Voiko narsismi jotenkin tulla lapsuuden kovasta kurista? Tai mitä kova kuri voi aiheuttaa kasvavalle lapselle?
Kova kuri lapsuudessa?
mitäs mahtaa?
152086
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei voi tulla narsistia jos äiti on kuitenkin ollut rakastava ja antanut lapselle tarvittavaa läheisyyttä kriittisessä iässä.
Ensimmäinen vastaus on hyvä, ellei täydellinen.
Minua vaan on mietityttänyt, että tietämäni mukaan tuntemallani n/p:llä on ollut kuri (kovakin ehkä) lasena. Ehkä asia on mennyt niin, että vaikealla lapsella on nostettu kurin tasoa. Ilman tuota kuria hän saattaisi olla vielä enemmän "irti" kuin on nyt.
Itse tosin kuvittelen, että keskustelisin lapsen kanssa mahdollisimman paljon vain, mutta kuten tiedämme, maissa on helppo olla viisas kun merellä on myrsku. Eiväthän lastenkasvatuksen ammattilaisetkaan pysty antamaan yhtä ainoaa viisasta neuvoa, miten kaikkein vaikeimpien lasten kanssa pitäisi tehdä. Kaiken lisäksi muutama vuosikymmen sitten ei ollut tarjolla lastenhuollon palveluja ja laitospaikkoja siinä määrin kuin nykyään.
Minäkin olen tätä miettinyt. Exäni joutui ottamaan liian nuorena isoja vastuita perhepiirissä ja lapsuus jäi lähes elämättä. Myös maalla eläneille ns. isoille ikäluokille oli ominaista, että "kasvattajia" oli monessa sukupolvessa samassa taloudessa. Omien vanhempien ja isovanhempien lisäksi voi vielä olla vanhempaa ikäpolvea sekä setiä ja tätejä. Vaikka olisi monta ihmistä, joka voisi sitä rakkauta antaa, niin äiti siinä on silti avainasemassa.
Mites sellainen sitten, kun olen kuullut huhua, että yksi mun tuttava on kokenut lapsena kovaa kuria ja myös sellaista, että hänen ei annettu lapsena voittaa, esim. pelatessa lautapelejä. Oli kuulemma ainakin toinen vanhempi pelannut lasta vastaan ihan tosissaan... Tekeekö se lapselle hyvää? Itse ainakin yhden lapsen kasvattaneena olen antanut lapselleni "säälivoittoja", kun pienenä pelasimme yhdessä. Ja minun mielestä aika moni tekeekin niin...
"Oli kuulemma ainakin toinen vanhempi pelannut lasta vastaan ihan tosissaan... Tekeekö se lapselle hyvää?"
Noh, itsekin aikoinaan mietin tuota...ja pienempien lasten kanssa tulikin pelattuja pelejä, joissa taidolla ei ollut enää niin väliä vaan lopputulos perustui ns. tuuriin/hyvään onneen...
Vanhempien lasten kanssa sitten pelattiin toisinaan tosissaankin syystä että lapsenkin pitää viimeistetään kouluikään mennessä jonkin verran sietää sitä ettei aina voi olla eka tai voittaa...
"Mutta pitääkö lapsen antaa aina voittaa? Asia ei ole aivan yksinkertainen.
– Lapsi kyllä huomaa, jos toinen pelaaja päästää hänet liian vähällä! Ja hänelle on toki tärkeää saada kokemuksia elämän todellisuudesta, jossa aina ei voi voittaa. Toisaalta aikuisen kannattaa paneutua lapsen maailmaan ja asettua tämän tasavertaiseksi kumppaniksi, eli unohtaa oma voitontahtonsa.
Pelit ovat täynnä jännittäviä tilanteita. Niistä juttelemalla voi jakaa pettymyksen ja riemun hetket."
http://www.vaukirja.fi/Lapset-ja-lukeminen/Ajankohtaista/Tekemalla-oppii---myos-kirjojen-ja-pelien-maailmassa/
Narsismiin liittyen voisin ajatella että narsistilta puuttuu juurikin taito sietää pettymyksiä...ja pettymyksestä aiheutuneita tunteita...kateudenkin siitä ettei hän ole aina ykkönen hän mieluusti siirtää toisen ominaisuudeksi...
Mutta muuten en osaa sanoa tuosta kovasta kurista...en tiedä mitä nykyään tarkoitetaan kovalla kurilla...entisaikoina toki vallalla oli ohje...joka vitsaa säästää se vihaa lastaan...mutta lasten fyysinen kurittaminen kiellettiin lailla muistaakseni jo 80-luvulla...
Mutta uskoisin kyllä että lapsena koettu rankka väkivalta saattaa tehdä lapsesta psykopaatin, sen mitä olen heistä lukenut niin pääsääntöisesti psykopaateilla on ollut väkivallan/riiston, hyväksikäytön sävyttämä lapsuus...
Mutta tuonkaltaisesta lapsen kohtelusta en käyttäisi enää sanaa kuri vaan se on ihan sairaiden ihmisten/vanhempien harrastamaa silkkaa väkivaltaa lastaan kohtaan...
Pitäisi määritellä se, mitä tarkoitetaan kovalla kurilla.
Kasvattajilla on erittäin pitkä ja liukuva käsitys tuosta kurista - mitä se nyt pitää sisällään - puhumattakaan tasosta. Toiset epäävät kieltosanatkin pois kasvatuksestaan, toisille jatkuva konahtelu, luunapit ja tukistelu ovat aivan arkipäivää.
Kova kurikin voi käsittää monia elementtejä. Jos rankaisu (jota toiset koulukunnan edustajat pitävät hyödyttömänä, toiset kasvatuksellisesti esimerkillisinä) pitää sisällään oikeudenmukaisuuden (mutta se kasvattaja on siinä mittaroija ja hän uskoo aina olevansa oikeassa) ja lapsi on tietoinen oikean ja väärän eroista niin ehkä se on vielä hyväksyttävyyden rajoilla (mutta jokainen kun määrittelee sen itse). Kun rankaisu pitää sisällään kohtuuttomia vaateita, lisärankaisuja ja aiheettomuutta, mitätöintiä, väkivaltaa (kaikki muodot), perustarpeiden ja rakkauden kieltämistä on se kohtuutonta ja ylireagointia.
Kohtuuttomalla kurilla sisällyttäisin tähän myös välinpitämättömän kasvatuksen) edesautetaan ainakin erilaisten tunnevammautumisten syitä ja myöhempiä syntyviä mielenterveysongelmia sekä kyvyttömyyttä omissa sosiaalisissa suhteissa - tämän me kaikki tiedämmekin. Suoraan narsistia (nykymääritelmän mukaista oppikirja nph:ta) ei kurilla aiheuteta, mutta narsisteja piirteitä voi jossain muodossa ehkä tulla esiin liian kovakouraisen tai välinpitämättömän kasvatuksen seurauksena. Väkivaltaa kokeneet usein myös pitävät väkivaltaa joko pelottavana tai hyväksyttävänä keinona. Se voi kohdistua eläimiin ja ihmisiin. Antisosiaaliset ja sosiopaatit esim. Mitätöinnistä taas seuraa taatusti erilaisia identiteettiongelmia myöhemmin, erityisesti ohutnahkatyyppistä oirehdintaa mutta myös muuta. Epäoikeudenmukaisuutta kohdanneilla on taipumusta hieman itsekin ryssiä kasvatuksessaan; vaativia persoonia.
Esimerkkejä olisi tuhansia, eikä ne mene yksi yhteen, mutta kasvatuksella on aina kaikissa piirteissään merkityksensä. Joku aiemmin puhui äidin rakkaudesta joka tavallaaan loiventaa tätä. Kyllä, mutta kaikki lasta rakastavat ja tunteita välittävät ihmisuhteet kasvuiässä lukeutuvat tähän; heillä on merkityksensä.
Lisäyksenä vielä; on henkilökohtaista kokemusta siitä kurista (mutta joka sisälsi muutakin kuin kurinpitovelvollisuudesta tehtyä haittaa) mutta en koe tarvetta märehtiä sillä. Jos on ollut tehtävässään kyvytön - ei ole saanut säällistä opetusta itsekään, niin mistäpä sen lapsen tarpeet sitten olisi sisäistänyt?
Millaisia vinoutumia sitten kasvatus, kuri tai sen puute kenellekin aikaansaa, on aina yksilökohtaista eikä kahta samanlaista lasta ja kasvattajaa vain ole olemassa. Sen vaikutukset vain näkyvät sitten myöhemmin lapsessa - jos ovat näkyäkseen. Sukupolvien seuraukset tahtovat vain jostain syystä siirtyä siinä vaiheessa, kun aika siirtyä itse kasvattajan velvollisuuksiin. Toiset paremmin, toiset heikommin. Toiset yrittävät välttää samoja mokia (kuin mielestämänsä vanhempiensa tms teot), toiset suorastaaan toistavat/vahvistavat niitä tai saavat eri muotoja. Herääminen tässäkin tapahtuu usein vasta jonkin trauman seurauksena tai omien lasten aikuistuttua.
"Toiset yrittävät välttää samoja mokia (kuin mielestämänsä vanhempiensa tms teot),"
Niin minä katson kuuluvani tähän ryhmään, jo hyvin nuorena päätin, että jos ja kun minulla on joskus lapsia...niin olisin tyystin toisenlainen äiti kuin omani...
Lapseni eivät nähneet minua koskaan humalassa, lopetin alkoholinkäytön lähes tyystin tullessani äidiksi ja leivoin pullaa/leipää/sämpylöitä, koti oli siisti/vaatteet puhtaita, luin kasvatuskirjoja/kävin ohjaavan kasvatuksen kursiin yms.
Mutta ei tuo kaikki yrittäminen/suorittaminen minusta täydellistä äitiä tehnyt...pakostakin se kaikki/puolisoni alkoholismi vaikutti minuun, siihenkin millainen äiti olin, suljin silmäni useasti lasteni hädältä...kunnes tuli hetki jolloin en enää voinut sitä paeta...
Vieläkin pystyn kuulemaan vanhemman silloin 13 vee tyttäreni lohduttoman itkun "miksi meillä on aina tämmöstä", kun jälleen kerran olimme yötä naapurissa...Siinä hetkessä ymmärsin, että lapset ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin puolisoni...ja päätin ettei koskaan enää meillä ole tällaista...
http://takkirauta.blogspot.fi/2009/09/joka-vitsaa-kayttaa-se-lastaan-vihaa.html
Minulla on tuosta näkemystä livenä sen verran, että itse olen saanut ns. keskustelevan kasvatuksen ja lähiystävä taas remmikasvatuksen (Tapahtui kerran kauan sitten). Hyvinkin pitää näkemäni kanssa yhtä mitä sanotaan ajattelun kehittymisestä. Mutta jos puhutaan elämässä menestymisestä, remmikasvatuksella on hyvinkin pärjännyt yhteiskunnan autoritaarisissa arvoasteikoissa kiipimisessä. Kun taas keskusteleva on jäänyt keskustelemaan ja tekemään itsestään täydellistä.
Eli objektiivisesti havaittavaa menestystä ei ehkä kumpikaan tapa tuo automaattisesti, vaan sisällöt on ne tärkeät. Kumpiko on onnellisempi? Uskon että se, jolla on paremmat mahdollisuudet siihenkin, kun on menestynyt selkeästi. Toinen (minä) joutuu selittelemään liikaa. Ei oikein toimi.
Tämä oma näkemys siis tarkoituksella kapea, kun perustuu tosiaan ihan omaan kokemukseenkin. Narsisteja meitä ei ole kumpikaan.
Tai sitten kurittomuudesta, eli lapsella ei ole ollut mitään rajoja eikä kuria.
"lapsella ei ole ollut mitään rajoja eikä kuria. "
Ainakin tulee pitkä ja kivinen tie, kun täytyy ne rajat kantapään kautta löytää. Vaikka narsismissakin puhutaan rajattomuudesta, se on kuitenkin toisenlaista kuin varsinaisesta kasvatuksen puutteesta johtuva "rajattomuus". Jäkimmäinen voi olla eksyksissä, mutta hän voi hyvinkin olla aito ja tunteva lähisuhteissaan, joissa se voi tulla esille. Hänellä ei ole estettä lähisuhteisiin...
Itse kiinnostuin tuosta, kun lapsen ei ole annettu voittaa lapsena pelatessaan pelejä vanhemman/molempien kanssa yhdistettynä kovaan kuriin. Mitä siitä siis voi seurata?
T: aloittaja
En tiedä, täytyykö lasten antaa voittaa pelejä. Väärän kuvanhan ne todellisuudesta ja aikuisten kyvyistä siinä saisivat. Sensijaan on tärkeää, miten niihin häviöihin / voittoihin suhtautuu. Pelejä voi vaihtaa ja pelata erilaisia pelejä, sellaisiakin, joissa lapsi voi oikeasti voittaa. Lapsen ikätason huomioiminen on tärkeää. Ei ole fiksua pelityttää lasta vaikeilla peleillä, joissa aikuiset voittavat jatkuvasti. Tehkää ihmeessä jotain muuta välillä.
Vankilassa taitaa olla vähemmistönä sellaiset joiden lapsuus on ollut turvallinen, joiden tarpeisiin on vastattu, joita on hellästi rakastettu.
Mitä tästä voi päätellä?
Isäni harrasti sitä, että peluutti lapsilla säännöllisesti liian vaikeita pelejä, että hän voi itse voittaa sillä varjolla, että "lasten on hyvä kestää pettymyksiä". Ainoa mitä opin tästä oli kieroilu ja vitutus sekä muiden sortaminen. Mitään näistä en tee normaalisti mutta joskus äärimmäisessä tilanteessa näistä taidoista on ollut hyötyä vaikkakin morkkis on sietämätön.