Haluisin olla ylpee itestäni jossain vaiheessa elämää mutta nyt en pysty olemaan, eikä olisi varmasti moni muukaan joka ois minun tilanteessa.
Oon "jo" yli parikymppinen eikä mulla ole ammattia. Tästä johtuu sitten taas se että minun on vaikeaa saada töitä, ja ei ole vakituisia tuloja. Lähtötilanne mulla ei ollu kovin hyvä koska kotona minua ei ikinä kannustettu opiskeluun ja oli ihan vääränlaiset esikuvat.
Hain opiskeleman toiselle paikkakunnalle ja tullu nyt huomattuu sen olevan virhe. En tunne kyseiseltä paikkakunnalta ketään, ei sillä että se olisi ongelma koska haluan ja haluisin pystyä olemaan itsenäisempi mitä olen. Alaa olen vaihtanut täällä jo kerran, ja nyt tuntuu jo sille että oon ihan umpikujassa. En ole saanut minkäänlaisia töitä ja opintolainaa minulla on useempi tonni. Tuo laina ahdistaa myös ja se että joudun ottamaan sitä kohta taas lisää koska en ole saanut töitä.
En tiedä yhtään mitä teen. Koulussa ahdistaa paskapuhujat yms nälvijät jonne pitäisi muutaman viikon päästä mennä. Haluan opiskella ja saada ammattin mutta ilmapiiri syö pahasti mun motivaatiota. Ottaen huomioon että mulla on ollut masennusta ja ahdistusta usein. Tää nykytilanne on laukassu taas tän olotilan, mut onneks en hukuta tätä ahdistuta viinaan.
Mun tekis taas tehdä sama kun pari vuotta sitten että lähteä toiseen kaupunkiin ja alottaa siellä uus koulu tai duuni, mutta hommaa vaikeuttaa raha. Haluis vaan pois. Haluis työn ja suht normin elämän ilman tällästä säätämistä ja jatkuvaa ahdistusta tulevasta. Pitäis nukkua jo tähän aikaan mut menee vaan miettimiseks. Mitä sä tekisit mun tilanteessa?
Oon "jo" yli parikymppinen eikä mulla ole ammattia. Tästä johtuu sitten taas se että minun on vaikeaa saada töitä, ja ei ole vakituisia tuloja. Lähtötilanne mulla ei ollu kovin hyvä koska kotona minua ei ikinä kannustettu opiskeluun ja oli ihan vääränlaiset esikuvat.
Hain opiskeleman toiselle paikkakunnalle ja tullu nyt huomattuu sen olevan virhe. En tunne kyseiseltä paikkakunnalta ketään, ei sillä että se olisi ongelma koska haluan ja haluisin pystyä olemaan itsenäisempi mitä olen. Alaa olen vaihtanut täällä jo kerran, ja nyt tuntuu jo sille että oon ihan umpikujassa. En ole saanut minkäänlaisia töitä ja opintolainaa minulla on useempi tonni. Tuo laina ahdistaa myös ja se että joudun ottamaan sitä kohta taas lisää koska en ole saanut töitä.
En tiedä yhtään mitä teen. Koulussa ahdistaa paskapuhujat yms nälvijät jonne pitäisi muutaman viikon päästä mennä. Haluan opiskella ja saada ammattin mutta ilmapiiri syö pahasti mun motivaatiota. Ottaen huomioon että mulla on ollut masennusta ja ahdistusta usein. Tää nykytilanne on laukassu taas tän olotilan, mut onneks en hukuta tätä ahdistuta viinaan.
Mun tekis taas tehdä sama kun pari vuotta sitten että lähteä toiseen kaupunkiin ja alottaa siellä uus koulu tai duuni, mutta hommaa vaikeuttaa raha. Haluis vaan pois. Haluis työn ja suht normin elämän ilman tällästä säätämistä ja jatkuvaa ahdistusta tulevasta. Pitäis nukkua jo tähän aikaan mut menee vaan miettimiseks. Mitä sä tekisit mun tilanteessa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikäli mahdollista niin yritä jatkaa kolua ja saada se kunnialla loppuun. Jos sinulla on heikko itsetunto ja jo valmis kyyninen asenne, miten sinuun suhttaudutaan niin tavallaan rakennat itse maaperää, mitet metsä vastaa kun sille huudetaan.
Jos ongelma on asenteissa ja mielessäsi, niin sama toistuu toisellakin paikkakunnalla ja taloustilannensen kuin vain kiristyy. Tee napakka päätös että opiskelet omaa elämää varten ja sinulla on tavoitteet valmistua. OLen itsekkin ollut joskus opiskelemassa ja ei ollut kavereita ja olin kai porukan yksinäisin.
Onpahan elämässä sitten ihmisiä ollut ympärillä.
Jospa saisit jonukin vaikka iltasiivousjutun: olist tekemistä ja saisit talousasiat kuntoon.
Oon sitä hammasta purren käynytkin tuon yhden vuoden. Olin alkujaan siellä tosi sosiaalinen ja muut huomioonottava mut sitten kun huomasin miten jotkut rupes syrjii mua niin sitten oma motivaatio meni, ja sen jälkeen antanut itsestäni ujoa ja varmaan outoakin kuvaa. Tämä on harmillista kun menin ja alotin sillon hyvillä mielillä eikä ahdistuksesta ollut tietoakaan, mutta nytten taas tuntuu että pää hajoo.
Siis syntyi sellasia kuppikuntia joihin ei ollut "asiaa", ja on hyvin hankalaa kun jätetään ulkopuolelle. Mulla on kyllä hyvä itsetunto joissain asioissa mutta mitä koulun käyntiin tulee ei se koskaan ole ollut kovinkaan positiivista mun kohdalla, koska ei tosiaan ole ollut minkäänlaista kannustusta kotoa, eikä välitetty.
Meninkin sillon hyvillä mielin kouluun ja olin oma itseni, mutta sitten ei mennyt kauaa kun menin omaan kuoreeni koska ilmapiiri. Ympäristö kun on hylkivä ja syrjivä ni se syö motivaatiota. Luokallani ei ole oikeen ikäisiäni ja muut luokat saa musta väärää kuvaa kun ahdistun tuosta kaikesta. Ei sillä että väkisin haluisin olla näiden vanhempien seurassa mutta on se hankalaa kun ei hyväksytä porukkaan ja ollaan kaksinaamaisia mua kohtaan. Välillä se touhu on niin teatteria.
Tuota koittanukki hokee mielessäni että mun elämä ja mulla on vielä hyvin aikaa rakentaa siitä sellainen kun haluan, mutta meinaa tuota sontaa sataa niskaan taas joka puolelta. Oon koittanut hakea vaikka mitä duunia mutta en ole saanut koska ei tuota työkokemustakaan oikeen ole johtuen siitä kun joskus valitettavasti kiinnosti tuo alkoholi enemmän kuin koulutus, jota nykyään en käytä melkein ollenkaan.
Mulla ois hieman kiinnostusta joskus käydä joku amk tutkinto, mutta mulla ei ole edes toiseen asteen tutkintoa eikä kahta vuotta työkokemusta.
Tuo on harmillita, että alat itse näytellä ujoa ja antaa ihan tarkoituksella jotian outoa kuvaa. Jos toiset ovat vanhempia, voi olla että hei eivät oikein osaa olla nuoremman kanssa. Totta on myös, että kun jokin noin 15 hengen opiskelijaporukka aloittaa homman, alussa ryhmä on yhteinäinen, sitten alkaa muotoutua parin, kolmen, neljän hengen porukoita jotka pyörivät väli- ja ruokatauot yhdessä. Se on vain niin. Kyllähän aikuiset voivat puhua vapaasti keskenäänkin, mutta ei noihin porukoihin sitten noin vain pääse.
Itse olin pari vuottta sitten kurssilla toisella pikkakunnalla. Osa tupakoi ja heistä alkoi tulla omia klikkejään, sitten me kolme toiselta pikkakunnalta (emme olleet ennen kurssia tuttuja) aloimme pyöriä yhdessä. Sitten oli muutama jo ennestäänkin tuttuja. Oli ksi nuora tyttöä, jotka isuitvat aina yksin, mutta oivat niin toista maata, että eivät osanneet olla yhdessä.
Annan sinulle neuvoksi, että ole luonteva ja tavallinen vakka et ole päässyt porukoihin, mutta älä väkisinkään pakkaudu.
Itse olen empaattinen ja yritän ottaa porukassa mukaan jokun joka näyttää jäävän yksin, mutta minkäs tekee, jos toinen selvästi viestittää, että ei halua ja on mieluummin sitten yksin.
Et ole mitenkään outo tapus. Noissa ryhmissä ei ole vain sattunut olemaan sinulle hengenheimolaista. Satsaa nyt vain opiskeluun ja anmmattiin. Ilman koulutusta ei saa töitä. Sitten kun saat jonkin verran olla vaikka tuossa koulutustasi vastaavassa työssä, saat myös elämänkokemusta, voit säästää rahaa ja hakeutua vaikka vielä täysin uuteen ammattiin. Sitten sitä arvostaa omaa historiaansa kun on saanut repiä tiensä ja leipänsä omalla sinnikkyydellä ja tahdon voimalla. Niin monet nykyään tekevät. Aikansa kutakin ja sitten voiat vaikka tehdä kokonaan elämän muutoksen.
Jos on taloudellisesti vaikeaa, niin eivätkö vanhepsi voisi jotenkin auttaa tgai antaa vaikka lainaa. Pikavippejä lä ota, korko on selliainen ja maksaa pitää ajallaan. Hienoa että viin on jäänyt pois kuvioista.
Kuule, minusta tuntuu, että sinä tyttö pärjäät elämässä.-
En oo mitään ujo roolia laittanu päälle mut musta saa sen kuvan koska en niin "kehtaa" sit olla muiden kans ku tuntuu et kaikki on sitä mieltä musta niinku ne joista sen selvästi huomaan etteivät halua mua porukkaansa. Se sit johtaa siihen et oon itekseni ja on kiusallisii tilanteita ku ite haluis tutustuu tiettyihin ihmisiin joista ehkä koulun alussa huomasikin että haluisivat muhun tutustua mutta sitten kun saan ne negatiiviset "vibat" joiltakin ni sitä menee niin helpost kuoreesa, ja pistää sen suojamuurisa päälle. Haluis kumminki kavereita ja löytää jotain muutakin.
Joo kyllä tuollakin alussa oli yks luokka yhessä mut sitten rupes tulee kuppikuntia ja sitten sitä jäiki itekseen, ku selvästi porukka lähtee livohkaan ku ite menee paikalle. Ite oon sellanen että pystyn puhumaan ihan mistä aiheesta tahansa että osaan silleen mukautua, ja oonki enemmän sellanen kuuntelija tyyppi. En siltikään vaan hiljaa ole jos koen että mut hyväksytään porukkaan. Tuntuu vaan ettei halua edes puhua mitään koska tietää mitä mieltä minusta ovat. Hankalaa opiskella tuollasessa ympäristössä. Oon huomannu useammanki ihmisen jotka on minun "tyylisiä" ihmisiä joiden kanssa vois hyvinki tulla juttuun mutta ei se oikeen ole onnistunut koska oon jääny niin ulkopuolelle. Enkä sule sitäkään pois etteikö nämä jotka eivät minusta pidä jostain syystä vaikken heille mitään ole edes tehnyt niin ole minusta puhuneet jotain p***** muille.
Tuota olenki nyt miettiny et pitäis itteni takia koittaa käydä, ja jos tuo ei nappaa ni pitää sitten kokeilla taas jotain muuta alaa vaikka ottaa vähä mielen päälle tuo jatkuva vaihtelukin. On muutama sukulainen auttanut rahallisesti mutta ei "tarpeeksi" vaikka tietysti olen kiitollinen siitäkin avusta jonka olen saanut. Oon itekkin empaattinen tyyppi ja saanu takkiini siitä ku oon ollu liaan sinisilmänen ni siitähän se johtuukin tuo että on ongelmaa luottaa muihin ihmisiin, ja on normaalia varovaisempi.
Kiitos tuli parempi fiilis viestistäsi!