Olenko sokea vai minne hävisi Kustaa Pöljän aloittama ketju suomen veteraaneista. Täällä on homo,peräkammarin juttuja, vlillä todella törkeitä ja piikittelyä, pahaakin. Ne saa jäädä, mutta asiat jotka tapahtuivat ja ovat todella totta, eivät saa jäädä. Iekö muka saa olla ylpeä suomalaisuudestaan, jonka veteraanit aikoinaan mahdollistivat. Tänä päinänä ei sellaisia sällejä löytyisi sotaan joka silloin käytiin. Häpeääkö poistajat veteraaneja, eikä arvosta että heidän ansiotaan me olemme saaneet itsenäisen maan. Poistajat eivät taida ymmärtää arvoa ja miiettikääpäs miksi heidät kutsutaan linnan juhliin joka vuosi. Kaikki siinä ketjussa vastasi asiallisesti.
TYRMISTYNYT
sana/mielipide kiell
12179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tälle nimimerkki Kustaa Pöljälle sattu vaan kömmi. Poistatti oman aloituksensa, sillä pöljällä ei ole koskaan ollut tuo lukeminen ja sen ymmärtäminen hanskassa.
Tämähän Kustaa Pöljä on paikallinen kameleontti nimimerkkien suhteen.
Nyt sitten sama tyyppi eri nikellä ihmettelee mihinkäs se kirjoitus oikein hävisi. Voi tuota tolloa, en paremmin sano.
Näkyy tuo sinkomies kirjoittelevan mutta vaikka joku väitti nimimerkin olevan minä MK niin ole tuota tekstiä kirjoittanut sinkomiehen nimimerkkiä käyttää joku toinen nimeni olen rekisteröinyt
Jos vain veteraaneja koskevia kirjoituksia poistetaan, se on ylläpidolta tai mikä sananvapauden vartija se lieneekään, todella halventavaa ja ymmärtämätöntä toimintaa Suomen sotaveteraaneja kohtaan!
Kuten on monta kertaa todettu, täällä ei ole suotavaa kirjoitella asiallisia tai historiallisia kuvauksia muista asioista kuin maahanmuuttajien meille tuomasta suuresta kulttuuririkkaudesta ja heidän erinomaisuudestaan meihin suomalaisiin verrattuna. Mitä hyvää maahanmuuttajat ovat tehneet meille ja Suomen hyväksi? Sen täytyy olla jotain todella vielä paljon parempaa kuin sotaveteraanien ja muiden sodissa palvelleiden suomalaisten uurastukset Suomen säilyttämiseksi vapaana, itsenäisenä valtiona!
En ole sotaveteraani, mutta nyt jo iäkkäänä reservin luutnanttina olen osallistunut Lieksassa vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön useiden vuosikymmenien ajan auttaen erilaisissa talkoissa myös sodissa taistelleita sotilaita, nyt jo vanhuksia.
Toivon todella ylläpidolta sotaveteraanien kunnioitusta kun joku yrittää kirjoittaa heidänkin asioistaa.
Sotavateraaneja voi kunnioitaa ilman, että samassa kirjoituksessa solvaa jotain muuta ihmisryhmää. Olen huomannut, että veteraaneja käytetään lyömäaseina populistisessa keskustelussa. Puhutaan heidän päittensä yli. Oikeastaan välittämättä heistä. On vain opittu, että tämä kortti pitää vetää esiin. Veteraanijärjestöt eivät ole tähän koskaan syyllistyneet.
Välillä tuntuu, etteivät pahimmat huutajat ole edes yhdenkään veteraanin kanssa keskustelleet. Veteraaneissa löytyy paljon ymmärrystä pakolaisia kohtaan ja myös jyrkkiä vastustajia. Yllätys yllätys veteraanit ovat ihmisiä ja heillä on erilaisia mielipiteitä.
”””Sotavateraaneja voi kunnioitaa ilman, että samassa kirjoituksessa solvaa jotain muuta ihmisryhmää. Olen huomannut, että veteraaneja käytetään lyömäaseina populistisessa keskustelussa. Puhutaan heidän päittensä yli. Oikeastaan välittämättä heistä. On vain opittu, että tämä kortti pitää vetää esiin. Veteraanijärjestöt eivät ole tähän koskaan syyllistyneet.
Välillä tuntuu, etteivät pahimmat huutajat ole edes yhdenkään veteraanin kanssa keskustelleet. Veteraaneissa löytyy paljon ymmärrystä pakolaisia kohtaan ja myös jyrkkiä vastustajia. Yllätys yllätys veteraanit ovat ihmisiä ja heillä on erilaisia mielipiteitä.”””
Arvon nimimerkki: ”Veteraanin hoitaja”!
Veteraaneja kunnioittaen ja heidän silloista työtään, suomen pitämiseksi vapaana itsenäisenä maana, on kunnioitettava. Yksi paha piirre tuossa ”kunnioittamisessa” on. missä ovat sotaveteraanien miljoonat tällä hetkellä. Jokin vuosi sitten, nämä miljoonat tunnustettiin, mutta nyt, yhä aina vain kerätään rahaa, vaikka jäljellä ei ole kuin kourallinen veteraaneja. Mitä tulee veteraanien kunnioitukseen, niin suuressa määrin, myös sääliä sisältyy heidän holhoamiseensa. En väitä, että näin olisi ko. nimimerkin kohdalla. Olen itse aikoinani ollut veteraanien juhlassa, laulamassa ja se, mikä näitä vanhuksia liikutti, oli se tuttu ”Veteraanimarssi” Eli” Hymni soi holvissa hiljaa, aurinko laskenut on…”!
Seison sanojeni takana, mitä tulee Afrikkalaisheimojen ahkeruuteen. Somaliheimo on alistanut aikoinaan valtansa alle toisen, heitä alemman kastia olevia ihmisiä. Osa on paennut somaliasta…!
Alla muutama esimerkki, joita on kymmeniä, ellei satoja. Nämä ovat iltapäivälehdistöstä poimittuja lööppikirjoituksia.
PIMEÄN TAKSIN KULJETTAJA YRITTI RAISKATA NAISEN TURUSSA
VERISISTÄ RYÖSTÖISTÄ YLI 6 VUODEN TUOMIOT KAHDELLE
KULTTUURINRIKASTUTTAJALLE KRP TUTKII TÖRKEÄÄ AVUSTUSPETOSTA
SOMALIMIEHET KÄYTTIVÄT 14-VUOTIAITA TYTTÖJÄ HYVÄKSEEN.
En solvaa ketään etnistä ryhmää, mutta sanonta: ”Totuuden saa sanoa itsestäänkin”! Pitää paikkansa.
Miksi Somalialaiset ovat saaneet taakseen niin vahvan suojamuurin, että esim. rikoksesta tuomittua henkilöä ei voi sanoa suoraan, että se oli Somali? Ehkä siksi, että he ovat Suomen ”pyhälehmä”! Heistä puhutaan vältellen ”tummaihoinen” tai ”etninen”.
Sitten tuohon Lieksan ”ulkomaalais-etniseen luokkaan” Lieksan työttömyys luvut kertovat sen, että täällä joillakin menee tavattoman huonosti. Nyt kuvitellaan vallan hirveästi, että tuottamalla Afrikasta ”ahkeraa” väkeä tänne, niin kaikki työllistyvät sillä keinoin. Miksi valtio kustantaa heidät, vaikka valtion pussi on tyhjä?
Jos ko. kirjoittaja selittäisi sen, että miten nämä vierastyövoimat ovat joutuneet ”sensuurikirjoitusten” osalta suojatuksi.
Tiedän että tämä kirjoitukseni joutuu poistetuksi, mutta toivon silti, että moni tämän lukisi.
Minulla on ollut kunnis keskustella veteraanien kanssa aiheesta sota. Kun ei ole hajuakaan, mistä on ollut kyse niin veti todella totiseksi. Itselläni ei varmasti löytyisi sellaista rohkeuttta, mutta iloisia ovat. Se on toisenlaista kun nykypäivän ihmisillä. Ehkä se, että osaavat arvostaa elämää toisenlailla. Se harmittaa, että järjestöllä monia miljoonia. Miksi ei rahoja käytetä veteraanien hyväksi. Kohta se on myöhäistä. Miehille kunnia, että olemme suomalaisia, mutta yhteiskunnalle häpeä, että omistanne ette ole pitäneet huolta niinkuin lupasitte.
Tosiasiassa tällä foorumilla on milteipä mahdoton keskustella joistakin kipeistä asioista, esimerkiksi maahanmuuttoon suhtaudutaan hyvin tunteikkaasti. Et voi esittää maahanmuuton puutteita tai maahanmuuttokriittisiä ajatuksia, ilman että joku heti on syyttämässä rasistiksi tai piilorasistiksi. Tai jos esität jonkin maahanmuuttomyönteisen ajatuksen, saat syytevyöryn niskaasi.
Jotkut ovat myös menneet valvojan asemassa liian pitkälle, tarkastelevat ja poistattavat viestejä omien tarkoitusperiensä mukaan, eivät kykene olemaan objektiivisia, ovat itse tavallaan kiihkomielisiä ja siten sopimattomia valvojan tehtävään.
Asioilla ei ole vain yhtä totuutta, vaan useita eri näkökulmia, joten valvojien tulisi miettiä tarkemmin, jotta soveltuvatko he todellisuudessa tehtäväänsä. Esisijaisesti valvojan pitäisi kyetä olemaan puolueeton, eikä valvojan pidä yrittää estää keskustelua, vaan ylläpitää sitä. Ylläpidon tulisi olla kriittisempi ja seurata tarkemmin myös valvojien työskentelyä.
Keskustelemalla yleensä asiat selviävät ja silloin kun osapuolet saavat keskustella vapaasti. Estämällä keskustelua, vastakkainasettelu vain lisääntyy ja ongelmat kasvavat. Keskustelu on taitolaji.
"Keskustelu taitolaji"
Hyvin osuvasti otit kantaa, todellakaan tuskin kukaan toisesta pahaa kirjoittaisi, jos siihen ei ole syytä. Lukuun ottamatta niitä muutamia kirjoituksia, joissa ei oteta mihinkään kantaa, vaan pilkataan sanoilla, "mitä sylki suuhun tuo"!
Nämä Somali keskustelun poistajat, eivät tosiaankaan ymmärrä kirjoitusten sisällön merkitystä, vaan jos tuo "kirosana" Somali on kirjoituksessa mukana, niin se sana "Somali" on yhtä paha kuin tuo, nyt laittamani kirosana "Perkele"!
Leikki sikseen. Nimim. "jakuda" on oikeassa kun kirjoittaa veteraanien sodasta. Jopa 40 miinusasteen pakkasissa maataan tunti tolkulla paikoillaan, odottaen mitä eteen tulee, niin harva nykysuomen sotilas siihen pystyy. Itse kyllä olen armeija aikoinani ollut 25 km marssilla täyspakkaus selässä. Siihen aikaan kyllä useat sotilaat olivat rautaa. Ei kyllä ollut nettiä, eikä kunnon televisiotakaan.
Kirjoitin myös niistä miljoonista, jotka on kerätty veteraanien suojaksi, mutta tuntuvat kadonneen, ties minne.
Vielä tuosta kirjoitusvalvonnasta. Minusta kyllä suoranainen painostus ja herjaus kaikessa kirjoituksessa olisi suotavaa poistaa, jos se etenee liian pitkälle, olkoon sitten kysymys mistä ryhmästä tahansa.
Myös politiikasta puhuttaessa pitää muistaa kuka milloinkin on ohjaksissa, sen ehdoilla mennään.
*Kauneus on katsojan silmissä*
Herkkähipiäiset eivät suvaitse negatiivista sanaakaan maahanmuuttajista mutta ovat itse vaatimassa muilta suvaitsevuutta maahanmuuttajia kohtaan.
Toivottavasti ovat valppaina tuolla supossa, maassamme ei sallita keskusteluakaan siitä, mitä väkeä paperinsa hävittäjät ovat, tai minkälaisia sukulaisia voi jalan sisään saatuaan pyytää yhdistymään maahan. Täältä myös lähetetään runsaasti varoja mm somalian suuntaan, epäilemättä ”hyviin tarkoituksiin”. Pakolais-statuksella liikkuu aina sotilaat ja taistelijat mieluusti, kyllä näitä tarkkailla pitääkin. Epäilen suuresti ammattihumustelijoiden kykyä, tai halua tietää mitä väkeä tänne haalitaan, pääasia että virkoja ja vakansseja syntyy ja keskustelu vaimennetaan vaikka sillä "natsikortilla".
[Miksi Somalialaiset ovat saaneet taakseen niin vahvan suojamuurin, että esim. rikoksesta tuomittua henkilöä ei voi sanoa suoraan, että se oli Somali? Ehkä siksi, että he ovat Suomen ”pyhälehmä”! Heistä puhutaan vältellen ”tummaihoinen” tai ”etninen”.
Sitten tuohon Lieksan ”ulkomaalais-etniseen luokkaan” Lieksan työttömyys luvut kertovat sen, että täällä joillakin menee tavattoman huonosti. Nyt kuvitellaan vallan hirveästi, että tuottamalla Afrikasta ”ahkeraa” väkeä tänne, niin kaikki työllistyvät sillä keinoin. Miksi valtio kustantaa heidät, vaikka valtion pussi on tyhjä?
Jos ko. kirjoittaja selittäisi sen, että miten nämä vierastyövoimat ovat joutuneet ”sensuurikirjoitusten” osalta suojatuksi.
Tiedän että tämä kirjoitukseni joutuu poistetuksi, mutta toivon silti, että moni tämän lukisi.]
Minusta tuo ylläoleva on täysin asiallista pohdintaa ja täysin sääntöjen mukainen !
Kustaa hyvä, olisi parempi jos lopettaisit veteraanin selässä ratsastamisen.