persut syöksykierteessä

persuilla on seuraavien eduskuntavaalien jälkeen korkeintaan yhdeksän kansanedustajaa.

39

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kansa antaa vauhtia

      Joo, yhä useammat ovat alkaneet miettiä, kannattaako äänestää näitä IKL:n, Valkoisen Rintaman, Väinö Kuisman Suomi-Isänmaan ja Suomen Sisun hörhöjä pelkästään palkkaa nauttimaan. Ei kai eduskunnan ole tarkoitus olla joku sirkus, jossa avoimesti pilkataan laillisia poliittisia puolueita ja vähemmistöjä.

      Mitä järkeä on äänestää persuja, jotka eivät ole millään tavoin valmiita kantamaan vastuuta ja menemään hallitukseen? Jos porukan johtaja kokee tämän hetken tärkeimmäksi asiaksi Ranskan homoliittojen vastustamisen marssimalla yhteisrintamassa äärioikeiston kanssa, ei muultakaan porukalta voi paljon odottaa.

      Presidentinvaalitentit olivat monelle käännekohta, joka avasi silmät näkemään Soinin todellisen luonteen. Soini arvioi korostavansa arvovaltaansa jättämällä Jusulan keksimät sutkautukset pois esiintymisistään. Seurasi katastrofi, kun Soinin esiintyminen olikin vain ärtynyttä puolueensa äärioikeiston puolustelua ja itsensä uhriuttamista. Suomalaiset eivät halua Soinia johtajakseen, joten persujen tasainen alamäki on vain luonnollinen seuraus tästä.

      Persuilla ei ole puolueenakaan ulospääsyä, sillä Soini pitää puoluettaan panttivankinaan säätiötään hallitsemalla. Kun keulakuva markkina-arvo on mennyt negatiivisen puolelle eikä hän itse suostu sitä ymmärtämään, mitään ei ole tehtävissä.

      • jytisöö jo

        VALMISTAUTUKAA JYTKYJEN JYTKYYN joka tapahtuu seuraavissa eduskuntavaaleissa,sillä siinä vihreän punertava paska lentää jytkyn vaikutuksesta aina anukseen saakka. PELOTTAA pienillä sirpalepuolueilla ,niin että ei oikei tiedä mitä tekisivät.....

      • Soiniin kyllästynyt

        Soini on esittänyt asiansa, Soini saa mennä.

      • viherrosvo

        kateutta haukkua soinia kun perussuomalaisten kannatus on niin korkea,sillä he ovat totuuden torvi suomen politiikassa ja senhän kertoo valtava suosio kansan keskuudessa...tällä sivuilla tuntuu olevan kovasti vastustajia viherhippien joukkioista kun heit pelottaa valheitten paljastuminen joittenka teko heiltä kyl onnistuu...perussuomalaiset HYVÄ HYVÄ ja jatkakaa samaan tyyliin niin kannatuksenne jatkaa yhä kasvuaan, sillä rehelliset perivät maan.

    • majava tietää!

      >persuilla on seuraavien eduskuntavaalien jälkeen korkeintaan yhdeksän kansanedustajaa.

      No hy-vä!
      Tottahan me sinuun luotamme kuin vuoreen!;)

    • hyvää vaalityötä

      Ihan sama. Vaaleissa 2014 ja erityisesti 2015 Ranska on lamassa. Nyt odotetaan Kreikan tappioita ja sen erottamista eurosta pakkotilanteessa Ranskan laman jälkeen koska Saksa jää ainoaksi maksajaksi. Lisäksi perussuomalaiset haluavat muutoksen
      ja pienentää parlamentaarisesti mitättömiksi

      perheiden yhdistämispuolueet Rkp, Vasliitto ja vihreät

      Kun näiden kannatus yhteensä on alle 10 prosenttia
      aletaan huomattavasti voimakkaammin hoitaa suomalaisten
      asioista koska kokoomus sdp keskusta pelkäävät
      perheenyhdistäjien kohtaloa.

      NYT VALMISTAUDUTAAN 2014 EU-PARLAMENTTIVAALEIHIN, TOUKOKUU
      4 PAIKKAA PERUSSUOMALAISILLE
      JA 2015 EDUSKUNTAVAALEISSA PERUSSUOMALAISET YKSINÄÄN SUUREMPI
      KUIN SDP VASLIITTO, VAALITYÖTÄ.

    • PS ei edes apupuolue

      Keskusta ja Kokoomus johtavat vuonna 2015 maata !!! Persut; alkakaapa kumartamaan Sipilän suuntaan ja syvään.

    • ewrtr

      seuraava vaaleissa voi Perussuomalaiset saada 30 prosenttia äänistä

      • rtrwe

        Voi saada. Voi jäädä saamattaki. Mietipä sitä.

    • minä, minä, minä

      Soinin vaaliohjelma ja mainoslauseet tiivistettynä: MINÄ SOINI, MINÄ SOINI, MINÄ SOINI, MINÄ SOINI.....!!!!!!

      • Puolueen ydin

        Nyt pitäisi julistaa kilpailu, montako Soinin kuvaa tulee persujen seuraavaan valtakunnalliseen vaalijulisteeseen. Jos tulee voitto, plokiin kirjoitetaan taas, kuinka voitto saavutettiin "Timo Soinin johdolla". Tappion sattuessa syytetään kenttäväkeä laiskasta vaalityöstä ja huonosta ehdokasasettelusta.

    • löylynlyömä

      Mölisee avauksiaan lasoilissa..

      • Mitä Töppis?

      • alte kameraden

      • täällä on
        alte kameraden kirjoitti:

        Töppis ehdi nyt kertomaan, koska osallistuu juuri nyt Kakolanmäen vanhan toveriseuran tilaisuuteen ilman sarvia ja hampaita.

        Koko demuhomopuska koolla..

      • elämä onnea
        täällä on kirjoitti:

        Koko demuhomopuska koolla..

        Töppikselle avautunut taivas ja kaikki vanhat kaverit puskassa ympärillä !!!

      • anodikset liikkeellä
        elämä onnea kirjoitti:

        Töppikselle avautunut taivas ja kaikki vanhat kaverit puskassa ympärillä !!!

        Turussa aina tapahtuu. Onko Soini jo aloittanut kuuluisan uintinsa Aura-joessa ? Vai kulkeeko edelleen joen rannalla ilman paitaa tehden Töppiksenkin kateelliseksi ???

      • lasolidemu..
        anodikset liikkeellä kirjoitti:

        Turussa aina tapahtuu. Onko Soini jo aloittanut kuuluisan uintinsa Aura-joessa ? Vai kulkeeko edelleen joen rannalla ilman paitaa tehden Töppiksenkin kateelliseksi ???

        Olet sekasi.. Vain demuhomot siellä pyörii..

      • hampaat pois
        lasolidemu.. kirjoitti:

        Olet sekasi.. Vain demuhomot siellä pyörii..

        Ja PersuTöppis niiden kanssa.

      • pöllyssä..
        hampaat pois kirjoitti:

        Ja PersuTöppis niiden kanssa.

        Töpis on homodemupuskan kunkku..

    • ranualta

      perussuomalaisiin on aina kohdistunut lähinnä vihervasemmiston propagandaa ja halveksuvaa käytöstä ,joka on antanut lisää kannatusta perussuomalaisille. vasemmistoliitto ja vihreät yhdessäkin ovat persuja pienempi voima ja heidän kannatuksensa kuivuu joka vaaleissa yhä pienemmäksi. on hyvin selvää että tämä lisää katkeruutta jonka huomaa tässäkin keskustelussa.perussuomalaiset edustaa juuri sitä rehellistä aatemaailmaa jota suomalaiset kaipaavat ja heidän kannattajakuntansa kasvaa ennustelija eukoista huolimatta ja sekös pelottaa luonnottoman ja epärehellisten puolueita,sillä niinhän se on että johon kalikka kalahtaa niin se älähtää...koettakaa nyt vain tyytyä asemaanne ,sillä rehellisyys maan perii ja luottakaa kansan antamaan vallanjakoon .

      • Musta on valkoista!

        Persuilla on tapana muokata käsitteitä ja omia ne sitten omaan käyttöönsä:

        Rehellisyys:

        Persujen puheenjohtaja valehteli kirjoittaneensa puolueelleen Brysselissä ilmasto-ohjelman, vaikka hänen aktiviteettinsa rajoittuivat copy - paste -toimintojen suorittamiseen Matti Putkosen Metalliliitolle kirjoittamasta tekstistä. Puheenjohtaja myönsi myös, että puolueen eduskuntavaaliohjelma oli vitsi mm. taidelinjausten osalta. Lisäydinvoima oli Soinista äärimmäisen paha asia vielä vuonna 2007, mutta jo kesällä 2010 hän kannatti innokkaasti ydinvoiman rakentamista ja syytti muita puolueita työllisyyden vaarantamisesta oman ryhmän äänestäessä ydinvoimaa vastaan 4-0. Soini on myös väittänyt moneen kertaan, ettei puolueessa ole rasismia, vaikka rasistisista rikoksista tuomittujakin on puolueessa useita.

        Kaikki tämä on todistettavissa, joten persujen käsitys rehellisyydestä ei ilmeisesti tarkoita persujen omia tekemisiä. Perusteluna tulee varmaan jotain jesuiittamaista "tarkoitus pyhittää keinot" -tyylistä. Mutta jatkakaa ihmeessä samalla linjalla, tätä uhoamista on hauska lukea.

      • hahaaaaaaaaa
        Musta on valkoista! kirjoitti:

        turhaa paskapuhetta viherhomppeleilta.....perussuomalaisten kannatus on loppuun 20 prossaa ,taitaa kansa jotain tietää ....repikää siitä viherhomot huumoria

      • Totuus ei pala
        hahaaaaaaaaa kirjoitti:

        turhaa paskapuhetta viherhomppeleilta.....perussuomalaisten kannatus on loppuun 20 prossaa ,taitaa kansa jotain tietää ....repikää siitä viherhomot huumoria

        No niin, siinähän tulikin kumottua kaikki väitteet asiallisesti perustellen. Ikäväähän se on, ettei nettiaikana pysty kumoamaan faktoja, ne ovat kaikkien luettavissa sellaisenaan.

        Persujen tapaan yritetään sitten tätä lapsellista leimaamista ja uhoamista, jotka ovat nousuhumalalle tyypillisiä piirteitä. Mutta yrittäkää nyt kuitenkin kestää kiukkunne.

      • pSS pimeyden ydin
        Totuus ei pala kirjoitti:

        No niin, siinähän tulikin kumottua kaikki väitteet asiallisesti perustellen. Ikäväähän se on, ettei nettiaikana pysty kumoamaan faktoja, ne ovat kaikkien luettavissa sellaisenaan.

        Persujen tapaan yritetään sitten tätä lapsellista leimaamista ja uhoamista, jotka ovat nousuhumalalle tyypillisiä piirteitä. Mutta yrittäkää nyt kuitenkin kestää kiukkunne.

        Soinismi ei siedä minkäänlaista päivänvaloa.

      • fakta on fakta
        Musta on valkoista! kirjoitti:

        Persuilla on tapana muokata käsitteitä ja omia ne sitten omaan käyttöönsä:

        Rehellisyys:

        Persujen puheenjohtaja valehteli kirjoittaneensa puolueelleen Brysselissä ilmasto-ohjelman, vaikka hänen aktiviteettinsa rajoittuivat copy - paste -toimintojen suorittamiseen Matti Putkosen Metalliliitolle kirjoittamasta tekstistä. Puheenjohtaja myönsi myös, että puolueen eduskuntavaaliohjelma oli vitsi mm. taidelinjausten osalta. Lisäydinvoima oli Soinista äärimmäisen paha asia vielä vuonna 2007, mutta jo kesällä 2010 hän kannatti innokkaasti ydinvoiman rakentamista ja syytti muita puolueita työllisyyden vaarantamisesta oman ryhmän äänestäessä ydinvoimaa vastaan 4-0. Soini on myös väittänyt moneen kertaan, ettei puolueessa ole rasismia, vaikka rasistisista rikoksista tuomittujakin on puolueessa useita.

        Kaikki tämä on todistettavissa, joten persujen käsitys rehellisyydestä ei ilmeisesti tarkoita persujen omia tekemisiä. Perusteluna tulee varmaan jotain jesuiittamaista "tarkoitus pyhittää keinot" -tyylistä. Mutta jatkakaa ihmeessä samalla linjalla, tätä uhoamista on hauska lukea.

        Viherhompsut oli melkein 10 vuotta ydinvoimahallituksessa ja se ei itketä yhtään? Audin takapenkillä oli kivaa vaikka ydinvoimaa väännettiin. Miettikääpä sitä kun kerrotte sen lapsenlapsille että Audin takapenkki oli tärkeämpi asia kuin räjähtävä ydinvoimala!

    • yjytyhy

      vihreitten haavekuva on seuraava....ei tuotantoa millään alueella,ei siis työttömyys ongelmaa...homoja koko sakki ja tyhmiä

      • johtava miespuolue

        Miespuolueen jäsenet jälleen hakemassa itselleen sopivaa seksiseuraa !!!!

    • homosaunapersu

      Leijonariipus- Suomen tunnetuin ja julkein homokoru.

      • kenkuttaako7777

        viherhomojen höpötyksiä....peitelläkseen omaa homouttaan....tasa arvoinen avioliittolaki...voi helevetti noita viher stalinisteja jotka kumartavat luonnotonta

      • peräsuoliviher

        leijonariipus-suomen normaalin perheenisän talvisodan hengen tunnus,joka tuo ne isänmaalliset pyhät arvot esille ja kertoo perussuomalaisten rehellisestä isänmaanrakkaudesta...viherkommari homot yrittävät vääristellä ,mutta ampuvat omaan jalkaan,,,niin kuin vaalit ovat osoittaneet.

    • 55s55

      eikun perussuomalaisilla on 55 kansanedustajaa,koska totuus leviää

    • kova peruSShomppeli

      Leijonariipuksesta homppelin tuntee kautta maan.

    • Kansa ihmettelee

      Saamattoman hallituksen ansiosta oppositiopuolueilla on nyt aika kova kannatus.

      Mutta mistä johtunee, että kepun kannatus on noussut kohisten edellisten ek-vaalien tasolta, mutta persuilla pysynyt samassa tai itse asiassa valunut vähän alaspäinkin? Näin siis, vaikka persut ovat öyhöttäneet ja puskamölisseet, minkä ovat jaksaneet ja kepulaiset taas eivät. Vaiko kenties juuri siksi?

    • keperupu

      samaa sakkia ollaan persut ja kepu...yhdessä viherpuna populismia vastaan.

      • Ette ole

        Kepussa ei hyysätä natseja.

      • emme ole
        Ette ole kirjoitti:

        Kepussa ei hyysätä natseja.

        Vaanrääkätään eläimiä ja kupataan nuorisosäätiön varoja...

    • entinen persu

      Meillä hyysätään vain persuja.

    • faktaa..............

      Kannattaa muistaa, että Maalaisliitto eli nykyinen kepu oli Lapuanliikkeessäkin vaikuttava osa.. Ym rähinöissä..

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4404
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2978
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2825
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2575
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2499
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2238
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2190
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2068
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      2038
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1995
    Aihe