Eikö hävetä

Luulisi ketuttavan kepuloisia, kun annatte sossujen vesättää teitä 100-0 kaikissa olennaisissa asioissa. Tai sitten te olette oikeasti agraarisosialisteja, joilla ei ole muuta eroa varsinaisiin sosialisteihin kuin maalaisuus.

___

Suomalaisen hyvinvoinnin rahoitus on kriisissä. Vaikka rahat loppuvat, me olemme kuin Titanicin matkustajat: poliitikot soittavat salongissa rauhoittavaa musiikkia mieluummin kuin kertovat ikävistä päätöksistä. Hyvän tunnelman rikkoo vain joku Raimo Sailas, joka muistuttaa ulkopuolisesta todellisuudesta.
.

Pääministeri Matti Vanhanen teettää selvityksiä, työministeri Tarja Filatov hakee kadonneita työpaikkoja ja valtiovarainministeri Antti Kalliomäki lahjoo työmarkkinajärjestöjä tekemään maltillista tupoa. Päättämättömyys on yhteistä.

http://www.talouselama.fi/doc.te?d_id=160499
16315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

eihän se Lissu Jaakonsaarikaan muuta osannut apuun huutaa.

Äänestä
  • Keskusta on suurin ja kaunein.

    Keskusta on turvallinen ja paras.

    Äänestä

  • Kunhan kirjoitat. kirjoitti:

    Keskusta on suurin ja kaunein.

    Keskusta on turvallinen ja paras.

    haukkasi tyhjää.

    --ASIAA--!!

    Äänestä

  • possu kirjoitti:

    haukkasi tyhjää.

    --ASIAA--!!

    Ja vikisee siellä.

    Äänestä

  • Wiljami upposi kirjoitti:

    Ja vikisee siellä.

    otsikossa kaikki.

    Äänestä

Sailaksen talouspolitiikkaahan kaikki puolueet nyt ajavat. Joko Saailaskin on huomannut että metsään meni?

Tekisi uudet suunnitelmat jos on sen huomannut.

Minusta on kyllä ihmeellistä että yksi mies on muka niin viisas että sitä pitää seurata 200 kansanedustajaa ihan niin kuin siellä eii olisi omaa päätä ollenkaan.

Veronkevennykset hän nimenomaan Sailaksen käsialaa. Sehän piti olla ainoa "autuaaksi" tekevä toimi. Eihän silloin voi rahat loppua kun verotusta kevennetään, sanoo Sailas.

Missä veronkevennyksen tulokset ovat? Mitä niillä on saatu aikaan? Kertokaapa nyt sellaiset jotka sitä on toitottaneet tälläkin saitilla.

Eihän vain lisäkevenyksiä entisten lisäksi?

Tässä on lähetty peiton jatkamiseen ottamalla toisesta päästä pala ja ompelemalla se toiseen päähän kiinni.

Äänestä
  • ...mistä kansantaloudessa on kyse.

    Veroja olisi pitänyt alentaa jo Lipposen I hallituksen aikana ja Lipposen II hallituksen aikana niitä alennettiin liian vähän.

    Kepu kieltäytyi veronalennuksista, mutta demarit pakottivat siihen, valitettavasti kuitenkin liian pieniin alennuksiin.

    Olli Rehnin työryhmäkin suositti suuria veronalennuksia, joten ei se mitään sailasten hommaa ole.

    Äänestä

  • vähän kirjoitti:

    ...mistä kansantaloudessa on kyse.

    Veroja olisi pitänyt alentaa jo Lipposen I hallituksen aikana ja Lipposen II hallituksen aikana niitä alennettiin liian vähän.

    Kepu kieltäytyi veronalennuksista, mutta demarit pakottivat siihen, valitettavasti kuitenkin liian pieniin alennuksiin.

    Olli Rehnin työryhmäkin suositti suuria veronalennuksia, joten ei se mitään sailasten hommaa ole.

    Veronalennukset ovat paikallaan, mutta niitä ei kannata tehdä niin kuin nyt on tehty. Tuloksistahan sen näkee.

    Eli ensin verokertymäpohja laajemmaksi ja sen jälkeen veroja alemmaksi. Veronkekevennykset on lähdetty tekemään väärästä päästä. Siitähän tässä on kysynys. Suurituloisten veronkevennyksillä ei ole niin suurta ostovoiman lisäystä kuin suurituloiset "asiantuntijat" omaneduntavoittelussaan väittävät olevan.

    Tästä asiasta on kansantalousatieteilijät aikalailla yhtä mieltä, mutta ne asiantuntijat joita Demarit mielellään käyttävät ovat sitä mieltä kuin Sailaksen paperissa lukee. Sailas on yksi niitä "asiantuntijoita" joille ei mikään itselle tuleva rahamäärä riitä. Pieni, mutta äänekäs vähemmistö talousasiantuntijoista on nykyisen talousopin kannalla.

    Maalaisjärkikin tämän asian pystyy todistamaan.

    Jos yrittäjällä on vaikeuksia tulonhankinnassa, ei sekään lähde ensin karsimaan olemassa olevia tuloja, vaan ensin hankkii korvaavia tuloja yritykseen ja sen jälkeen karsitaan se huono pois.

    Näin pitäisi yritys nimeltä "suomen vatiokin" toimia.

    Äänestä

  • Heikki K kirjoitti:

    ---
    Tulokset ovat huonoja, koska veroja ei alettu alentaa ajoissa ja niitä on alennettu liian vähän.

    ----
    veroja on alennettu nimenomaan pienimmästä päästä, mutta sieltäkin liian vähän.

    -------
    Rehnin työryhmä teki ihans amat suositukset veronalennuksista kuin sailaksen työryhmä

    ------
    Jos sulla on maalaisjärki, niin käytä sitä, koska jutuistasi ei sitä vielä huomaa.

    Äänestä

  • päästäsi kirjoitti:

    "Rehnin työryhmä teki ihans amat suositukset veronalennuksista kuin sailaksen työryhmä "

    Siis kaksi työryhmää on tullut samaan lopputulokseen ja toinen on ihan REhnin työryhmä. Ompa vakuuttavaa. Ei minua vakuuta se että työryhmän johtaja on KESKUSTALAINEN, vaikka muuten olen äänestänytkin Keskustaa. Miksi nämä työryhmät ei voisi olla väärässä? Talousasiantuntijat ovat asiasta ainakin kahta mieltä.

    Olen esittänyt joskus tämän kysymyksen ennenkin täällä. Vastausta en vielä ole saanut. Nyt esitän sen sinulle uudelleen.

    Kerro miten ja kuinka paljon, ja osoita se lyellä laskelmalla suurituloisten veronkevennykset paratavat työllisyyttä. Pystyn itse osoittamaan miten se paranee toisella tavalla tehtynä. Todista samalla tavalla kuin paljon nämä toteutetut veronkevennykset ovat parantaneet ryöllisyyttä.

    Ainakin juuri teidän Keskustavastaisten voimin on pyritty tällä palstalla osoittamaan kuinka talous on menossa metsikköön veronkevennyksistä huolimatta. Te esitätte tarpeennne mukaisesti muuttuvia ristiriitaisia väitteitä täällä. Jos veronkevennykset vaikuttavat taloutta elvyttävästi, miksi sitten täällä väitätte muuta? Taloudenhan oitäisi olla 2,5 % normaalia nousuvauhtia nopeammassa nousussa, koska sen verran on veroja kevennetty. Eli jos ennuste oli 3 %, niin nyt pitäisi vauhti olla 5,5 %. Onko se ?

    Äänestä

kannattaa lukea koroman kirjoitus. Siinä sanotaan asiat niin kuin ne ovat.

Äänestä
  • jos saan tietää.

    Äänestä

  • luettavissa kirjoitti:

    jos saan tietää.

    Koroman juttu löytyy avausviestin linkistä.

    Klikkaa sitä.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Koroman juttu löytyy avausviestin linkistä.

    Klikkaa sitä.

    tarkastampa asian olisiko ilmestynyt.

    Äänestä

Miksi Keskustalaiset häpeäisi valheiden edessä.
Tiedätkö. Keskustassa on ytyä.

Keskusta on suurin ja kaunein.

Keskusta on turvallinen ja paras.

Äänestä
  • keskusta on suurin, kaunein ja paras, koska keskusta toteuttaa sellaistas politiikkaa, jota kaikki suomen sosiaaalidemokraatitkin kannattavat.

    Siksi keskusta voittaa vaalit ja kokoomus häviää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lissu kirjoitti:

Luulisi ketuttavan kepuloisia, kun annatte sossujen vesättää teitä 100-0 kaikissa olennaisissa asioissa. Tai sitten te olette oikeasti agraarisosialisteja, joilla ei ole muuta eroa varsinaisiin sosialisteihin kuin maalaisuus.

___

Suomalaisen hyvinvoinnin rahoitus on kriisissä. Vaikka rahat loppuvat, me olemme kuin Titanicin matkustajat: poliitikot soittavat salongissa rauhoittavaa musiikkia mieluummin kuin kertovat ikävistä päätöksistä. Hyvän tunnelman rikkoo vain joku Raimo Sailas, joka muistuttaa ulkopuolisesta todellisuudesta.
.

Pääministeri Matti Vanhanen teettää selvityksiä, työministeri Tarja Filatov hakee kadonneita työpaikkoja ja valtiovarainministeri Antti Kalliomäki lahjoo työmarkkinajärjestöjä tekemään maltillista tupoa. Päättämättömyys on yhteistä.

http://www.talouselama.fi/doc.te?d_id=160499

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu