Lahja vai perintö

Toinen lapsistani on auton ostossa. Haluan antaa hänelle osamaksuksi kakkosautomme ja arvoksi on autoliike määrittänyt noin 8 000 euroa. Samalla avaisin toiselle lapselleni tilin, johon tallettaisin vastaavasti 8 000 euroa.

Olen verotoimistosta kysymättä ymmärtänyt niin, että nämä olisivat ennakkoperintöä, joiden arvo lapsieni olisi myöhemmin ilmoitettava ennakkoperinnäksi ja maksettava vero. Jos määrittelen ne lahjaksi tulisi heidän 3 kk kuluessa ilmoittaa lahjasta ja maksaa lahjavero.
Verottoman lahjan arvo näyttää olevan 3400 euroa per 3 vuotta, joten yli menee.

Entä jos vaan annan autoni osamaksuna ja avaan toiselle lapselle vastaavalle summalle pankkitilin? Tai myyn eli siirrän auton rekisteriin toisen lapseni nimelle ja teemme vaikka kauppakirjan tietylle summalle ja hän vasta antaa sen edelleen autoliikkeelle osamaksuna? Ja annan toiselle lapselle saman summan puhtaana käteen esimerkiksi opintojen tukemiseksi?

Itsenneni on tärkeintä lapsien tasapuolinen kohtelu eikä sinänsä verojen välttely, mutta menettelyn oikeellisuuskin kiinnostaa.
61223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
  • Eipä tuolta verohallinnon sivulta käytännön ohjetta saa miten toimia tässä tapauksessa.

    Äänestä

tuomarit ym lakimiehet on sitä varten, että ne osaa suunnitella neuvoa miten siirrät omaisuuttasi (omaisuutesi) lapsillesi.

Äänestä

Kun eläessäsi annat rahaa tms. lapsillesi, kyseessä on aina lahja. Lahjat luetaan myös ennakkoperinnöksi ellet lahjakirjalla sulje tätä pois. Lahjoista pitää siis maksaa lahjavero, joka otetaan huomioon, kun perintöveroja räknäillään.

Äänestä

Itse nostasin tililtäni vaikka 1000€ kerallaan ja antaisin ne lapsilleni. Auton arvo tippuu taas niin nopeasti ettei sitä kannata siirtää lapsiensa nimiin senkun ajaa vaan ja jossain vaiheessa kun auto alkaa olla loppu myy sen pois ja antaa rahat lapsille.. Näin ollen verot 0 ja kaikki tyytyväisiä. Ei ehkä toimi isompien rahasummien kanssa mut pienemmät summat 10-30 000 € voi hyvin kierrättää näin. Ja käyttörahan antaminen lapsilleen ei tietääkseni ole vielä laissa kielletty vaikka elätys velvollisuus loppuukin jo 18 ikävuoteen.

Äänestä
  • Tässähän oli kyse itselleni tarpeettoman kakkosauton poistosta ja edullisin tapa saada siitä paras hinta oli antaa se vaihdossa uuteen autoon. Ja jälkeläinen sattui olemaan uuden auton ostossa jne....

    Itse asia on kyllä jo kondiksessa. Ja ilman lakimiehiä.

    Ja sitä paitsi kyllä käyttörhankin antaminen on periaatteessa lahjaveron tai myöhemmän perintöveron alaista yli 3399 euroa ylittävältä osalta per 3 vuotta. Poisluetaan kotitaloustavarat, joiden arvo on alle 3400 euroa, näitä saa antaa tuon summan edestö joka vuosi eli 3 vuoden kertymäsääntöä. Eri asia tietysti on kuka tsekkaa ja kontrolloi esim. käteisellä maksettuja elämistukia tms.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antaja kirjoitti:

Toinen lapsistani on auton ostossa. Haluan antaa hänelle osamaksuksi kakkosautomme ja arvoksi on autoliike määrittänyt noin 8 000 euroa. Samalla avaisin toiselle lapselleni tilin, johon tallettaisin vastaavasti 8 000 euroa.

Olen verotoimistosta kysymättä ymmärtänyt niin, että nämä olisivat ennakkoperintöä, joiden arvo lapsieni olisi myöhemmin ilmoitettava ennakkoperinnäksi ja maksettava vero. Jos määrittelen ne lahjaksi tulisi heidän 3 kk kuluessa ilmoittaa lahjasta ja maksaa lahjavero.
Verottoman lahjan arvo näyttää olevan 3400 euroa per 3 vuotta, joten yli menee.

Entä jos vaan annan autoni osamaksuna ja avaan toiselle lapselle vastaavalle summalle pankkitilin? Tai myyn eli siirrän auton rekisteriin toisen lapseni nimelle ja teemme vaikka kauppakirjan tietylle summalle ja hän vasta antaa sen edelleen autoliikkeelle osamaksuna? Ja annan toiselle lapselle saman summan puhtaana käteen esimerkiksi opintojen tukemiseksi?

Itsenneni on tärkeintä lapsien tasapuolinen kohtelu eikä sinänsä verojen välttely, mutta menettelyn oikeellisuuskin kiinnostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu