SENIORIPUOLUEEN PALSTA,,

anja koivistoinen

Muistutan, että tämä on Seniorien palsta ja heillä on muutakin asiaa kuin pakkoruotsi.

13

150

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi kiusataan?

      Justiinsa näin, miksi Senioripuolueen palsta on koko ajan kiusan kohteena. Mitä pahaa "me" olemme tehneet, että tällainen jatkuu vuodesta toiseen. Me emme pakkoruotsille mitään voi, me voimme vasta koota meidän asioita yhteen, saada Senioripuolueelle uskottavuutta ja näkyvyyttä, sekä koota ne 5000 kannattajakorttia. Toivon sydämessäni että nämä ruotsin kieltä mollaavat antaisivat meidän jo olla, vai onko aivan liikaa pyydetty.

      • ritva_puolakka

        Teidän pitää vaan nyt aktiivisesti alkaa puhdistamaan tätä palstaa ja ilmoittaa asiattomat viestit, ei näistä muuten eroon pääse.

        Suomi24:n on myös skarpattava moderoinnissaan tai jos tämä päästetään kovin pahaksi, palsta voidaan kokonaan sulkea. Myös anonyymeiltä kirjoittajilta voi vaatia asiallisuutta, muuten toteutuu vaatimus, että anonyyminä ei saa enää kirjoittaa netissä. Se jos mikä, on isku sananvapaudelle.

        Senioripuolue ry. on saanut jo niin hyvää julkisuutta, että uskon että korttien keräys onnistuu. Vuosi ja 5000 ei ole mikään ylivoimainen tehtävä. Hyvällä asialla olette ja lämpimästi tuen teitä yhteistyön merkeissä.


    • ritva_puolakka

      Hyvä Anja!

      Vaikka itsekin ajan vapaata kielivalintaa, tuo pakkoruotsitus kääntyy jo itse asiaa vastaan.

      Mielellläni lukisin aloituksia eläkkeistä ja indekseistä ja muusta eläkeläisille tärkeistä asioista.

      Itse kukin tässä vanhenee päivä päivältä ja olisi hyvä, jos asiatietoa olisi täältä saatavilla.

    • sopiiko se teille?

      Tuo on ihan totta, tämä saman asian jatkuva jankutus kääntyy itseään vastaan, olen aina pikkutytöstä lähtien joutunut ruotsinkielisten
      kiusaamaksi ja olin heti allekirjoittamassa tuon aloitteen vapaasta kielivalinnasta, mutta tämä alkaa kyllä jo tympäistä.

      Kaikki jotka haluavat tuohon osallistua tietävät jo asian, joten pyydän kauniisti,
      ettekö voisi lopettaa ja siirtyä keräämään noita nimiä kaduille ja toreille,
      täällä keskustelupalstoilla ei käy tarpeeksi väkeä, muualta ne loput täytyy
      kerätä, eihän sieltä enää puutu kuin vajaat 5000 nimeä, pistäkää muutama
      keräysporukka hommiin ei siinä kauaa mene,mutta tämä palsta ja
      Suomi 24 on jo loppuun kaluttu.

      Ajatelkaa että teidänkin mummot ja paapat vierailevat palstalla ja haluavat
      varmasti puhua muustakin,kielivalinta ei ole koko maailma.

      Siksi,bliis, minä pyydän???

    • noin sattui

      Tiedoksi vaan että itse tulostin lomakkeita ja menin kaduille keräämään nimiä mutta pahaksi onneksi minulle Töölö on niin ruotsinmielinen että koin itseni melkein rikolliseksi saatuani tylyjä ja epäkohteliaita vastauksia.

      Oli kai tyhmää lähteä yksin. On oltava kaveri mukana antamassa tukea ettei tule täysin lyödyksi.

    • kylläsen ehtii

      Älä mene alueille joissa ruotsalaisia asuu,ei kai hesassa nyt kovin paljon ruotsinkieltä tarvita, olin siellä asiakaspalvelussa töissä aikoinaan,hui,
      siitä taitaa olla jo 50vuotta,eikä minulla ollut ongelmia kielen kanssa,
      ruotsia en puhu vieläkään, voi olla etten ehdi enää oppiakaan, enkä edes halua.

      Keskustan alueella liikkuu varmaan enemmän suomenkielisiä,
      mene sinne, eikä ole mukavakaan yksin kerätä,kahden se on rattoisaa,
      iso porukka taas pelottaa ihmisiä,onnea työhösi.

    • Seniori Savosta

      Ihmettelen sitä mitä yleensä koko kielten opiskelu asia kuuluu suomenruotsalaisille
      kun suomenkielisethän on siinä pakotettu opiskelemaan vieraanmaan
      kieli pakolla? Jospa nämä erikoiset kielivähemmistön kiihkoilijat olisivat
      niin järkeviä ja tajuaisivat sen, että nyt kyseessä on heidän oma tulevaisuus
      täällä Suomessa tulla toimeen valtaväestön kanssa.
      Pakkoruotsitus on pilannut koko suomenruotsalaisten maineen ja heidän
      ylimielinen suhtautuminen suomenkielisiin on jo mennyt överiksi ja kääntynyt
      heitä itseään vastaan.

      • anja koivistoinen

        Olen ollut kolmisenkymmentä vuotta Helsingin seudulla palvelutehtävissä lähinnä kaupan alalla. Minun savolainen paksu kieleni ei taivu kuin suomenkieleen, mitä nyt kotoista savoa huvikseni mongerran. Hyvin harvoin, jos koskaan sain epämiellyttävää käytöstä senvuoksi, että en osannut ruotsia. Asiakkaat muuttivat puheensa suomenkielelle, kun sanoin osaavani vain suomea. Työskentelin Helsingin keskustan tavaratoloissa - en tosin Stokmanilla - siitä talosta olikin mukavia juttuja - asiakkailta.


    • Sinivihreä Nainen

      Hyvä että senioreillekin on valjennut millaista häiriköintiä tämä niin sanotus pakkoruotsin vastustaminen on. Kyllä tavallinen ihminen oppii ruotsin kielen helposti. Niin sanotun pakkoruotsin vastustajat ovat heikkolahjaisia jankkaajia, kuten tällä palstalla on käynyt ilmi.

      Samat heikkolahjaiset vastustavat yleenä myös EU:ta. Viisaampien piirissä sitä kannatetaan. Kyllä ministerit tietävät EU:sta enemmän kuin mökin mummot ja huru-ukot.

      Kyllä EU:lle! Kyllä ruotsin kielen opetukselle! Kyllä avoimelle maailmalle ja maahanmuutolle! Muuten emme pärjää.

      • anja koivistoinen

        Pakko on paha isäntä asiassa kuin asiassa, senhän jokainen tietää.
        Kyllähän ihminen oppii mitä vaan haluaa, vaikka pakkoruotsin jos haluaa ja tarvitsee sitä. EI se heikkolahjaisuutta tarvitse olla. Ja minä arvostan tämän palstan asiallisia kirjoittajia. Mielipiteensä saa ilmaista olematta heikkolahjainen tai olemalla viisas. Asiani ei ole arvostella.

        EU on tosiaan jakanut kansalaisten mielipiteitä. Tässäkään asiassa en lähtisi arvostelemaan kuka on heikkolahjainen ja kuka viisas. Kyllä ministerit tosiaan tietävät EU:ta ememmän kuin tavallinen kansa.

        Mutta, miksi he eivät kerro sitten kansalle tietojaan. Käsittääkseni heidät on valittu tehtävään puolustamaan ja ajamaan kansalaisten asioita, eikä salaamaan ja valehtelemaan, kauniimmin sanottuna muuntelemaan totuutta, kyllä kansan täytyy tietää mitä maassa tapahtuu.

        EU:n ja euron kannatus on mielipiteidetutkimusten mukaan kautta Euroopan ennätyksellisen vähäistä. Isossa-Britaniassa puolet kansalaisista haluaisi maan eroavan Euroopan unionista.

        Kyllä lähimmäisen kunnioitukselle, arvostukselle ja suvaitsevuudelle.


      • Haloo?

        Kommentissasi on paha ristiriita. Miten ihmeessä pakkoruotsitus, maahanmuutto ja avoin maailma sopivat yhteen?

        Pakkoruotsitus on kääntymistä menneseen Suomeen, jolloin meillä ei ollut kuin yksi vähemmistö. Nykyään kielivähemmistöjä on peräti 148!

        Ajat muuttuvat ja maan pitää muuttua niiden mukana. Se on AINOA tapa menestykseen!


      • Siis missä?

        sinivihreä mies: nro 1. VIISAS VAIKENEE! Sinä se jaksat jankata samoja asioita. Eiköhän kiusantekosi jo ala loppua! Edustat muka Kokoomusta. Hekö viisaita: pah, moni ikänsä ruummiillisesti raskasta työtä tehnyt vanhusta on höpläytetty nuorilla Kokoomusklopeilla ja he äänestävät Kokoomusta ulkoisten tekijöiden vuoksi ja uskottavastihan he myös valehtelevat... Jo pelkästään Kataisella on 148 erityisavustajaa: "heidän palkkakustannuksiinsa sinäkin osallistut"! Hänkö siis viisas? Hänhän se vasta tyhmä onkin kun ei pärjää vähemmällä avustajia!

        Olen muuten lähdössä Thaimaaseen ja jos vielä köllättelet rannalla nettiä surffaillen, niin mielelläni tapaisin sinut ihan kasvotusten. Mistä löydän siis sinut? Olen komea ja varakas koulutettu Nainen, varmaan meillä olisi kiinnostavaa ja hauskaa yhdessä...


      • jkl98
        Siis missä? kirjoitti:

        sinivihreä mies: nro 1. VIISAS VAIKENEE! Sinä se jaksat jankata samoja asioita. Eiköhän kiusantekosi jo ala loppua! Edustat muka Kokoomusta. Hekö viisaita: pah, moni ikänsä ruummiillisesti raskasta työtä tehnyt vanhusta on höpläytetty nuorilla Kokoomusklopeilla ja he äänestävät Kokoomusta ulkoisten tekijöiden vuoksi ja uskottavastihan he myös valehtelevat... Jo pelkästään Kataisella on 148 erityisavustajaa: "heidän palkkakustannuksiinsa sinäkin osallistut"! Hänkö siis viisas? Hänhän se vasta tyhmä onkin kun ei pärjää vähemmällä avustajia!

        Olen muuten lähdössä Thaimaaseen ja jos vielä köllättelet rannalla nettiä surffaillen, niin mielelläni tapaisin sinut ihan kasvotusten. Mistä löydän siis sinut? Olen komea ja varakas koulutettu Nainen, varmaan meillä olisi kiinnostavaa ja hauskaa yhdessä...

        ylös


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      75
      766
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      144
      750
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      643
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      587
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      521
    9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      503
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      496
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      466
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      401
      448
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      76
      431
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      426
    16. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    17. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      394
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      36
      392
    19. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    20. Mikä on toinen nimesi?

      😊
      Ikävä
      28
      384
    Aihe