Tämä summa on tarkoitettu käytettäväksi virolaisten rakennusmiesten palkkaamiseksi Suomen (kai lähinnä Helsingin) kerrostaloihin, niiden saneeramiseksi nykymuotoon.
Tämä summa tulisi takaisin veroina arvio 450milj valtiolle. Tämä Viro sanan pistin siksi, kun Suomenkin pitää EU lain puitteissa kilpailuttaa rakennustyöt ja varmaa on, että kauppa menee kokonaisuudessaan virolaisille rakennusfirmoille. Suomen nieleskellessä tyhjää.
Tämä on sitä EU politiikka, jota myös ent. duunaripuolueet ovat kokonaisuudessaan kannattaneet.
Eli tässä on "lahja maailmalle"! Jos olisimme pitäytyneet eurosta ulkona, olisimme omillamme, nyt emme ole. Tämä on julma touus, mutta miten olemme tähän päätyneet? Ikävä kyllä, on vedetty itseltä jalat alta, pahemman kerran. Tätä pitää kysyä euro himoisilta, he ovat tilassaan onnellisia, mutta ovatko työttömät rakennusmiehet? Se onkin sitte eri juttu!

Vastaukset 13
Vanhimmat
höööö... ei tule yhtään mieleen että suomeln rakennus- yms palveluja tarjoavilla firmoilla on käytössä saman sopimuksen mukaan koko eu-markkinat? tämä asian te unohdatte lievästi sanottuna aktiivisesti.
kerro toki myös että miten ihmeessä tämä on eu:n vika? väitätätkö ihan tosissaan että jos suomi olisi eu:n ulkopuolella niin silloin suomessa ei olisi virolaisia rakennusyrityksiä tekemässä bisnestä? tai että täällä ei olisi suomalaisten rakennusyhtiöiden palveluksessa virolaisia rakennusmiehiä?
Nimim."kysyjä" Eu:n diverkiitien mukaan. Euroopan alueella on kilpailutettava kaikki kansainväliset urakat, myös Suomen. Tämä ei kyllä ole eu:n vika, vaa nyky Suomen hallituksen. Siis Suomi rakentaa ja remontoi Virolaisten rakennuksen voimin- Suomessa ON jokaisessa rakennussalan yrityksessä virolaisia työn tekijöitä. Elätkö jossain haavemaailmassa? Vai vain tietämättömässä maailmassa?
ja kirjoittamasi teksti on täysin rasistinen.
Älkää turhaan provosoituko tuon tyypin epätoivoisista ja älyttömistä viesteistä. Reinhartti hakee lähinnä seuraa itselleen. Kultakäätyineen ja riipuksineen hänet voi myös tavata yökerhojen tiskeiltä aivan samassa puuhassa.
kateellinen sinun kultakäädyille ja imuttelu taidoillesi.
Syvä kumarrus Reinhardille, kuuluisalle "Karjalan käelle" joka sodassa lahtasi sadottain ryssiä ja kantaa yhä ylpeänä Mnnerheimin ristiä kultaisin tammenlehvin (kts. profiilikuva).
Kiitos Sinulle herra Reinhard että saamme elää itsenäisessä Suomessa!
ilman muuta "se oli reinhard, se oli reinhard tuo pässi kotimaalainen" näin yleisradion entistä vahtimestaria huu-haa-innasta mukaellen.mutta unohdin että reinhard oli mukana jo aikanaan lallin kanssa köyliössä kun lalli muotoili piispa henrikille uuden jakauksen. reinhard toimi lallin aseenkantajana tietysti ja pyyhki vielä sormenjäljet tekovälineestä.
kivasti paisuu nuo miljoonat kun tarina jatkuu... Olisit kirjoittanut tuota puppua pari sivua niin oltaisiin jo miljardeissa menossa
Todellakin, ei mikään ihme, jos Suomi on mitä on. Kertokaa ihmeessä nämä EU:n direktiivit, jotka koskevat urakoiden tarjouskilpailuja. Tiedän kyllä, että ette sitä tiedä ja se tuo nämä älyttömät kirjoitukset tähän kysymykseen. Joten sanokaa suoraan, että ette sitä tiedä. Vaihtoehtona on, että ette enää nolaa itseänne. Älyttömillä tiedoillanne.
Urakan voittaa. Virolaiset pyörii työmailla.. Rahat mene Viroon, osa voitiosta krynnereile..
Piakin haluaa homekoulurahaa Viroon..
Kurkista telinehupun taa, ei suomensanaa kuule..
Persu ei työmaalle halua. Mieluummin sossuun.
kuule kun juuri noiden direktiivien ansiota on se että suomalaiset yritykset pääsevät osalliseksi niistä suurista hankkeista joita eu-alueella on käynissä. ja sinäkin saat tilata eu:n sisältä netin kautta tavaraa kotiin eikä tarvitse maksaa ollenkaan tulleja eikä valuuttavaihtokuluja. sulta lienee mennyt ohi tälläinen tieto kokonaan....
eikös se yksi saksalainen kerran sanonut, että jos aiot valehdella niin kerro tarpeeksi iso valhe niin kukaan ei epäile.