Löysin hienon kirjoituksen

Dhommi´´

Eräs nettitekstaaja (en minä) kuvasi hienosti klassisen musiikin "elitististä luonnetta":

Händelin barokkioopperat, joista valtaosa on kirjoitettu Lontoossa n. 1710 - 30, vetivät suuren joukon rahvasta, jotka tulivat kuuntelemaan aarioita ja pelaamaan korttia resitatiivien aikana. 1800-luvun alkupuolen Italiassa oopperasäveltäjillä oli omat fan clubinsa, kuten elokuvatähdillä nykyään; Rossinin Sevillan parturin ensiesitys 1816 meni fiaskoksi kun Paisiellon kannattajat buuasivat illan pilalle. Auberin ooppera Porticin mykkä vuonna 1848 käynnisti Brysselissä mellakoita, jotka johtivat Belgian valtion itsenäistymiseen.

Miksi samat oopperat, jotka vuosisatojen ajan ovat tehneet saman tehtävän kuin tämän päivän elokuvat ja suuret yleisökonsertit, ovat nykyään elitistisiä? Vastaus löytyy ilmiselvästi äänentoistosta ja pop-musiikista, joita aiemmin ei ollut. Jatkuva pop-musiikin kuuntelu tekee ihmisestä tyhmemmän, minkä vuoksi klassinen musiikki tuntuu suhteellisesti (mutta ei absoluuttisesti) elitistisemmältä. Pop-musiikin turmelema nykyihminen ei ymmärrä Händelin oopperoita, joita 1700-luvun lontoolainen hevoskuski kuunteli nautinnolla. Välttäkää siis rokkia, räppiä ja suomipoppia, jos haluatte, että teistä kehittyy älykkäitä ja ajattelevia olentoja.

2

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liri lori

      Sinulla on luultua enemmän kusta päässä.

    • Epäselvitysmies

      Oopperat olivat tuohon aikaan (jumalanpalvelusten ohella) käytännössä ainoita viihdetilaisuuksia. Toki viihde kelpasi rahvaalle silloin kuten nytkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 521
      7870
    2. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      232
      2712
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2601
    4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      163
      1979
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      119
      1835
    6. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      6
      1626
    7. Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata

      Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p
      Uusikaupunki
      2
      1376
    8. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      76
      1203
    9. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      62
      1188
    10. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      4
      1165
    Aihe