Ruotsi vapaaehtoiseksi yksikielisissä kunnissa

Keskustan ruotsinkielinen piiri esittää, että ruotsista tulee vapaaehtoinen oppiaine yksikielisten kuntien peruskouluissa. Virallisesti kaksikielisissä kunnissa ruotsi säilyisi pakollisena aineena kuten ennenkin.

Keskustan puoluevaltuuston poliittinen valiokunta hyväksyi keväällä ruotsinkielisen piirin aloitteen.

Aloite käsitellään torstaina Keskustan puoluehallituksessa.

Ruotsinkielinen piirijärjestö haluaa herättää keskustelua myös muissa puolueissa kielten opetuksen epätasa-arvoisesta ja huonosta nykytilasta. Piiri muistuttaa, että kaksikielisyys meillä jo on; nyt tavoitellaan kansainvälisyyttä.

Keskustan ruotsinkielinen piiri haluaa myös, että A- ja B-kielten opetus aikaistettaisiin jo peruskoulun kolmannelle ja neljännelle luokalle. Näin menetellään jo ruotsinkielisessä perusopetuksessa.

Suomenmaa

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/131
088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kansalaisaloite34 kirjoitti:

Keskustan ruotsinkielinen piiri esittää, että ruotsista tulee vapaaehtoinen oppiaine yksikielisten kuntien peruskouluissa. Virallisesti kaksikielisissä kunnissa ruotsi säilyisi pakollisena aineena kuten ennenkin.

Keskustan puoluevaltuuston poliittinen valiokunta hyväksyi keväällä ruotsinkielisen piirin aloitteen.

Aloite käsitellään torstaina Keskustan puoluehallituksessa.

Ruotsinkielinen piirijärjestö haluaa herättää keskustelua myös muissa puolueissa kielten opetuksen epätasa-arvoisesta ja huonosta nykytilasta. Piiri muistuttaa, että kaksikielisyys meillä jo on; nyt tavoitellaan kansainvälisyyttä.

Keskustan ruotsinkielinen piiri haluaa myös, että A- ja B-kielten opetus aikaistettaisiin jo peruskoulun kolmannelle ja neljännelle luokalle. Näin menetellään jo ruotsinkielisessä perusopetuksessa.

Suomenmaa

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/131

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu