joskus pelkissä rintsikoissa ja pikkuhousuissa tai sukkahousuissa kun meni huoneestaan vessaan tai kävi keittiöstä hakemassa jotain. Ehkä se oli aikaa jolloin kaluni ja seksuaalisuuteni heräsi ja siskon hoikka, tytöstä naismaiseksi muuttunut vartalo, kaareutuva lantio ja pyöreä takapuoli aiheutti kihelmöintiä palleissani, vaikka en vielä silloin tiennyt mikä se outo olo oli ja miten sitä helpottaa. Oli ihan eri tunne nähdä niukasti pukeutunut nainen omassa kodissa, vaikka se oli sisko, kuin tv:ssä, pornolehdessä tai mielessään fantasioida rinnakkaisluokan tytöistä. Ehkä vuotta myöhemmin huomasin, että kiinnostukseni keskittyi siskon (ja muidenkin naisten) sääriin ja takapuoleen. Pornolehdissä varsinkin korkokengissä ja stayup sukissa olevat naiset kiinnostivat ja kun näin siskon aina joskus pukeutuneen mustiin tai valkoisiin sukkahousuihin, se aiheutti kipinöintiä munissa.

Kävin joskus tutkimassa siskoni huonetta kun hän, eikä vanhempamme eivät olleet kotona. Tutkin hänen vaatekaappiaan ja laatikoita. Tutkin ja nuuskin vaatekasoja jos niitä oli jäänyt käytettynä sängyn päätyyn lattialle. Komerosta löytyi korkeakorkoisia kenkiä, saappaita ja sandaaleita joihin oli jäänyt jalkapohjan ja varpaiden kohdille tummemmat kulumat. Sääret ja jalat kiinnostivat, en tiedä miksi, mutta niin vain oli. No joka tapauksessa:

Suunnittelin etukäteen, miten toteuttaisin ensimmäisen käteenvetoni. Olin silloin kai juuri täyttänyt 14 vuotta koska oli loppukesä ja koulu jo alkanut. Kulli oli kyllä seisonut jo monta kertaa ja oli hyväillyt sitä, mutta en ollut vielä koskaan vetänyt käteen niin pitkään että olisin siemensyöksyn saanut. Suoraan sanoen en kai edes ollut tiennyt että niin voi tehdä. Sitten kuulin kavereiden puhuvan orgasmista ja siemensyöksystä ja tottakai itsekin esitin kavereille olevani asiassa jo vanha tekijä, mutta tosiasiassa en ollut koskaan vielä kokeillut masturbointia loppuun asti.

Nyt olin ajatellut toteuttaa asian. Tulin koulusta kotiin ja kalu oli jännityksestä jäykkänä jo ulko-ovea avatessani. Ei ketään kotona, hienoa. Riisuin takin ja heitin laukun huoneeseeni. Tarkistin vielä, että ulko-ovi oli lukossa ja menin sitten siskon huoneeseen. Kaivoin hänen sukkalaatikostaan valkoisen, silkkisen, ohuen, läpinäkyvän nilkkasukan. Menin ikkunalle ja käänsin bambuverhot pienemmälle. Nappasin meikkipöydältä käsirasvapurkin ja menin siististi viikatun sängyn päälle makaamaan. Ajattelin, että siskon huone oli hyvä paikka vetää käteen kun siellä oli kaikki tarvittava materiaali ja oma huone ei alkaisi haisemaan spermalle. Laskin housut polviin ja kulli seisoi jo valmiiksi kovana. Puristin sukan sisälle reilusti rasvaa, pujotin sen kullin päälle ja aloin runkata. Fantasioin samalla ihastuksestani, rinnakkaisluokan Riitasta lyhyessä hameessa ja välillä mieleen tuli siskon sääret valkoisissa sukkahousuissa. Vaivuin nopeasti lämpimään nautinnon tilaan jossa mikään ulkopuolinen ei enää häirinnyt. Hengitys kiihtyi huohotukseksi ja kalu kuumeni. Tunsin voimakasta värinää palleissa, reisissä ja vatsassa. Nytkö se tulee, ajattelin ja hetken päästä kulli sykki voimakkaasti ja paksua spermaa pulppusi sukan sisään suuret määrät. Huohotin onneni kukkuloilla, kulli punaisena hohtaen, siskoni sängyllä, rasvainen ja spermainen sukka kädessäni ja olin onnellinen kun olin löytänyt uuden ihanan harrastuksen.

Toivottuani orgasmista nousin ylös ja tasoittelin siskon sängyn taas tasaiseksi, käärin sukan talouspaperin sisään ja piilotin keittiön roskakoriin muiden roskien alle. Kun sisko tuli parin tunnin päästä kotiin, jännitin haistaako hän sperman huoneessaan, mutta huoleni oli turha, hän eikä kukaan muukaan ei huomannut mitään. Noin kuukauden päästä menin taas sukkakorille ja tarkistin oliko toinen silkkisukka vielä korissa. Olihan se ja tein sitä käyttäen samanlaisen käteenvedon kuin silloin ensimmäisellä kerralla. Fantasioin silkkisukan olevan naisen kauniissa puhtaassa jalassa ja minä suutelisin ja hyväilisin sääriä, varpaita ja jalkapohjaa ja nainen nauttisi ja tyydyttäisi minua. Fantasia toimi ja mahtava orgasmi värisytti koko vartaloani. Jatkossa minua hieman jännitti, huomaako sisko sukkien puuttumisen, mutta en ainakaan koskaan kuullut, että hän olisi niitä kaivannut. Ehkä hän ajatteli unohtaneensa ne johonkin. Ja harmikseni ne olivat ainoat läpinäkyvät silkkisukat mitä koskaan siskon sukkakorista löysin, joten niiden käyttö masturboinnissa on jäänyt hyvin mieleeni.

Perheemme asui silloin neljä huonetta ja keittiö, sauna rivitaloasunnossa. Siskoni ja minun huoneet olivat vierekkäin samalla puolen taloa ja niitä erotti vain yksi kehnonlaisesti äänieristetty seinä. Joskus yöllä kuulin kun sisko masturboi. Hänellä oli vähän vanhempana kuminen joustava hieromasauva ja ulkomaisia muotilehtiä, missä oli miesmallien kuvia. Niitä hän säilytti piilossa vaatekaapissa, pahvilaatikossa, missä hänellä oli vanhoja koulukirjoja ja valokuvia. Joskus yöllä kun hän varmasti luuli että kaikki jo nukkuivat, kuulin kuinka hän kävi komerolla ja hetken päästä alkoi kuulua pieniä lits ja slurps ääniä, kiihtynyttä hengitystä ja sängyn nitkahduksia ja narahduksia. Kuuntelin hiljaa ja näin mielessäni, miten hieromasauva uppoaa pilluun, jalkojen ollessa koukussa säärten heiluessa ilmassa. Vedin samaan aikaan seinän takana käteen ja sänkyni jalat narahtelivat välillä omiin korviini tosi äänekkäästi. En tiedä kuuliko sisko sitten niitä, mutta tulin kai aina paljon nopeammin kuin hän ja nukahdin huohottaen ennen kuin hänen huoneensa hiljeni.

Joskus kuvittelin uskomattomia seksifantasioita mielessäni, missä siskoni kaunis kaveri, jolla oli muuten hyvät tissit ja joka oli meillä usein yökylässä, tulisi yöllä siskon kanssa salaa huoneeseeni ja opettaisi minulle seksin alkeita ja antaisi minun naida, suudella rintoja ja nuolla pillua, mutta ne olivat vain fantasioita jotka eivät olisi tietenkään voineet tosielämässä tapahtua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu