Pitäiskö muuttaa Suomeen eläkkeen vuoksi?

Olen asunut koko aikuisikäni Ruotsissa, lukuunottamatta noin vuoden jaksoa nuorempana, 19 vuotiaana.
Mietin nyt eläkeiän lähestyessä, onko tärkeää saada myös Suomesta eläkettä, ja sen vuoksi muuttaa pariksi vuodeksi Suomeen töihin, ennen eläkeikää?
KELAN ohjeet sivullansa ovat niiiiiiin vaikeita ymmärtää, että siksi kysymys tänne kokeneimmille. Voi olla myös että säännör ovat yksilöllisiä, eikä ohjetta löydy tulevaisuuttaan suunnitteleville.

Koska minulla on työrupeamassani pitkä saisausjakso (Ruotsissa ollessani), haluaisin kohottaa matalaksi mennyttä eläke-etua. Teenkö väärin jos pyrin sen tekemään, muuttamalla Suomeen välillä (ehkä loppuelämäksi). Laskeeko eläke nollille, jos muutan?
242386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Jos olet tehnyt työurasi ruotsissa ja olet yhä Suomen kansalainen ja muutat
Suomeen niin saat vain perusosan Ruotsista samoin peruseläke Suomesta,
eli hae Ruotsin kansalaisuus ennen kun muutat Suomeen niin saat työeläk-
keen ruotsista niin ei mene ansaittu työeläke hukkaan, ota selvää asiasta.

Äänestä

Eläkettä tuskin heruu oli niin tai näin

Äänestä
  • Perustele, "koo", miksi ei eläkettä heru?!

    Äänestä

23v.Ruotsiin,44v.töissä siellä eläkkelle muutto Suomeen,kaikki eläkkeet Ruotsista ei mitään Suomesta koska Ruotsin eläke ylittää sen mistä Suomi perus-osan maksaisi (työeläke-PPM).Suomen kansalainen koko ajan.En kadu hetkeäkään takaisin muutosta.Itse teet päätöksen!

Äänestä
  • Vaikuttaa lupaavalta tuo vastauksesi "4v.menossa"
    Ihan pikkuisen toivoinkin mielessäni että se ehkä on kaikkein paras että ei olekaan asunut Suomen kansaneläkkeeseen oikeuttavaa kolmea vuotta Suomessa.
    Siitä taitaa vaan tulla lisäkustannuksia eli ottavat joitain sosiaaliturvamaksuja siinä tapauksessa eläkkeestäni, kun muutan Suomeen työelämään, joita saan sitten maksaa Ruotsista saamastani eläkkeestäkin koko Suomessa asumiseni ajan, vai kuinka?

    Äänestä

Kannattaa muistaa, että jos saat molemmista maista eläkettä, joudut tuplaverotuksen kohteeksi. Ensin maksat Ruotsiin eläkkeestä veron ja tämä Ruotista saatava eläke katsotaan tuloksi, josta myös maksetaan Suomeen verot. Lisäksi Ruotsista saatavasta eläkkeestä maksat sairausvakuutusmaksut myös Suomeen. Noista on ollut eduskunnassa paljon juttua:

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?ASIASANAT=Paluumuuttajat&PALUUHAKU=/triphome/bin/vex6000.sh

Lisää googlella:

http://lmgtfy.com/?q=paluumuuttajat eläke ruotsi kaksoisverotus

Äänestä
  • Tuossa lisää:

    http://leamakipaa.fi/?p=293

    Eli jos käyt Suomessa tekemässä työtä ja palaat sen jälkeen eläkepäiville Ruotsiin, et joudu tuplaverotuksen kohteeksi. Jos jäät eläkepäiviksi Suomeen, eläkkeesi tuplaverotetaan.

    Äänestä

  • Melkein oikein. Ensin maksetaan Ruosin eläkkeestä Ruotsiin vero ja senjälkeen Ruotsin bruttoeläkkeestä yhdistettynä Suomesta saatavaan eläkkeesen myös vero Suomeen. Tällöinhän se olisi tuplaverotusta. MUTTA kun Ruotsiin maksettu vero vähennetään Suomen verotuksesta ei tuplaverotusta synny.
    Tosin Suomen eläkeverotus on tietääkseni kovempi kuin Ruotsissa joten tästäkin tulee hieman tappiota sosiaalivakuutusmaksujen lisäksi.

    Äänestä

  • Eläkeläinen Ruotsiss kirjoitti:

    Melkein oikein. Ensin maksetaan Ruosin eläkkeestä Ruotsiin vero ja senjälkeen Ruotsin bruttoeläkkeestä yhdistettynä Suomesta saatavaan eläkkeesen myös vero Suomeen. Tällöinhän se olisi tuplaverotusta. MUTTA kun Ruotsiin maksettu vero vähennetään Suomen verotuksesta ei tuplaverotusta synny.
    Tosin Suomen eläkeverotus on tietääkseni kovempi kuin Ruotsissa joten tästäkin tulee hieman tappiota sosiaalivakuutusmaksujen lisäksi.

    johan tuplaverotuksesta on tullut niin paljon että kaikki sen tietää. vanhempani muuttivat suomeen ja verotus oli kova
    aloittelija joka kirjoitit. luuletko todella että voit nostaa eläkettäsi jos teet töitä suomessa pari vuotta ?

    Äänestä

  • turistiii kirjoitti:

    johan tuplaverotuksesta on tullut niin paljon että kaikki sen tietää. vanhempani muuttivat suomeen ja verotus oli kova
    aloittelija joka kirjoitit. luuletko todella että voit nostaa eläkettäsi jos teet töitä suomessa pari vuotta ?

    Jos olen ymmärtänyt oikein, täytyy olla asunut Suomessa vakituiseen vähintään 40 vuotta sekä viimeiset kolme työelämässä, että alkaa saamaan kansaneläkettä Suomesta, Suomen kansallaisena. Onko tietoni väärä? Onko vaatimus joku toinen?

    Tällä näkymällä en saisi ollenkaan mitään, kun olen asunut Suomessa koko lapsuusaikani sekä yhden vuoden alle kaksikymppisenä työelämässä., vai miten?

    Olen kuitenkin ollut Suomen kansalainen koko ajan.

    Äänestä

Kerroin vain oman mielipiteeni ja kommentti ei ollenkaan tullut näkyviin. Olikohan liian paljon sanoja kuten naurettavaa, kummallista, syyntakeetonta, jne. kertoessani miten ajattelen Suomen kannanotoista, linkit tässä keskustelussa luettuani?

Vielä sekin että siellä jossain kerrottiin (vapaasti siteerattuna), että "tavallisen tallustelijan" on vaikeata ymmärtää asiaa, jolla sitten ymmärsin Suomen puolustelevan omaa itsemääräämisoikeuttaan.

Missä on demokratia? Ei voida olettaa kansalaisten olevan niin yksisilmäisiä, että nielevät mitä vaan. Historiassa on kovin monta esimerkkiä (sekä nykypäivässä) konflikteista, jopa erittäin raaoista sellaisista, kun demokratia poletaan alas, tai kun sille ei anneta tilaa.

Jos joku asia on niin monimutkainen, että sitä ei kansalaistet ymmärrä, on se ennenkaikkea ensimäisenä, mitä pikimmin tehtävä ymmärretyksi. Kuinka muuten demokratia voisi toimia. Tähän asti olen välttänyt sanaa diktatuuri.

Äänestä

Täytän ensi keväänä 65 vuotta ja olisi tarkoitus jäädä eläkkeelle.

Olen lukenut että kolme kuukautta ennen pitäisi anoa eläkettä.
Onko jotain muuta mitä olisi hyvä tietää?
En ole lukenut erikoisemmin mitään proshyyrejä, onko jossain jotain kokousta, minne voisi mennä hakemaan tietoa?

Suomesta en tule saamaan eläkettä, koska työskentelin siellä niin vähän aikaa. Nähtävästi näin on parempikin.

Entä jos työskentelee ylimääräistä eläkkeellä ollessa?
Miten monta tuntia kuukaudessa saa tehdä töitä, ja väheneekö eläke?

Kiitollinen vastauksista!

Äänestä
  • Se mistä luit tuon, "3 kuukautta ennen pitäisi anoa eläkettä" antaa sinulle vastauksen kyselyysi.

    Pieni vinkki! Voit muuten aloittaa ihan oman ketjun aiheestasi, koska se ei ole tämän ketjun aihe, mitä tarvitset tietää.
    Oikea paikka, joka antaa sinulle vastaukset on sinun eläkettä maksava laitos, tai sairasvakuutuskassa Ruotsissa.

    Jos vieläkään et saa selville, niin ei voi kun ihmetellä. Ymmärrän, jos kysymys on vaikeudesta saada selville lukemalla tietoja, koska sitä lukemista kyllä piisaa.

    Äänestä

"Jos olen ymmärtänyt oikein, täytyy olla asunut Suomessa vakituiseen vähintään 40 vuotta sekä viimeiset kolme työelämässä, että alkaa saamaan kansaneläkettä Suomesta, Suomen kansallaisena. Onko tietoni väärä? Onko vaatimus joku toinen?

Tällä näkymällä en saisi ollenkaan mitään, kun olen asunut Suomessa koko lapsuusaikani sekä yhden vuoden alle kaksikymppisenä työelämässä., vai miten?

Olen kuitenkin ollut Suomen kansalainen koko ajan. "

Parasta kysyä KELASTA, siellä tietävät neuvoa!!

Äänestä
  • "johan tuplaverotuksesta on tullut niin paljon että kaikki sen tietää. vanhempani muuttivat suomeen ja verotus oli kova
    aloittelija joka kirjoitit. luuletko todella että voit nostaa eläkettäsi jos teet töitä suomessa pari vuotta ? "

    Ei kannata

    Äänestä

  • Ei voi kirjoitti:

    "johan tuplaverotuksesta on tullut niin paljon että kaikki sen tietää. vanhempani muuttivat suomeen ja verotus oli kova
    aloittelija joka kirjoitit. luuletko todella että voit nostaa eläkettäsi jos teet töitä suomessa pari vuotta ? "

    Ei kannata

    eiks nimimerkillä " ei voi" ole muuta tekemistä kun kopioida toisten teksti ?

    Äänestä

Laitoin vastaukset kysymyksiin.

Onkohan lukutaito hukassa?

Olisikohan myös itselläsi vastaukset esitettyihin kysymyksiin, kerro ystävällisesti!

Äänestä

Olen miettinyt samaa että kannattaako muuttaa eläkkeellä takaisin Suomeen. Tulee 40 v työelämää Ruotsissa ja ilmeisesti Suomesta en saa eläkettä ollenkaan. Minun tietoni mukaan Ruotsin ja Suomen välillä on sopimus siitä että ei sallita tuplaverotusta.

Äänestä
  • Kyllä niin on,ei tuplaverotusta. Voit antaa halutessa suomalaisen pankin tilinumeron eläkkeen maksua varten eläkkeen pensionmyndigheetteniin jos olet jo eläkkeellä. Siis jos sinulla on suomalainen pankkitili.Tai jos haluat pitää ruotsissa pankkitilin ,voit siirtää netitipankin kautta suomen tilille eläkkeesi kuukausittain. Jos olet asunut suomessa 16-ikävuoden jälkeen ennen ruotsiin muuttoa ,saat niiltä vuosilta kansaneläke osuuden suomessa lisäksi.
    Itse asunut suomessa 15 vuotta ruotsista muuton jälkeen.Asuin siellä 30v.

    Äänestä

Saan Suomesta 415€/Kk työeläkettä jota Ruotsissa verotetaan.- Siitä koituu mulle jokavuotiset verorästit 1/3 :(

Äänestä

Kaikki tulot ovat verotettavia tuloja, vero menee yhteisummasta. Mitä jos nostat veroprosenttia hieman,ei tule verorästejä. Itse erosin kirkosta ,ei kirkollisveroja,eikä enää rästejä.Asun kyllä suomessa.

Äänestä

Sehän menee kai niin, että kun asuu Ruotsissa ja saa työeläkettä myös Suomesta, niin Suomi verottaa eläketulon ensin.

Ruotsin verottaja laskee sitten tuon myös tuloksi. Joten lisää veroa saa maksaa. ( tuplavero ) mutta tuon Ruotsin perimän veron lienee saa vähentää Suomen verotuksesssa. Jolloin lopullinen vero on oikein. Eli tuplaveroa ei tarvi maksaa.

Äänestä

Ja edelliseen liittyen :

”” Verojen maksu
Jos sinun tulee maksaa veroja Ruotsissa pohjoismaisesta eläkkeestäsi, ei eläkkeenmaksaja tee ruotsalaista ennakonpidätystä. Jos saat samaan aikaan myös ruotsalaista eläkettä, voi itse pyytää ruotsalaista eläkkeenmaksajaasi perimään korotettua ennakonpidätystä niin että se kattaisi myös pohjoismaisen eläkkeen veron tarpeen. Tai voit jättää hakemuksen verohallintoon (Skatteverket) ennakkoverotuksen korjaamiseksi, ja verohallinto laskee tarvittavan ennakonpidätyksen määrän. Ellei sinulla ole ruotsalaista eläkkeenmaksajaa, voit hakea erityistä A-veroa verohallinnosta ja maksaa ennakkoverot itse. Eri hakemusten käsittelyssä Skatteverket ottaa huomioon, jos maksat veroa eläkkeestä toiseen maahan, sillä sinulla on oikeus hakea ulkomaisen veron hyvittämistä. Hyvitys koskee vain sitä veroa, jonka olet maksanut toisessa maassa eläkkeestä, jota verotetaan Ruotsissa.””

Joten paperitöillä ylimääräisistä veroista selviää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulkkaus tilanteesta kirjoitti:

Olen asunut koko aikuisikäni Ruotsissa, lukuunottamatta noin vuoden jaksoa nuorempana, 19 vuotiaana.
Mietin nyt eläkeiän lähestyessä, onko tärkeää saada myös Suomesta eläkettä, ja sen vuoksi muuttaa pariksi vuodeksi Suomeen töihin, ennen eläkeikää?
KELAN ohjeet sivullansa ovat niiiiiiin vaikeita ymmärtää, että siksi kysymys tänne kokeneimmille. Voi olla myös että säännör ovat yksilöllisiä, eikä ohjetta löydy tulevaisuuttaan suunnitteleville.

Koska minulla on työrupeamassani pitkä saisausjakso (Ruotsissa ollessani), haluaisin kohottaa matalaksi mennyttä eläke-etua. Teenkö väärin jos pyrin sen tekemään, muuttamalla Suomeen välillä (ehkä loppuelämäksi). Laskeeko eläke nollille, jos muutan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu