Vaati väkisin elkäkevarantojen polttoa.. Hetken hupi. Lama pysyy, pitkään. Mitä sen jälkeen polttaa?
kusta housuun
teknologiateollisuus
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomessa on pidemmän aikaa ollut sellainen meininki,että mistä vain rahaa löytyykin on se saatava välittömästi tuhlattavaksi.Oli raha sitten velkaa tai jotenkin muuten hankittu se on saatava välittömästi palamaan.Näillä eväillä on tuhottu Suomen taloutta jo liian kauan.On opittava niukempaan elintasoon ja tekemään oikeita tuottavia töitä.Emme voi mitenkään tulla toimeen siten,että palvelemme toinen toistamme velkarahalla.Valtiolta ja kunnilta suuri osa tuottaviin töihin.Vaikka varoitellaan sisäisestä devalvaatiosta on se parempi kahdesta pahasta,jos vaihtoehto on jatkuvasti velkaantuva ylileveästi elävä maa.Valtiovalta voisi näyttää esimerkkiä ja karsia niin kansanedustajien kuin ministerienkin avustajat pois.Lisäksi ministeriöiden ja muun valtionhallinnon työntekijämäärää on supistettava reippaansti.Ylimitoitetulla julkisella sektorilla on se ikävä piirre,että se näivettää terveenkin yhteiskunnan kuten Kreikan ja muiden ongelmamaiden yhteiskunnissa on tapahtunut.
Sinulle sisäisestä devalvaatiosta juttua.
" tilanne on kuitenkin se, että kyseessä on se hinta, joka pitää maksaa yhteisvaluuttaan kuulumisesta."
http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/146069-sisaista-sisainen-devalvaatio
"Valtiolta ja kunnilta suuri osa tuottaviin töihin."
=> Mihin ihmeen töihin, kun ei töitä ole, työttömiä sen sijaan on jo n. 400 000. Työt on jo viety pitkälti ulkomaille halpapalkkamaihin.
"Suomi oli kokonaisveroasteessa siis 7. sijalla. Mm. Tanska, Ruotsi ja Norja olivat Suomea kireämmän verotuksen maita.
Pohjoismaissa on perinteisesti laaja julkinen sektori. Ihmisistä ja ympäristöstä pidetään huolta julkisin varoin. Koulutus sekä sosiaali- ja terveydenhuolto eivät perustu laajasti maksuihin tai yksityisiin vakuutuksiin. Turvallisuus ja maanpuolustus vaativat panostuksia. Talviolosuhteet asettavat vaatimuksia mm. infran rakentamiselle ja kunnossapidolle. Hallinto vie lopulta melko pienen osan, mitä ilman eivät muutkaan toiminnot voisi pelata.
Valtio ja kunnat velkaantuvat jo viidettä vuotta. Valtion velka on euroissa laskien kaksinkertaistunut vuodesta 2008. Tänä vuonna uutta velkaa otetaan noin 8 mrd euroa. Varmuutta velkaantumisen taittumisesta ei ole. Korkomenot kasvavat väistämättä.
Jos Suomessa kokonaisveroaste nostettaisiin Ruotsin tasolle eli runsaalla kolmella prosenttiyksiköllä, velkaantuminen loppuisi ja saisimme jopa panostettua uusiin kohteisiin ilman, että tarvitsisi supistaa koulutuksesta tai terveydenhuollosta kuten nyt tapahtuu.
Mutta yksikään puolue ei uskalla mainitakaan kokonaisveroasteen nostamista Ruotsin tai Tanskan tasolle."
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/145687-kokonaisveroaste-meilla-ja-muualla
Rikkaat ja yritykset ei maksa veroja. Köyhän kansan ostovoima riistetään veroilla, se johti lamaan, pöljät!
Otetaan mallia Yhdysvalloista jossa jo Reagan teki tämän saman, se tosin johti silloin maan mailman suurimmasta velkojasta maailman suurimmaksi velalliseksi.
Ongelma on tietysti siinä, että Yhdysvallat sanelee aika pitkälle maailman politiikan ja varsinkin talouspolitiikan mallit.
Suomalaiset vain maksaa, kohta kyllä itkee ja maksaa..