Ehdotus

Hei hallitus,
Olisko kamalan vaikeeta saada Suomeenkin 1 ja 2 senttiset käyttöön. Kohta me kaikki niitä tarvitaan ja 5 senttinen on jo iso raha köyhässä maassa.
1365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Päinvastoin,kohta 5:n centin kolikkokin on kevyttä kamaa.Euroopan keskuspankki yhdessä jäsenmaiden "haarakonttoreiden" kanssa haluavat Usa:n mallin mukaisesti kiihdyttää inflaation sellaiselle tasolle millä voidaan tulla vielä toimeen,mutta palkat eivät vielä nouse juurikaan.Suomeksi sanottuna ostovoima vähenee viennin kustannuksella.Suomi on tässäkin etunenässä,vaikka muuta puhutaan.Näin velkoja yritetään "putsata"inflaation avulla pienemmiksi,riskillä tietenkin.Oikeudenmukaistahan tämä ei ole,mutta onko Kreikan ja muiden huonosti talouttaan hoitaneiden auttaminen sitten oikeudenmukaista hyvin asiansa hoitaneiden jäsenmaiden kansalaisten näkökulmasta.Me maksamme muiden,että omat velkamme.Inflaatio syö 5:n centin kolikonkin kohta historiaan tällä menolla.Vitosen setelikin on kohta kolikko,kuten kävi aikanaan markallekkin.

Äänestä
  • Miksi meidän suomalaisten pitää aina muistaa olla vähän erilaisia, vähän niinkuin puoliksi raskaana, pitää olla eurossa, mut ei ihan kokonaan kuitenkaan, pitää muistaa hankkiutua 1 ja 2 senttisitä eroon ennen Suomen rajaa toisin kuin muut täysin euromaalaiset, pitää olla Kreikkatakuudet, Kreikkavakuudet vai mitä lie salaisia kalliisti räätälöityjä Suomen sosialidemokraattien äänestäjiä miellyttämään hommattuja järjestelyitä toisin kuin muut euromaat, pitää olla viinit alkossa ja kärrätä ensin Suomesta Viroon viedyt kaljat laivalta takas Suomeen tullin valvovan silmän alta. Pitää olla laiton auton arvonlisävero ja ei-ravonlisävero, jota ei makseta takaisin köyhälle autontuojalle tyyliin hahhaaaa. Pitää sitä ja pitää tätä. Tosi rasittavaa, ei ihme että kansa uupuu eikä enää jakseta tehdä työtä tyhmien hyväksi.

    Äänestä

  • Mistä näitä tonttuja piisaa jotka hokee: me olemme hoitaneet taloutemme hyvin.
    Ollaan tilanteessa ettei mikään estä Suomea ylittämästä 60% velkarajaa ja jatkamasta siitä huonompaan suuntaan.
    On silkkaa populismia sysätä syyt mailmantalouden ja laman piikkiin, me vaan yritämme parhaamme. Tosiasia on että eliitin kyvyt ei riitä ( poliitikot ja virkamiehet) ja sen takia niitä viedään kuin härkää nenärenkaasta joidenkin omia etujaan ajavien vaikutusryhmien toimesta.
    Mutta miten sitä kykyä voisikaan olla kun koko elämä on perustunut oman uran luomiseen poliitikkona. Menestys sillä uralla edellyttää kyynärpäitä, maton altavetokykyä, naivismia jne. eikä niitä kykyjä joita oikeasti tarvittaisiin valtakunnan johdossa mainitakseni mm. laaja-alaisen asioiden käsityskyvyn, älykkyyden, laajan sivistyksen, tuntemusta todellisesta maailmasta yksittäisen ihmisen ja yrittäjänkin kannalta, kykyä johtamiseen, kykyä oikeiden päätösten tekoon ja uhrimieltä: oma ura pitäisi olla sankarillisesti uhrattavissa yleisen edun, eli Suomen, puolesta.
    Nykyisiä ministereitä kun katsoo niin kuinka paljon suurmiehen, anteeksi henkilön, ominaisuuksia löytyy Räsäsestä, Haavistosta, Riskikosta jne. koko ministerilista "on totta" Urpista myöten?

    Äänestä

VlTTU SENTTISET, eikä 2 senttiset!

Satanen on kohta pienin raha, mitä EUR alueella
tarvitaan

Äänestä
  • Toki, toki, mutta nyt kun yhä useampi joutuu siirtymään kirpparitalouteen, niin siellä senttikin on käytää valuuttaa ja parempi kuin ei mitään.

    Äänestä

Muissa euromaissa kerjäläinen saa sentin tai 2, meillä minimi on 5.

Äänestä

Ei se Suomessa ole iso raha. Täällä on kaikki niin kallista, että 5 euron seteli on kohta pienin. mitä täällä tarvitsee!

Äänestä

Ei se Suomessa ole iso raha. Täällä on kaikki niin kallista, että 5 euron seteli on kohta pienin. mitä täällä tarvitsee!

Äänestä

Minusta tää ettei meillä käytetä 1 ja 2 senttisiä antaa kovin korskean kuvan meikäläisten rikkaudesta tyyliin, ei täällä napeilla pelata. Onko toi edes sallittua, kun olemme eurossa, että täälä ei käy ollenkaan pienet eurokolikot. Ihan kumma juttu ja tosi mahtipontista aivan aiheetta. Miksi näin päätettiin ja mitä sillä tavoiteltiin ja saatiinko poikkeusjärjestelystä se hyöty mitä on haluttu.

Äänestä
  • Sitä samaa olen ihmetellyt alusta asti, siis euron tulemisen. Mutta meillä on komia meininki, kylän kohdalla komiasti vaikka kankaalla kontattaisiin.

    Äänestä

  • Herrat päättää kirjoitti:

    Sitä samaa olen ihmetellyt alusta asti, siis euron tulemisen. Mutta meillä on komia meininki, kylän kohdalla komiasti vaikka kankaalla kontattaisiin.

    Alexander Stubbin sanoin: "Suomi on rikas maa". Tämä oli vastaus siihen, kun kysyttiin, mikseivät he tinganneet Suomelle parempia EU-tukia, kuten monet muut maat.

    Äänestä

Haistakoot kaikki 200 "edustajaa" paskat!

Äänestä

Suomessa oli 70 vuotta totuttu siihen, että säännöllisin väliajoin järjestettiin tulon tasaus devalvoimalla. Tällä tavalla mitätöitiin jatkuvasti rahan arvo ja suomalaisille syntyi vinoutunut käsitys rahasta. Suomalainen kuvittelee, että rahalla on itseisarvo. Suomalainen ei ymmärrä, että raha on vaihdantaväline. Tämä käsitys on syntynyt markka-aikana, jolloin raha oli vain kuponki. Siirtyessämme euroon kaikki markan aikana kasvaneet suomalaiset kuvittelivat, että eurossa tullaan käyttäytymään samalla lailla kuin markka-aikana ymmärtämättä, että raha sinänsä ei ole arvokas tai arvoton vaan että siihen voidaan ladata arvon muodostus. On samantekevää onko jeni vai liira miljoonasosa dollaria. Yhtä hyvin euron 1 ja 2 sentin kolikko voisi arvoltaan olla vaikkapa dollarin arvoinen. Tämä peruslaatuinen suomalainen ymmärtämättömyys on syynä sille, että suomalaiset kuvittelevat kaikkien eurooppalaisten pian siirtyvän käyttämään vain 5 senttisiä, myöhemmin 20 senttisiä, 50 senttisiä ja sitten euroa, joka muuttuukin taas sentiksi. Ei suinkaan, on helpompi laajasti painetun valuutan kohdalla korottaa 1 ja 2 sentin arvoa kuin kerätä kaikki kolikot säännöllisin väliajoin pois kuten markan aikana Suomessa tehtiin kaikille rahoille. Nyt vain suomalaiset kuvittelivat vanhan tapansa mukaan olevansa etulinjassa jo valmiiksi, jättämällä pikkukolikot noteeraamatta. Autas armias kun sentti on dollarin arvoinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helinä-keiju3 kirjoitti:

Hei hallitus,
Olisko kamalan vaikeeta saada Suomeenkin 1 ja 2 senttiset käyttöön. Kohta me kaikki niitä tarvitaan ja 5 senttinen on jo iso raha köyhässä maassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu